Kesä

Kesäsateessa

20.32

 Ei tämä mun blogirauhoittuminen nyt niin vakuuttavasti alkanutkaan, sillä kulunut viikonloppu tarjosi meille roppakaupalla mahtavia kuvaushetkiä maaseudun rauhassa. Olisi melkeinpä synti jättää lataamatta otoksia blogiin. 

Arvoimme pitkään että lähdemmekö ollenkaan reissuun, sillä pitkin viikkoa uutiset pelottelivat meitä kesälomalaisia viikonlopun ukkosilla ja rankkasateilla. Lopulta kuitenkin tulimme siihen lopputulemaan että on aivan yksi ja sama, missä päin Suomea näitä kuuroja vastaanotamme - näin ollen päätimme siis lähteä matkaan. Loisto päätös!


Koko viikonlopun aurinko helli meidän pientä reissujengiä ja hiki virtasi helteen ansiosta.  Ainoa sadekuuro joka matkanvarrelle osui, näytti näinkin "kamalalta".



Karvainen kummilapsemme nautiskeli vapaudestansa (koko reissun aikana ei jätkää laitettu kertaakaan remmiin kiinni) sekä futiksen pelaamisesta muiden kundien kanssa. Välillä piipahdettiin navetassa viilentymässä ja sen jälkeen normaali hössötys jatkui. Ihan mahtavaa seurata koiran iloa sekä onnea maaseudun hiljaisuudessa. Välillä sai vainun, mutta ei niistäkään huolimatta lähtenyt kauaksi jolkottelemaan.


Perinteiset traktori-fiilistelyt piti tietenkin myös ikuistaa. Lopulta kuitenkin tuli kiire pois ratista, sillä ylimääräinen ampparivieras pääsi sujahtamaan seuraksi koppiin.


Minun henkilökohtainen haaveilulistani ei näyttäisi tällä hetkellä olevan ainakaan kutistumaan päin. Olen unelmoinut paljon viimeisen kahden päivän aikana. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kauemmaksi luonnon helmaan halajan kotini. Ja onhan se oikeasti vähän hassua, että nykyisen kotitalomme arvolla saisimme tunnin ajomatkan päästä omakotitalon järven rannasta! 

Noh. Nää nyt on vaan näitä kivan viikonlopun jälkeisiä keloja. Rauhottuvat kyllä, kunhan viikko taas soljuu eteen päin kera uusien touhujen.


Tässäpä vielä yksi Piippiksen reissun kohokohdista - muurahaispesä! Äiskän oli pakko käydä hakemassa neiti lopulta pois öttiäisten keskeltä, sillä isot metsämurkut ryhtyivät kiipeämään kohti neitokaisen yläkroppaa vähän turhankin hanakasti. 


Sade oli ihana piristys helteisessä lauantai-päivässä, mutta alla näkyvä sateenkaari oli sangen kiinnostava bonus varsinkin lasten mielestä. Me vanhemmat taasen fiilistelimme kiikareiden avulla sähkölinjalla istuskelevaa tuulihaukkaa. Kaunis näky.

Iltapalaksi (ja aamupalaksi) syötiin J-sedän perinteisiä muurinpohjalettuja. Iskelmät raikasivat puutarhakeittiössä ja auringonsäteet kaunistivat iltaa. Kannatti lähteä!


H:n kanssa saunoimme vielä navettaan rakennetussa ulkosaunassa, ja pihalla punainen kuu ihastutti meitä matkalla takaisin talolle. Tuli mieleen lapsuuden pihasauna ja rakkaat hetket omien vanhempien kanssa. Haikeata mutta samalla niin taianomaista.

Kyllä oli ihanaa. Isin vika lomaviikko starttaa huomenna ja kyllä mä vielä jotain kivaa haluaisin keksiä. Katsotaan..

Helteisiä kesäpäiviä kaikille alkavaan viikkoon!

