Murut

20.29


Tänään olivat yhdessä Prismassa sijaitsevan lasten leikkipaikan automenopelissä. Jännitti vähän, mutta liian nopeasti loppui aika kuitenkin kesken. Pirpana oppi myös itse ottamaan vauhtia liukumäessä.
 Äiti ja isi kikatti vieressä kun tyttö keräili rohkeutta tuupata itsensä liukuun ja sitten oli niiiin onnellinen sekä ylpeä itsestään! 

Meillä on ollut ihana loman alku. Tänään kun tein ruokaa illansuussa ja H vietti aikaa lasten kanssa olohuoneessa, todettiin yhdessä, että on hyvä katsella näitä meidän pieniä kultaisia. Ovat niin onnellisen ja tyytyväisen oloisia. Ei ole juurikaan vaikea saada hymyä heidän poskilleen ja se on asia, jonka vuoksi on hyvä olla tässä. Se jos mikä palkitsee.

Heille elän ja olen. 

Ja ainiin, kaupassa tuntematon nainen ihaili Pirpanan suuria sinisiä silmiä ääneen. Tuntui todella hyvältä.




You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook