carrot kitchen

Uskaltauduimme leivontahommiin - kiitos Carrot Kitchenin!

6.13

  Pakko tunnustaa, en ole koskaan ollut kovinkaan "pullantuoksuinen" äiti (vaikkakin yrittänyt sitä olen). Tykkään kyllä leipomisesta mutta lasten(i) kanssa siihen tarvitaan sen verran harvinaislaatuinen mielentila, että aikasta vähän tulee sellaisia tämänhetkisessä arjessa koettua. 

Toki voi olla että vika on lyhykäisissä hermoradoissani. Ja onkin. Yhden kanssa pysyn suhteellisen seesteisenä mutta kolmen kanssa on jo huomattavasti vaikeampaa.  Ja tottakai on hyvin ymmärrettävää, että jokainen kolmesta haluaa osallistua yhteisiin kokkailuhetkiin! Niin sen pitää ollakin.

No niin tai näin, eilen päätin koko perheen iloksi tehdä korjausliikkeen. 

Ystäväni työskentelee Carrot kitchen- nimisen sovelluksen parissa (olet siitä ehkä jo kuullutkin?) ja tämä kyseinen sovellus sai myös minut pitkästä aikaa ottamaan  itseäni niskasta kiinni. 

"Nyt jos koska on kokkaaminen sekä leipominen tehty niin helpoksi ja kivaksi alakouluikäisille, että tälle on totta vie annettava mahdollisuus"

ajattelin.

Työpaikalla lasten unta valvoessa uhrasin työajastani muutaman minuutin (synnintunnustus) sovelluksen pläräämiselle ja valkkasin sieltä  illan projektiksi porkkanasämpylät. Suhasin lähi-Alepan kautta kotiin ja ryhdyimme melko pian tuumasta toimeen. Kolmikko oli innosta ratketa kun kuulivat suunnitelmistani, sillä niin kuin jo alussa surukseni totesinkin, viime aikoina yhdessä keittiön puolella vietetty aika on jäänyt vähiin.

Pirpana toimi alussa lähinnä sivustaseuraajana ja pelleilijänä (teki mm.hassuja ilmeitä leivontakulhoon), mutta pienen kannustamisen myötä ryhtyi itsekin osallistumaan aktiivisesti taikinan tekoon. Hänelle tärkeää oli myös saada painaa videolta tulevan leipomisohjeen "Seuraava"-nappulaa. Resepti tosiaan etenee videotallenteen muodossa ja tämä tuntuikin olevan ihan omanlaisensa viihde-elementti sovelluksen tarjonnassa. Selostus on yksinkertaista mutta hauskasti toteutettua.

Todella moni tärkeä asia on otettu hyvin huomioon ja esimerkiksi ajastinmahdollisuus on käytössä tuota videoreseptiä seuratessa - sen kuitenkin halutessaan voi myös ohittaa. Hauskaa tästä sovelluksesta tekee myös se, että se sisältää pelillisen elementin. Lapset voivat ansaita kokkailusta pisteitä ja näin nostaa omaa kokkitasoaan. Meillä tämä yksityiskohta tipahti varsinkin keskimmäiselle - pelimies kun on!

Tarkkana nyt.. <3

Hommahan toimii tosiaan niin, että lapsi voi itse valita haluamansa alku-, pää- tai jälkiruokareseptin ja yhtä nappia painamalla lähettää vanhempiensa sähköpostiin tuon reseptin raaka-aineet. Nerokasta ja niin helppoa! Resepteissä sekä maku että samalla myös terveellisyys ovat ensisijaisen tärkeää - kasvisvaihtoehtoja erityisen paljon tarjolla! Ohjeet ovat ruokapedagogien sekä huippuammattilaisten kehittämiä ja ravintoarvot resepteissä ovat taatusti kohdallaan.

Tämänsorttinen kuvatus äidin/isän luuriin kilahtaa

Meidän leipomistuokio hurahti mukavasti ja iltapalapöydässä jokainen sai täyttää oman sämpylänsä mieleisillään täytteillä. Tarjolla oli kurkkua, paprikaa, salaattia, tomaattia, sulatejuustoa, normijuustoa, kinkkua ja majoneesia. Jos Piippis olisi saanut valita, olisi hänen porkkanasämpylän sisälmykset koostuneet Filippinos-suklaakekseistä.. tähän emme kuitenkaan taipuneet.