2018

Lempipaidassa

12.24


"Keski-ikä tarkoittaa ihmisen ikäkautta nuoruuden ja vanhuuden välissä". 


Ajatella. Olen saavuttanut elämässäni sen pisteen, että voin kutsua itseäni jo keski-ikääntyväksi naiseksi! Kuluneet 7 vuotta ovat olleet elämässäni kaikista suloisinta aikaa, sillä niiden vuosien aikana olen saanut kasvaa äidiksi. Toki nämä vuodet ovat tuoneet kasvoilleni muutaman ylimääräisen uurteen tai vähintäänkin "naururypyn", mutta jokainen "viiva" (niinkun omat lapset sanoo) on tuon timanttisen jälkikasvun arvoinen. Se on loppupeleissä pieni hinta, kun vaan löytyy oikeanlaista asennetta eikö niin?

Tänään ajattelin jakaa teille hieman ajatuksia omaan ulkonäkööni ja itseeni liittyen.

Koko ikäni olen saanut kuulla näyttäväni ikäistäni nuoremmalta mutta näin keski-iän kynnyksellä nuo kommentit ovat muuttuneet jo pääsääntöisesti ihan positiiviseksi mun korvissani. Teininä luonnollisesti vihasin kun ikääni kyseenalaistettiin ja kyllä se edelleenkin joskus harmittaa kun samaa asiaa hoetaan. "Joo joo tiedän jo.." Runkoni on 156 cm:n pituinen. Jalkani on kokoa 35. En saa luovuttaa verta, koska olen liian kevyt. Olen siis kaikinpuolin aikamoinen sintti, vaikkakaan mikään laiheliini en missän nimessä ole eikä vatsani ole litteää nähnytkään.

Mitä siis keski-ikääntyvä Agu sanoisi 18-vuotiaalle itselleen? 

"Älä turhaan hukkaa energiaasi siihen, että olet epävarma itsestäsi tai ulkonäöstäsi. Tulet löytämään miehen, joka pitää pientä kokoasi vahvuutena ja yhteisten vuosien aikana tulet itsekin valjastamaan tuon lyhyen runkosi vain sekä ainoastaan positiiviseksi seikaksi. Usko tai älä, korkkarit vaihtuvat vielä Converseihin ja kesät tepsuttelet miellyttävästi ballerinat jalassa.  Vielä tulee se päivä, kun huomaat löytäneesi itsevarmuuden ja se tekee elämästäsi asteen verran helpompaa. Tulee se päivä kun et pilaa parisuhdettasi turhanpäiväisellä mustasukkaisuudella vaan uskot ja luotat olevasi tarpeeksi hyvä ja kaunis rakkaimmallesi.

Ja hei sinä nuori Agu, jonain päivänä sinä istahdat kuvaajan eteen orastavine uurteinesi ja julkaiset nuo kuvat tuhansille lukijoille vapaaehtoisesti - usko tai älä. Kollageeni hupenee mutta asenteesi vahvistuu."



Astuin tosiaan muutama viikko sitten isosti mukavuusalueeni ulkopuolelle ja istahdin valokuvaajan kameran eteen. Tarja Sirkiä työstää kuvasarjaa keski-iän kynnyksellä olevista naisista ja näissä kuvissa ei tosiaan liiaksi ole photoshoppia käytetty. Siihen nähden että en todellakaan tunne oloani miellyttäväksi kuvattavana ollessani, nämä kaksi kuvaa ovat mielestäni ihan julkaisukelpoisia.

Nyt minä todella vasta ymmärrän mitä tarkoitetaan voimaannuttavalla kuvalla. On hyvin vapauttavaa nähdä itsensä toisen ihmisen näkökulmasta, luonnollisena ja ilman turhanpäiväisiä filttereitä tai kuvanmuokkauksia. Näiden kuvien myötä kehittelinkin itselleni haasteen, jota aion jatkossa noudattaa sinnikkäästi. Tulen julkaisemaan blogissani vähintään kerran kuukaudessa kuvan itsestäni mahdollisimman luonnollisessa lookissa - ilman filttereitä. Tämä ihan vain itselleni, sillä haluan vielä joskus oppia olemaan oikeasti luonteva kameran edessä.

