Huh mikä viikko tämä on tähän asti ollut! Osa teistä lukijoista onkin varmasti jo nähnyt, että suoriuduimme Ylen aamu tv:n haastattelusta ilman ylimääräisiä muuttujia ja siitä olen ollut kuluneen vuorokauden aikana super huojentunut. 5 minuuttia ennen lähetystä jännitin niin paljon, että meinasin ihan oikeasti oksentaa mutta heti kun haastattelu alkoi, katosi mun jännitykseni täysin. Piippiksen läsnäololla oli varmasti oma vaikutuksensa tuohon hyvään tunnelmaan. 

Meidän haastattelija Mikko oli aivan loistotyyppi. Tiistaina kun juttelin hänen kanssaan puhelimessa, huomasin jo siinä hetkessä että hän on oikeasti kiinnostunut aiheesta ja sydämellänsä mukana tässä jutussa. Uskon että meidän neitikin aisti tuon lämmön ja siksi vastasi niin reippaasti suorassa lähetyksessä esitettyihin kysymyksiin. Kun Mikko kuuli että meidän ipanat fiilistelevät Putousta,  kävi hän hakemassa jostain jemmasta Pirpanalle Tanhupallon joulukirjan. Lahja sai ipanan suupielet entistä leveämpään hymyyn. 

Vastaanotto Ylellä oli muutenkin vallan mainio ja kotoisa. Lämpiössä odottivat herkkuleivät, kahvia (tummaa ja vaaleaa paahtoa) sekä mehua ja Piippis oli todella onnellinen tajutessaan, että pöydällä oli hänen henk.koht lemppareita - Domino keksejä! Minä sain istahtaa maskeerajan tuoliin ja kaunistautua ilmaiseksi ammattilaisen siveltimen alla, heh. 

Lähetys hurahti nopeasti,  ja välittömästi kameroiden sammuessa useampikin ihminen tuli iloisena kertomaan että : " se meni tosi hienosti!". Naureskelimme hetken aikaa muutamalle hassulle jutulle jotka eivät onneksi mikrofoniin kantautuneet, otimme yhteiskuvia ja lompsimme jännittyneinä lämpiöön. Kun kaivoin puhelimeni laukusta, piipitti se jatkuvalla syötöllä ja saimme toinen toistaan ihanampaa palautetta läheisiltä, ystäviltä sekä blogin seuraajilta. Itkuhan siinä sitten tuli kun jännitys purkautui kaiken hermoilun jälkeen. Olimme toooosi onnellisia siitä että uskalsimme , ja että avasimme lähetyksessä omat tuntemuksemme sekä ajatuksemme - menneet ja olevat.

Ennen kotiinlähtöä Piippis taiteili tyylilleen uskollisesti hyvin mahtipontisen pläjäyksen Ylen vieraskirjaan, ja aamumme kirkkain tähti pääsi myös tutustumaan äänitarkkailijan työhuoneeseen.. 

Neiti sai valita että menemmekö taksilla vai julkisilla kotiin - hän valitsi junan. Pienessä tihkusateessa kipitimme Pasilan asemalle ja hyppäsimme junaan. Jännitysmomentti ekaluokkalaiselle sekin.

Olen vieläkin ihan sanaton, mutta haluan ja kykenen sentään koko perheeni puolesta kiittämään. Kiittämään sydämeni pohjasta jokaisesta ihanasta viestistä ja palautteesta, joita olemme kuluneiden päivien aikana saaneet. 7 vuotta olen omalta osaltani yrittänyt availla silmiä ja kertoa siitä, miten meidän elämästä tulikin pienestä extrasta huolimatta hyvinkin tavallista - vaikka toisin yhteiselomme alkutaipaleella oletimme. Tämä viikko on antanut mulle mahdollisuuden laajentaa tätä tietoisuuden levittämistä blogin sekä somemaailman ulkopuolellekin ja sanomattakin lienee selvää, että olemme koko perhe kiitollisia. Kiitollisia mahdollisuudesta ja kiitollisia siitä, että tämä tärkeä aihe on otettu nyt puheeksi ja nostettu pinnalle.

Kiitos valtavan paljon Liisa, Mikko ja muut Yleläiset. Kiitos teille seuraajille, vanhoille ja uusille. Kaiken väsymykseni keskellä sain taas uutta puhtia jatkaa tätä hommaa, sillä tajusin pitkästä aikaa kirjoittamiseni tärkeyden. Se ei ole vain minulle vaan se on myös muutamalle muullekin.

Tässäpä vielä linkit vaklattavaksi:

Lapseni on down, Akuutti

Ylen aamu tv:n haastis

Artikkelimme Akuutin nettisivuilla