Hemmottelua

Helppoa ja mukavaa yhdessäoloa - tyylikkäästi

19.24


Kuva: Mira-Marie
Olen lukuisia kertoja telkkarin hömppäpömppätositv-sarjoja katsoessani ryhtynyt tuumimaan, että miltähän mahtaisi tuntua jos pääsisi itse joskus stailaajan juttusille? Ja niinhän siinä sitten kävi, että yhteisöbloggaaminen mahdollisti muutama viikko taaksepäin sekä mulle että kahdelle ihanaiselle kolleegalleni Maitokahvimediasta tuon mielenkiintoisen kokemuksen. Piipahdimme Mira-Marien ja Camillan kanssa ihanan Annin luona In Style Outissa ihmettelemässä, kuinka yllätyksellisiin asukokonaisuuksiin vartalomme soveltuvatkaan!

Lauttasaaressa sijaitsevan liikkeen tiloihin sisään astuessani, kiinnitin ensimmäisenä huomioni uniikkiin ja idylliseen ullakkohuoneistoon. Tuo lämminhenkinen tila täynnä toinen toistaan kauniimpia vaatteita on jokaisen naisen unelma! Isoista ikkunoista pääsi ihailemaan näkymää Lauttasaaren yli merelle ja pullo kylmää kuohuvaa odotteli korkkaamistaan.

Kuva: Mira-Marie
Kuva: Mira-Marie
In Style Outin nettisivuilta löytyy kattavaa infoa firman toiminnasta, mutta pähkinänkuoressa kerron teille nyt kuitenkin, mistä tässä hommassa on oikein kyse. Palvelu tarjoaa stailauksen joko yhdelle, kahdelle tai kolmelle henkilölle, mutta yhtälailla myös isommalla porukalla pääsee viettämään muutaman mielenkiintoisen tunnin vaikkapa polttareiden tai pikkujoulujen meiningeissä naisporukalla.

Ennen stailausta jokainen osallistuja täyttää pienen info-kaavakkeen itsestään ja lähettää kuvan vartalostaan Annille, joka sitten valitsee muutaman esimerkkiasukokonaisuuden valmiiksi rekkiin. Annilta saa lopuksi ostaa myös tyylikästä vaatetta poikkeuksellisen edulliseen hintaan - tinkimättä kuitenkaan laadusta. Myös second handia on saatavilla.  

Käyntikerran jälkeen jokaisella osallistujalla on mahdollisuus vuoden ajan käydä shoppaamassa Annin ullakkohuoneistosta ihanuuksia vaatekaappinsa täydennykseksi. Itse aion todellakin tämän option käyttää, sillä muutama vaatekappale jäi kummittelemaan pahanpäiväisesti takaraivooni.

Kuva: Mira-Marie
Suurin yllätys itselleni tuon tyttöjen kanssa vietetyn parituntisen aikana oli se, että 156 senttiselle rungolleni löytyi musta haalaripuku, johon ei tarvitse neulaa upottaa. Toisinsanoen lahkeet tuossa haalarissa olivat juurikin täydellisen pitkät?! 

Noh, arvaatte varmaan jo, että mikä näistä kuvissa näkyvistä asuista lähti matkaan mukaan? 

Kuva: Anni/In Style Out
Kuva: Mira-Marie
Kuva: Anni/In Style Out
 






Yllätyinkö Annin valitsemista asukokonaisuuksista? Kyllä yllätyin, mutta tällä kertaa ainoastaan positiivisesti. En esimerkiksi koskaan osta itselleni farkkuja, sillä menetin toivoni niiden suhteen keskimmäisen ipanan syntymän jälkeen. Sektiot ovat jättäneet masuuni muodon, joka tuntuu ikävältä tiukan resorin alla. Vaan Annipa sitten nosti eteeni rekistä minulle valitsemansa farkut ja kuinkas sitten kävikään - ne olivat täydellisen sopivat ja mukavat! Yksi iltapäivän yllättäjistä oli myös musta biletoppi, jossa sivut olivat avonaiset. Kriittiset paikat (esim. juurikin tuo masu) peittyi hulmuavan helman alle, ja vain parhaat puolet minusta saivat näkyä rohkeasti. Sanoinkin Annille, että tuon topin ja farkut tulen seuraavana tilipäivänä hakemaan. Eli ihan just. Kyllä mä joskus pääsen vielä sellaisiin tilaisuuksiin, jossa saa heittäytyä vähän villiksi pukeutumisen suhteen ;) 


