Kirjoittelen harvoin asupostauksia, mutta tykkään silti tosi paljon vaklata muiden omia. Nyt haluan kuitenkin jakaa teille lukijoille vähän mun silmiäni hivelevää vaatekauneutta, ja olen erittäin iloinen saadessani tehdä sen. Tämä vaatekappale nimittäin edustaa vahvasti mulle tyypillistä tyyliä.

Niinkuin tuosta vanhasta instagram-kuvasta voi huomata, palaamme ajassa hetkeksi 48 viikkoa taaksepäin. Lainasin silloin ensimmäistä kertaa Järvenpään vaatepuusta Anne-Mari Pahkalan ihanaisen All My Poems-topin, ja rakastuin siihen todella lujasti. Huomasin palaavani sen luokse kerta toisensa jälkeen, ja nappasin vaatelainaamosta mukaani sen useammin kuin tuon yhden kerran. Harkitsin vakavasti jopa sen lunastamista itselleni.

Kuukaudet kuluivat, ja lopulta rohkaisin itseni. "Nyt mä todellakin tilaan sen" ..ja ehkä vähän jotain muutakin kivaa. Ja niinhän mä sitten teinkin.

Ihailen Anne-Mari Pahkalan töitä kovasti, ja olen super iloinen saadessani vihdoinkin vaatekaappiini suomalaista designia kaksinverroin.

Sen verran haluan tästä topista kertoa teille taustaa, että se kuuluu tosiaan Anne-Mari Pahkalan "All My Poems"-mallistoon, jonka nimi on sanaleikki vaatesuunnittelijan omista nimikirjaimista. Samaa nimeä kantava vaatemallisto on Anne-Marin ensimmäinen yhteistyö taiteilija-naivisti Annika Hiltusen kanssa muutaman vuoden takaa. Yhdessä he loivat runollisen ja unenomaisen maailman, jonka Annika sitten toteutti Anne-Marin mallistoon printtikuosiksi. Materiaali on aivan ihanan pehmeää ja laadukasta silkkiä, sekä alusta loppuun asti kotimaassamme valmistettu.

Tämän topin väritys sekä kuosi sopivat kivasti myös mun satumaiseen pöllö-tatuointiini. Tänään sen tajusin.

Tilasin kaiken muun kauniin ohella myös nämä upeat Höyhen-korvakorut, jotka täydentävät asustevalikoimaani oikein mukavasti. Olen pitänyt tätä paria nyt korvissani kaksi päivää putkeen, ja siitä ovatkin mielettömän kivat, että sopivat sekä arkeen kuin juhlaankin. Rakastan myös tuota kultaisen kimallusta niissä. Bling bling on bonusta aina.. jos siis minulta kysytään.

Helmikuussa juhlinkin sitten siinä kolmannessa uutukaisessani. Tulette pian näkemään.

Tätä All My Poems- toppia voi tällähetkellä lainata ainakin Järvenpään Vaatepuu-vaatelainaamosta, ja lisätiedusteluja topista voi laittaa suoraan Anne-Marille. Instagramissa Anne-Mari Pahkalaa voi seurata tunnuksella @annemaripahkala.

Tästä on jo tovi kun päätin, että panostan vaatehankinnoissani enemmän laatuun ja ajattomuuteen. Tämä toppi olikin täydellinen hankinta tuota ajatusta silmälläpitäen. Ajattomuus ei tarkoita väritöntä. Ajattomuus on mulle sitä, että voin kuvitella pukeutuvani tähän vaatteeseen vielä 30 vuoden päästäkin. Tämä vaate edustaa mulle siispä juurikin sitä.

Tätä toppia voi helposti muuten käyttää vaikka raskaana ollessaan, ja se on varmasti tosi söpö myös vauvamasun kanssa! :) (Tuo viimeinen kommentti ei liittynyt minuun mitenkään, sen lupaan).

Satuin eilen bongaamaan facebookin news feediltä artikkelin erityisherkkyydestä  ja jäin todella pohdiskelemaan tätä asiaa. Itseähän olen aina ollut herkkä sekä tunteellinen ja tästä syystä aihe kiinnostaa erityisen paljon. Tunnen itseni kaltaisia useita - sekä miehiä että naisia.

"Erityisherkkyys on synnynnäinen hermojärjestelmän ominaisuus". Hauska kuulla, että tälle kaikelle on näinkin selkeä tieteellinen selitys ja hyvä että näistäkin asioista puhutaan nykyään paljon.

Ajattelen itse että herkkyys on vahvuus, mutta toisaalta on paljon sellaisia tilanteita, joissa toivoisin reagoivani toisella tavalla. Itken helposti ja hyvinkin "mitättömästä" asiasta. Kun konsertti alkaa näyttävästi, kyyneleet valuvat poskilla vaikka suurin osa kanssakuuntelijoista riemuitsee ja tanssii iloisesti. Eilen katsottiin H:n kanssa Forgetting Sarah Marshall-elokuvaa, ja nauroin niin lujasti, että lopulta rupesin itkemään. Liikutuin siis naurun päätteeksi. Liikutuin koska mulla oli niin hauskaa? Onhan se hieman outoa, ja tuollainen reaktio saattaa olla jollekin toiselle vähän hankala ymmärtää. Usein huomaankin, että yritän peitellä kyyneliäni, koska ne saattavat hämmentää muita.

