Kiitollisuutta

Sumua päin

10.39

 Näin työttömänä/pätkätyöntekijänä sitä ryhtyy tarkastelemaan omaa maailmaansa täysin eri kantilta - ja se ei aina ole vain sekä ainoastaan huono asia.  Olen viime aikoina ollut erityisen kiitollinen pienistä mutta silti niiiin suurista asioista, joita omistan ja joista saan nautiskella päivittäin. 

Parisuhderintamalla menee aika kivasti, vaikka toisin ehkä tässä tilanteessa voisi olettaa? Itse ainakin pelkäsin että tämä poikkeuksellinen elämäntilanteemme siihen negatiivisella tavalla vaikuttaisi. Onneksi olin väärässä. 

Ehkä voimme osittain kiittää itseämme siitä, että puhallamme "yhteen hiilleen" kaiken tämän härdellin keskellä. Ja miten sen teemme? Kerron sen seuraavassa. 

Olemme H:n kanssa kehitelleet rutiineja. Ehkä tärkein kaikista on joka-aamuinen yhteinen lenkki kera karvaisten ystäviemme. Lähiseutumme pellot sekä metsät tarjoavat mitä parhaimmat puitteet ruokkia parisuhdetta juurikin oikealla tavalla. 

Aamulenkin jälkeen keitetään kahvit ja kumpikin istahtaa omille työpisteilleen tekemään omia juttujaan. H etätöitä, minä milloin mitäkin. Työnhakua, koulujuttuja.. ja nyt uutena haasteena Keski-Uudenmaan blogien (Kublo) asioita yhtenä kolmesta vastuuvetäjästä! Tästä lisää myöhemmin. Tämä kuitenkin yksi niistä kiitollisuuden aiheista.

Maisema on joka aamu jollain tavalla erilainen, mutta joka aamu ajatukset tuolla pellon reunassa kirkastuvat ja murheet unohtuvat hetkeksi . Joka päivä metsästä tai puron varrelta löytyy jotakin uutta ja ihmeellistä. Se tekee luonnosta parhaimman mahdollisen parantajan sekä terapeutin.


Myös muutamana iltana olemme käyneet kaksin koirat pissattamassa ja sen myötä antaneet lapsille hetkellisesti jo hieman luottoa. Osaavat todella nätisti istua sohvalla ja katsoa esimerkiksi telkkaria tuon kymmenenminuuttisen ajan. Toki usein lapset myös tulevat mukaan. 

Kuluneella viikolla saimme todistaa hyvin poikkeuksellista tapahtumaa lähipellolla. Oli jo ihan pimeää, kun hiekkatiellä törmäsimme lukuisiin rupisammakoihin (koskaan aikaisemmin tällaista ei ole vielä tapahtunut). Niitä oli erikokoisia. Pellolla meinasin astua yhden päällekin (osittain astuinkin kääk) ja rupisia ystäviä hyppi siellä täällä - niitä oli ihan mahdottomasti! Seuraavana päivänä sammakoista ei näkynyt jälkeäkään eikä tämän jälkeen niihin olla enää törmätty. Kyse lienee jostain lajille tyypillisestä vaellusrituaalista? En tiedä. Kertokaa te viisaammat jos tiedätte!

Harva se ilta iloksemme yläpuolella lentelee myös lepakkopariskunta. Instagramiin olen materiaalia heistä (kuin myös sammakoista) julkaissutkin. 

Luonto. Eläimet. Aamukaste. Raikkaus. Puhtaus. 

Rikkautta, jota ei rahan määrässä kukaan voi arvottaa.. 

..ja mulla on se kaikki ympärilläni. Ollappa onnekas!

Tänään(kin) mä voin siis hyvin, vaikka tuleva aika-ajoin huolettaakin. Joskus on kuljettava sumua päin, löytääksen rauhan sisältänsä. Tämä kuva tältä aamulta. Sen nappasi armas mieheni. Siinä ollaan vahvasti asian ytimessä eikö?