Luontoäitikin järkkäsi oman ohjelmanumeronsa meidän hemmotteluhetkeen, ja yhtäkkiä tuo kaunis sateenkaari ilmestyi jo muutenkin hyvin vangitsevaan ikkunanäkymään.


Näin joulun alla on hyvä vinkata vähän erilaisista lahjaideoista ja tässäpä on yksi tosi varteenotettava sellainen. Voin luvata, että tämä kokemus vaikuttaa positiivisesti omaan kehonkuvaan sekä itsetuntoon. Mulle ainakin kävi niin.

Vaatteet

Hammaspeikko

19.12


Takahampaita pukkaa ja voi surku kun se mahtaa harmittaa. Kova on älämölö meidän kotona näinä päivinä. Äsken jouduin jälleen turvautumaan paracetamoliin josko tyttö saisi yönsä nukutuksi. Eikös muuten olekkin ihanat uudet vaatteet? Mekko tosin on väärinpäin mutta hyvin sopii noikin :) Saatiin tutulta äidiltä jätesäkillinen ihania vaatteita ja kyllä meillä nyt on mistä valita! Kiitos N! Vastineeksi annoin kassillisen pieniä pojan vaatteita. Näin tää homma toimii hienosti.

Ihanaa viikonloppua tyypit!

ilon aiheita

Mummolassa

20.55


Mummin ja papan hellässä huomassa olemme. Niin kun kuvasta näkyy,viihdymme. Mulla vaihteeksi tosi kehno päivä. Supistaa mutta ei vieläkään tarpeeksi tiheään. Sitten ne mokomat supparit todennäköisesti huomiseen mennessä taas laantuvatkin kokonaan. 
Pojan liikehdintä tuntuu todella kipeästi kohdunsuulla, kuin puukolla iskettäis. Ja poika tietysti kovasti eläväinen, tämän totesi myös terkkari neuvolassa. Kauratyyny onkin taasen ollut kovassa käytössä ja kaikki kunnia sille ihmiselle joka moisen on aikanaan kekannut.
Jalatkin ovat täydellisen turvoksissa. Ihan parissa päivässä ovat pullahtaneet. 

Mutta vaikka vähän kehno onkin oloni ollut, on myös mulla ollut syytä samanmoisiin virnistyksiin kuin Piippiksellä kuvassa. Sain nimittäin Papan tekemää kanttarellikastiketta sekä uusia perunoita. Lukuisia suukkosia Pirpanalta olen saanut. Motivaatiovaatteet saapuivat postissa. Tieto siitä että ensiviikolla kääntyy taasen yksi uusi sivu meidän elämässä, helpottaa myös suuresti. Tieto siitä että tapaamme vihdoin uuden tulokkaan, saa suupielet hymyyn. Ihmeellistä.

Kuva yläpuolella on parasta lääkettä tällähetkellä. Äidin rakas, ihana sulosilmä nakupelle!

Pirpana

Jännitystä ja pari kysymysmerkkiä

21.51


Äidin pipo sopii selvästi myös Pirpanan "habitukseen". Mistähän saisin vähän pienemmän, muuten samanlaisen? Hassu ilmiö, kun laitan tuon oman pipon tytön päähän, alkaa hän heti hassuttelemaan, hölmöilemään ja höpsöttelemään. Hyvänmielen pipo.


Meidän kummipoika syntyy hetkenä minä hyvänsä! Nyt jo kuulemma supistelee ja laskettu aika oli 17. päivä tätä kuuta. Toivotaan että vuorokauden sisään uusi tulokas putkahtaa perheeseen. Kyse siis mun veljen uutukaisesta. Jännittää ja perhoset lentelee masussa jo kovasti!  Saankohan yöllä unta ollenkaan?


