Onpas ollut pelottavan vaikeaa istahtaa kuluneen viikon aikana koneen ääreen kirjoittelemaan, mutta tänään ajattelin tärkeän päivän vuoksi skarpata. Olen vähän huolissani blogin tulevaisuudesta, mutta yritän tässä rauhassa ajan kanssa selvitellä ajatuksiani sen suhteen. Haluaisin kyllä jaksaa ja jatkaa, mutta en ole ihan varma että riittävätkö mun voimat siihen tällä hetkellä. Ajatus lopettamisesta tuntuu todella pahalta, mutta se ajatus on valitettavasti yhtenä vaihtoehtona mielessä päivittäin - vahvempana kuin koskaan ennen. Toivon sydämestäni, että nämä tuntemukset vaihtavat suuntaansa kohti parempaa.


Nyt kuitenkin iloisempiin tunnelmiin. Tänä-aamuna koitti nimittäin kauan odotettu hetki, kun ipanat saivat herättää isin ja ojentaa tekemänsä yllätykset rakkaallensa. Kerhon ja eskarin alkamisessa on monen muun hyvän asian lisäksi se mahtava puoli, että minun ei tarvitse enää huolehtia isänpäivälahjoista ;) W oli koristellut hienon kahvimukin kerhossa ja Piippis oli väkertänyt omin pikku kätösin suloisen kortin. 

Piippiksen ajatuksia isistä

Ihanaa isänpäivää H, pappa ja ukki! Lämpöisiä onnentoivotuksia kaikille muillekin isukeille sekä isukkien virkaa toimittaville!

 Olette korvaamattomia.

 

Viimeksi lupailin, että kirjoittelen tuntemuksista liittyen alkaneisiin opintoihini ja nyt ajattelinkin  tuon lupauksen lunastaa. 

Kiire ja iltaisin liian nopeasti hurahtavat tunnit näkyvät täällä bloginkin puolella tällä hetkellä hyvin selkeästi, mutta onneksi muutaman viikon päästä alkaa joululoma ja silloin toivon saavani enemmän aikaa myös kirjoittelulle. Ennen tuota joululomaa mulla on kuitenkin edessä hyvin tärkeä ja jännittävä koitos - työharjoittelu sekä tutkintotilaisuus! Iik.

Takana on kuukauden päivät hyvin intensiivistä opiskelua ja nyt olisikin aika sitten jo siirtyä kentälle oppimaan. Joku ehkä muistaakin, että aikaisemmin iloitsin täällä(kin) saamaani harjoittelupaikkaa taidepainotteisessa päiväkodissa ja huomenna aamulla olisi tarkoitus tosiaan tepastella sinne lastenhoitoa harjoittelemaan. Jännittää kovasti, mutta kai tästä nyt jotenkin selvitään taas.

Olen vuosia sitten työskennellytkin päiväkodissa, joten ihan vierasta se maailma ei onneksi mulle ole. Tosi iloinen olen siitä, että pääsen nyt näkemään miten yksityisen taidepäiväkodin meininki poikkeaa ns. "normipäiväkodista" - vai poikkeaako ollenkaan? Jos kaikki sujuu ennakko-odotusten mukaisesti, suoriudun tästä harjoittelusta tiivistetyssä aikataulussa ja saan nautiskella vähän pidemmästä joululomasta perheen kanssa. Katsotaan. Pitäkää peukkuja!

Totesinkin alussa, että opiskelutahti on ollut tiivis ja siitä syystä arki onkin hieman takkuillut . Ongelmia tuottaa lähinnä aamut ja eniten juurikin ne aamut, kun H lähtee aikaisin töihin. Lasten hoitoon vieminen jää mun kontolleni ja kouluunkin pitäisi usein puoli yhdeksäksi ehtiä. Onneksi nyt ei ihan joka aamu kuitenkaan.  

W on joutunut olla kerhosta aika paljon poissa, sillä sinne ei voi lapsia aikaisemmin viedä ja kerhoaamut alkavat vasta yhdeksältä - siihen aikaan yleensä itse istun jo koulun penkillä. Piippiksen kasi-aamut onnistuu ihan kivasti niin, että vien ensiksi tytön ja kurvaan siitä sitten itse koululle. Kiire on kuitenkin joka aamu tullut, kun pitää laittaa sekä itsensä että myös (aamuisin hieman laiskahko) neitokainen valmiiksi. No tämä nyt lienee kaikille samassa kiireessä tarpoville tuttua. Meille se on vaan niin uutta, että vielä menee hetki tottua kaikkeen tähän uuteen hulinaan. 

Onneksi tämä ensimmäinen harjoitteluviikko aloitellaan vähän kevyemmin, kun isi tekee iltaviikkoa ja on aamuissa apuna. Se lieventää myös pientä jännitystä tässä hetkessä.

Eniten stressaavinta tässä kaikessa on ollut kuitenkin se, kun joka ilta joudumme suunnittelemaan ja sumplimaan että saadaan seuraava päivä taas jotenkin päin sujumaan. Piippiksen terapioita ei saa suorittaa koulupäivän aikana ja kotiintulon jälkeen täällä meillä vetästään vielä tarvittavat terapiat kolme kertaa viikossa. Tai no, fysioterapia on yleensä Järvenpäässä ja sinnekin tosiaan pitäisi aina jotenkin ehtiä. Joskus tuntuu, että tämä on myös aika rankkaa eskarilaiselle itselleenkin.

Positiivisena seikkana tässä kaikessa todettakoon vaikkapa se, että iltaisin ei nykyään tarvitse tekemistä keksiä, kun yhtäkkiä sitä aina huomaa kellon olevan seitsemän ja iltatoimien aika. Peiton alle on helppo nukahtaa ja melatoniinit ovat jääneet pöytälaatikkoon. Heh.

Vaikka arjen sujuva eteenpäin soljuminen vielä antaa odottaa itseänsä, on opiskelu itsessään tuntunut ihan super kivalta ja mielekkäältä! Viime viikolla vietimme etäpäivää neljän luokkakaverin kanssa paikallisessa palvelutalossa, jossa saimme tutustua talon toimintaan ja vetäistiin me asiakkaille myös tunnin pituinen Bingo-hetkikin. Lupauduimme ennen joulua vielä palaamaan - jouluisen yhteislaulutuokion parissa. 

 Tää on niin mun juttu ja olen tosi kiitollinen, että pääsin opiskelun aloittamaan juurikin nyt. Tammikuussa aloittavat aikuisopiskelijat joutuvat opiskelemaan mm. fysiikkaa, kemiaa ja äidinkieltä eli olen luonnollisesti hyvin tyytyväinen, että vältyin tältä kohtalolta ;) Lähihoitajan koulutukseen tulee vuodenvaihteen jälkeen paljon muitakin merkittäviä muutoksia, ja niistä omaan opiskeluun ehkä eniten vaikuttaa harjoittelupaikan saamisen vaikeutuminen. Tammikuusta eteenpäin meistä lähihoitajaopiskelijoista ei enää makseta "harjoittelupalkkiota" ja nyt vähän jänskättää, että kuinka kovan työn takana tulee olemaan huhtikuisen Hoiva ja huolenpito-jakson harjoittelupaikan saaminen. Aika sen näyttää. Täytynee jo aktiivisesti alkaa metsästämään tuota paikkaa..

Mutta se opiskeluista nyt toistaiseksi. Flunssa on meidän perheessä taltutettu ja nyt ristin käteni, että pysyisimme koko sakki edes jouluun asti terveinä!

Tulipas pitkä teksti, toivottavasti jaksoitte lukea. Loppuun toivottelenkin sitten taasen aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

"Lapset mukaan blogiyhteisön pikkujouluihin!" . Ei, se ei ehkä ole ihan ensimmäinen ajatus juhlia järkkäillessä, mutta yhdessä pienessä hetkessä sitä saattaa tällaisiinkin ratkaisuihin päätyä. Varsinkin silloin, kun koko perheelle annetaan houkutteleva mahdollisuus, josta vaan ei voi eikä halua kieltäytyä.

Juhlistimme parinkymmenen hengen voimin lauantaina Maitokahvimedian pikkujouluja Porvoossa Cafe Köketin kokouskartanon tiloissa, ja paikan omistaja Arla lupasi että saamme tarvittaessa jäädä yöpymään tuohon tunnelmalliseen ja todella mielenkiintoista historiaa huokuvaan tilaan. Meidän jengi olikin sitten ainoa jolla ei ollut velvollisuuksia toisaalla, ja iloksemme saimme jäädä postauksen kuvissa näkyviin suloisiin sänkyihin uinumaan.

Ja olipa meillä mukavaa - sekä juhlissa että juhlien jälkeen!

Tarjoilut juhliin toimitti Pitopalvelu Sokeritähti, Raikastamo sekä Henkell&Co. On ilo järkätä kekkereitä kivoille ihmisille, kun saa tällaisia herkkuja tarjoilla juhlakansalle! Tunne lienee monelle tuttu. Hyvä pitopöytä on yksi juhlien tärkeimmistä tekijöistä - se nyt on vaan taivahan tosi!

Ja eipä näitä herkkuja sitten luonnollisesti jäänytkään kotiinviemisiksi..

