Tyyli-Lyyli

21.13


Tänään haettiin meidän neidille nuo kauan etsimämme, ja vihdoin löytämämme ekat lasit! Ovat muuten aivan mahtavat, ja illalla tyttö antoi olla niiden jo päässään ihan niinkun ei mitään laseja olisikaan. Touhusi ja leikki normaaliin tapaansa. Muutama läheinen onkin tänään todennut Piippiksen näyttävän kuulemman vähän äidiltänsä nämä lasit päässään. Se lämmittää todella sydäntä <3 

Näissä pokissa on siis takana sellainen kiristettävä silikoninen nauha, jonka ansioista pysyvät hyvin paikallaan. Nää oli kun meidän neidille mittatilaustyönä tehdyt, siis lähestulkoon täydelliset. Jos jotakuta kiinnostaa, niin merkki on Centrostyle. Linssit on aikas paksut, ja olin vähän kauhistunutkin kun tajusin, miten paljon kuviteltua huonompi tystyn näkö onkaan. Tärkeintä kuitenkin, että nyt näkyy! Ja tyylikkäästi vieläpä! ;)


Tänään ollaankin sitten vaan yritetty toipua flunssasta (koko muu köörii yskii ja niiskuttaa paitsi H), sekä myös ennenkaikkea eilisestä huikeasta illasta.  Kiitos Yle, sekä läheiset rakkaat tästä kokemuksesta vielä kerran! Lähetys meni hyvin jopa meidänkin osalta, ja H:n kanssa jatkettiin iltaa vielä toviksi Helsingin yöhön. Juotiin pari lasillista "The Riff"-nimisessä baarissa Iso-Roballa, ja siitä sitten hiippailtiinkin jo omaan hotellihuoneeseen syömään suklaata ja nukkumaan isoon, pehmoiseen sänkyyn. Yövyttiin siis Hotel Lilla Robertsissa,  ja nyt muuten on vaan pakko mainostaa (ilman sen kummempia yhteistyökuvioita), että tuo hotellihuone oli mitätodennäköisemmin kaunein, jossa koskaan olen yöpynyt (jos Haikkoa ei lasketa). Suitsukkeita kylpyhuoneessa, ja myös sisustuksen värimaailma viehätti mua todella! Meillä on kotonakin käytetty paljon tätä mustan, kullan ja harmaan yhdistelmää.



Katsoitko eilisen Marja Hintikka Liven? Mitäs tykkäsit ohjelmasta? Eilinen jakso löytyy Yle Areenasta , jos jostainsyystä et sitä ehtinyt katsomaan. Meitä aikaspaljon jännitti tuo suora lähetys, mutta ihan hyvinhän se meni, ja palautekin on ollut positiivista. Nyt sitten vaan kohti uusia jännitysmomentteja!

Väsynyt, mutta onnellinen.





47 palasta pähkinänkuoressa

0.22

Tästä päivästä tulee kutkuttavan jännittävä, ja minustapas tuntuukin siltä, että nyt saattaisi olla hyvä hetki pienelle kertaukselle. Jokainen tähän projektiin käytetty minuutti (tunti) on ollut tuon käytetyn ajan arvoinen. Hymy on herkässä edelleen, ja liikutukseltakaan ei olla vältytty.

Tämä postaus olkoon siis katsaus meidän perheemme kuluneeseen neljään vuoteen. Lähinnä kuvin, mutta kuitenkin. Niihin vuosiin, joihin myös tämä rakas blogini isona osana kuuluu. Kuvia siis luvassa jonkinverran, mutta jouduin kuvatulvasta huolimatta yli puolet tärkeistä otoksista karsimaan. Tää oli tosi vaikea rasti mulle, mutta selvisin siitä silti!

47 palasta on mulle paljon enemmän kuin harrastus, vaikka sitä termiä usein itse käytänkin. Kirjoittaminen on ollut jo vuosia keino pysyä jokseenkin järjissäni. Piippiksen syntymän jälkeen silloinen raskauspäiväkirja vaihtui Bloggeriin, ja tähän päivään mennessäkään en ole kynää enää tarvinnut. Blogini on mulle siis hyvin herkkä, korvaamaton ja arvokas juttu.


Aloitetaan nyt vaikkapas tämän kuvan hetkestä. Ei siitä ole kuin 5 vuotta, kun olimme ihan kaksin vain. Siltikin tuntuu, että tuosta hetkestä on ikuisuus.

Hyvin pian tuon jälkeen meille tapahtui kolme sykähdyttävintä asiaa mailmassamme.

"Piippis"
Odotimme, yllätyimme ja rakastuimme. 

Esikoistyttäremme syntyi, tuoden syntymänsä hetkellä mukanansa pikku-yllärin. Tuossa hetkessä meistä tuli ensimmäistä kertaa vanhempia pienelle tytölle, kera yhden ylimääräisen kromosomin. Tai no, ei se ole ylimääräinen. Se on hyvin merkityksellinen. Ensikohtaamisestamme asti olen tuota pientä rakastanut, sekä yrittänyt suojella parhaani mukaan. Olen kuluneiden vuosien aikana monta kertaa ääneen päivitellyt, kuinka onnellinen olen siitä, että tämä lapsi syntyi juuri meille.