Mielenkiintoista, että artikkelin mukaan myös aistiyliherkkyydet kuuluvat tähän ominaisuuteen. H usein nauraa mulle, kun purkkaa syödessäni alan yhtäkkiä yökkimään. En oikeastaan pysty edes purkkaa syömään, koska se aiheuttaa mulle tuollaisen reaktion melkeinpä välittömästi. Yökin nykyään jo syystä, että H syö vaikkapa autossa vieressäni äänekkäästi purkkaa. Hyi. Olen pitänyt aina itseäni vähän outona tämän vuoksi, mutta ehkäpä tällekkin löytyy luonnollinen selitys vaikkapa tässätapauksessa hermojärjestelmästä ;)

Tuo juttu avasi mulle tätä aihetta paljon ja luulen, että juuri tämä herkkyys aiheuttaa mulle nyt myös näitä uniongelmiakin. Maailman tilanne mietityttää ja henkilökohtaisessa elämässäkin on omat murheensa. Eipä sitä muuta sitten tarvitakkaan. Usein ihan suututtaa, että tulee mietiskeltyä niin paljon tämänhetkistä maailmaa, kun en yksin niille asioille kuitenkaan mitään mahda. Olen aina ollut sellainen, että pohdiskelen liikaa. Päivittäin mieltä kaihertaa joku stressaava asia. Onneksi kolikolla on myös kääntöpuolensa ja mun on ollut aina helppo keskittyä myös positiivisiin asioihin. On helppo "fiilistellä" siis myös ihan vaan niitä arkisia pieniä onnellisia asioita. Ja usein myös näytän sen onnen hyvin avoimesti. Tämäkin on asia, joka saattaa toisenlaista ihmistä välillä suivaannuttaa. Ja se on täysin ymmärrettävää.

Moni läheinen varmasti tunnistaa tätä lukiessaan nämä piirteet minussa. Ja moni lukija varmasti tunnistaa nämä piirteet myös itsessään. Kääntäkäämme siis herkkyys vahvuudeksi ja yrittäkäämme nauttia siitä, että tunnemme isosti! :) Mielelläni kuulisin muidenkin kokemuksia aiheesta!

Jännä nähdä, periytyykö tämä piirre jälkikasvulle. Nyt näyttäisi siltä, että Piippis ainakin kulkee äitinsä kanssa samoja polkuja siinä, mitä tähän luonteenpiirteeseen tulee..

Liikutukselta ei tottavie vältytty viikonloppunakaan, kun uutukainen kummipoikamme vietti nimiäisiään. Tämä on mulle ja H:lle hyvin tärkeä sekä arvokas tehtävä, ja tuo pieni ihminen on hyvin rakas, niinkuin myös vanhempansakin meille ovat. Onnea ja iso suukko ihana O!

Tällaista tänään.

Mukavaa alkanutta viikkoa, vaikkakaan aamun ensimmäinen uutinen ei niin aurinkoinen ollutkaan. Lepäile rauhassa David Bowie

Ai mistäkö huomaa, että olen tullut äidiksi? No vaikkapa siitä, että illalla (lapset harvinaisen onnistuneesti unosille saatuani) pengon kaapista pattereita simahtaneeseen, ärsyttävään ja räksyttävään joululahjaksi saatuun chihuahuaan, jota luonnollisesti itse inhoan, mutta jota lapset rakastavat.

10 vuotta taaksepäin joko juhlin, tai nukuin tähän aikaan illasta. Nykyään tanssin "kreisisti" lähinnä potan ympärillä silloin, kun joku lapsista työstää onnistuneesti sinne ykköset tai kakkoset. Näin se vaan menee, ja näin sen tottavie pitää mennäkin. Mulle itselleni tämä rauhoittuminen on ollut vain sekä ainoastaan positiivinen asia.

Mutta.. vaikka nautin tästä nykyisestä roolista aivan täydestä sydämestäni, on joskus ihanaa vaihtaa myös vapaalle. Unohtaa yhdeksi illaksi tämä kotiäidin homma. Viettää ilta siinä seurassa, josta äitiysvuodet ovat veroittaneet.

Siispä päätin järjestää muutaman viikon päähän naispuolisille ystävilleni pienimuotoiset pirskeet,  "Sviibit". Olen saanut paljon voimaa tästä projektista, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Tulevaa iltaa on ollut mahtavaa suunnitella, ja olen ollut kovasti iloinen saadessani vähän apuakin tämän illan järkkäämisessä.

Ajatus lähti lentoon ennen Marja Hintikka Live-lähetykseen osallistumista, kun istuin rakkaan, juuri äidiksi tulleen ystäväni kanssa Lilla Robertsin aulabaarissa. Päätimme silloin, että jonakinpäivänä järkätään oikeasti arjen uuvuttamille naisille rentouttava hemmotteluilta jossain ihanassa Helsinkiläisessä sviitissä. Saas nähdä, mitä minä saan aikaiseksi, mutta haluankin haastaa nyt kaikki naiset mukaan johonkin vastaavaan.

