Minulla on esikoinen. Hän on avoin. Päättäväinen. Rakkautta hehkuva. Kaunis. Aika usein hyvin jästipääkin. Ihmeellinen. 

Minulla on poika. Urheilullinen. Suloinen. Kiltti. Eläinrakas. Kokeileva. Uutta oppiva. Elämänsä suurissa muutosvaiheissa kipuileva. 

Minulla on kuopus. Luova. Menevä. Temperamenttinen. Kaunis. Tapaturma-altis. Päättäväinen. Extrovertti.

Minä olen tuuliviiri. Herkkä. Aika usein vähän hankala. Omiani jumaloiva. Helposti väsyvä. Pelokas. Ennakkoluuloinen. Unelmoiva. Introvertti.

Mieheni on kiltti. Rauhallinen. Melankoliaan herkästi taipuvainen. Taiteilijasielu. Taivaanrannanmaalari. Viisas. Komea. 

Kun nämä kaikki luonteenpiirteet (postauksessa vain murto-osa) sekä olotilat yhdistää, on lopputulemana aikamoinen sekamelska. On hassua, kuinka viisihenkisessä perheessä jokainen voi olla niin omanlaisensa persoona sekä kokonaisuutensa. Toisaalta yhdistäviäkin tekijöitä on paljon. 

Meistä jokainen on musikaalinen. Samanlaisen (monen mielestä ehkä vähän omituisenkin) huumorintajun omaava. Rakastava. Tunteellinen. Vähän höveli. Huolimaton. Välitön.

Joskus tekee tosi hyvää, kun antaa edes pienen tovin tällaiselle hetkelliselle pohdinnalle ja listaamiselle. On helpompi ymmärtää oman arjen hektisyyttä ja vastoinkäymisiäkin, kun tiedostaa perheenjäsentensä sekä itsensä vahvuudet ja kehityskohteet. 

Tässä torstain sateisessa aamupäivässä on läsnä rauha sekä kiitollisuus. Loma on tehnyt tosi hyvää ja kiireettömyys sekä lepo näkyy jokaisen suupielissä. Vaikka yksi meistä on joutunut raahautumaan työhönsä syyslomaviikollakin, olen minä yrittänyt järkätä ipanoille sopivasti kivaa puuhaa - kuitenkaan liikaa stressaamatta. Maanantaina työstettiin monta pellillistä pizzaa ja tiistaipäivä vierähti Keravan Hop Lopissa tosi leppoisissa tunnelmissa. Ensimmäistä kertaa minä sain pääsääntöisesti vaan istua, juoda kahvia ja ihastella super nätisti käyttäytyviä lapsukaisiani. 

Oli todella liikuttavaa nähdä, miten hienosti pitivät toisistaan huolta. Pyyhin pisaroita silmäkulmistani lukuisia kertoja ja niiskutin H:lle puhelimessa että "Vitsi meillä on ihanat lapset". Tuo lause jos mikä pulpahti suoraan täydestä sydämestä.

Eilen lupauduin töihin illaksi, sillä tilanne työpaikalla oli hieman hankala - joskin rauhallinen. Minulla oli aikaa miettiä ja pohtia paljon. Vetää villasukat jalkaan ja rauhoittua. Olla läsnä yhdelle itselleni entuudestaan tuntemattomalle. Sekin teki oikein hyvää. Omat lapset nautiskelivat tuon ajan mummin sekä papan rakkaasta seurasta. Kovasti tärkeää syysloma-aktiviteettia sekin.

Vielä on lomaa jäljellä ja huomenna oli ajatus viettää yksi kokonainen päivä koko perheen kesken. Katsotaan mitä kivaa keksitään!

Mukavia lomapäiviä sinne ruutujen toiselle puolelle myös kaikille! <3

Heipparallaa! Niin on taasen vierähtänyt melkein kuukausi siitä, kun viimeisimmän postaukseni täällä blogin puolella julkaisin?! Vaikka kuinka päätän, että jatkan aktiivisemmin kirjoittelua, haukkaavat kiireiset päivät kaiken huomionsa ja blogille ei meinaa jäädä aikaa. Tai no aikaa ehkä, mutta jaksamista ei.

