"Heinäheinäsirkka soittaa viuluaan, heinikossa hyppii sinnetänne vaan, pieni sinikello käypi NUKKUMAAN, heinäheinäsirkka soittaa viuluaan."

Eli Pirpanan  omalla kielellä tuo tarkoittaa nukkumista. Jokakerta.

Ja nyt, nyt vihdoin kotona. Aion käpertyä vilttiin mun kultahippusten kanssa ja ehkä me otetaan toi isikin sinne mukaan jos se mahtuu. Saatiin onneksi iso viltti lahjaksi kun poika syntyi!

Laitan vielä kuvan jonka äsken Pirpanasta otin.

Mun.

Vaikka nyt tuntuu että tällähetkellä mulla on menossa kestoväsy ihan kokoajan, ei se silti estänyt mua lähtemästä kaupoille ja törsäämästä vieläpä niinkin turhanpäiväiseen kun silmänympärysvoiteeseen. Kai tässä nyt sitten ollaan vaan yksinkertaisesti hyvää vauhtia ikääntymässä sillä en mä ennen ole moisia ostanut, en edes ajatellut ostavani. Oli kaikenlisäksi vielä niin mahdottoman taitava myyjäkin että hän sai uskoteltua mulle tummien silmänalusten olevan historiaa kunhan kylppärin kaapista löytyy..

..tämä tuote. 

No, testataan. Minä jos kuka olen oikea ihminen siihen hommaan tässä elämäntilanteessani.

No, sitten kotiintullessani päätin hyvittää asian kotoväelle ja tein aamulla telkkarista bongaamani mexicolaisen lasangen johon tulee pastan sijasta tortillalettuja sekä pelkästään kasviksia. Paljon juustoa, maissia sekä papuja. Oli ihan hyvää ja päätettiin että jatkossa syödään kerran viikossa kasvisruokaa. Hyvät reseptit siis tervetulleita!

Pirpana on alkanut reagoimaan pikkuveljen tuloon sekä huomion jakautumiseen äänellänsä, ja lujaa. Kun hän jää pieneksi hetkeksi vaikkapa olkkarin lattialle yksin, alkaa mahdoton huuto. Ei se ole itkua niinkään mutta sellaista valitusta joka loppuu samantien kun joku tulee luokse pitämään seuraa. Aamuisin tuo toiminta saattaa ehkä vähän jopa koetella äiskän hermoja. Sitten kun tyttöä komentaa, hää vaan naureskelee ja hymyilee. Ole siinä nyt sitten vihainen. 

Tänään seuraksi lattialle liittyi pienempi tulokas ja oikein hyvin mahtuivat samalle matolle (ainakin vielä).

Kuulinpas muuten tänään hauskan tarinan "Kätilön karmasta". Laitoksella yksi kätilö mulle vähän vihjailikin jo kuullesaan mun lapsenpäästäjän opinnoista, että ei olisi muka olemassa kätilöä jolla ei olisi omakohtaisia kokemuksia vaikeasta synnytyksestä/komplikaatioista. Naureskelin mutta nyt sitten kuulin toiselta taholta samankaltaisen väitteen. Ehkäpä mullakin siis syy näihin ylimääräisiin jännitysmomentteihin löytyy juuri tästä karmasta..

Vieläköhän se karma on jatkuakseen vai joko mä olen oppinut?

;)

Huomenna taas reissuun. Siitä myöhemmin.

Kaikki sujui hienosti lasten kanssa. Pienin nukkui ja heräsi kerran vain syömään. Pirpana oli onnellisen oloinen koko reissun ajan ja paviaanit osoittautuivat kaikista mielenkiintoisimmiksi :) Äiti ja isi pettyivät ehkä hieman kun saukko ei näyttäytynyt tällä reissulla meille mutta toivottavasti ensikerralla sitten taas. Koko saaren viihdyttävin kaveri on hän, ehdottomasti. Kissaeläimet olivat yllättävän liikkeellä ja taidettiinpa muuten nähdä ihan jokaikinen iso miuku tälläkertaa. Aurinko paistoi ja melkoisen lämminkin oli. Kannatti lähteä. 

