Pupu

17.49




Äitin pupunen uudessa haalarissaan!

Viikonloppu on sujunut meidän perheessä jo huomattavasti leppoisammissa merkeissä. Tiedä sitten, mistä viimeviikon pari superhankalaa päivää johtui, mutta tällähetkellä pääsääntöisesti syyttäisin hampaita, sillä huomasin viimeisenkin puhjenneen. Ruokakin maistuu jälleen. 

Uhmista silti ilmoilla, muttei onneksi ihan niin järkkysuuressa mittakaavassa kun alunperin luulin. Aika moneen kysymykseen vastataan siltikin topakasti: "E!" tai "En!", mutta se nyt kuuluu asiaan ja on ihanan luonnollista. Pukeminen ja vaipanvaihto on tällähetkellä kaikista tylsintä tytön mielestä (näinollen myös äidin mielestä).

Sain mukavasti vertaistukea teiltä lukijoilta uhmis-asian tiimoilta ja tuli vaan hyvä fiilis kun tajusin, miten "normaalia" tämä kaikki on. Oli sitten se yksi extrakromosomi tai ei, samojen asioiden kanssa vanhemmat joutuu jossainvaiheessa taistelemaan ja niinkun eräs ystävä mulle viisaasti kirjoittikin, nämä on niitä hetkiä kun lasta ihan oikeasti kasvatetaan. Kiitos M. 

Toisenlaistakin palautetta sain. Huomasin, miten helposti vähän äkäinenkin leijonaemo minussa herää ja taistelen kovasti sitä vastaan, että näitä meidän "taniaisia" yritettäisiin vangita johonkin tiettyyn lokeroon. Toivoisin niin kovasti vaan sitä, että jokaikinen ihminen täällä maapallolla saisi olla rauhassa oma yksilönsä eikä yleistäminen ole missään tapauksessa suotavaa. Ei kai kukaan meistä sellaista toivoisi omalle kohdalleen? Toiset nauravat enemmän, toiset vähemmän. Toiset ovat tempperamenttisempia kun toiset, oli kyseessä sitten vammainen tai vammaton.

Mun tyttöni on syntymästään asti ollut tosi hyväntuulinen neito ja tästä syystä häntä usein aurinkoiseksi kutsun. Nyt häntä vaan harmittaa ihan normaaliin kehitykseen liittyvien asioiden tiimoilta ja aika tuo helpotuksen tähän asiaan ihan satavarmasti. En millään jaksa uskoa, että tämä uhma on tullut jäädäkseen.



Ja mistähän uhmasta tässä nyt puhutaan?

;)

Kaikille ihanille vertaisvanhemmille lähetän vielä suuret kiitokset viikonlopun tapaamisesta ja toivon, että tapaamme pian uudestaan! Mukavaa oli!




Puolipilvistä

0.05


Uhmis on rantautunut nyt sitten meidänkin perheeseen. Viimeiset pari viikkoa Piippis on lataillut jotain ihan uutta angstia itseensä ja minä sitten tässä vieressä olen yrittänyt mietiskellä, että mistä oikein on kyse. Toki nyt on se tilanne, että tyttö tekee taas hampaita ja sekin häntä harmittaa, mutta kyllä tässä on nyt pakko olla kyse jostain muustakin. PikkuW:n kanssa taistelevat leluista ja muutenkin ottavat yhteen normaalia enemmän. Ruoka ei maistu. Ei huvita pusutella (ainaskaan ihan jatkuvasti). Mikään ei huvita. Kiukututtaa vaan niin maan penteleesti. 

Ehdin jo vähän huolestuakkin, ennenkun lukasin Wikipediasta mitä se uhmaikä ihan oikeasti tarkoittaa. Tämähän on nyt just sitä. 

Tavallaan niin ihanan tavallista, mutta kuitenkin hermoja raastavaa. Onnekseni kuitenkin olen huomannut että ei tää nyt ihan jatkuvaa ole. Se iskee ikäänkuin puuskina, mutta sitten kun iskee niin iskee lujasti. 

PikkuW kiltti, älä sinä nyt vähään aikaan aloita tätä pliis. 

Raivonpuuskista huolimatta tämä viikko on ollut tosi mahtava. Olen tietoisesti treffaillut ystäviä.. ja heidän pieniä vastasyntyneitään. Vauvakuume on onneksi pysytellyt turvallisen välimatkan päässä juurikin näiden uhmis-kohtausten ansiosta. Niin ihania ja rakkaita ovat, mutta kyllä se on nyt myönnettävä, että vahvimpiakin hermoja tässä tilanteessa koeteltaisiin. 

Jos tämä tällaisena pysyy niin kestän kyllä. Jos pahenee ja jos tuo toinen aloittaa niin sitten en enää tiedä kestänkö :D

Meillä erityistilanne siinäkin mielessä, että Piippis-murunen ei pysty kertomaan meille samalla tavalla, mikä ketuttaa. Hän kyllä täysin ymmärtää kaiken mitä hälle puhutaan, mutta vaikka yrittää monesti kertoa jotain asiaa meille, ei valitettavasti läheskään aina ymmärretä mistä on kyse. Se tuntuu välillä meistä tosi pahaltakin. 

Äiskällä kriisi. 

Kaikki vinkit kultaakin kalliimpia..

Maailmalle, ei nukkumaan

14.01


Tämä kuva otettiin eilenillalla. Siihen asettuivat ihan omatoimisesti yöpuvuissaan, vanhaan lentolaukkuun istumaan.
<3

Shoppailut

Värikkäämpi talvi

18.55

Tänään tein jotain härskiä, ja tilasin kummallekkin lapsukaiselle ihan uudet talvipuvut. Ajattelin, että tähän jos mihinkä saa, ja on suotavaakin vähän panostaa.  Lämpöiseen ja laadukkaaseen talviulkoiluun. Toivottavasti uudet  haalarit kotiutuvat ennen viikonloppua. En nimittäin millään malttaisi odotella!

Kauan mä tätä pohdin, mutta tuo pupupuku on vaan meidän söötille pupufanille niin nappivalinta notta nyt olen toooosi tyytyväinen siihen, että uskalsin tehdä tämän. Löysin nämä MoloKidsit vieläpä ale-hinnalla. 

Ja niin, kumpikin puku tilattiin koossa 86. Mun tuplat <3



Isille kun vielä löytyy värikäs talvitakki, niin ollaan kaikki valmiina pirteämpään talveen. 

Tänään hävetti isosti, kun sain puhelun jossa kerrottiin, että olin unohtanut Pirpanan fyssarin tältäpäivältä. Soitin vielä päivällä H:lle töihin ja kysyin muistaako se, mitä me sovittiin pari viikkoa sitten kun en ollut kalenteriini mitään merkannut. Ja muistihan se...väärin. No, tällaisia me ollaan. Huomenna fyssari tulee kotiin sitten meitä moikkaamaan. Niinkun olen aikasemminkin sanonut, ahdistavin asia Pirpanan erityisyyteen liittyen on juurikin tämä, että täytyy muistaa niin paljon enemmän kun "tavis"-lapsen kanssa. Mä olen siinä vaan niiiiin huono. 

Olisikohan tälle päälle vielä jotain tehtävissä..?
:)







Ystäviä

21.21


Taiga tykkää näistä meidän pienistä paljon. Harmittaa, etten ehtinyt räpsäistä kuvaa siinä hetkessä kun karvakorva painoi päänsä pojan syliin hellästi. Tämän jälkeen pisti tassun tuohon jalkojen päälle. Niin lempeä ja kaunis katse nallukalla.

<3

Pirpana on kävellyt tänään jo aika pitkiäkin matkoja pyllähtämättä. Uskomattomalta se tuntuu vieläkin että nyt ollaan jo tässä pisteessä. Toiveikkaana vähän odottelenkin, että tyttö lähtisi kunnolla kävelemään, sillä se helpottaisi paljon uloslähtöä ja siirtymätilanteita noin muutenkin. Saisi mun selkäparkanikin vähän lepoa. Nyt mulla on kuitenkin kohtalaisen tiuhaan tahtiin vielä 10 kiloinen lapsi sylissä ja välillä tuntuu, että välilevyt huutaa hoosiannaa sen vuoksi. Säännöllinen liikunta voisi olla kova juttu meikäläiselle tässä elämäntilanteessa. Kai siihen aina jostain saa aikaa tikistettyä?

Huomenna me mennään koko kööri suojapukuostoksille. Täytyy hommata kummallekkin mukelolle uusi talvipuku ja vähän muutakin vaatetta. Kasvavat, mokomat. 

Ensiviikolla edessä lekurikäynti ja tälläkertaa minä itse pääsen potilaan tuoliin. Kummalliset rytmihäiriöt ovat kiusanneet viimeisen viikon ajan vähän turhan tiuhaan ja tahdon asiasta jutella ammatti-ihmisen kanssa. Toivotaan, että syy löytyy. Onhan nää mulle tavallaan jo aika tuttuja juttuja mutta pari viimeistä vuotta oon saanut olla aika rauhassa. 

No, katsotaan. Kivaa alkavaa viikkoa! :)



Suosituimmat

Facebook