Mutta mitä siis ajattelen ikääntymisestä? Ikääntymisessä on rutkasti hyviä sekä kauniita puolia. En osaa pelätä sitä nyt. Onni ei ole uurteista kiinni. Onni tulee kaikesta siitä, mitä olet elämässäsi saavuttanut ja siitä oletko tyytyväinen omiin suorituksiisi. Onni syntyy läheisten ja rakkaiden läsnäolosta. Onni kumpuaa sisäpuolelta.

 Haluan esimerkkinä nyt kertoa maanantain Power Parkin reissusta sen, että vaikka ympärillämme pyöri koko ajan super upeita ja nuoria pitkiä missikandidaatteja niin yllätyin päivän päätteeksi siitä, miten sujut olin tuon asian ja itseni kanssa. En kokenut oloani epämiellyttäväksi niin kuin ehkä olisi voinut tapahtua 20-vuotiaalle Agulle. Kuluneet 10 vuotta on totta vie tuonut mulle roppakaupalla itsevarmuutta ja se tuntuu järkyttävän hyvältä tajuta nyt. Olen myös kiitollinen ihanalle siipalle, joka varmasti on omalta osaltaan vahvistanut näitä tuntemuksia minussa. Kiitos siis rakas H, että olet ollut mukana tässä tärkeässä kasvuprosessissani. 

Haluan tähän loppuun esittää kainon pyynnön kaikille ihanille naisille: Ei tuijotella niitä numeroita liiaksi! Olemme kaikki upeita juuri tänään.


4-vuotias

Siskot

17.31

 Mä olen aika isosti nyt hurahtanut näihin PikkuW:n räpsimiin kuviin. Ehkä siksi, koska jäbä osaa valita otostensa kohteet äidin silmiä sangen suuresti miellyttäen. Tarkennukset eivät aina osu ihan kohdilleen, mutta eipä sitä 4-vuotiaalta kuvaajalta voi odottakaan. W käyttää automaattisalamaa, jotta kuvat olisivat mahdollisimman tarkkoja ja sekös hienosti korostaa meidän Neiti Menevän komeaa kellastunutta mustelmaa otsassa. Kuvan söpöysprossat ovat siitäkin huolimatta huipussaan.



Rakastan näitä!


 Eilen juhlittiin rakkaan papan syntymäpäiviä ja koko päivä hurahtikin mummolassa herkutellen. Piippis oli etukäteen tilannut mokkapaloja mummilta ja niitä sitten löytyikin tytön onneksi tarjoilupöydästä. Lapset leikkivät tuntitolkulla serkkujensa kanssa ja me aikuiset höpöteltiin keskenään niitä näitä. Ihan parasta, sanon!

 Ollaan kovin tiiviisti oltu viime päivien aikana kotosalla (lapset varsinkin) joten niin kuin arvata saattaa, tuntui eilinen mummolareissu todelliselta luksukselta. Kyllä saa olla kiitollinen siitä, että läheiset ja rakkaat asuvat samassa pitäjässä. He tekevät arjen jaksamisesta niin paljon helpompaa. Puss kaikille asianosaisille ja onnea vielä meidän kultaiselle papalle! 



Tänään aloiteltiin päivä aamukylvyillä ja lounaaksi syötiin pizzaa. Kohta leivotaan croissantit uuniin ja kömmitään ajoissa sänkyyn. Lauantaina päästäänkin sitten piiiitkästä aikaa H:n kanssa kaksin tuulettumaan ja treffaamaan kavereita hyvän live-musiikin parissa. Odotan hirmuisesti ja fiilis on kaikinpuolin todella hyvä sekä kevyt nyt (burger pizzasta huolimatta). 


Suosituimmat

Facebook