Antaa kuvien puhua taas puolestaan.

Rakkautta kissalaaksossa.

Paino 5130 g

Pituus 56,8 cm

"Söpö vauvapoika! Kasvaa hienosti. Rm saa ja lisänä korvikemaitoa. Tyytyväinen kaveri. Aukile ok. Askellus nyt -, muut heijasteet normaalit. Jäntevyys hyvä. Rytmiä löytynyt jo kivasti."

Niin eli poika osoitti sen verran tempperamenttiaan tutkimuksen aikana notta askellusheijastetta ei saatu oikein testattua. Sen verran kiukutti. En nyt ole kotosalla asiaa testannut mutta eiköhän se sieltä ihan normaalisti tule. 

Pirpana nukkui neuvolan ajan mummolassa päikkäreitä ja sieltä sitten lähdettiin toisen mummun luokse synttäreitä juhlimaan. Onnea vielä Mummu :)

Piippis on muuten pipi taasen. Yskii ja räkäinen on hän. Toivotaan taas parasta ettei kuume pääsisi nousemaan. Kovasti muuten on reipas. Onnistui sujauttamaan päänsä isin t-paidan hihasta läpi ja yläpuolella kuva siitä. Maailman kaunein mennikäinen ainakin äiskän mielestä.

Ensimmäiset samanlaiset vermeet. Mun nyt oli vaan aivan pakko saada ostaa nuo. 

Ja niin, sitten se kaikista iloisin uutinen: Pirpanan ensimmäinen ylähammas puhkesi vihdoin ja viimein! Tällähetkellä siis valkoisia helmiä suussa jo kolme kappaletta. Toinen ylähammas varmasti puhkeaa ihan lähipäivien aikana sikälimikäli tuosta mahottomasta jäytämisestä jotain voisi ennustaa etukäteen.

Pirpana ja poitsu olivat siis eilen mummolassa hoidossa kun me vanhemmat käytiin juhlistamassa ystävää. Kaikki sujui tosi hienosti. Kumpainenkin oli käyttäytynyt erittäin mallikkaasti ja Pirpana sai nukkua ihan mummin viekussakin. Oli kuulemma silitellyt mummin poskea aina välillä ja höpötellyt hissukseen "Vauva,vauva"

Helpottavaa tietää että homma toimii vaikka ei paikalla aina ollakkaan..

Pirpana on alkanut ottaa tuntumaa viittomiinkin jo hieman. Kun äiti laulaa Tuiki tuiki tähtöstä, niin pienet kätöset viuhuu yläilmoissa innokkaasti. Jännä nähdä koska tulee ensimmäinen ihan selkeä viittoma.

Ensiviikko tuo tullessaan taas kivoja juttuja. Mummun synttärijuhlintaa, Korkeasaarireissun ym. Ollaan vähän haaveiltu myös mökkireissusta mutta katsotaan nyt. Toivotaan hyvää säätä. 

Eilen sain muuten taas niin ihanaa palautetta tästä blogista, Pirpanasta ja mun perheestäni noin muutenkin. Tuli tirautettua parit kyyneleetkin H:n kanssa eli ei selvitty illasta ilman pientä "draamaa", tässätapauksessa vaan oli kyse onnellisesta sellaisesta. Kiitos asianosaisille <3 Olen vähän mietiskellyt 47 palasta blogin tulevaisuutta tässä mutta nyt kyllä tuntuu taas siltä että kirjoittaminen on enemmän positiivinen kuin negatiivinen juttu ja tulen siis jatkamaan sitä vielä. Tämä on nyt se mun keinoni tehdä työtä erilaisuuden hyväksymisen puolesta.