Mago-pidennykset sekä tunnelmat poiston jälkeen
2.56
Aurinko ja lämpö hellii. Kevät on aika vahvasti jo tässä. Tänään päätin hetken mielijohteesta keventää oloani vuoden parhaimman ajankohdan alkamisen myötä, ja irroitin päästäni Magot, joista aikanaan tuon postauksenkin väkersin. Päätin myös iltapuhteena vielä kirjoitella pidemmän aikavälin fiiliksiä pidennyksistä, koska lukijoiden joukossa voi helposti olla muutama sellainen ihminen, jota aihe saattaapi kiinnostaa.
Mulle tuo kokeilu osoittautui toimivaksi, ja erittäin positiivisesti yllätyin solmujen pysyvyyteen. Yksikään osio ei irronnut kuluneen kahden kuukauden aikana, vaikka pesen hiuksiani vähintäänkin jokatoinen päivä. Helposti näitä pidennyksiä olisi voinut pitää vielä vaikkapa kuukauden verran päässä, mutta jostainsyystä kaipasin jo vaihtelua, ja koin oikean hetken poistolle tulleen. Haaveilen tällähetkellä vähän tummemmasta kuontalosta, ja värjäys olisi tuonut solmukohdat esille, sillä vaalea lanka ei väriä itseensä ime.
Mago-pidennykset ovat myös käyttäjälleen tosi huomaamattomat päässä, ja toisin kuin vaikkapa teipit, eivät nämä mua arkisessa käytössä häirinneet ollenkaan. H sanoi, että aina sillointällöin joku solmukohta vilahti hiusten auki ollessa, mutta kaipa nuo pääsääntöisesti ihan kivasti piilossa pysyivät. Oma hius ei myöskään mennyt takkuun juuresta, vaikka sitä vähän etukäteen jännitin. Kävin poiston jälkeen suihkussa, ja kampa meni sutjakasti läpi hiuksia kuivatellessa pesun jälkeen. Hiuksia hellivä pidennysmetodi on siis täysin paikkansa pitävä argumentti.
Olen testannut tähän mennessä teippipidennykset, Clip-on-pidennykset ja nyt nämä Magot. Nämä viimeisimmät olivat mun mielestäni kaikista luonnollisimman näköiset sekä parhaimman tuntuiset, ja voinkin siis lämpimästi suositella niitä muille myös.
Nyt täytyy kyllä vaan sanoa, että tällähetkellä oma luonnollinen hiusmitta tuntuu aika olemattomalta, ja vähän kaiholla olenkin tänään katsellut kuvia kuluneiden viikkojen ajalta. Mutta hei, keväthän on uuden aikaa, ja seuraavaksi keksitäänkin jotain ihan toisenlaista! Laitan sitten kuvaa uudesta frisyyristäni, ja jätän tämänhetkisen lookin tästä postauksesta suosiolla pois. Instagramista voi käydä tsekkaamassa sen. Toivottavasti tämä yleinen väsymystilakin poistuu pikkuhiljaa auringon myötä , ja puhti kaikelle arkiselle tohinalle on lisääntymään päin.
Sopivan kevyt postaus oli siis tämä tähän iltaan, sillä päivällä kohdallemme osui jos jonkinlaisia koettelemuksia. Ehkä palailen niihin myöhemmin. Nyt kuitenkin nukkumaan, kun H:kin töistä kotiutui.
4 kommenttia
Paljonko tällaiset pidennykset maksavat?
VastaaPoistaRiippuu paljon hiuksen pituudesta ja paksuudesta + siitä, minkälaiset hiukset halutaan. 300e -->
VastaaPoistaHei googlettelin että mitenkä magot saisi itse pois helpoiten ja sinun blogisi tuli vastaan, mitenkä siis sait ne itse pois päästä? :)
VastaaPoistaTiedätkö minä ihan härskisti vaan revin ne pois. Yllättävän helposti lähtivät :D
VastaaPoista