Viikonloppu lähestyy! Minä vietän sen mm. kentän laidalla mokkapalaa ja kahvia kaupaten. Mitä sinä ajattelit tehdä? 

Lämpöistä ja aurinkoista viikonloppua kaikille! 

Kasvua

Pienet suuret unelmat todeksi

17.56

Niin kuin otsikko asian jo paljastikin, tänään toteutui pienen tytön suuuuri haave!

 Pikku H teki eilen lopullisen päätöksen siitä, että uskaltaa ehdottomasti mennä korvikset laittamaan ja me vanhemmat annoimme vihdoin sekä viimein suostumuksemme asialle. 

Tänään sitten perhoset vatsassa (kyllä myös minulla oli) kurvasimme paikalliseen kempsuun ja teimme unelmat todeksi. Olin etukäteen soittanut kyseiseen putiikkiin ja kysynyt, tekevätkö rei´ityksiä ja tekevätkö kuusivuotiaalle. Yleensä alle 7-vuotiaille ei tehdä mutta koska tytsymme oli niin varma päätöksestään, vahvisti poikkeus tällä kertaa säännön.  

Ja minä äitinä olen satavarma, että tämä likka kyllä osaa hoitaa nämä lävistyksensä tunnollisesti. 


Aikaisemmin päivällä piipahdin lähiapteekissa hakemassa Emla-puudutusvoidetta sekä puhdistusainetta ja vajaan tunnin verran annoimme tuon voiteen mussukan korvanlehdissä vaikuttaa. Päädyin tähän ratkaisuun siitä syystä, ettei vahingossakaan kävisi niin että toista korvanlehteä ei sitten uskallettaisikaan enää lävistää. Puudute toimi mainiosti ja alkujännityksen jälkeen ei kyyneleitä enää jouduttu valuttamaan - pintapuudutus onnistui pitämään pahimmat nippailut loitolla. 

Mimmi oli silminnähden super tyytyväinen lopputulokseen ja oli tosi tärkeää, että samalla reissulla käytiin mummille korviksia vilauttamassa. 

Piippiskin katsoi siskon korvanlehdissä säihkyviä timantteja ihastuksissaan ja aikaisemman ehdottoman kieltäytymisen sijasta ilmoilla olikin jo pientä innostusta omien korvien rei´ittämiselle. Toisaalta tuon asian suhteen ei kyllä ole mikään kiirus - ehtiihän sen myöhemminkin! En ole ihan varma siitä, osaisiko Pirpana vielä olla tarpeeksi varovainen ja hiplaamatta uusia korviksiansa -näin alkuun kun se on äärimmäisen tärkeää. Odotellaan siis hetki vielä..

Aloitellaan tällä minipostauksella nyt uusi viikko. Olen astumassa hieman toisenlaisiin saappaisiin, kuin joissa aikaisemmin olen tottunut talsimaan. Haasteita luvassa, mutta koen että tämä haaste on nyt vaan pakko ottaa vastaan ja teen sen kyllä tosi mielelläni. Jännittää. Palaan tähän vähän myöhemmin.

Säihkyvää viikon alkua kaikille! Tästä tulkoon hyvä. 

 

Aila-myrsky

Aliasta Aila-myrskyn aikaan

10.42

Eilen jo ehdinkin instagramin puolella fiilistellä syysmyrskyjä sekä omaa sisäistä olotilaani niiden aikana.  Kun uutisissa varoitellaan saapuvasta puhurista, ryhdyn rutiininomaisesti valmistautumaan tulevaan. Hamstraan kaupasta kynttilöitä ja kaappiin herkkuja. Myräkän saapuessa kokkaan sekä leivon. Saunon ja sytytän takan. Vetäisen jalkaan villasukat ja ihailen keittiön ikkunasta kun metsä huojuu tuulessa. 

Aika usein tuo näky vähän pelottaakin. 


Ipanatkin osaavat nykyään ottaa tietynlaisen "moden" kun ulos ei voi mennä. 

Pötköttelevät..


.... ja pelailevat.