Mulla olo vähän tukala nyt ja hermostuttaa että raskausviikkoja on vasta 25. Iltaisin painontunne alavatsalla on tosi voimakasta ja hengittäminen tuntuu vaikealta. Vauva kasvaa vauhdilla vaan äidin vartalo ei pysy menossa mukana. Kyllä tämä tästä. Viimeinen kolmannes alkaa ihan pian! Aika on mennyt todella, TODELLA nopeasti.

Pirpanan ruokahalu on ollut pari päivää aivan olematon. Johtuisikohan hampaista, joita ei edelleenkään ole?

ilon aiheita

Uusi pipo

20.47



Kävin tänään hakemassa Pirpanan uudet vaatteet postista. Pipo teki tytystä oikein namun eli se oli just eikä melkein sopiva. Kuvan laatu huono mutta menköön. Housut olivatkin sitten valitettavasti puolestaan vähän pettymys. Hienot ne ovat kyllä mutta niin kovin isot vaikka kokoa 62/68. Silti vyötäröstä tosi tiukat varsinkin kun meidän pimulla on nuita makkaroita. Saas nähdä jääkö käyttämättä. Harmi jos näin on. Maksoivat kuitenkin kohtalaisen paljon vauvan housuiksi.


Pirpana sai tänään viettää oikein laatuaikaa isin ja papan kanssa sillävälin kun äiti ruokki kulttuurin-nälkäänsä Keuda-talossa Taidepäiväkoti Konstin vuotuista musiikkiteatteriproduktiota ihastellessaan. Muutama päivä sitten hehkutin tuota Pave ja ötökkäystävät-kirjaa ja tämänpäiväinen esitys siis oli rakennettu tuon samaisen tarinan pohjalta. Aivan huikean ihana oli se! Visuaalisesti todella silmiä hivelevä ja tietysti lapset kaikessa aitoudessaan kruunasivat hauskan stoorin. Nautin isosti. Ensivuonna Piippis pääseekin sitten jo äidin mukaan! 



Huomenna on hulinapäivä. Yhdet synttärikekkalot, kyläilyä Tuusulan mummulassa ja töihin pitäisi myös ehtiä vielä vähän laskuttelemaan. Nyt jos olisin fiksu niin menisin nukkumaan vaan kun olisi niin kiva vielä vähän valvoakkin. Ehkäpä nautin kupillisen Earl greytä aivan rauhassa ja otan aikani. Se tuntuu oikealta.

Laitanpa tuohon loppuun vielä yhden biisin jonka tämänpäiväisestä esityksestä ilokseni bongasin. Onnellinen laulu on se.

Niin ja onnellisuudesta tulikin vielä mieleeni että H sai hakemansa työpaikan. Uutinen tavoitti meidät eilenillalla ja todettiin että elämä kohtelee nyt aika kivasti..


Lahjoja

Odotustuntemuksia ja vähän muutakin

22.15

Vatsa kasvaa. On erittäin jännä huomata miten ristiriitaisia tuntemuksia tämä toinen odotus mussa saakaan aikaan. Ennen kun entinen linea negra-viiva mahastani ehti poistuakkaan, alkoi seuraava jo tummenemaan. Olin juuri saanut raskauskilot hävitettyä ja yhtäkkiä paino alkoikin taas nousemaan. Joskus tuntuu että "voi ei, miten mun vartaloni jaksaa tämän toisen odotuksen näin pian?!" mutta sitten taas hetken päästä ajatukset ovatkin jo ihan toista maata. "Mahtavaa,kohta kaikki vaatteet näyttää taas hyvältä mun päällä!!". Iltaisin odotan ihan pelonsekaisin tuntein että koska tunnen sen ensimmäisen kunnon muljahduksen. Toisaalta sitten taas odotan sitä kuin kuuta nousevaa! Pirpana oli kova liikkumaan iltaisin masussa ja välillä koin sen jopa vähän epämiellyttävänäkin tuntemuksena. Tunsin vielä pitkään synnytyksen jälkeenkin sellaisia omituisia haamupotkuja. 

