Kohti unelmia

13.21

Pienenä tyttönä mulla oli paljon haaveita. Yksi niistä suurimmista oli tietysti tulla äidiksi ja siinä olenkin onnistunut melko mallikkaasti. Sain paljon enemmän, kuin mitä toivoin. 

Ammatin suhteen mulla ei ole koskaan ollut mitään selkeitä (tai realistisia) suunnitelmia. Laulaminen on ollut aina tärkeää, mutta ammattilaiseksi asti musta ei ole koskaan ollut. 

Vasta nyt kolmen lapsen jälkeen tuo unelma tulevaa ammattia kohtaan on alkanut kunnolla rakentumaan ja harmillista tästä tekee se, että mulla on ollut parikin mahdollisuutta saavuttaa tuo unelma aikanaan. Toisaalta jos olisin jatkanut opintoni loppuun, ei mulla olisi nyt tätä timanttista katrasta täydentämässä onneani – katua en siis yksinkertaisesti vaan voi. Opiskeluelo vaihtui perhe-eloon ja kaikella oli ilmiselvästi tarkoituksensa. Jos jonakin päivänä kuitenkin valmistun kätilöksi tai terkkariksi, toivoisin olevani astetta verran parempi ammattilainen juurikin lapsukaisten, sekä heidän mukanaan tuomien kokemusten ansiosta. Arvostus näitä kahta ammattiryhmää kohtaan on ainakin kasvanut suuresti omien raskauksien sekä synnytysten myötä.



Lopun siis varmasti arvaattekin?  Haen kouluun ja yritän päästä jatkamaan opintoni loppuun asti. Perhoset lentelee vatsassa ja puhkun intoa. Mä haluan tätä niin paljon! Kaivoin opiskeluvuosien kansionkin laatikosta ja fiilistelin vanhoja papereita. Lääkehoidon passikin oli vielä tallessa, mahtavaa! 

Tuleva vuosi näyttää varmasti sen, ovatko nämä haaveet nyt realistisia mulle vai ei. Toivon pääseväni kouluun, mutta saas nähdä että huolivatko enää takaisin ;) Paljon mulla olisi annettavaa, sen tiedän. Ja tuon ajatuksen voimalla lähdenkin tänä keväänä tavoittelemaan haavettani.  Ei kai tässä nyt vielä liian vanhoja olla?

Aurinko paistaa. Toiveikas olo. Ihanaa päivää kaikille!

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Tsemppiä unelmien toteuttamiseen! Mä uskon, että musta tuli neuvolantäti ainakin osaksi omien, melko raskaiden kokemusteni myötä. Tiiätkö sen, kun sanotaan, että osa opiskelee psykologeiksi, koska oma mieli tarvitsee helpotusta jne.... niin vähän samaan tapaan.
    Työ on ihanaa ja antoisaa, välillä toki raskastakin.
    Olisi mahtavaa saada susta kollega!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ja en ymmärrä pointtiasi. Kimmokkeen omaan opiskeluun voi saada omista kokemuksistaan; se on ihan ok.Mutta on aika riski lähteä opiskelemaan psykologiksi jos lähtee motiivilla hoitaa omaa mieltään.Tuolla alalla toivottavasti lähtötestit jo karsivat pois sellaiset opiskelijat!! nim.alalla työskentelevä

      Poista
  2. Olipas kiva kommentti! Kiitos <3 Suloisia työpäiviä sulle pienten parissa!

    VastaaPoista
  3. Vanha et varmasti ole! Ja jos edellisistä opinnoistasi ei ole kovin kauaa niin oletettavasti voit jotain niistä hyödyntääkin.Asiat kyllä nykyään tosin muuttuvat hurjaa vauhtia ja jo äitiyslomalta palatessa oli paljon päivitettävää ja opittavaa entisellä työpaikalla sairaalassa.Lääkehoidoissahan mm.luvat on voimassa nykyisin vain määräajan ja ne joutuu aina uusimaan tentteineen ja näyttöineen mikä on ihan hyvä asia. Varmasti sinulle on myös paljon hyötyä siitä että olet hoitanut monta vuotta lapsia kotona.Pienten lasten äidit ovat tosi hyviä organisoimaan asioita ja tekemään monia asioita yhtä aikaa! :) Mutta liikaa omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin ei voi tukeutua.Ne kun ovat jokaisella niin omanlaiset ja erilaiset. Joskus tuntuu että pienten lasten äitinä on helppo ymmärtää ja ohjata toista pienten lasten äitiä,mutta joskus taas hämmästyy miten paljon laajempi ja objektiivisempi näkemys voi olla nuorella hoitajalla jolla ei ole omia lapsia,mutta avoin mieli kohdata asiat eikä omaa "tapaa nähdä ja tehdä ". Eli puolensa ja puolensa! Onnea sulle opintoihisi.Varmaan löydät oman paikkasi ja sulla on ihania asioita tulevaisuudessa!
    Sh ja kahden äippä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset! Ei tosiaan ollut tarkoitukseni vähätellä nuoria vastavalmistuneita hoitajia. Yksi on erityisesti jäänyt omilta synnäriajoilta mieleen todella lämpimänä ja ihanana, taitavana hoitajana. Puolensa ja puolensa, se on täysi tosi :)

      Poista

Suosituimmat

Facebook