Tanssiesityksistäkin saadaan nautiskella. Tässä Pirpanan eilisiä tyylinäytteitä. Frozenin "Taakse jää" menossa  - sekä suomen että englannin kielellä. Nää showt tuppaa muuten kestämään aina tovin jos toisenkin. Aikamoista heittäytymistä, sanon!

             

Ja sitten tietysti vielä vähän voimistelujuttujakin! Meillä renkaat sekä puolapuut edelleen päivittäisessä käytössä - huippuhankinta oli aikanaan. Pienin on aivan huikean taitava jo temppuilemaan  - välillä äiskää ihan kauhistuttaa!


Mukelot ovat vihdoin ja viimein saavuttaneet sen iän, että perheen yhteiset lautapelihetket kuuluvat viikottain yhteisiin ajanviettoihin. Tämänhetkisiä suosikkeja ovat Alias, lasten Monopoly ja huojuva torni. Tänään lapset kaivoivat myös Fortunan kaapista pienen tauon jälkeen ja sen parissa vierähti hetki jos toinenkin. 



Kukapa olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että esimerkiksi juurikin Aliasta melko piankin yhdessä pelaillaan? Todella hienosti osaa Piippis-neiti selittää ja todella hienosti sisarukset ymmärtävät hänen puhettaan. Nämä asiat kun ei meille ole koskaan itsestäänselvyyksiä olleet. Juurikin tämä kyseinen peli saa joka kerta (varsinkin meidän vanhempien) suupielet hymyyn (viimeksi nauroin katketakseni), kun pikkukolmikko heittäytyy geimeihin kaikkensa antaen! Välillä liikennemerkkiä selitetään katulamppuna tai muna tulee kanan pyllystä ja niin edelleen, mutta eipä se oo niin justiinsa - tärkeintä että on kivaa!

Pikku H: "Tää on sellainen, mitä me W:n kanssa syödään joka aamu aamupalaksi?"
Pirpana: "Minä tiedän! Vaaleet leipää, pelkkää voita, ei paahdeta!"


Tänään vietellään lasten toiveesta pizzaperjantaita. Josko hyvä ruoka veisi loputkin flunssanrippeet mennessään! 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

covid-19

Viheliäät syyslentsut sekä ilmassa leijaileva koronaviruksen uhka

20.44

Terveisiä saikkutuvalta! Meidän jengi ehti elää 2 viikkoa normiarkea, kunnes lauantaina illansuussa pienin ryhtyi valittelemaan kutisevaa kurkkuansa. Sunnuntai-aamuna tilanne olikin sitten jo hyvin selkeä - flunssarundi numero 2 starttasi perheessä. Edellisellä kerralla olin ainoa, joka meistä viidestä väisti taudin mutta tälläkertaa minä ryhdyinkin niiskuttamaan jo toisena. Nyt kun "on aikaa" niin nyt näköjään valkosolutkaan eivät jaksa taistella ylimääräisiä taudinaiheuttajia vastaan samalla pietetillä kuin aikaisemmin. Toisaalta nyt stressaan tulevasta tosi paljon enemmän ja sekin voi olla syy että tauti pärähtää päälle helpommin. Mene ja tiedä sitten.

Piippis lähti tänäkin aamuna reippaana ja terveenä kouluun, vailla minkäänsortin oirehdintaa. Jälleen kerran on todettava, että Downin oireyhtymä ei meidän perheessä tarkoita yhtä kuin infektioherkin tyypperöinen. Piippis selvisi edelliselläkin kerralla hyvin lievillä oirella, mutta poikkeuskeissejäkin on ja usein kun Pirpanalla lykkää tauti kunnolla päälle, toipuminen ottaa kyllä aikansa. Neidillähän on valkosoluarvot viitearvojen yläpuolella  ja tästä syystä taudin puhkeaminen kestää usein pitkään tai vastaavasti oireet voivat olla lievemmät. Harmi että oksennustaudeissa tämä sääntö ei syystä tai toisesta päde.  Niitä Piippis sairastaa usein viikon päivät!