Suloiset kotiinviemiset kutsuvieraille puolestaan tarjoilivat Nuppu Print sekä Partylite.

Sunnuntaina heräilimme valoisaan aamuun ja ikkunan takana lapsia ihastutti taivaasta hiljalleen maahan tippuva lumi. Emme turhaan kiirehtineet takaisin kotiin ja jäimme rauhassa nautiskelemaan vanhan talon maagisesta tunnelmasta. Tuossa asunnossa on tosiaan aikanaan asustellut mm. Akseli Gallen-Kallela ja tiloissa on toiminut myöhemmin mm. Matkailijakoti Arla. Muutama hieman mystinen yksityiskohta tuohon talossa viettämäämme vuorokauteen liittyy myös ja vieraskirjasta luinkin, että paikalla on kuluneiden vuosien saatossa saattanut vierailla hahmoja tuonpuoleisesta? Oli niin tai näin, ei heistä ollut haittaa ollenkaan - päinvastoin! Suoraansanottuna hämmästelimme lauantai-iltana H:n kanssa tosi rauhoittavaa ja seesteistä tunnelmaa.

Vaikka meillä on kotonakin voimistelurenkaat, oppi jätkänpätkä tekemään ensimmäisen "bäkkärinsä" lauantaina Köketin renkaissa - tämä oli luonnollisesti tosi iso juttu hänelle.

Inspiroiduin talon sisustuksesta niin kovasti, että tilasin heti sunnuntai-iltana Ellokselta kankaasta tehdyn katoksen makuuhuoneeseemme. Vihdoin ja viimein keksimme, miten saamme tuosta tylsästä ja vaikeasti sisustettavasta huoneestamme astetta verran viihtyisämmän, jes! Köketin Porvoon talossa voisi viettää tuntitolkulla ihan vaan ihastellen talon lukuisia kauniita yksityiskohtia. Sisutuselementteinä on käytetty paljon vanhaa ja ajan patinoimaa, mutta samalla esimerkiksi tekstiileistä löytyi paljon esimerkiksi Ivana Helsinkiä sekä Lapuan Kankureita. Kaikki suloisessa sovussa keskenään!

Oli tosi kiva ja erilainen viikonloppu kaiken arkisen hulinan keskellä! Siitä iso kiitos Maitokahvimedian jengille, lukijoille, kutsuvieraille sekä yhteistyökumppaneille! Harppaus arjen ulkopuolelle tekee kyllä hyvää aina silloin tällöin - ja varsinkin muutaman viikon sairasteluputken jälkeen!

Kiitollisena juhlatilasta, jätimme Arlalle pienen muistiaisen olohuoneen pöydälle. Nyt Köket Porvoossakin saadaan fiilistellä joulukuun jokaisena aamuna uuden Partyliten tuoksukynttilän voimin. En millään malta odottaa, että pääsen omasta kalenteristani jo ensimmäisen luukun avaamaan..

Seuraavassa postauksessa tulen vähän kertomaan teille ajatuksistani liittyen alkaneisiin opintoihini. Huominen ja seuraava viikko tuovat tullessaan kivoja juttuja aiheeseen liittyen, ja ajatukset ovatkin nyt aika vahvasti siellä.  Tästä lisää pian.

 Uskallan väittää, että aika moni siellä ruudun toisella puolellakin muistaa lapsuudestaan tuon tummanpuhuvan ja jopa synkän taulun, jossa pieni tyttö sekä pieni poika ovat juuri ylittämässä kehnossa kunnossa olevaa siltaa? Tai sitten ehkä juurikin sen , jossa pieni tyttö sekä pieni poika leikkivät joen/järven rannalla vaarallisessa miljöössä? Oli miten oli, olennaisin yhdistävä tekijä kummassakin taulussa on enkeli kaksikon takana.

Muistan itse tuon taulun lapsuudesta ristipistotyönä mummolan seinällä, sekä kultareunustettuna tauluna parhaan ystävän huoneessa - viimeisessä hetkessä ennen yöunta karkkiövereiden jälkeen.

Ajatus taulussa on toteutustakin suloisempi - se rauhoitti pientä Anna-Kaisaa jo lapsena. Ajatus siitä, että joku tai jokin suojelee meitä jokaista. Äitiä, isiä, veljeä, siskoa,isovanhempia ja ystäviä. Minua. 

Tämän tunteen haluaisin myös omieni tuntevan - nyt ja aina.  

Eipä muuten ole ensimmäinen enkeleistä kertova postaus mun blogissani tämä. Tuskinpa viimeinenkään. Olen aina kokenut enkelit jonkinlaisena voimahahmona ja mitä pidemmälle vuodet vierivät, muuttuvat nuo siivekkäät kaunokaiset aina vain tärkeämmiksi. Vanhaksi kai olen tulossa.