Tietokone on juuri nyt minulle yksi iso mörkö. Jo pelkästään sen näkeminen ahdistaa. Läppäri on tällähetkellä yhtä kuin rästiin jääneet koulutehtävät - samalla se myös muistuttaa hiljaa uneen vaipuneesta mutta niin rakkaasta blogista. Olenkin tässä kuluneiden viikkojen aikana haaveillut muutaman päivän katoamisesta koneen kanssa jonnekin korpimaille, metsän keskelle, ja siellä sitten hoitaisin kaikessa hiljaisuudessa sekä koulutehtävät että kirjoitteluhommat taas oikeille raiteilleen. Any ideas, missä tällainen paikka minulle olisi? :)

Pienen stressin lisäksi arkeemme toki kuuluu nyt paljon muutakin - onneksi! Opintoni ovat loppusuoralla, ja koulunpenkillä ei tarvitse enää käydä istuskelemassa kuin muutaman tentin tiimoilta. Viime keväänä elämäntilanteemme ollessa super hankala ja läheisteni sairastellessa, rästihommia ehti kertyä parin tehtävän verran, mutta niistäkin huolimatta viittä vaille ollaan jo valmiita mielenterveys- ja päihdehoitajia. Uskomatonta jotenkin ajatella, että kohta on aika ryhtyä etsimään itsellensä vakkarityöpaikkaa! 

Aamuisin taistelen kolme unista ipanaa ylös sängyistään, ja kurvaan kaksi vanhinta opinahjoonsa. Pienimmän kanssa aamupäivät kuluu suhaamalla autolla ees-taas ympäri Uuttamaata asioita hoidellessa, ja kuluneiden viikkojen aikana olen oppinut mm sen, että kuopukseni on aivan super suloinen laululintunen (tämän kyllä tiesin jo aikaisemminkin, mutta nyt vasta olen kunnolla asian oivaltanut) ja että sen lisäksi hänessä kasvaa pieni suuri ajattelija. Olen välillä ihan hukassa neitokaisen kysymysten äärellä! Eilen jouduin mietiskelemään mm. seuraavaa :

  "Voiko sydämen rikkoa, jos pussaa?".

Kulttuurinnälkää ollemme ruokkineet mm. viime viikonloppuna Järvenpää-talolla Titi Nallen keikalla, leffateatterissa, Habitare-messuilla sekä esimerkiksi Tuusulanjärven maisemissa paikallisia nähtävyyksiä ihastellen.

(Kirjasto on edelleen yksi parhaimmista ajanviettopaikoista..)

Lintsillä (jo toistamiseen) ja Suomen tivolissakin ollaan käyty kikattelemassa. Jopa allekirjoittaneen sisuksiin on syttynyt jonkin sortin hurvitteluliekki, ja lapsiparat ovat joutuneet laitteissa kuuntelemaan innostuneen äitinsä huudahteluja. Pienintä saattoi ehkä vähän jopa se pelottaa.

Syksyn viileiden säiden saapuessa sain sisustuskärpäsen pureman, ja sen vuoksi kotia onkin päivitetty nyt jo muutaman viikon ajan. Makuuhuoneet pyöriteltiin täysin uudenlaisiksi, ja nyt meidän ekaluokallaisellakin on vihdoin ikioma huone. Tytöt jakavat nykyään talon isoimman makuuhuoneen (joka oli aikaisemmin meidän vanhempien) ja me H:n kanssa valtasimme talon pienimmän makkarin.

Vuorokauden tunnit täyttyvät nopeasti ja ihan rehellisesti sanottuna tällä hetkellä tuntuu, että arki on liian usein päivästä toiseen eteen päin tarpomista sekä välillä jopa ahdistavaa suorittamista. Kymmenen tunnin yöunista huolimatta sekä ipanoita että vanhempia väsyttää, ja usein desibelit kohoavat ääriasentoon ihan vaan silkasta uupumuksesta. 

Toki meidän kotoseinien sisäpuolella myös nauru raikaa, ja paljon onnellisiakin hetkiä jaamme yhdessä. Näin syysloman kynnyksellä on vielä astetta verran helpompi hymyillä ! 