Mitä tähän koronasyksyyn tulee, niin tuntuu tosi epäreilulta kiikuttaa lapsia monta kertaa kuukaudessa koronatesteihin kun olen itse kuitenkin satavarma, että kyse ei ole Covidista vaan ihan normiflunssasta. Eilen Wilmaan tupsahti taas uudet suositukset, ja niiden mukaan koululaiset on testattava lievienkin oireiden vuoksi (alle kouluikäisiä ei ?!). Tämä aiheuttaa ihan hirmuisesti turhia poissaoloja lapsille sekä nuorille (ja vanhemmille toki myös), kun testituloksia joutuu odottelemaan päivätolkulla. Tosi hankalaa aikaa kyllä elellään nyt kaikinpuolin ja eipä voi kuin toivoa, että tämä jossain vaiheessa helpottaa. Toivottavasti pian!

Meidän perheessähän kehiteltiin lasten kanssa sellainen traditio, että haetaan onnistuneiden testausten jälkeen Mc aamupala. Kun tiedossa on jotain mielekästä, ei testeihin menokaan tunnu ihan niin ikävältä. Tässä kohtaa palkitseminen on mun mielestä täysin ok!

Eilen kun hain maski naamassa Pirpanaa koulusta, huikkasi joku tyttö koulun yläpihalta : "Kenen äiti toi on?!". Lopulta tytöt lähtivät minua karkuun. Maski selvästi pelotti heitä vaikka se ihan super kaunis onkin! Tuli ristiriitainen olo kun ei tuo maski itsestäkään tunnu kamalan miellyttävältä mutta vastuullisuuden vuoksi sitä on pakko pitää. Lapsia tämä koronatilanne selkeästi kuitenkin vielä pelottaa ja hämmentää vaikka siitä varmasti paljon kouluissa sekä kodeissa puhutaankin. 

Ja kyllähän se meitä aikuisiakin pelottaa. Kauhulla välillä ajattelen, mitä tuon pöpön saapuminen meidän perheeseen voisi pahimmassa tapauksessa tarkoittaakaan. Toisaalta tiedän jo monta perhettä, joissa tuo koronarumba on käyty läpi ja suurin osa on selvinnyt lievillä (vaikkakin hyvin hämmentävilläkin) oireilla. Silti en vähättele. Tiedänhän myös niitä, jotka ovat joutuneet sairaalahoitoon. 



Minä menin ja tilasin itselleni maskin Kenkämaakarilta. Olen tosi ihastunut näihin pöllökuvituksiin ja tällä hetkellä omistan suusuojan lisäksi pöllökassin sekä pöllö-termosmukin. Instagramin puolella olen niitä aika-ajoin vilautellutkin. Tämä ei ole yhteistyöpostaus vaan pakollinen pöllöfanin fiilistely :)

Ehkä tässä kohtaa on hyvä hetki pienelle loppukevennykselle.

Viikonloppuna avauduin instan puolella myös omista, hieman apeistakin tuntemuksista ja kuinka ollakaan, seuraavana päivänä sain suloisen yllätyksen messengeriin. Koko meidän perhe sai leffaliput sekä herkkukupongit ihan mihin tahansa Finnkinon leffateatteriin! Kylläpä muuten piristi hirmuisesti eli sydämellinen kiitos asianosaiselle! Tuossa hetkessä päätin, että aion myös itse tulevalla viikolla yllättää muutaman oman tuttavani. Tämä koronasyksy saattaa pahimmassa tapauksessa olla ihan super haastava ja suurimmalle osalle meistä varmasti jossain vaiheessa onkin. Siksipä  pienet mutta merkitykselliset muistiaiset ovat super piristäviä ihan kenelle tahansa.

Nyt lienee kuitenkin aika kömpiä peiton alle pakoon korona-ahdistusta. Mikä eniten tässä kaikessa pelottaa? Sanomattakin lienee selvää, että omien rakkaiden mahdollinen sairastuminen sekä lasten poissaolot koulusta ja eskarista ovat ne ykkäshuolenaiheet. Mutta sittenhän on  esimerkiksi niinkin naurettava murhe kuin että pääseekö meidän jengi katsomaan kauan odotettua Putous-lähetystä pöllölaaksoon lokakuussa? Lapset murehtivat kovasti sitä, että rajoituksia tiukennetaan eikä saada tätä unelmaa toteutettua. Toivotaan että näin ei nyt ehdi tapahtua ja tämä viheliäinen pöpönen saataisiin pidettyä jotakuinkin aisoissa. 

Mutta.. nyt on unen aika. Seuraava postausaihe pyörii jo vahvasti ajatuksissani. Se on huomattavasti mukavampaa luettavaa kuin tämäniltainen. 

Lupailivat myrskyisää loppuviikkoa. Nautiskellaan kynttilöiden hehkusta, hyvästä ruoasta ja villasukista. 

Kuulemisiin!




hellyyttä

Free hugs!

20.30

Seuraavaksi kuvien puolesta luvassa todellinen hyvänmielenpläjäys! Minulla hurahti valehtelematta tunti jos toinenkin, kun etsiskelin näitä rakkausotoksia vuosien varrelta sekä facebookista että koneelta. Aika voimakkaita tunnereaktioita saivat aikaan.


Tänään kirjoittelen muutaman rivin rakkaudesta, välittämisestä sekä sen osoittamisesta - aihe kun on meidän arjessamme hyvin vahvasti läsnä. Sen lisäksi että rakastamme toisiamme ja sen hyvin herkästi toisillemme myös näytämme, on yksi meistä hyvin avoin jakamaan rakkaudenosoituksiaan myös tuntemattomimmillekkin. Tämä mietityttää välillä meitä vanhempia ja aina silloin tällöin nuo äkilliset yllärihalit saattavat aiheuttaa hieman kiusallisiakin tilanteita. 

Kun Piippis kokee aitoa hyväksyntää, ei hän kaihda osoittaa omaa ihastustaan avoimesti toiselle ihmiselle - vaikka kyseinen ihminen olisikin aivan vieras entuudestaan. Neiti saattaa kapsahtaa kaulaan hyvinkin tiukasti ja on sanomattakin selvää, että kaikki eivät välttämättä osaa tällaista häneltä odottaa tai vastaanottaa. Olen joskus miettinyt, että pitäisikö minun äitinä puuttua näihin hellyydenosoituksiin niitä rajaten, mutta toistaiseksi en ole sellaiselle vielä kokenut tarvetta. Tilanne olisi toinen, jos tämä halaileminen olisi jatkuvaa ja se kohdistettaisiin ihan keneen tahansa random kaduntallaajaan. Näin ei onneksi ole.

Ja tosiaan ehkä tulevaisuudessa tämäkin aihe täytyy ottaa neidin kanssa puheeksi, jos meininki jatkuu samanlaisena. Nyt ei vielä ole kuitenkaan sen aika - luotan intuitiooni. 



Kotiväki elää Pirpanan suukoista sekä päivittäisistä kohteliaisuuksista. Olisi vaikeaa enää kuvitellakaan elämää ilman tuota suurta rakkautta! Suloista on ollut myös huomata, kuinka sisaruksetkin osoittavat välittämisensä siskoa kohtaan halauksen kautta, sillä tietävät että se on siskolle tärkeää. 





Perheen ulkopuolella toisen henkilön aito ihastus ja kontaktin ottaminen saa usein aikaan Piippiksessä rakkaudentulvan, joka saattaa sitten ilmetä yllätyksellisenä hellyyspuuskana. Iloksemme vastaanotto on 99 prosenttisesti ollut vain sekä ainoastaan positiivista ja välitöntä. 

