Luulin, että mua on rakastetttu paljon mun elämäni aikana. Pirpana on kaikesta huolimatta vienyt tämänkin tunteen ihan uusiin sfääreihin. Melkein hukun näihin helliin rakkaudenosoituksiin.  Se on ihan valtavan ihanaa. 

Nyt on muutenkin menossa Piippiksen kanssa todella helppo vaihe. Välillä ihan ketuttaa kun tavallaan kokoajan odottaa, että koska ne varsinaiset haasteet alkavat. Rehellisesti kun voin sanoa, että  ei meillä mitään oikeita haasteita tytön kanssa ole vielä ollutkaan.  

Jonkinsortin mutkia tulevilla poluilla varmasti on luvassa ja niinhän se on aina lasten kanssa. Turha niitä kuitenkaan on etukäteen murehtia.

Sanonpa vain, että varsinaisen voimakuvan isi taas tänään meistä otti. Kaikki murheet katoaa kun sitä katsoo. 

Se vain on <3

Aamupäivällä tyttö sai ensimmäisen kerran ihan selkeitä rakennelmia aikaiseksi Brio-palikoilla ja taas oli yksi hyvä syy iloita sekä hymyillä.  Keskittyminen oli sataprosenttista.

Toinen ja se kaikista tärkein tämän päivän missio Pirpanalla on selkeästi ollut tuo ylösnouseminen. Yrittäminen on aivan jatkuvaa ja uskomattoman sinnikästä. Ensimmäisen kerran hää nousi ihan lattiantasolta tänään itse seisomaan, säkkituolia vasten. Karhunkävelyasennon kautta koittaa kokoajan myös ylös, mutta vielä peppu on vähän liian painava, jotta siellä ylhäällä olisi mahdollista pysyä. Sinnikäs neiti on hän kyllä! Huomenna täytyy yrittää ihan kuvata tuota treenausta. On kerrassaan hassu näky kun kumpikin "vauva" yrittää peppu pystyssä päästä seisomaan olohuoneen matolla. Selvästi toisiaan tarkkailevat ja siinä samalla oppivat. Kumpikin.

Yllättävää, että tässäkin kuvassa ollaan kovasti menossa kohti yläilmoja. Mistä lie moisen sinnikyyden perinyt? Ei minulta ainakaan. 

Taas nukahtivat todella helposti. Taitavat sääliä äiti-parkaa ja päästävät helpolla nyt kun isi on töissä! Eipä siinä, tämä käy mulle vallan mainiosti. Nämä hellepäivät on aika rankkoja noinniinkun fyysisestikkin kahden pienen kanssa. Paras palkinto jaksamisesta oli tänäiltana kun olin pessyt lasten hampaat ja sen jälkeen ensin pienempi konttasi syliin ja puski itseään hellästi äidin olkapäähän. Tämän jälkeen saapui Pirpana aivan iholle, otti äitiä hellästi poskista kiinni ja painoi oman pehmoisen punaposkensa äidin poskea vasten.

Voi suurta rakkautta!

Hammaspyykillä. Tässä tyttö hienosti näyttää mitä tänään on oppinut. Ei ookkaan enää jalat spagaatissa niin!

Ja sitten vielä hetki leikittiin mökissä. Liekö kyseessä tänään ollut jäätelökioski kun huulet on noin somasti töttöröllä?

Murehdin aamulla jo etukäteen tulevaa iltaa, kun olen kolmisin lasten kanssa kotona. Lähinnä tuota nukkumaan laittamista eniten murehdin. Turhaapa niin tein. Nukahtivat kumpikin samantien kun sänkyyn heidät pistin.

Mun omat armaat. 

Onnistunut ja onnekas olo.

Varmaan kaikista parasta lapsista oli se, että sai polskia omassa kahluualtaassa..

..ja tietysti tuo iiihana teltta! Siellä hoidettiin vauvaa ja tehtiin kuperkeikkoja. Ainakin melkein.

PikkuW pulahti osittain vielä altaaseen ennen nukkumaanmenoa. Niin kivaa siellä oli!

Kun saatiin lapset yöttömään kesäyöhön nukkumaan, me aikuiset pelattiin tikkaa (hävisin ja vieläpä aika huonosti), oltiin vain ja sitten mä piipahdin vielä kotitalon takapihan kallioilla makoilemassa. Nauttimassa hiljaisuudesta sekä yksinäisyydestä. Olemassa kiitollinen siitä, mitä olen saanut aikaiseksi viimevuosien aikana. Kaksi timanttista tyyppiä. Koskaan en lakkaa ihmettelemästä. Miten olen oikeasti voinut tehdä sen?!

Katselin äidin sekä isän  kaunista kotia ja sen pihaa. Olin onnellinen, että sain vielä viettää yhden juhannuksen elämässäni siellä. 

Samalla hyväksyin hyvillämielin ajatuksen, että elämä vie eteenpäin ja on täydellisen luonnollista, että asiat muuttuvat. Tämä oli näillänäkymin se viimeinen juhannus näillä tiluksilla.  

Kiitos äiti ja isä, oli ihana juhannus meille kaikille! <3

Tänään me sitten mentiin Tuusulaan mummun sekä ukin luokse syömään ja viettämään sunnuntai-päivää. Oli ihan mahtavaa nähdä taas, miten suloisesti samanikäinen serkkutyttö hyväksyy Piippiksen ja hänen erityisyytensä. Sulassa sovussa leikkivät ja touhuavat. Serkkutyttö hoitaa puhumisen ja Pirpana kuuntelee tarkasti.  Kun teimme lähtöä, tahtoi Piippis vielä suukottaa serkkua(tunti aikaisemmin tilanne oli toinen ;) ja hyvillä mielin lähdettiin pusun jälkeen ajelemaan kotia kohti. Mä uskon vahvasti, että juurikin tästä serkkutytöstä tulee meidän neidille tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpi hahmo. Niin todella haluan uskoa.  Se on ajatuksena todella rauhoittava.

Nyt odotellaan superkuuta nousevaksi. On kuulemma ensiyönä kaikista kirkkaimmillaan..