Olen yrittänyt metsästää enkelitaulua lastenhuoneen seinälle jo tovin, mutta tuo perinteinen tummansävyinen ei vaan ole tuntunut sopivalta omieni yöunta valvomaan. Se ilmeisesti vähän pelottaa mua vieläkin, vaikka iso tyttö jo olenkin?

Vaan sittenpä muutama päivä taaksepäin satuin huomaamaan, että minun ja H:n yhteinen tuttava Anna Hiilinen-Kitinoja (@annahiilit, @hiilit.illustrations) oli julkaissut instagramissa tämän todella herkän ja uudistetun näkemyksensä suojelusenkelitaulusta, ja melkeinpä siltä istumalta laitoinkin sitten tilauksen tulemaan. 

Tämä on jotenkin vaan niin mahdottoman ihana. Herkkä ja kaunis. Juurikin sellainen, jonka omieni huoneen seinälle haluan ripustaa. Siivekäs kaunokainen voi ihan yhtä hyvin olla myös siivekäs söpöläinen - varsinkin lastenhuoneessa.

Suojeluksella on monet kasvot sekä ulkomuodot -siivet (ja ne enkelit) vain symboloivat mulle itselleni sitä hyvin vahvasti. Tosielämässähän meidän jokaisen lähellä on näitä suojelijoita hyvin paljonkin. Omani nimeän helpolla ja hetkessä. 

Äitinä toivon, että kaikki maailman suojelijat yhdessä pitäisivät huolta omistani. Tuuppaisivat syrjään sairaudet, surut ja murheet. Antaisivat voimaa jokaiselle päivälle ja tukisivat tulevassa. Uusi taulu tekee tuon toiveen näkyväksi sekä minulle että myös niille rakkaimmille - siinä viimeisessä hetkessä ennen yöunta.

On innovaatioita, joita ei vaan yksinkertaisesti voi olla fiilistelemättä - siispä korvat hörölle! Tämänpäiväinen postaus sisältää kullanarvoista informaatiota jokaiselle hyvän kahvin ystävälle.

Kuva: Pixabay

Kuulin muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa "Slurp" nimisestä yrityksestä, joka toimittaa tilaajiensa kotiovelle suomalaisten pienpaahtimoiden kahveja - halutun paahtoasteen mukaan. Eipä minua kauaa tarvinutkaan sitten houkutella mukaan testailemaan, että kuinka tämä bisnes toimii ihan käytännössä. Tästä yhteistyöstä innostui myös poikkeuksellisen lujasti talon isäntäkin. 

Hommahan menee siis jotakuinkin näin: Tilaajan postilaatikkoon tipahtaa parin viikon välein uusi paketti, sisältäen joka kerta eri pienpaahtimon vastapaahdettua kahvia. Asiakas saa itse valita paahtoasteen - me H:n kanssa päätimme testata sekä tummaa että vaaleata kahvia. Nyt olemmekin maistelleet sekä että, ja kumpainenkin pussukka on kadonnut parempiin suihin jo viikon sisään. Tälläkin hetkellä odottelemme kahvin suurkuluttajina jo malttamattomana seuraava lähetystä. Onneksi se saapuu jo tällä viikolla!

Tilausta voi muokata laajasti omien mieltymysten mukaiseksi, ja kahvin saa tilattua joko valmiiksi jauhettuna tai vaihtoehtoisesti papuina. Pienpanimoiden lista on mukavan pitkä, ja vertailukohteita riittääkin pitkäksi aikaa.  Jos kiinnostus heräsi, suosittelen piipahtamaan Slurpin nettisivuilla tutkimassa tätä bisnestä lisää. Ja jos sieltä ruudun takaa löytyy sellaisia henkilöitä, jotka eivät kahvista niin piittaa, saa Slurpista tilata myös teeltä tuoksuvia paketteja.

Mulle ja H:lle näistä yhteisistä kahvihetkistä on kehkeytynyt sellainen kupposen (jos toisenkin) kestävä pyrähdys arjen hulinoiden ulkopuolelle. Yhdessä siinä sitten aina analysoidaan ja arvostellaan uusia makuelämyksiä, jotka toistaiseksi ovat ilostuttaneet vain!

Tässäpä muuten ihan mahtava jouluahjavinkki sellaiselle ystävälle, jolla on jo kaikki muu olennainen? 

Huomenna heräillään keskiviikkoon,  eli ihan kohta ollaan jo voiton puolella! Nyt lähdenkin siis tästä nukuttamaan pieniä nuhaneniäni.

Höyryävän herkullista huomista kaikille!

<3