Juuri nyt olen kiitollinen siitä, että keskimmäiseni on oppinut  lukemaan ja esikoisellakin kaikki sujuu koulussa mallikkaasti. Piippiksen paras ystävä pääsi samalle luokalle, ja hän onkin varmasti suuri tuki sekä turva meidän neitokaisen koulupäivissä.

Olen kiitollinen siitä, että tarvoimme taas läpi yhden hyvin sinnikkään flunssarundin, ja jokainen meistä on palannut takaisin terveiden kirjoihin.

Olen kiitollinen mun ystävistä, joiden merkitys on kasvanut entistä enemmän elämässäni. On ihanaa että myös mun jokaisella ipanalla on jo monta suloista kaveria!

Olen kiitollinen vanhemmistani ja läheisistäni, jotka rakastavat ja joita rakastan. Suuresti.

Kiitollinen karvakorvistani olen.

Kiitollinen siitä, että olen oppinut olemaan itselleni armollinen edes hilppasen verran enemmän kuin ennen. Olen löytänyt keinoni purkaa sydäntäni sekä tuntojani, ja uskalsin ottaa askeleen kohti uutta sekä tuntematonta.



 Jos jouluun mennessä valmistun koulusta, blogini on kunnolla herännyt horroksestaan ja perheeni pysynyt terveenä - lupaan olla kiitollisempi kuin ikuna!

Ihan mukavaa kun saavuit, Lokakuu!

Uusi  viikko on startannut jälleen ja kun ikkunasta katsoo pihalle, niin on pakko myöntää syksyn säidenkin puolesta saapuneen.

 Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan koen, että alkanut syksy ei enää jaksa juurikaan ahdistaa. Olen loikannut aikamoisen harppauksen eteen päin elämässäni, ja päättänyt saada itseni niin mainioon kuntoon kun se nyt vaan suinkin mahdollista on. Nyt olo onkin hyvin toiveikas ja muutos kohti parempaa on totta vie alkanut! 

Tämän postauksen yleisvire olkoon kuitenkin kaikkea muuta kuin apaattinen. Tämän postauksen tarkoitus on levittää iloista mieltä ympäri Suomen, ja vinkata mitä mainioimmasta syksyn menovinkistä lapsille sekä lapsenmielisille! Vaikka ulkona olisikin pimeää ja taivaalta vihmoisi räntää, sisätiloissa on lämmin ja hyvä musa saa sekä isot että pienet jalat vipattamaan ja suupielet nousemaan ihan korviin asti! 

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta Ti-ti nalle-faneja? Konserttikiertue "Raketilla kuuhun" starttaa 2.10 ja meidän perheellä onkin nyt suuri kunnia päästä arpomaan yksi perhepaketti (4 lippua) yhdelle onnekkaalle lukijalle. Voittaja saa vapaasti valita konserttipaikkakunnan, sikäli mikäli konserttia ei ole loppuunmyyty. Nyt lippuja kuitenkin vielä ihan kivasti tarjolla eli tämän suhteen ongelmia tuskin ilmenee. 

Tässäpä kiertueen aikataulu:

2.10. Kuusankoski, Kuusaasali

3.10. Lahti, Sibeliustalo

4.10. Porvoo, Tehdassali

5.10. Järvenpää, Sibelius-sali

7.10. Klaukkala, Monikkosali

11.10. Hämeenlinna, Verkatehdas

12.10. Salo, Urheilutalo

13.10. Lohja, Laurentius-sali

2.11. Seinäjoki, Seinäjoki Areena

6.11. Lappeenranta, Lappeenranta-sali

7.11. Imatra, Karelia-sali

8.11. Mikkeli, Mikaeli

11.11. Raahe, Raahesali

12.11. Ylivieska, Akustiikka

13.11. Kokkola, Snellman-sali

14.11. Vaasa, Vamia juhlasali

15.11. Rauma, Rauma-sali

8.12. Tornio, Lappia

9.12. Rovaniemi, Keltakankaan liikuntahalli

10.12. Levi, Summit

Konsertin kesto on kokonaisuudessaan 1 h 15 minuuttia ja väliaikaa ei ole. Lippuja kiertueelle voi tilata osoitteesta www.lippu.fi  tai www.ticketmaster.fi . 