On varmaan täysin luonnollista että tämä toinen odotus aiheuttaa erilaisia tuntemuksia kun ensimmäinen. Synnytys pelottaa ihan eri tavalla ja pyysinkin neuvolassa että laittaisivat heti suosiolla mulle lähetteen pelkopolille. Pirpanaahan synnytin sen 2 vuorokautta ja ihmekkös tuo että ponnistusvaiheessa meinasi voimat loppua kesken. Siitä ne pahimmat pelot mulle sitten jäivätkin. Tällähetkellä pelkään tosi paljon mutta luotan ammatti-ihmisiin ja tiedän että yhdessä heidän kanssa pääsen pahimpien kammotusten yli ennen h-hetkeä. Pirpanan kohdalla tietysti sitten koettiin vielä vähän extraa ja "kivut" eivät päättyneet siihen viimeiseen ponnistukseen. Sen jälkeen alkoi muutamia päiviä kestävä, vähän toisenlainen ponnistus.

Mutta.. kun tuosta ponnistuksesta selvittiin, on elämä ollut kaiken sen uurastuksen arvoista. Elämä on antanut meille paljon pieniä onnenhippusia. Suloisimman ja ihanimman tytön, juuri meille sen parhaimman mahdollisen. Olen tutustunut ihan mahtaviin ihmisiin Pirpanan kautta ja tajunnut että on ihan samanikäisiä ja kokoisia äitejä samassa tilanteessa mun kanssani ja hyvin pärjäävät. Iloisia, onnellisia ihmisiä ja perheitä ovat. Ja ennenkaikkea olen saanut tavata suloisia, erityisen ihania lapsukaisia! Meidän perheessä on vuodatettu onnen- ja ilon kyyneliä enemmän kun koskaan ennen. On naurettu ja ihasteltu pientä ihmistä. Jännitystäkin on riittänyt sillätavalla sopivasti. Pirpanan myötä meille on avautunut ihan uusia ovia ja tulevaisuus näyttää tällähetkellä valoisalta. Ei mitään valittamista siis.

Miksi siis pelätä tulevaa? Todennäköisesti kaikki tulee menemään loppupeleissä kuitenkin hyvin. 

Tästä päivästä vielä sen verran että Pirpanan vaatekaappi ja lelulaatikko saivat tänään vähän täydennystä kun äiti ja isi kävi Stockalla tuhoamassa tytön ekan "oman" lahjakortin. Hän kun ei vielä itse osaa. Onneksi. Laitan tuohon loppuun vähän kuvia ostoksista.

Uudet lelut. Apina oli pakko saada. Äiti halusi

Benettonin glitter t-paita kesäksi ja ihanat farkut, jotka saatiin tänään mun ystävältä. 

Ja sitten vielä Benettonin norsu body keltaisilla kauluksilla.

Haettiin myös take away-sushit ja todettiin kotona että ne loppuivat aivan kesken. Saas nähdä joutuuko tässä lähipäivinä tehdä encoret ja lähteä päiväreissulle Jumboon hakemaan parit nigirit sekä makit. En ole saanut mokomia mielestäni vieläkään.

Nyt nukkumaan. Tämän illan unimusiikkina toimii Sia. Kauniita unia!

