Kuluneen viikon aikana on ollut astetta verran raskaampaa hengittää, kuin mitä aikaisempina viikkoina on ollut. Maailmalla on tapahtunut ikävyyksiä, eikä omassa elämässäkään ole jännityksen paikkoja puuttunut (isäni leikkaus). Kaikki on nyt kuitenkin läheisellä hyvin, ja voimmekin tässä vaiheessa huokaista syvään sekä alkaa pikkuhiljaa odotella saapuvaa juhannusta. Myös H:n kesäloma on alkamassa ja se on aivan parasta.

Tänään kävimme sairaalassa viihdyttämässä rakasta pappaa. Piippis on tosi hyvä siinä hommassa, niinkun  näistä utuisista kännykkäkuvista voi ehkä huomatakin. Siinä istui Papan vieressä lauleskellen sekä suloisesti höpötellen. Pappa kysyi leikkisästi, että "Jäätkö tänne papan kanssa?" ja hetkeäkään epäilemättä tyttö vastasi hymyillen "JOO!". Olisi varmasti jäänytkin, jos lupa siihen olisi annettu. Pienin jätettiin hoitoon tämän piipahduksen ajaksi, sillä iso sairaala on vielä jokseenkin hankala miljöö tuon menevän pikkuneidin kanssa.

Aamupäivällä vietettiin myös ihanan serkkupojan 2-vee juhlia, joten hulinaa tästä päivästä ei ole puuttunut. Mikäpä sen mukavampaa tällaisena sadepäivänä!

Olen mietiskellyt paljon blogiasioita viime aikoina. Tulen avaamaan näitä ajatuksia täällä ensi viikolla ihan oman postauksen muodossa.

Ja hei muuten, pysyimme terveenä! Se on super kiva juttu. Toivottavasti myös naapurin poika pysyi :)

Mahtavaa alkavaa juhannusviikkoa kaikille!

Viikonloppu on pyhitetty perheelle ja yhdessä puuhastelulle. Eilen vietettiin Tanharin kyläjuhlaa ja meidän päivään kuului mm. piknikkiä ja live-musiikkia omalla "etupihalla".  Lapset jaksoivat kolmatta tuntia istuskella ulkona ja ihmetellä ihmisvilinää. Saatiin muutama ystäväkin mukaan kesäpäivän viettoon eli kiitos asianosaisille seurasta! Pirpana keskittyi lähinnä riisikakkujen ja keksien mutusteluun ja sen voin ihan todistaa allaolevan kuvan avulla. Katse on kiinnittynyt tiukasti keksiastiaan sillävälin, kun pikkuveli yrittää poseerata ja näyttää söpöltä naksu kädessä.

Tässä vielä muutama kuva tapahtumasta. Ihanaa asua ihan justiinsa ja juurikin täällä! 

Retki sai vaan vähän turhankin jännittävän lopun, kun Pirpana nappasi kätösiinsä liian ison keksinpalan ja se tietysti sitten juuttui kurkkuun tiukasti. Ensimmäisen kerran Piippiksen elämässä,  joutui isi kiepauttamaan tytön ylösalaisin ja taputella voimakkaasti selkään. Minä sain sitten keksin suusta kaivettua ja selvittiin tilanteesta säikähdyksellä. Tyttö palasi entiseksi onnelliseksi itsekseen nopeasti hetken itkeskeltyään, mutta äidin itku tuli vasta lasten nukahtaessa yöunille. Järkytyin ihan oikeasti siitä, miten pienessä hetkessä tilanteet voi saadan kurjan ja pelottavan lopun. 

Oon aina ollut vähän ylivarovainenkin ja siksi syyttelin itseäni tapahtuneesta. Edelleen mielessä pyörii ajatus, että mitä jos näin vielä tapahtuu ja keksi ei irtoakkaan kurkusta.. Ei saisi turhia murehtia, mutta minkäs sitä ihminen luonteellensa mahtaa.

Ehkä tästä jotain opimme.