Pirpanan jo aikaisemminkin mainittu varvastartunta.

Edelleen viihdyttävä taito varsinkin äitin ja isin mielestä. Vaikka näyttäähän tuo pienikin tykkäävän. Halvat on huvit meillä ja sehän passaa!

Tästä päivästä sen verran että käveltiin ensimmäistä kertaa (?!) kahdestaan Pirpanan kanssa kauppaan. Totesin siinä sitten että vaunut ei yksinään riitä tavaroita kotiin kantamaan. Täytyy vissiin käydä ostamassa joku apuväline siihenkin hommaan. Tulipahan kuntoiltua! Toisessa kädessä kauppakassi ja toisessa kädessä Briot jotka viettää miellyttävästi vasemmalle. Ja tietysti mulla sitten vielä oli se uusi talvitakki päällä niin tuli samalla maksimoitua tuskanhikoilu. Pirpana oli onneksi tyytyväinen. Nukkuu makoisasti vaunuissa niinkun nyt vauvat yleensä tekee.

Yritin äsken tunnustella että joko pikku suuhun on ensimmäinen hammas puhjennut kun toinen niin armottomasti nyrkkejään ja sormiaan jäytää kokoajan. Vaikea sanoa kun luonnollisesti yrittää imeä myös mun sormea ja se tekee tunnustelusta vähän haastavaa. No, tulee kun tulee. Tiedetään viimeistään sitten kun lusikka kilahtaa. Ja siitä vielä tulikin mieleeni että tänään syötiin päärynää ekan kerran kunnolla ja koko purkki menikin sitten kerralla. Kova tuo pimu on kyllä syömään! Vielä kun mä saisin juotettua sille päivittäin vähän vettä niin olisin onnellinen mamma. Vinkkejä? Pirpana purlaa nyt nimittäin kaikki ulos. 

Ihanaa nukkumaan! Vielä kun saisi tuon pienimmän innostumaan unosista myös. Tuossa se vaan makoilee, jäytää milloin mitäkin ja hymyilee äitille välittömästi katsekontaktin saatuaan. Pirpanan isiä lainaten "On se vaan niin ihana tyttö". Toivotaan että pitäytyy tuossa moodissa..

Nukkumista, nukkumista ja vähän kukkumista. Siinä se meidän viikonloppu onkin pähkinänkuoressa. Allekirjoittanut on yrittänyt selättää muutaman päivän kestäneen kooman siinä kuitenkaan onnistumatta. Isi on herännyt Pirpanan kanssa aamuisin että äiti oon saanut nukkua. Perjantaina iski aika hurja huimauskohtaus joka ei meinannut ottaa helpottaakseen. Niitä on nyt ollut jo jonkin aikaa. Siispä, ensiviikolla piipahdus Mehiläisessä. Tuskinpa mitään vakavaa mutta eipä kai rutiinitarkastuksesta haittaakaan ole. 

Eilen tehtiin jälleen kerran perheen kesken ihana pitkä kävelylenkki aurinkoisessa syys-säässä. Käytiin katsomassa hevosiakin. Taiga oli hetken aikaa maailman onnellisin alaskanmalamuutti :)

Illalla sitten mentiin Tuusulan mummulaan syömään ja katsomaan loppuun kesken jäänyt Napapiirin sankarit. Mummu piti seuraa Pirpanalle ja vanhukset sai rauhassa katsoa leffaa. Alkuyö sitten taas kukuttiin. Ei meinannut tyttö millään nukahtaa sikeään uneen vaan heräili jatkuvasti. Ja aina piti saada sitä tissiä. Kun ei vielä malta olla antamattakaan kun toinen on niin suloinen ja kiltti muuten. Ihanaahan se toisaalta on että pieni tarvitsee mua niin kovasti. Sitten kun 7 kk tulee täyteen, täytynee alkaa vähän mietiskelemään unikouluhommia.. Siis jos Piippis vielä heräilee parin tunnin välein tissuttelemaan.

Tulevalla viikolla päästään tapaamaan henkilöä, joka osaa kertoa meille perinpohjaisesti kehitysvammaneuvolasta ja siitä mitä jatkossa on luvassa. Meillä on paljon kysymyksiä ja toivottavasti saadaan niihin nyt vastauksia. Kun soitin hänelle ja kerroin että meille on tänne Keravalle syntynyt uusi down-tyttö, hän onnitteli mua niin ihanan vilpittömästi ja iloisesti että melkein tirskahdin itsekkin onnenkyyneliin.. 

Pirpana kun on mun onneni <3

Tänään sen muuten taas huomasi kun oltiin muutama tunti erossa. Oli suoraansanottuna ihan tyhmä olo. Puolikas.

Perhonen lasikuvussa tulee telkkarista ja ajattelin jatkaa sen katsomista. Antaapa taas ajattelemisen aihetta. Tuo pieni tyttö tuossa viekussa tekee mun elämästäni merkityksellisen juuri tuollaisena kun on ja jokaikisestä hetkestä tulee nauttia nyt kun kaikki on niin mielettömän hyvin. Olen saanut enemmän kun koskaan uskalsin edes toivoa.

Humoristi Pirpana toivottaa kaikille taas hassunhauskaa viikonloppua! 

:)