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla kommenttikenttään sähköpostiosoitteen kera, kenet juuri sinä veisit rakettimatkalle Titi-nallen tahtiin. Minä ajattelin viedä nuo omat tyttöseni sekä heidän ihanan mumminsa, joka aikanaan vei minut (öö yli 20 vuotta sitten?!) näiden suloisten karvakorvien keikalle.

Näillä iloisilla tunnelmilla kohti uutta viikkoa! 

 Ipanat arpovat onnekkaan voittajan syyskuun 13.päivä  ja perjantaina tietty! :)

Paljon onnea kilpaan!

Kerroinkin jo aikaisemmin, että saimme kesällä suloisen perheenlisän jengiämme ihastuttamaan. Adoptoimme pitkän harkinnan jälkeen rescue-koiran Espanjasta, ja nyt haluaisinkin tämän yhden postauksen omistaa ihan vain ja ainoastaan hänen kuulumisilleen sekä häneen liittyviin asioihin. 

Tämä teksti tulee sisältämään jopa pienen varoituksen sanasen niille, jotka harkitsevat adoptoivansa kodittoman koiran ulkomailta. 

Aloitetaan ensikohtaamisesta! Sain kuvan kera vihiä siitä, että Keravalla odottelee sijoitusta parivuotias sekarotuinen narttukoira, ja kuin ihmeen kaupalla sain myös H:n suostuteltua hauvapoloista katsomaan. Neiti oli hurrrjan arka meidät kohdattuaan, ja pakeni koko ajan piiloon silloisen hoitoperheen isännään selän taakse. Muistan pillahtaneeni vienoon itkuun koiran nähdessäni. "Mitähän kamalaa tuokin raukkaparka on joutunut lyhyen elämänsä aikana kokemaan?" "Me ei ikipäivänä voida antaa noin aralle koiralle kotia, vaikka kuinka haluaisimmekin!"

Olin pettynyt. Odotin niin koiran tapaamista ja sitä, että saisimme kirjoitella siltä seisomalta adoptiopaprut. 

Lupasimme harkita kuitenkin asiaa, mutta kotona huomasin pyyhkiväni tietoisesti koiran mielestäni. Ristiriitaiset fiilikset piinasivat jatkuvasti ja sydänalaa puristi kummallinen möykky. Hoitoperheen ottaessa yhteyttä minuun, sovimme että he tulisivat vielä kerran piipahtamaan meillä jotta näkisimme miten koira reagoisi kotiympäristöömme. Tämä tapaaminen menikin ennakko-odotuksistamme huolimatta aikasta kivasti, ja pikkuhiljaa ajatuksemme alkoivat muuttua hilppasen verran toiveikkaammiksi. Vielä kerran kävimme tapaamassa koiraa, mutta tällä kertaa Ryti olikin sitten meidän mukana. Myönteisen adoptiopäätöksenteon ehtona meille oli se, että koirat tulisivat täydellisen hyvin toimeen - ja iloksemme saimme heti ensikohtaamisesta todeta, että totta vie he tulivatkin! 

Viikon mittainen Helsinki-reissu stoppasi koiraprojektin hetkeksi, mutta loppuviikosta totesimme melkeinpä yhteen ääneen H:n kanssa, että "Salaatti" on ihan kokoajan mielessä. Tämän jälkeen hyvin pian teimmekin sitten lopullisen päätöksen siitä, että olemme valmiita ottamaan haasteen vastaan - kirjoittaisimme adoptiopaperit ja toivoisimme myönteistä päätöstä. 

Adoptointiprosessi kesti viikon verran. Täyttelimme netissä hyvin yksityiskohtaisesti paperit, joissa tiedusteltiin erittäin tarkkaan sitä, minkälaiseen perheeseen koira olisi tulossa. Käytimme aikaa hakemuksen tekoon runsaasti. Juttelimme yhdistyksen yhteyshenkilön kanssa puhelimessa ja hän varmisteli meiltä moneen otteeseen, että olemme varmasti tietoisia siitä, mihin aiomme ryhtyä. Riskit ja mahdolliset tulevat ongelmat käytiin tarkkaan läpi. 

Vanhempani adoptoivat alkukeväästä Espanjasta suloisen Kiinanpalatsikoiran, ja jo hänen kohdallaan opimme että tuon varsinaisen adoptiomaksun lisäksi eläinlääkärikuluja saattaa kertyä runsaastikin koiran kotiutumisen jälkeen. "Danko"-koiralta poistettiin täällä  Suomen päässä lukuisia hampaita ja kulut pompsahtivat yhtäkkiä yli tonnin.

Vaan kuinkas sitten kävikään meidän kohdallamme? Kun saimme myönteisen päätöksen ja koira päätettiin luovuttaa meidän perheelle ( ilo oli ylimmillään ja koiratavaroiden hankinta sai alkaa) , maksoimme sovitun 530 e ja haimme haukun kotiin. Eräänä iltana ryhdyin murehtimaan Sallin korvassa olevaa karvatonta kohtaa , ja päätin seuraavana päivänä varata lääkärin - ihan varmuuden vuoksi! Lukuisten testien jälkeen saimme varmistuksen siitä, että koiralla on sieni-infektio joka vaatii (kalliin!) lääkityksen ja shampoo-pesun erityisaineella 2xviikossa. Myös koko koti tulisi siivota hyvin tarkasti, jotta mahdollisia tartuntoja esimerkiksi Rytiin ei tulisi ja infektio saataisiin stopattua heti alusta-alkaen. 

Tiedon saatuani itkin vuolaasti. Pientä arjessa uupumista kun on muutenkin ollut ilmoilla, niin tämä tieto ei totta vie yleisfiilistä parantanut. Onneksi pian sain Rescue-ryhmistä facebookissa tukea ja tunnelin päässä alkoi samalla näkymään valonkajastus. Nyt olen jo hyvin ok tämän asian kanssa ja infektiokin on koiralta kaikonnut. Hoito jatkuu vielä muutaman viikon ajan, mutta pahimman yli olemme päässeet eikä Rytiltä löytynyt testeissä tartuntaa, vaikka ovatkin hyvin ahkerasti alusta alkaen yhdessä painineet ja peuhanneet. Myöskään me ihmiset emme ole tartuntaa saaneet (sekin kun on käytännössä ihan mahdollista). 

Hyvin lähellä tonnia lähentelee siis meidänkin koiran hankinnasta aiheutuneet kulut, mutta niin on rakkaaksi muodostunut tuo uusi perheenjäsen, ettei tällaisia asioita juurikaan jaksa pohdiskella saatika murehtia. 

Mustan huumorin suurina viljelijöinä, perheen kesken koiraa kutsuttiinkin parin viikon ajan "Sieni-Salaatiksi". Kuinkas muutenkaan!

Moni on muuten kysellyt, että mistä tuo Salaatti-nimitys tulee? Koira sai tarhalla nimen "Fruit sallad" ja täällä Suomen päässä nimi lyhennettiin sitten Salaatiksi. Käytämme myös Sallia paljon. Ja Salmiakkia. Samsonite ja Swanson ovat myös paljon käytettyjä nimityksiä. Rakkaalla koiralla on monta nimitystä ja sitä rataa..

 Suurista pelkotiloistaan huolimatta, Salli on kotiutunut oikein hienosti. W on vielä kaikista pelottavin (veikkaan että johtuu pojan nopeaan tempoon vaihtuvasta äänentasosta) , mutta antaa kyllä jo hänenkin silittää oikein nätisti. Lenkit pellolla ja ruokailuhetket ovat parasta Sallin maailmassa. Häntä piiskaa lattiaa ja heiluu onnellisena pepun päällä ihan tasaiseen tahtiinsa. Parasta on tietenkin myös se, kun isäntäväki saapuu kotiin reissuiltansa. Ryti on ihan super tuutori, ja hänestä uutukaisemme saa suuresti turvaa sekä tukea uuden loppuelämänsä oppimisessa.

Eiköstä vaan olekin jo ihanan vapautuneen sekä onnellisen oloinen haukku? Olen jo nyt varma siitä, että tämä yhteinen taival oman Senjoritamme kanssa tulee olemaan yksi elämämme antoisimmista sekä kiitollisimmista matkoista. Sydämemme ovat sulaneet hänelle nyt jo täysin ja tuntuu hyvältä, että olemme saaneet tarjota kodin tuolle ihanalle neitokaiselle. 