"PikkuW"
Kului vuosi, ja koitti poikamme syntymän hetki. Perheemme kasvoi yhden ison ja äänekkään, ihanan otuksen verran. Vaikka syntyessään tämä otus olikin kovin meluisa, on hänestä kasvanut rauhallinen sekä pohdiskeleva, suloinen kolmevuotias. Sektio-synnytys oli mulle iso koettelemus, ja olin ensimmäisen vuorokauden pois pelistä (uusi leikkaus, verenhukka ja sitärataa). Onneksi pian kuitenkin päästiin aloittelemaan yhteistä taivalta vieretysten vauvan kanssa, ja ikävät kokemukset unohtuivat niihin hetkiin. Sori tästä vähän brutaalista kuvasta, mutta jostainsyystä nyt halusin sen tähän laittaa.

"PikkuH"
Noin kahden vuoden kuluttua tästä, jengimme vahvistui vielä yhdellä uudella tulokkaalla. Syntyi siis armas kuopuksemme. Sektion jälkeen tyttö joutui lasten teholle, mutta tokeni nopeasti ja syy hengitysvaikeuksiin jäi ikuiseksi mysteeriksi. Hapenpuutteesta tyttö ei ole missäänvaiheessa kärsinyt, ja nyt meidän arjessamme hilluu mukana pikku "Justiina". Määrätietoinen ja päättäväinen pikkuneiti. Todellinen persoona on hän (kin).

Nämä synnytyskoettelemukset kuitenkin tekivät mulle helpoksi sen päätöksen, että lapsilukuni on nyt täynnä. "Ei enää ikinä". Hulluuttahan se olisi.

Antaapa kuvien puhua nyt puolestaan.
 Tässä on siis meidän tiimi:


'



Meidän perheessä on totuttu hellyydenosoituksiin, sillä Piippis-neito pitää siitä kyllä ansiokkaasti huolen. Olen useasti liikuttunut kyyneliin asti seuratessani näiden pienten ihmisten välistä keskinäistä kemiaa. Jopa tuo kaikista pieninkin on jo nyt sulautunut upeasti mukaan katraaseen, vaikka ikää hänellä on vasta yhden vuoden verran. Kiitollisuus, sekä hämmennyskin ovat päivittäin siis luonnollisesti läsnä. H:n kanssa usein ihan ääneen ihmetellään, että "Mekö nämä nyt muka ihan oikeasti luotiin?". Tunne lienee jokaiselle vanhemmalle tuttu.










'



Meidän perheen arki koostuu hyvin normaaleista asioista, mutta muutamia juttuja erityiselämä on tuonut mukanaan siihen myös. Piippiksen kanssa käydään viikoittain sekä puheterapiassa, että fysioterapiassa. Hyöty on ollut silminnähtävää, ja toivon että saadaan jatkaa näitä "harrastuksia" vielä pitkään. Sillointällöin neiti pääsee hevosen selkään, ja hän on kuin luotu siihen hommaan. Hevosen käynti on myös aivan uskomattoman tehokasta terapiaa. Esimerkkinä tästä vaikkapa se, kun neidin ensimmäinen ratsastustunti oli aikanaan takanapäin, ja saavuttiin silloiseen asuntoomme, päätti hän ottaa eteisessä ekat kävely-askeleensa ilman tukea. Se oli aika uskomaton ja ikimuistoinen hetki.










Tämä kuva otettiin vuosi sitten, kun Piippis istahti "hyvästelemään" vanhan huoneensa. Muutimme uuteen kotiin, ja meistä tuli omakotitalon asukkeja. Yksi haaste siis lisää arkeemme, mutta tähänasti olemme selvinneet ihan mallikkaasti,  ja toivottavasti jatkostakin selviämme. 











Tällainen kööri siis olemme. Sekalainen, mutta onnellinen seurakunta. 



Tänäiltana siis TV2:lta tulee Marja Hintikka Live-lähetys klo 21:00, ja meidän tarinamme on mukana tuossa lähetyksessä pienen hetken verran. Fiiliksiä tähän liittyen lisää blogissa myöhemmin tälläviikolla. Vanhoille lukijoille tämä saattoi olla nyt vähän tylsää kertausta, mutta teille lupaan jatkossa taas uusia juttuja, ihan varmasti. Nyt nukkumaan, ja odottelemaan illan suoraa lähetystä! Siellä olemme paikanpäällä itsekin.

Mahtavaa alkavaa viikkoa!



Volyymit testissä

15.55

Koska huomenna on erityistä kivaa tiedossa, niin päätin hieman panostaa iltaan, ja samalla tietysti myös vähän itseenikin. Kävin ensimmäistä kertaa laitatuttamassa klassisten ripsien tilalle volyymiripset. Googletin "Volyymiripset Kerava",  ja varasin ajan Sikeltä Ripsistudio Secretistä


Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Lähtötilanne oli nimittäin jokseenkin haasteellinen, sillä mun omat ripset olivat tosi epätasaiset edellisen pidennyksen jälkimainingeissa, ja muutamia aukkoja ripsirivistöstä löytyi myös. Ne tosin olin ihan itse aiheuttanut itseliimattavia ripsitupsuja pois repiessäni.

