Grillikausi 2016 avattu!

23.20

Väsähtäneen sekä hieman turhautuneenkin ilmapiirin vuoksi, päätimme tänään tehdä jotain kivaa ja sopivasti normaalista poikkeavaa. Alkuperäisenä ajatuksena oli lähteä Talman grillikotaan makkaranpaistopuuhiin, mutta kota oli kiinni, ja jouduimmekin siinä sitten improvisoida hieman. Hoplop tähän tautiseen aikaan ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta, joten ajoimme takaisin kotipihaan, ja avasimme grillikauden 2016.




Esikoinen ei jaksanut vieläkään näistä makkaranpaistohommista innostua, mutta meille neljälle muulle kauden ensimmäiset grillailut olivat erittäin mielekästä touhua. Piippis puuhasteli sillävälin leikkimökissä, ja keinui hämähäkkikeinussansa onnellisena – tämän vuoden ekat "kiikkaakaakkaat" olivat muuten ne myös.




Koko perheen kesken vietetty ulkoiluhetki teki todella hyvää, sillä alkuviikosta fiilis täällä kotona on ollut vähän vaisu. Yöt ovat katkonaisia (äidillä taas vähän mietteliäämpi vaihe mm.viimeaikojen tapahtumien vuoksi-->nukahtamisongelmat) , lapset heräävät aikaisin lisääntyneen valon myötä  ja aamulla sängystä ylösnouseminen tuntuu himpun verran vaikeammalta kuin normaalisti. Kun H tulee töistä kotiin, saan hetkeksi istahtaa sohvalle niin, ettei kokoajan tarvitse seurata mitä kolttosia joku lapsista (yleensä se kaikista pienin) keksii. Melkeinpä päivittäin lopputulema onkin se että ummistan silmäni, ja vaivun jonkinsortin transsiin samantien kun pääsen siihen sohvalle "istahtamaan". Havahdun vähänväliä lasten ääniin, mutta olen jossain ihan muualla tovin. Joskus on näitä tällaisia päiviä, mutta onneksi huomenna voi olla jo täysin toisin. Ja varmasti onkin, sillä alkaahan meillä pitkä viikonloppu, joka saadaan viettää koko perheen kesken yhdessä. Ihan parasta.


Tänään tajusin myös sen, miten mahdottoman ikävä meillä kaikilla onkaan ollut tuota lumen peittämää takapihaamme, jonne ensimmäistä kertaa tänävuonna uskaltauduimme viimeistenkin lumien katolta tipahdettua. Jokaisella oli omat touhunsa, ja elo tuntui leppoisalta. Kesä, sinua kovasti jo odotellaan!

:)


You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Moi!
    Pakko nyt jättää kommenttia, kun oon tässä viimeviikkojen aikana lukenut koko blogisi alusta loppuun läpi :)

    Blogisi on todella tärkeä niille, jotka odottavat tai ovat juuri saaneet ds-lapsen. Kirjoitat teidän elämästä aidosti, mutta samalla rohkaisevasti! Elämässä ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu, oli sitten tavis tai kehitysvamman omaava henkilö, täytyy vain osata elää täysillä joka päivä, ja tätä sinun blogisi tuntuukin peräänkuuluttavan. Itselläni on 7kk "tavis" tyttö, mutta blogisi on vain vahvistanut omaa fiilistäni siitä, että ehdottomasti pitäisin seuraavan mahdollisen lapseni, vaikka tällä todettaisiinkin jo sikiövaiheessa ds. Olen myös kertonut blogistasi monelle tutulleni ja saaneet heidätkin ajattelemaan asioista toisin.
    En nyt osaa selkeästi sanoa mitä ajattelen, mutta kommenttini pointtina on, että blogisi on mahtava ja Piippis vaikuttaa niin ihanalta persoonalta, että hänen elämässään tulee varmasti tapahtumaan monia hyviä asioita! :) Olen ihaillut monesti ääneen miehelleni Piippiksen juttuja tätä blogia lukiessani.

    Ihanaa kevättä teidän porukalle!

    VastaaPoista
  2. Heippa! Kyynel vierähti poskelle tätä kommenttia lukiessani. Kiitos päiväni piristämisestä <3

    VastaaPoista
  3. Tuli tässä vaan mieleen että olisi kiva kuulla teidän nukkuma järjestelyistä?! Nukkuuko muksut omassa huoneessaan kaikki,tuleeko yöllä joku viereen yms kaikkee nukutttamisesta sunmuuta :) Ja ihana olisi nähdä teidän kotia. :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook