Järvenpään vaatepuu

Jaettu vaate on yhteinen ilo

19.01

12507418_1372161989476737_2822219855566330194_n

Asupostaukset ovat suht harvinaisia mun blogissani, mutta aina sillointällöin jopa minä innostun niitä julkaisemaan. Tänään olkoon sellainen päivä, ja ajatuksena mulla olisikin nyt esitellä teille hieman vaatekaappiani. Se on todella iso ja täynnä aarteita. Se sisältää laadukkaita, kotimaisia design-luomuksia eli toisin sanoen se on jokanaisen unelmavaatekaappi.

Tämä mun käytössä oleva vaatekaappi kuuluu myös muutamalle muulle, ja se on tässä tapauksessa erittäin OK! Maksan jäsenyyden puoli vuotta kerrallaan, ja saan hakea joka torstai itselleni tuosta meidän yhteisestä vaatehuoneesta laadukasta puettavaa ylleni.  Yleensä piipahdan kahden viikon välein vaihtamassa vaatteet uusiin ja se hetki onkin sitten ihan vain mulle. Muutaman kerran olen PikkuW:n ottanut mukaani, mutta pääsääntöisesti pyrin aina menemään yksin.

Järvenpään Vaatepuusta voi käydä lukemassa lisää täältä. Ja tämä muuten ei ole mikään sovittu blogiyhteistyö, vaan tämä on kaikessa ihanuudessaan niin olennainen osa mun arkeani, että siksi päätin aiheesta kirjoitella ihan oman postauksensa.

Vaatepuun myötä musta on tullut paljon rohkeampi pukeutuja, ja viimeaikoina olen yllättänyt itseni jopa ihan vartavasten etsimästä rekeistä vähän erikoisempaa leikkausta tai materiaalia. Tässäpä yksi syy siihen, miksi olen jäänyt koukkuun. Olen löytänyt itsestäni uusia ulottuvuuksia tämän "harrastuksen" myötä, ja uskallan vaatteiden avulla tuoda esille sitä värikkäämpää sekä rohkeampaa itseäni. Se tekee sangen hyvää itsetunnollekin. 

IMG_4593IMG_4597

Nämä vaatekappaleet kävin viimeviikolla kotiin hakemassa ja tuo Ivana Helsingin upea viitta toimi loistavasti lauantain navettakemuissa lämmikkeenä. Muutama juhlavieras kävi multa kyselemässäkin, että mistä olen tuon viitan hommannut, ja nyt te lukijatkin sen tiedätte.

  IMG_4578IMG_4539 1

Pidin puolenvuoden tauon jäsenyydessäni ja paluu valikoimaltaan uudistuneeseen, sekä tilojaan laajentaneeseen Vaatepuuhun tuntui fantastiselta. Nyt mulla on taas vaatetta juhlaan kuin juhlaan, eikä enää tule osteltua turhia juttuja juuri ollenkaan. Siis sellaisia, joita käytetään vain kerran ja jotka jäävät sitten kaappiin odottelemaan kirppismyyntiä. Iänikuiset rutinat siitä, että "Mulla ei oo mitään päällepantavaa!" ovatkin vaatelainaamon myötä jääneet menneisyyteen. Tämä siis etu myös isännälle – joka muuten on myös ollut vilpittömästi fiiliksissä mun puolestani. Vaikka puolitoistametrinen vain olenkin, niin löydän siitäkin huolimatta helposti itselleni kivoja mekkoja sekä paitoja valikoimista. Aina mun matkaani tarttuu myös joku ihana asuste. Tällä hetkellä ulkoilutan päivittäin näitä Uhana Designin herkullisia sähkönsinisiä korviksia.

IMG_4603 1

Vaatepuun kautta olen saanut tutustua upeiden suomalaisten vaatesuunnittelijoiden luomuksiin, ja esimerkiksi Anne-Mari Pahkalalta olen tilannut ihan omaksikin yhden tunikan valikoimista. Tätä en ollut valmis jakamaan. Halusin sen vain itselleni. Muutama saattaa muistaakin tuon vaatteen .

AGU_näkyykskello

Anne-Marilta tilasin myös toisen silkkiunelman, jonka myöhemmin vein sitten Järvenpäähän myös muiden Vaatepuulaisten käyttöön. Miksi kauniin vaatteen pitäisi roikkua kaapissa henkarissa, kun sillä olisi mahdollisuus päästä esille muidenkin ihasteltavaksi?

12440410_965864583501633_5680677020242242772_o

Yksi uutukainen mekko Anne-Mari Pahkalalta odottaakin vielä omassa henk.koht vaatekaapissani ystäväni elokuisia hääjuhlia, mutta siitä lisää myöhemmin sitten. Jäsenyyden myötä onkin siis roihahtanut jos jonkinnäköisiä rakkauksia, ja olenkin tätä tietä nyt löytänyt muutamia luottovaatemerkkejä itselleni. Laadukkaita, kauniita sekä ajattomia mekkoja, joista on sekä arkeen että juhlaan.

Vaatelainaamo on rehellisesti yksi siisteimmistä liikeideoista aikoihin! Se on pukeutumisesta kiinnostuneen naisen oma karkkikauppa, sekä hyppäys kiireisen arjen ulkopuolelle hetkeksi.

Aurinkoista viikkoa kaikille.

All my poems

All My Poems

23.38

Kirjoittelen harvoin asupostauksia, mutta tykkään silti tosi paljon vaklata muiden omia. Nyt haluan kuitenkin jakaa teille lukijoille vähän mun silmiäni hivelevää vaatekauneutta, ja olen erittäin iloinen saadessani tehdä sen. Tämä vaatekappale nimittäin edustaa vahvasti mulle tyypillistä tyyliä.




Niinkuin tuosta vanhasta instagram-kuvasta voi huomata, palaamme ajassa hetkeksi 48 viikkoa taaksepäin. Lainasin silloin ensimmäistä kertaa Järvenpään vaatepuusta Anne-Mari Pahkalan ihanaisen All My Poems-topin, ja rakastuin siihen todella lujasti. Huomasin palaavani sen luokse kerta toisensa jälkeen, ja nappasin vaatelainaamosta mukaani sen useammin kuin tuon yhden kerran. Harkitsin vakavasti jopa sen lunastamista itselleni.

Kuukaudet kuluivat, ja lopulta rohkaisin itseni. "Nyt mä todellakin tilaan sen" ..ja ehkä vähän jotain muutakin kivaa. Ja niinhän mä sitten teinkin.

Ihailen Anne-Mari Pahkalan töitä kovasti, ja olen super iloinen saadessani vihdoinkin vaatekaappiini suomalaista designia kaksinverroin.




Sen verran haluan tästä topista kertoa teille taustaa, että se kuuluu tosiaan Anne-Mari Pahkalan "All My Poems"-mallistoon, jonka nimi on sanaleikki vaatesuunnittelijan omista nimikirjaimista. Samaa nimeä kantava vaatemallisto on Anne-Marin ensimmäinen yhteistyö taiteilija-naivisti Annika Hiltusen kanssa muutaman vuoden takaa. Yhdessä he loivat runollisen ja unenomaisen maailman, jonka Annika sitten toteutti Anne-Marin mallistoon printtikuosiksi. Materiaali on aivan ihanan pehmeää ja laadukasta silkkiä, sekä alusta loppuun asti kotimaassamme valmistettu.




Tämän topin väritys sekä kuosi sopivat kivasti myös mun satumaiseen pöllö-tatuointiini. Tänään sen tajusin.


Tilasin kaiken muun kauniin ohella myös nämä upeat Höyhen-korvakorut, jotka täydentävät asustevalikoimaani oikein mukavasti. Olen pitänyt tätä paria nyt korvissani kaksi päivää putkeen, ja siitä ovatkin mielettömän kivat, että sopivat sekä arkeen kuin juhlaankin. Rakastan myös tuota kultaisen kimallusta niissä. Bling bling on bonusta aina.. jos siis minulta kysytään.


Helmikuussa juhlinkin sitten siinä kolmannessa uutukaisessani. Tulette pian näkemään.

Tätä All My Poems- toppia voi tällähetkellä lainata ainakin Järvenpään Vaatepuu-vaatelainaamosta, ja lisätiedusteluja topista voi laittaa suoraan Anne-Marille. Instagramissa Anne-Mari Pahkalaa voi seurata tunnuksella @annemaripahkala.

Tästä on jo tovi kun päätin, että panostan vaatehankinnoissani enemmän laatuun ja ajattomuuteen. Tämä toppi olikin täydellinen hankinta tuota ajatusta silmälläpitäen. Ajattomuus ei tarkoita väritöntä. Ajattomuus on mulle sitä, että voin kuvitella pukeutuvani tähän vaatteeseen vielä 30 vuoden päästäkin. Tämä vaate edustaa mulle siispä juurikin sitä.



Tätä toppia voi helposti muuten käyttää vaikka raskaana ollessaan, ja se on varmasti tosi söpö myös vauvamasun kanssa! :) (Tuo viimeinen kommentti ei liittynyt minuun mitenkään, sen lupaan).

Suosituimmat

Facebook