Suosittelen edelleen lämpimästi valitsemaan Rescue-koiran, jos perheenlisäys on ajankohtaista, muistuttaen kuitenkin että on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että koiran hinta ei jää tuohon matka-/lääkärikustannukset kattavaan muutaman satasen adoptiomaksuun. Rakkautta haukulla varmasti piisaa jaettavaksi yhteisen taipaleenne varrelle koko rahan edestä - ja vähän sen päällekin! 

<3

 H:n viimeisellä lomaviikolla päätimme ihan ex tempore etsiä vuokra-asuntoauton käyttöömme, ja lähteä kruisailemaan kohti Nådens dalia - perinteitä vaalien. Työvuoroni vuoksi pääsimme reissunpäälle vasta iltasella, mutta eipä se kesälomalla niin nökönuukaa ole ja lapset varsinkin nauttivat suunnattomasti pimenevästä illasta tien päällä. 

Rescue-vahvistuksemme Salli oli ollut matkan alkaessa meillä vasta viikon verran ja täytyy myöntää, että alkuun kahden koiran sekä kolmen lapsen kanssa matkustaminen jännitti aikasta isosti allekirjoittanutta, sekä hänen siippaansa. 

Kaikki sujui lopulta kuitenkin ihan super kivasti, ja koiratkin nauttivat silminnähden tiiviistä yhdessäolosta sekä vaihtuvista maisemista kera merituulen. Aika-ajoin oli hieman vaikeaa pitää haukkuja ohjaamon ulkopuolella, mutta pitkän matkan ajossa rauhoittuivat kuitenkin nopeasti unosillensa.

Ensimmäiseksi yöksi ajelimme hetken mielijohteesta Tammisaareen, ja parkkeerasimme auton ilmaiseen puskaparkkiin meren rantaan. Lapset uinahtivat välittömästi omaan viihtyisään pesäänsä, ja aika pian uni tavoitti myös meidät parvella katonrajassa kiikkuvat vanhemmat. 

Niin jännittävää!

 Jossain vaiheessa yötä oli pienin päässyt kiipeämään tikkaita pitkin meidän väliin, mutta onneksi mitään vahinkoa ei tuossa hetkessä kuitenkaan päässyt tapahtumaan. 

 Illalla pimeässä parkkiin pysähtyessämme emme juurikaan tienneet, minkälaisissa maisemissa ensimmäisen yömme vietämmekään. Aamulla näkymä ikkunasta oli enemmän kuin positiivinen.

Herättyämme söimme merelliset karavaanariaamiaiset reissuautossamme, pissatimme koirat ja jatkoimme road trippiämme kohti Fiskaria. Olen itse aina halunnut käydä tuossa kyseisessä paikassa - siispä nyt hetki oli oikea. Voi mikä suloinen ilmestys tuo kylänen olikaan! Suosittelen lämpimästi ihan kaikille! Oli puistoja, ravintoloita ja paljon kaunista katseltavaa ympärillä. Iso bonus koiraystävällisistä kahviloista! Ottimme itsekin hurtat mukaan ihastelemaan ruukin lähimaastoja ja piipahdimme yhdessä myös lounaalla aurinkoisella terassilla. Hienosti osasivat käyttäytyä, nuo meidän karvaisetkin muruset.

Fiskarista olikin aika lähteä köröttelemään kohti aina-niin-aurinkoista (ja sehän muuten monen vuoden kokemuksella ihan oikeasti on) Naantalia. Olin jo edellisenä iltana varannut asuntoautopaikan Naantali Campingistä ja meillä kävi kyllä aivan mahtava tuuri, sillä tuo valitsemani parkkiruutu numero 48 (47 oli jo varattu) sijaitsi suoraan merinäköalapaikalla. 

Kotimatkalla piipahdimme Kasvihuoneilmiössä Vanhan Turuntien varrella, ja saimme siellä kulumaan vartin jos toisenkin. 

"Minä olen kuningas!", huudahti hänen korkeutensa löytäessään valtaistuimen myymälän perältä.  

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!