Palautetta pyydettäessä keskimmäinen tuumasi, että hän antaisi sovellukselle pisteitä "1000/1000!".  Noin niinku vaatimattomasti. Sovellus oli kuulemma helppokäyttöinen ja resepti helposti selitetty. Äitiä ei tarvittu opastamaan oikeastaan muuten kuin raastimen sekä kuorimisveitsen käytössä. Useaan otteeseen totesivat että iltapala oli ihan superhyvää -  pelti tyhjeni puolessa tunnissa! Jälleen kerran tuli todistettua tuoreiden sämpylöiden eittämätön taika.

 Miksi emme siis voisi jatkossa harrastaa tätä yhdessä kokkaamista useamminkin, kun se nyt kerran on tehty näin helpoksi ja hauskaksi!? 



Koska joululoma kurkkii jo aivan kulman takana, haluan ilahduttaa lukijoitani arpomalla 2 kappaletta 6kk:n jäsenyyksiä Carrot kitchen appiin. Suoritan arvonnan jouluaattona 24.12 klo 12.00. Osallistua voit kommentoimalla kommenttikenttään ja (HUOM!) lisääthän siihen myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden mahdollisen voiton osuessa kohdallesi. Yhden 6 kk:n jäsenyyden arvon täällä blogissa ja toisen samanmoisen instagramissa. Jos haluat tuplata mahdollisuutesi voittaa, osallistuthan arvontaan sekä täällä blogissa että @agu47pieces instagramissa.

Lasten kanssa kokkaileminen on oikeastaan ihan super hauskaa, kun siihen on varattu tarpeeksi aikaa ja käytössä on asiaankuuluvat apuvälineet. Carrot kitchen app on ehdottomaksi yksi niistä ja meillä se onkin seuraavan kerran käytössä perjantaina, kun aloittelemme pikkuhiljaa yhteistä joululomaamme koko perheen voimin. Viikonloppuna kokkaillaan risotto margheritaa yhdessä pienimmäisen kanssa ja työstetään kaneligranolaa pukinkonttiin. 

Ja hei muistathan, että tuon jäsenyyden voi ostaa vaikkapa kummilapselle lahjaksi. Mikäpä voisi ollakaan  parempi aineeton joululahja, sillä tämä sovellus on ihan oikeasti koko perheen ilo!

Sikäli mikäli tämä postaukseni sai kiinnostuksen edes himpun verran heräilemään, kehotan lämpimästi piipahtamaan osoitteessa https://carrotkitchen.com/fi ja kurkkaamaan miten saat kaksi viikkoa ilmaista koeaikaa sovelluksen parissa. Jos ihastut, voit jatkaa jäsenyyttä maksamalla 3,99 e/kuukaudessa.


Onnea arvontaan ja ihanaa alkavaa lomaa pienille sekä isommille lomailijoille!


Perhe

Äidin uudet työkuulumiset ja kuluneen viikonlopun Putous-muistelot

19.12

Yhden väliviikon jälkeen Keravan ja Sipoon rajamaastosta kajahtaa iloinen tervehdys blogin lukijoille! Viime viikolla elämässämme tapahtui silmänräpäyksessä pieni mutta samalla suuri muutos ja sain määräaikaisen työn paikallisesta taidepäiväkodista. Nyt viikon verran päiväkodintätinä työskenneltyäni alan pikkuhiljaa pääsemään sisään uuteen pestiini. Pienet ovat suloisia, mutta voi pojat että allekirjoittanutta iltaisin väsyttää! Nukahdan ennen perheemme pienimpiä mutta eipä se nyt niin vaarallista ole, kun pienet rakkaat kerran ansaittua syyslomaansa viettävät. Hassua tämä elämä kyllä on. Pari vuotta sitten vannotin että en kyllä tasan tarkkaan päikkäriin enää töihin mene, vaan kuinkas sitten kävikään -  ja hyvä näin! Viihdyn, opin ja kehityn joka päivä. Ja koska kontrasti edelliseen työhön on aika merkittävä, ovat nämä vaippahousut ihan piristävää vaihtelua nyt kun kotonakaan ei sellaisia enää ole. 


Olemme kuluneen viikon aikana oppineet Piippiksestä yhden (ehkä hieman huvittavankin) uuden piirteen, joka ei aikaisemmin ole näin voimakkaana näyttäytynytkään. Neiti on kovasti mustasukkainen syystä, että äiti hoitaa ja sylkyttelee nyt pienempiä lapsia. Maanantaina kun hakivat minut töistä ja olin kuulumiseni H:lle kertonut, kajahti takapenkiltä tomera toteamus : "Kyllä mekin ollaan ihania!!".  