Posti toi eilen mulle jotain ihan mahtavaa tähän tulevaan iltaan liittyen. Panostan kertaheitolla nyt oikein kunnolla. Sekin hyvä puoli tässä rilluttelemisessa nykyään on, että silloin harvoin kun lähtee, voi lähteä isosti. Tätä "salaperäistä" kuvaa availen teille sitten vähän myöhemmin.

Tämä on yksi mun keinoistani jaksaa paremmin tätä meidän suloista, mutta raskastakin arkea. Kun suunnittelee jotain vähän "spessua" normaalista poikkeavaa vaikkapa puolenvuodenkin päähän, on helpompi keskittyä myös tähän hetkeen. Ehkä joku siellä jossain tietää mitä tarkoitan.

Kivaa viikonloppua!

<3

Nämä kaksi.

Se, miten toisiansa katselevat.

Ihaillen..

Sydän täynnä rakkautta, sekä kiitollisuutta.

Hömpöttävät vapaapäivänä sohvalla..

hiukset vähän takussa.

Ja minä siinä vieressä sitten ihastelen, että minkälainen isä tuosta kasvoikaan!? Upea isä! Turhaapa sairaalassa aikanaan mietimme, että selviydymmekö tästä tehtävästä, joka meille vanhempina annettiin (H:lla vieläpä sama paita päällänsä, kuin silloin). Totta hitossa selviämme, eikä ole vaikeetakaan.

Erityislapsen vanhemmuus antaa meille kahdelle paljon enemmän, kuin ottaa. Kukapa olisi uskonut?! En minä ainakaan. Siinä hetkessä, kun alkoi meidän uusi, erityisen ihana elämämme. Hyvin pian siinä kuitenkin rupesin uskomaan.

<3

Tällaisia loppiaisfiilistelyjä tänään. Joulu on siivottu kaappiin odottamaan seuraavaa, ja kohta saunotaan vielä varmuuden vuoksi joulun pölyt pois iholta.

Mukavaa loppuviikkoa!

Ja.. HYVÄ SUOMEN PIKKULEIJONAT! ;)

Mahtavaa alkanutta vuotta jokaiselle lukijalle!

Toivottavasti vuodenvaihde sujui kaikilla kivasti. Meillä oli ainakin superkivaa, sillä saatiin yökylään H:n velipoika perheineen (W:n kummit sekä serkut), ja ilta oli muutenkin tosi onnistunut. H teki kiinalaista, tsekattiin pellon reunassa alkuillan raketit ja lasten uinahtaessa istuimme vielä "tovin" aikuisten kesken (sekä tietysti ihastelimme etupihalla myös ne loppuyön raketit). Kaikinpuolin kiva fiilis jäi siis. Lapset olivat ihan into piukeena serkkutyttöjen seurasta, ja myös me aikuiset viihdyimme vallan kivasti. Huojentavaa, että tämä "uusi" kotimme mahdollistaa myös yövieraiden majoittamisen. Se helpottaa tällaisia hetkiä todella paljon.

Näillä eväillä onkin ollut suht helppoa aloitella vuosi 2016.

On kuitenkin yksi asia,  josta nämä juhlapyhät ovat selkeästi hieman veroittaneet ...nimittäin mun yöuneni. Vaikka koko muu perhe nukkuu, niin itse valvon joka yö liikaa tahtomattani. Muutamana iltana on käynyt niin, että nukahdan ajoissa, mutta herään puoliltaöin ja seuraavan kerran uni tavoittaa mut vasta neljän jälkeen. Yön pikkutunneilla mun harteillani on koko maailman paino, ja kaikki murheet pyörivät mielessä. Jokaisellahan meillä sellaisia on. Näissä yksinäisissä yöllisissä hetkissä tekisin mitä vain, että saisin sellaiset murheet kuitenkin pyyhittyä mielestäni, ja ummistettua silmäni.

Menin sitten ja ostin tuollaisetkin. En tiedä, mitä tuosta valmistuu. Säärystimet? Ehkä kaulaliina? Tärkeintä tuossa hommassa on ilmeisesti vain se, että saan kutoa. Mukavan unettavaa touhua, heh. Ehkä tästä pieni jeesi on ollut turhauttavaan tilanteeseeni, ja viimeyönä nukuinkin jopa jo himpun verran paremmin.  Kuka tietää, vaikka tästä avautuisi mulle ihan uusi maailma. Käsityömaailma ;)

Mutta niin.. Mulla ei siis tänävuonna sen kummempia lupauksia ole, kuin että panostan yöuneni laatuun ja yritän saada tämän asian elämässäni kuntoon. Jotenkin hassua, että sitten kun lapset nukkuvat öitänsä jo paremmin, aloittaa äiti valvomisen. Kuulostaa tavallaan ihan luonnolliseltakin. Ottanee varmaan vain aikansa, että äidin ylikierrokset hidastuvat normaaliin tempoonsa.

Sitäpä siis odottellessa.