Downin syndrooma

Pirpana on tullut muskaariiiin :)

23.24

Tänään oli pitkästäaikaa siis muskaripäivä! Viimeviikolla ei päästykään paikalle mutta nyt sitten vihdoin ja viimein käytiin katsastamassa tuo Hyrylän iltapäiväryhmä. Silminnähden huomaa miten hyvää muiden lasten seura tekee meidän Pirpanalle. Edes tuo ylläoleva rumpu ei kiinnostanut yhtä paljon kun ne ihanat pienet taaperot joita tuijotellessa aika hurahtikin sitten nopeasti. Muskari on meidän tyypille ihan mielettömän hyvä harrastus, siitä ei ole epäilystäkään. Hyvää se tekee äidille myös, sillä tänään tunsin ylpeyttä sekä tuosta mun upeasta tytöstä että myös vähän itsestänikin kun esittelin meidät tunnin alussa ja kerroin siinä samalla sitten myös Pirpanan diagnoosista. Kivaa että tälläkertaa sain siihen mahdollisuuden. Mun oli paljon helpompi tuon jälkeen keskittyä olennaiseen eli tytön kanssa laulamiseen ja leikkimiseen. Sen verran kuitenkin mietittiin tuon puolituntisen jälkeen meidän tulevaisuuden suunnitelmia muskarin suhteen, että ensi syksynä varmaan etsitään jo joku erityislapsille suunnattu ryhmä ja jatketaan musisointia sitten siinä. Tai sitten soitellaan ja laulellaan ihan vaan täällä kotona niinkun nyt jokapäivä tehdään muutenkin ja tavataan toisia lapsosia sitten muissa merkeissä.


Äidin ihanat kummit muistivat Piippistä puolivuotispäivän tiimoilta ja kuvissa näkyvät Marimekot onkin siis ensimmäistä kertaa ulkoilemassa. Lisäksi lahjapaketista löytyi suloinen, unettavan pehmoinen pupu-unirätti. Aivan ihana ja tällähetkelläkin tuolla kovassa rutistuksessa nukkuvan vauvan kaikussa.
Siinäpä tärkeimmät tältäerää. Tai no, masu taas vähän kiusaa eikä meinaa toimia toivottuun tahtiin. Huomenna on pakko tapahtua jotain. 3 toimimatonta päivää tässävaiheessa kun soseita syödään jo ihan kunnolla, ei voi olla hyvä juttu.

Katsellaan..

Musajuttuja

Musisointia

0.15



Tänään harjoiteltiin huomista varten ja pidettiin omaa kotimuskaria Pirpanan kanssa. Kyllä se musiikki on vaan niin kova juttu, todistettu on monta, monta kertaa. Sain omalta kummitädiltäni lahjaksi tuon Soili Perkiön ja Hannele Huovin,  Karvakorvan Laulupurkki-nimisen Cd:n joka on jatkoa Vauvan Vaa'alle. Tosi kiva paketti kun tuossa tuli siis mukana myös nuotit, laulujen sanat ja leikkien opastukset. Suosittelen lämpimästi!


Vauvavoimaa

"Vauva tuli maailmaan, vauva tuli maailmaan.
Tuomaan vauvavoimaa, hymyvalikoimaa aa-aa,
Nuku kuu, silmät kiinni paina. Nuku kuu uu-uu.
Nuku kuu, rakas olet aina. Nuku kuu uu-uu.

Vauva tuli maailmaan, vauva tuli maailmaan.
Tuomaan vauvarauhaa, kun myrskytuuli pauhaa aa-aa
Nuku kuu, silmät kiinni paina. Nuku kuu uu-uu.
Nuku kuu, rakas olet aina. Nuku kuu uu-uu.

Vauva tuli maailmaan, vauva tuli maailmaan.
Tuomaan vauva-aikaa, linnunradan taikaa aa-aa.
Nuku kuu, silmät kiinni paina. Nuku kuu uu-uu.
Nuku kuu, rakas olet aina. Nuku kuu uu-uu."