Niin olette, te rakkaat. 
Te olette ihan parhaita!

Minut on nyt jokapäivä hukutettu suukkoihin töistä kotiin palattuani ja olen totta vie saanut kokea olevani hyvin HYVIN rakastettu! Se tuntuu ihanalta. Luonnollisesti. 


Vaikkakin tämä syyslomaviikko hurahtaa nyt minulla (ja H:lla myös) lähinnä töiden parissa, saimme iloksemme viettää viime viikonloppuna hyvinkin ikimuistoisia hetkiä koko perheen kanssa Helsingissä. Yövyimme Sokos hotel Triplassa ja kävimme paikanpäällä katsomassa kauan odotettua Putous allstarsin finaalilähetystä. En lähde nyt tässä postauksessa kovinkaan yksityiskohtaisesti avaamaan viikonloppumme sisältöä mutta sen verran on pakko tuosta majoituksesta kertoa, että jos olisin tiennyt hotellihuoneemme sijaitsevan seitsemännessätoista kerroksessa, en satavarmasti olisi suostunut paikanpäälle! Näin jälkikäteen asiaa tarkasteltuna lienee kuitenkin hyvä etten etukäteen tiennyt, sillä karaistuin aika todella huimasti tuon yhden hotellivuorokauden aikana - hissivaihtoehtoja kun oli tasan neljä ja niistä jokainen näköala-versioita. Ensimmäisen nousun aikana itkin (vaikka silmät olivat kiinni) mutta viimeisen laskeutumisen aikana uskaltauduin jo pitämään silmät auki ja jopa katsomaan edessämme upeana aukeavaa Helsinkiä. Ja olihan se nyt oikeasti aika siistiä! Enpä olisi tätä uskonut ääneen sanovani tai blogiin kirjoittavani. Saas nähdä minkälainen hurjapää minusta vielä kuoriutuukaan, heh. 


Pienet ihmiset ovat eläneet yhtä Putous-huumaa koko tämän viikon. Lauantain lähetyksen parhaita paloja on katsottu youtubesta repeatilla ja Aina Inkeri Ankeisen laulupläjäystä auton takapenkillä täydet volyymit kaakossa loilotettu. Olivat hyvinkäyttäytyviä (maskitkin pysyivät naamalla koko puolitoistatuntisen ajan!) sekä kiitollisia eikä suoran lähetyksen jälkeen väsymyksestä ollut vielä todentotta tietoakaan! Hotelliin päästyämme ja hampparit vällyjen alla syötyämme alkoi uni pikkuhiljaa hiipimään pienokaisten silmäkulmiin ja yhdessä lopulta uinahdettiin pehmoisten petivaatteiden syleilyyn. Aamulla heräsimme aikaisempaan aamiaiskattaukseen ja herkuteltuamme menimme vielä hotellihuoneeseen kylpemään ajan kanssa. Oli kyllä niiin parasta taas että en oikein itsekään osaa lakata fiilistelemästä! Sunnuntaina olo oli todella rentoutunut ja levännyt. Triplassa herkuteltiin kuplavohvelit ja ajoimme autopesulan sekä paikallisen bistron kautta kotiin mummin sekä Sallin luokse. 


"Minä en pääte poit täältä!"
(kylvyn jälkeen pyyhkeeseen kietoutuneena)



Pahoittelen tämän postauksen kuvien huonoa kännykkälaatua (jälleen kerran). Ovat spontaaneja räpsyjä reissultamme eikä niitä oltu sen kummemmin etukäteen suunniteltu. Niinkuin yleensäkään täällä mun blogissani ei mikään ole. 


 Korona pelottaa tällä hetkellä taas enemmän kuin hetkeen (päiväkotityöskentely ei ainakaan asiaa helpota) mutta elämän on siitäkin huolimatta jatkuttava. Sormet ja varpaat ristissä että tämä poikkeustila päättyisi pian. Lienee toiveajattelua tässä vaiheessa mutta posiitiivisuuden kautta..!

Kiitollinen olo. Asiat järjestyy. Aina. 

Ihanaa syyslomaviikkoa kaikille! Minkälaisia suunnitelmia teillä? Meillä ei sen kummempia, kuin että viikonloppuna rakennetaan olohuoneeseen iso maja ja otetaan rennosti.

Palailen silloin viimeistään blogin pariin. 

Suosituimmat

Facebook