Kuluneiden kuukausien aikana katkeamattomista yöunista haaveillessani, olen useaan otteeseen palannut viiden vuoden takaiseen (nyt jo aika huvittavaankin) hetkeen, jonka päätin tänään jakaa myös täällä teille lukijoilleni.

Piippis oli 4 kk vanha kun päätimme H:n kanssa, että on tullut aika levätä yhden yön yli kaksin ja nipistää vauva-arjesta hetki parisuhteelle. Ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna olimme kuitenkin tässä vaiheessa vähän sinisilmäisiä ja otimme varaslähdön turhan aikaisin..

Noh mutta kuitenkin. Varasin hotellihuoneen Helsingistä ja ostimme liput Deftonesin keikalle. Odotimme iltaa valtavasti ja se ilta olikin ihan mielettömän kiva.  Ennen keikkaa ajoimme auton hotellille ja jätimme tavarat huoneeseen. Kävimme syömässä ja suuntasimme Circukseen, jossa ystävät meitä jo odottelivatkin. Ilta tuli niiin tarpeeseen ja fiilis pysyi katossa koko keikan ajan – vaikkakin tekstarit sinkoilivat mummin puhelimeen tiheään tahtiin.

Meidän odotettu hetkemme ystäviemme seurassa jatkui vielä tovin ravintolan pöydän ääressä, jonka jälkeen lähdimme suht hyvissä-ajoin matkaamaan kohti hotellihuonetta makoisten yöunien toivossa. Välittömästi kuitenkin huoneeseen päästyämme, alkoi allekirjoittaneen sydänalaa puristamaan ja sangen ahdistava tunne valtasi koko kehon.

"Vauva! Mun vauvani tarvitsee minua nyt!" 

"Älä pidä mua hulluna, mutta mun on pakko lähteä kotiin. Sä voit jäädä kyllä tänne nukkumaan!"

Ja niin teimme. H jäi uinumaan, sillä jonkunhan täytyisi aamulla ajaa auto takaisin kotiin sekä luovuttaa huone. Minä lähdin.

Otin hotellin edestä taksin ja maksoin itseni kipeäksi matkatessani yksin Helsingistä Keravalle pienen tyyppini luokse. Taloudellinen tappio ei jäänyt kuitenkaan harmittamaan, sillä vieläkin kipeämmäksi olisin tullut jos olisin jäänyt kaupunkiin.

Matkalla kotiin kieltämättä hymyilytti jo vähän. Tiesin, että näin tämän oli tällä kertaa mentävä eikä hetki ollut vielä kypsä venyttämään napanuoraa yön yli. Onneksi H sai kuitenkin levätä kunnolla eikä hotelliin kulutetut rahat näinollen menneet hukkaan.

Sisään astuessani kuulin vauvani orastavan itkun. Tyttö oli juuri herännyt uniltansa ja tilanne oli kärjistymässä, sillä pullo ei kelvannut. Nappasin tytön kainaloon ja lähdimme yhdessä alakertaan nukkumaan. Tissi suuhun ja näin homma olikin sitten taas täydellisesti hallussa! Olin niin kiitollinen, että luotin äidinvaistooni ja lähdin kotiin. Seuraavana päivänä H saapui hymähdellen kotiin ja tätä tarinaa onkin useasti muisteltu hymyssä suin.

Tämä allaoleva kuva on huonolaatuinen, mutta malli siinä on täydellinen. Ei varmaankaan ole vaikea ymmärtää, miksi äidillä tuli kiire takaisin oman jääkarhun poikasensa luokse.

<3

Vaikka moni mulle silloin sanoi, että kyllä se vauva sitten pullosta juo kun muuta ei ole tarjolla niin mä tiedän, että Piippiksen kohdalla tilanne olisi kyllä lähtenyt ns. "lapasesta". Maitoraivarit kun hänellä olivat aivan omaa luokkaansa. Mummi olisi satavarmasti ollut koko yön kovilla ja vauva tietysti myös, sillä temperamenttia tuosta pikku pimusta on löytynyt alusta asti sekä hyvässä että ei-niin-hyvässä. Nyt isompana raivarit ovat onneksemme todella harvinaisia sekä lyhytkestoisia. Heh.

Tämän jälkeen menikin sitten piiiiitkä aika, ennenkun uskaltauduimme lähteä kaksin yön yli reissulle. Se taisi tapahtua vasta PikkuW:n syntymän jälkeen ja silloin reissasimmekin sitten kertaheitolla Dubliniin muutamaksi päiväksi. Piippiksen kanssa oli jo helppoa tuolloin ja PikkuW taasen söi pullosta kuin vanha tekijä. Kaikki sujui hienosti. Ensimmäisenä yönä nukuin 14 tuntia putkeen H:n odotellessa kiltisti hotellin lähituntumassa, että vaimo heräilee loman viettoon. Univelat tuli kuitattua ja loma oli todella onnistunut.

Näiden kolmen kanssa tilanne on nyt niin mahdoton tällä hetkellä, että yökylään emme ole koko jengiä viitsineet luovuttaa. Eikä se muuten ajatuksena edes tunnu kovin mukavaltakaan, sillä yöt ihan oikeasti ovat aika rankkoja. Olemme tässä nyt kuitenkin pohdiskelleet, että johonkin väliin on vaan pakko yrittää ujuttaa myös tuota kaksinkeskeistä aikaa yön yli, sillä me valvomme enemmän tai vähemmän levottoman jengin kanssa öisin ja se alkaa tuntumaan sekä näkymään. Joskus tilanne on  nollattava ja yhdet hyvät yöunet tekevät ihmeitä! Sen moni vanhempi tietääkin varmasti.

Vanhemmuus on joskus haastavaa, mutta lohduttavaa on se, että se etenee sykleissä. Väsyttävien jaksojen jälkeen tulee helpompia jaksoja. Puoli vuotta sitten meillä nukuttiin levollisesti ja olen varma, että puolen vuoden päästä tilanne on taas helpompi. Aika aikansa kutakin.

Voimia alkavaan viikkoon!

<3