Vietin viikko sitten perjantaina tyttöporukalla iltaa Helsingin Löylyssä, ja törmäsin hyvään tuttuun vuosien takaa. Oli ihana nähdä, sekä höpötellä hyvässä hengessä hetkenaikaa niitänäitä. Muutaman päivän päästä sain tuolta samaiselta tuttavalta viestin facebookiin, jossa hän kyseli mun kuulumisia ja kertoi jääneensä pohtimaan sitä, kuinka vaikutin etäisesti hieman haikealta. Halusi siis vain varmistaa, että mulla on kaikki oikeasti hyvin. Viesti sai mut häkeltymään, mutta se viesti oli loppupeleissä tosi tärkeä sekä silmiäavaava. Tuo haikeus ei nimittäin ollut tarkoituksellista, enkä tiedostanut sitä itse siinä hetkessä.
Tuona kyseisenä iltana mun fiilis oli todella hyvä, sillä olinhan saanut nauttia aurinkoisesta päivästä upeassa porukassa, kesäisessä Helsingissä. Melankoliaa ei siis ollut havaittavissa. Pääsääntöisesti pyrin elämässäni keskittymään positiivisiin juttuihin, ja omia murheita en ystävilleni viimeaikoina ole purkanut. Silloin kun nähdään, nautitaan toistemme seurasta hyviin asioihin keskittyen. Siitä saan itsekin voimaa.
On silti ilmiselvää, että jokaisella meillä on omat huolenaiheemme, ja näin luonnollisesti myös minulla on. Nyt myös tajusin sen, että viimeaikojen murheet paistavat musta päällepäin. Läheisen ihmisen sairaus, oma väsymys sekä muutama muu juttu arjessa vaivaavat mieltä päivittäin. En lähde sen enempää näitä syitä nyt availemaan, sillä se ei ole tässävaiheessa ollennaistakaan. Tärkeintä on itse tiedostaa tilansa , ja antaa omille ajatuksille riittävästi aikaa.
Olen äiti, en valitettavasti mikään supernainen. Jatkuva suorittaminen onkin nyt vetänyt mun hetkelliseti piippuun. Kotona ollessani mulla on sellainen tunne, että mun täytyy kokoajan olla tekemässä jotain, ja niin myös teenkin. Kuluneen viikon aikana olenkin yrittänyt vetäistä hetkeksi kaiken "ylimääräisen" minimiin, ja keskittyä omaan jaksamiseeni. Pyykkiä on pestävä, tiskejä tiskattava (uutta astianpesukonetta ei vieläkään olla saatu hommattua) ja siivoamista riittää niin paljon, kun vaan jaksaa tehdä. Kirjoittamisesta pystyy luistamaan hetkeksi (jos itse saisin päättää niin skippaisin mieluummin siivoamisen), ja tässäpä siis syy hiljaiseloon blogissa.
Ajatus elämästä ilman blogia tuntuu nyt täysin mahdottomalta, ja sen jos minkä olen tämän viikon aikana saanut huomata. Tämä on mun keino pysyä järjissäni, ja antaa aikaa ajatuksilleni. 47 palasta onkin siis vain sekä ainoastaan suuri apu arjessa jaksamiseen, niin yllättävältä kun se kuulostaakin. Ei missään nimessä siis rasite. Usein multa kysytäänkin, että "Miten sä jaksat lastenhoidollisten tehtävien lisäksi vielä kirjoittaakin?". Kyllä mä jaksan, koska rakastan sitä.
Kynä onkin siis sauhunnut kovasti ja muistio on täyttynyt jos jonkinlaisista ajatuksista illalla, ennen nukkumaanmenoa. Tuota "hiljaisen viikon" tajunnanvirtaa luvassa siis alkavalla viikolla enemmänkin.
Passivoitunut en kuitenkaan arjessa ole, vaikka blogissa näin on tapahtunutkin väliaikaisesti. Käytiin viikolla pyörähtämässä Koiramäen pajutallissa possuja ja kaneja katsomassa, sekä myös herkuttelemassa kesäterassilla. Tässäpä muuten pieni vinkki täälläpäin asuville. Ilmaista kivaa pikkutyypeille, sekä vanhemmille tietysti myös. Pajunoksilla saa tehtyä upeita saippuakuplia, ja itsehän innostuin tuosta hommasta vallan. Lapsille oli vielä vähän hankalaa, mutta muutaman vuoden päästä varmasti jo onnistuu.
Ahkerasti kuitenkin yritettiin puhallella ;)
Eilen sitten vuorostaan juhlittiin PikkuW:n ihanaisen kummitätösen valmistujaisia Helsingin saaristossa, ja oikein hienosti meni, vaikka lautallakin jouduttiin matkustamaan. Kaikista pienin odotetusti vähän hermostui tuon lauttamatkan aikana, mutta rauhoittui onneksi heti kun päästiin ravintolaan, rauhalliseen omaan kabinettiin. Loppuilta sitten sujuikin mukavasti. Ruoka oli hyvää, ja ehdimme jopa H:n kanssa siitä nautiskelemaankin, kiitos apukäsien! PikkuW myös herkutteli oman lohiannoksensa lähestulkoon kokonaan. Hieno pieni mies! Niin reipas ja avulias muutenkin, suuri pelastus äidin arjessa kun isi on töissä <3
Kuskasin meidän köörin Helsingistä kotiin ysin jälkeen, ja olin niin tuhannen väsynyt, että säntäsin samantien nukkumaan lasten vanavedessä. Nukuinkin sitten kellon ympäri.
Hyvää tekee joskus irroittautua normaaleista rutiineista, jonka jälkeen niiden pariin on taas kaksinverroin mukavampaa palata. Siispä aurinkoisin mielin uuteen viikkoon!
:)