                                                 -Hannele Huovi


Tosi ihana biisi, sniiif!  Erehdyin kuuntelemaan tuota pahimmissa hormonihuuruissani.. tai no, oikeastaan mä itketin itseäni ihan tarkoituksella. Pitihän niitä huuruja päästellä välillä pihallekkin!
Ollaan yritetty laulaa ja soittaa tytölle paljon ensinnäkin siksi kun musiikki on mulle ja H:lle kummallekkin yksi tärkeimmistä asioista elämässä (Pirpanan synnytin maailmaan Leonard Cohenin tahdittamana;) ja toiseksikin koska nämä erityislapsukaiset ovat usein taiteellisesti hyvinkin luovia. Voidaan sitten kaikki kolme rokata täällä ja ilmaista itseämme (joskus on kiva heittäytyä yltiöromanttiseksi)! Mä olenkin vähän petaillut jo etukäteen Pirpanalle paikkaa taidepäiväkotiin sitten kun on sen aika. Saas nähdä koska suostun luovuttamaan tuon nuppusen päikkäriin. Mä luulen että siihen menee vielä jokunenkin tovi..
Eipä tänään sitten kummempia ajatuksia päässä olekkaan. Huomenna siis muskari-aamu joten nyt äkkiä nukkumaan..
Tuossa vielä kuva Pirpanan uudesta isojen tyttöjen hupparista. Koko 74 on vielä vähän turhan suuri mutta menee varmaan talvella jo.  Ainiin, se piti vielä kertoa että tänään ollaan harpattu taas iso askel eteenpäin. Tyttö nimittäin maistoi velliä ensimmäisen kerran ja söikin sitten tuttipullosta hyvällä ruokahalulla sitä n. 50 ml. Enempää en uskaltanut antaa. Eipä tuo ole masua mitenkään erityisemmin valitellut. Vettäkin joi pullosta. Voimme siis päätellä että tyttö on vaan ja ainoastaan ovela kieltäytyessään äidinmaidonkorvikkeesta. Miksi nyt sitä joisi kun parempaa tavaraa saa suoraan hanastakin! 

Noniin. Nyt sinne nukkumaan..















Pirpana

Tiitiäisen tuutulaulu

0.48

Laila from Lapland



 Kukkuu! Tänään Pirpana sai hienon uuden talvipipon ja se sopii tytölle mainiosti. Selvästi pikku mannekiini yrittää saada huulia ammattimaisesti töttörölle. Tähtiainesta sanon minä! Äiti ja Piippis pääseekin kohta yhdessä vähän poseeraamaan mutta siitä sitten vähän myöhemmin lisää..

Vaatekaappi on täyttynyt viimeaikoina uusista vaatteista ihan kiitettävään tahtiin. Sekä äidillä että tyttärellä. Pirpana kasvaa niin kauhealla tohinalla että uusia bodeja ja mekkoja on vaan pakko shoppailla. Nuo vaaleanpunaiset tossut Tuusulan mummu ja ukki toi lapista tuliaisiksi. Vähän kun vielä jalka kasvaa niin saadaan ottaa ne käyttöön. Varmaan talvella sopivat jo.

http://www.makiaclothing.com/ Makialta tuli tilattua äidille takki ja samassa paketissa myös Pirpanalle on tulossa huppari. Saadaan sitten olla muodikkaasti samiksia!

Nykyään kirpputorit on täynnä tosi hyväkuntoisia lastenvaatteita ja niitä saakin ostaa ihan pilkkahintaan. Helmiä löytyy varsinkin kun jaksaa vähän penkoa. Itsekkin aion kierrättää sitä kautta Pirpanan vaatteet sitten kun on aika.

Vaatteista aatteisiin. Niinkun jo aikaisemminkin on tullut moneen otteeseen todettua, mä oon ollut todella onnellinen lukiessani ystävien ja tuttavien palautteita blogistani. Ihanaa että oon onnistunut tavoitteessani ja korjannut vääriä ennakkoluuloja liittyen Downin syndroomaan. Moni tuttu on myöntänyt että aihe on ennen ollut jopa vähän pelottavakin. Pirpana on antanut kasvot tuolle oireyhtymälle mun ystävien ja tuttavien silmissä ja yhtäkkiä se ei enää olekkaan niin outoa ja pelottavaa. Siitä mä olen tosi TOSI onnellinen ja siksi mä jatkan tätä kirjoittamista enemmän kun mielelläni! Oli mulla itsellänikin ennen jotain vääriä uskomuksia liittyen tuohon extrakromosomiin. Mä luulin esimerkiksi että vanhempien ulkonäkö ei periydy down-ihmisille ja kaikki ovat ihan samannäköisiä (?!) No, näinhän ei ole.  Kun vaan pääsen skannerin luokse niin todistan sen teille. Vaikea sitä on itse nähdä esim, tuota mun ja tytön yhdennäköisyyttä mutta kun katsoo omia vauvakuvia niin sieltä sen kyllä sitten tajuaa että ihan ollaan samaa jengiä.