Nyt sitten vaan jänskäillään, että miten hyvin nämä volyymit pysyvät mun silmissäni. Omaan silmään tuo ero volyymien ja klassisten ripsipidennysten välillä on aikas vähäinen, ja ajattelin jatkossa pitäytyä ihan perus klassisissa. Edullisempi hinta myös vaikuttaa tuohon päätökseen hieman. Erityistilaisuuksiin on kuitenkin kiva aina sillointällöin laittaa vähän extrapilkettä katseeseen.

Volyymipidennyksethän tarkoittavat sitä, että yhteen omaan ripseen liimataan kolme ohuempaa kuitua. Klassisissa yhteen omaan ripseen laitetaan yksi vähän paksumpi kuitu. Molempi parempi. Minun mielestäni. Ja onpas taas muuten mukavaa, kun on katse kunnossa, eikä tarvitse koskea ripsiväriin hetkeen. Mahtavaa oli olla vaan, ja makoilla pehmeässä tuolissa vilttiin kääriytyneenä sillävälin, kun joku toinen samalla tekee kauniiksi.

Koekampauksessakin käväisin, ja siitä lisää myöhemmin. Tuttavani taikoo hiukset huomenna nätiksi, ja oon siitäkin asiasta tosi iloinen. Koskaan en olekaan mun ja H:n yhteiseen deitti-iltaan näin isosti panostanut ;) 



Pahoittelen näistä kuvista sekä niiden laadusta. Mulla ei ole toimivaa järkkäriä nyt ja se harmittaa tosi paljon. Toivottavasti saan asian pian kuntoon.


Iloiset

21.38

Tänään kippistellään aivan mahtavalle viikonlopulle.

 Viimeyönä meille nimittäin kaiken muun jännittävän ohella syntyi kolmas kummilapsi, ihana pieni poikavauva. Tervetuloa maailmaan pieni ihminen! Suukkoja rakkaille ystäville, jotka urheasti tuon pienen ison saattoivat yhdessä maailmaan <3 Tämä päivä on saanut mut onnellisesti kyyneliin useaan otteeseen. Elämä pistää parastaan, ja silloin kun niin on, on niistä hetkistä nautittava täysillä.



Nyt on todella jo perhosia vatsassa...

bloggaaminen

Indiedays Blog Awards- ehdokkaana

22.04


Tässä istun, hiukset aivan supernätisti (tästä lisää myöhemmin) ja viinilasi vieressäni. Lapset nukkuvat, ja olo on hyvä. Kaikinpuolin. 

Elämässäni on ollut sellaisia vaiheita, että olen ollut jossakinmäärin vähän pettynytkin itseeni. Olen aina ollut huono koulussa, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistuin tarpomaan lukion läpi (vieläpä kolmessa vuodessa), ja sain laskea luokkakavereiden kanssa valkolakin päähäni kesällä 2003.

Seuraavat vuodet toivat mukanaan pettymyksiä, joita vieläkin usein muistelen. Pettymyksiä parisuhteissa, ja pettymyksiä koulujutuissa. Lähihoitajan, terveydenhoitajan sekä kätilön opinnot jäivät kesken. Pidin itseäni useasti luuserina. Pidän tavallaan vieläkin, sillä kätilön ammatti on edelleen"The number one". Tiedän, että olisin hyvä siinä työssä. Luonnollisesti siis harmittaa, etten handlannut lääkematikkaa. En, vaikka kävin preppauskurssit. Sataprosenttisesti en koskaan saanut laskuja laskettua, ja homma pyllähti siihen.

Tämä pettymysten aikakausi kuitenkin katkeaa siihen hetkeen, kun raskaustesti näyttää plussaa. Sain tehtävän, josta tiesin selviytyväni. Siinä hetkessä päätin, että satsaan sataprosenttisesti tulevaan ja lupasin antaa kaikkeni. Väitän onnistuneeni. Ei ehkä kiitettävin arvosanoin, mutta ehkä hyvin kuitenkin?

Esikoisen myötä löysin blogiharrastuksen, ja kuluneiden vuosien aikana siitä on tullut mulle henkireikä. Lasten sekä perheen jälkeen ehkä tärkein voimanlähteeni. 

Kehityn kokoajan, ja opin uutta. Saan maistella uusia juttuja, ja nyt uusimpana tämä ehdokkuus Indiedays Blog Awards-kilpailussa. Olen aivan täpinöissä tästä! Ja vitsit missä porukassa saan olla mukana! Tsekatkaa TÄÄLTÄ , miten upeita blogeja tänävuonna on ehdolla mun kanssani Lifie-kategoriassa. 

Jokainen ääni on mulle lahja. Äänestää siis saa, ja se satavarmasti ilahduttaa. 

Kiitos.








Suosituimmat

Facebook