Nämä kuvat nappasin eilen kun olin lasten kanssa kävelemässä ja nautiskelemassa ihanan kirpakasta syys-säästä. Normaalisti tyttö nukkuu aamupäiväkävelyllä mutta nyt ei huvittanut. Koululaiset, autot ja kaikki muu huvitti paljon enemmän.

Ostin vertaisäiskältä Manduca-kantorepun ja voi mahtavaa miten paljon helpompaa nyt on yksin kuskata näitä kahta esimerkiksi ihan vaan kotiovelta autoon. Tällähetkellä se toimii niin että Pirpana reppuun ja Pikkuveli koppaan. Pitkää matkaa noilla apuvälineillä ei jaksa taivaltaa mutta lyhyet matkat onnistuu nopeasti ja näppärästi. Kuntohan siinä vaan kasvaa että hyvä juttu sekin.

Huomenna pelottava rinnekotikäynti jälleen edessä. Tälläkertaa treffataan lekuri ja viimeksihän lähdimme tuosta samaisesta tapaamisesta vähän alakuloisina kotiin. Nyt onneksi tiedetään jo kuvio niin osataan varautua. Mä en vaan hirveesti itse löydä tuosta meidän rimpsessasta mitään negatiivista sanottavaa että katsotaan nyt sitten mitä muut keksivät.

Lauantaina Pikkuveli saa nimen. Tilanteesta tekee vähän huvittavan se, ettei me todellakaan vielä olla siitä nimestä varmoja. Miten tää nyt yhtäkkiä menikään näin vaikeaksi?!
Ristiäisiä pitää siis järjestellä loppuviikosta kovasti joka on mun mielestä kiva juttu. Juhlien järkkäily on kivaa. Siitä taasen tulikin mieleeni että tuparit meni hyvin ja kiitos kaikille osallistujille siitä. Lapsetkin olivat olleet kilttejä sekä armollisia mummille ja papalle. Tosi vapauttavaa tietää että homma toimii. Kiitos mummi ja pappa. Sydän.

Kun katson noita kuvia, tulee mun ikävä tuota pikkuneitiä vaikka se on vaan naapurihuoneessa nukkumassa. Ehkä menen ja pussaan.