Asiasta kolmanteen. Pirpana on helppo nukuttaa laulun voimalla. Siispä loppuun laitankin tämänhetken ykkösveisun joka toimii lähes jokakerta. Tuo on myös ollut mun suosikki jo pikkutytöstä saakka ja jotenkin se vaan sopii nyt niin täydellisesti tuolle meidän pikku menninkäiselle.

Tänään tuli sitten taas tirautettua pari pikku kyyneltä kun tajusin miten täynnä rakkautta meidän koti tällähetkellä onkaan. Ja miten paljon tuolle pienelle ihmiselle sitä rakkautta satelee jokapuolelta..

Kaikki on vaan niin mallillaan nyt. 



"Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!"
              -Kirsi Kunnas



Downin syndrooma

Torstain touhuja

0.00

Tänään oli taas ulkoilupäivä vaikka sateen uhka olikin aika vahvasti ilmassa kokoajan. Tehtiin pitkä lenkki eikä onneksi sitten edes kastuttu. Totesin vaan että Pirpanan kantaminen tuossa rintarepussa menee jo ihan kuntoilusta sillä olin aikaslailla väsähtänyt nainen kun päästiin kotiin. Niin ne raskauskilot karisee pikkuhiljaa ;) Väsähtänyt oli muuten pikku reppureissaajakin vaan niin loppu pilkkiminen kun nostin tytön omaan sänkyyn lenkin jälkeen. Se on kumma ettei siellä pinnasängyssä nukuta läheskään aina yhtä hyvin kun Baby Björnissä.


Kotona sitten vaan oltiin ja höpöteltiin hymynaamalle kivoja. Neiti meni lopuksi taas melkeinpä transsiin kun oli niin mielettömästi asiaa. Tuossa alapuolella on nyt vähän laimea klippi tapahtuneesta. Jokakerta kun tuon kuvan ottaa esille, alkaa tiukkasanainen monologi joka sitten kestää.. ja kestää...

Tarkkaavaisesti  Pirpana myös seurailee kun kuvaa liikuttaa puolelta toiselle. Sitä osaa olla jokaisesta pienestä edistysaskeleesta niin tuhannen iloinen!




Eilen illalla mä erehdyin taas huolehtimaan ja murehtimaan. Olen tähänastisen yhteisen taipaleen aikana onnistunut välttämään ne ikävät liitännäis-sairauslistat joihin moni joutuu tutustumaan jo synnytys-sairaalassa. Onneksi meille ei kukaan Haikaranpesässä iskenyt sellaisia käteen. Mulle riittää että tiedostan riskin tiettyjen sairauksien kohdalla olevan suurempi kun normi-lapsilla. Eilen mä kuitenkin vahingossa eksyin väärille sivuille.  Kun vaan aina muistaisi elää nyt ja tässä. Kuiskasin Pirpanan korvaan että koskaan ei toisiamme jätetä ja tyttö kuittasi sopimuksen leveällä hymyllä.  Tuli siltikin taas kulutettua yksi puolituntinen asioiden surkutteluun. Onneksi sitten nukahdinkin. Aamulla oli aurinko vieressä köllimässä ja murheet olivat jääneet taka-alalle.

Illalla työstin kahdet rakennekynnet  ja sillävälin mummi hoiti Pirpanaa. Toiset kynnet sai tytön kummitäti joka toi tuliaisena aivan ihastuttavan tekoturkin :) Pakkohan siitäkin oli kuva tänne laittaa. Takista puheenollen, myös äiti löysi netistä itselleen ihanan keltaisen talvitakin jonka tuttu ihminen lupasi vielä myydä vähän halvemmalla kun mitä normaalisti maksaa. Kiitos J :) Pitäähän nyt aurinkoisen äidillä olla aurinkoinen talvitakkikin.