Tässä kohtaa on muuten aivan pakko muistella muutaman vuoden takaista hyvänmielenhetkeä Muumimaailmassa. Piippis oli halannut jo minuutin verran Hemulia, kun sitten me vanhemmat jo ehdottelimme josko seuraava lapsi pääsisi Hemulia rutistamaan. Hemuli heilutti päätänsä ja totesi elein, että "ei, vielä ei ole aika lopettaa". Siinä sitten halailivat - pitkään ja hartaasti. 

Se oli todella liikuttava hetki. Kyyneleet ilmestyvät silmäkulmiin vieläkin tuota muistellessa.


Myös Maretariumissa kohtaaminen sukeltajan kanssa on jäänyt mieleen. Oli helppo aistia lämminhenkinen tunnelma, vaikka lasi ja happilaitteet välissä olivatkin. Myöhemmin tämä samainen sukeltaja kävi kommentoimassa vielä tänne mun blogiinkin! Tätä on usein muisteltu hymyssäsuin.


Perheemme karvakorvat ovat oppineet vastaanottamaan jokaisen kolmen ipanan hellyyttä ja sitä päivittäin saavatkin - yleensä heti aamusta kun kolmikko on sängystä ylös könynnyt. Vuosi sitten perheeseemme saapunut , TODELLA pelokas espanjatar on vahvistunut huimasti ja oppinut luottamaan lapsiin. Tämä on ollut kaunista huomata.


"Salli mussukka"

Nuket, pehmolelut tai vaikkapa Olof lumiukko satukirjan sivuilla/ tv-ruudulla saavat myös usein suukotteluja osakseen - siis kaikki mikä ihastuttaa ja ansaitsee Piippiksen mielestä täyden rakkauden! Kesken puhelinkeskustelun mummin kanssa neiti saattaa suukottaa luuria yhtäkkisesti - koska tulee vaan sellainen kiva fiilis!


Usein kuulee sanottavan, että ds-henkilöt näyttävät kaikki tunteensa isosti. En tiedä mitä jo nurkan takana kurkkiva murrosikä (niin uskomattomalta kuin se tuntuukin) tuo tullessaan, mutta toistaiseksi olemme pääosin saaneet nauttia vain näistä positiivisimmista tunnereaktioista. Pirpana ei ole koskaan saanut suuria kiukkuhepuleita, mutta esimerkiksi suru viipyy usein pitkään jos siihen on aihetta. Joskus tytön on hyvin vaikeaa päästä irti ikävistä tapahtumista tai episodeista. Asioihin "jumiin jääminen" on hyvin tyypillistä ihan kaikessa.





Tuntui tärkeältä kirjoittaa näinkin simppelistä mutta kauniista aiheesta. Tässä kohtaa koen, että jokaisen meistä tulisi ottaa oppia edes hitusen näiltä rakkauskromosomin omaavilta murusilta. Kohteliaisuus ei satuta vaan parhaimmassa tapauksessa pelastaa huonoimmankin päivän. Näytetään ihastuksemme sekä rakkautemme, mutta ei mielistellä jos sellaiselle ei ole tarvetta. 

Kokeilehan huomenna. 

"Olet kaunis!"
"Oletpa komeana tänään!"
"Sinä olet ihana". 

tai vaihtoehtoisesti halaa äitiäsi, ystävääsi tai vaikkapa työkaveriasi - osoittaaksesi että välität. 



Sydämellistä pian alkavaa viikonloppua kaikille!

Suosituimmat

  • Hurahdus hajusteettomaan
     Kuluneen puolen vuoden aikana, on allekirjoittaneessa silminnähden tapahtunut jonkin sortin hurahdus luonnonkosmetiikkaan sekä arjen ekolo...
  • Tiitiäisen tuutulaulu
    Laila from Lapland  Kukkuu! Tänään Pirpana sai hienon uuden talvipipon ja se sopii tytölle mainiosti. Selvästi pikku mannekiini yrittä...
  • Muistopuhe rakkaalle
    Seison epämääräisen, Postin A4 kirjekuoreen rustatun puheen kanssa saattoväen edessä. Käteni tärisevät kokoajan voimakkaammin, mutta sinnik...

Facebook