Kivaa viikonloppua lukijoille!

Downin syndrooma

Viikonlopun ajatuksia

0.16

Noniin, levymessut koluttu ja Tuusulassa käyty Pirpanan mummulla ja ukilla syömässä. H shoppasi lompakon tyhjäksi ja mä en löytänyt mitään. Ei mun tarvitse sillä mä kuuntelen mielelläni Meat loafia, Musea ja Vaya con diosta ;) Nuo levyt nyt ainakin lähti sieltä messuilta mukaan.


Tää bloggaaminen on ollut mulle mielettömän hyvää terapiaa. Siitä lähtien kun opin kirjoittamaan, mulla on ollut aina päiväkirja ja niihin on tullut vuosien varrella kirjoiteltua enemmän tai vähemmän. Pirpanan syntymän jälkeen oon monta kertaa päivitellyt täällä kotona kuinka pitäis nyt vaan alkaa kirjottelemaan näitä tuntemuksia ylös niin sitä kautta ne aallonpohjatkin varmaan väistyisivät pikkuhiljaa. Kyllähän niitä vielä tulee. Varmasti tässävaiheessa ihan "tavis"-lastenkin äideillä on huonot hetkensä. Uusi vauva on aina enemmän tai vähemmän mullistus mielelle ja keholle. Meidän vauvan extrakromosomi aiheuttaa sitten äidille vähän extra-aaltoja aina silloin tällöin. Niistä kyllä selvitään jokakerta ihan vaan sillä että ottaa mukelon viereen ja halii hetken aikaa. Siinä hetkessä on uskomaton voima.

Tästä bloggaamisesta on myös hyötyä jokaikiselle ihmiselle joka jollaintavalla kuuluu meidän perheen elämään. Mä kun en aina osaa kertoa, sillä hetkellä kun multa kysytään, että miltä musta ihan oikeasti tuntuu.  Niinkun olen jo monesti varmaan tehnyt selväksi sen että mulla on maailman ihanin tyttö ja Pirpana itsessään ei ole mulle ollut sairaalasta kotiinpääsyn jälkeen ongelma. Suurin ongelma on ollut se, miten itse koen ulkopuolelta tulevat reaktiot ja ennakkoluulot. Tämänkin vuoksi mulle on ollut suuri helpotus että oon saanut kirjoittaa näitä juttuja tänne. Jollaintavalla koen että meidän tehtävä Pirpanan vanhempina on nyt valistaa vähän tässä asiassa ja näyttää että Downin syndrooma ei oikeasti ole sairaus itsessään vaan se on enemmänkin "extra-mauste" ja osa persoonaa. Tyypillistä down-ihmistä ei kehityksen kannalta ole. Jokainen on oma persoonansa ihan samalla tavalla kun me taviksetkin. Jokainen on omannäköisensä ja terveydentilalta omanlaisensa. Down-ihmisen riski erinnäisille sairauksille on suurempi mutta ei itsestäänselvyys. Meidän tytöllä ei toistaiseksi esimerkiksi mitään kummempia ole ja jos tulevaisuutta on turha miettiä etukäteen. Se otetaan vastaan mitä on tullakseen. Niinhän jokaisen vanhemman täytyy tehdä.

Nyt mä taas tunnen itseni ihan supervahvaksi! Nää tuntemukset on kokoajan lisääntymään päin. Ja ihan mahtavaa huomata miten tuosta isukistakin on tullut niin uskomattoman huolehtivainen ja rakastava Pirpanan oma isi. Ylpeä omastaan. Erityisen ylpeä.

Ja niin, tänään oli suuri päivä. Tyttö sai nuo ihanaiset Converset ensimmäisen kerran jalkaansa. Isillä mustat, äidillä keltaiset ja typsykällä pinkit :)

Suosituimmat

Facebook