isomummo

Mummolle sekä isomummolle

19.29


Sydän särkyy. Olisinpa ehtinyt vierellesi.

Muistot pulpahtavat pintaan. Olet aina ollut iso osa onnellista lapsuuttani. Olisit ehdottomasti ansainnut sen viimeisen halauksen, myös minulta.

 Kiitoksen.

Olit äiti neljälle. Suuri esikuvani. Mummolassa odotti aina lämpimänä maailman maukkain palapaisti, kun pohjanmaalle etelästä ajoimme – vuosikymmenien ajan.  Ja jälkkäriksi käärretorttua kermavaahdolla sekä nomparelleilla! Ihan parasta.

Rakastit omiasi ja  melkeinpä päivittäin soittelit satojen kilometrien päähän. Hoivasit ja välitit. Olit supermummo minulle (ja lukuisille muille myös).

Poislähtösi ei tuntunut vielä kuukausi sitten lähellekään ajankohtaiselta...


... ja se tekee tästä luopumisesta erityisen hankalaa.


Viime kesänä uskaltauduimme lähteä ajelemaan autolla luoksesi, koko perheen voimin. Kohtaaminen oli sydäntä lämmittävä. Pidit kiinni tiukasti – jokaisesta meistä viidestä. Rakkautesi oli suurta ja tuosta reissusta jäi ikuinen, kaunis muisto.  Toivottavasti tunsit onneni siinä hetkessä, kun vihdoin pääsin tuomaan lapseni sun lähellesi kahden vuoden jälkeen. En ikinä unohda!

Tuolloin myös ymmärsimme valokuvien merkityksen ikäihmisen elämässä. Lapsenlapsia sekä lapsenlapsenlapsia sinulla oli jo lukuisia ja meidän ipanoista vain kahdesta oli hyllyssäsi kuva (olimme totaalisen ajattelemattomia emmekä ymmärtäneet PikkuH:n kuvaa lähettää). "Kolomeko niitä jo olikin", tokaisit meidät nähdessämme ja siinä sitten yhdessä asialle naureskeltiin.

"Ajatella, että kolome jo!"

<3

Vaikka vuosia sinulla oli jo kiitettävät 94, ei siinä ollut yhtäkään liikaa. Siinä oli muutama liian vähän.

29 vuotta sitten jouduit hyvästelemään rakkaasi ja tänään koitti se päivä, kun pääsitte yhdessä jatkamaan matkaa tähtösissä. Muistan kun pikkutyttönä pihasaunaan tallustellessa melkeinpä jokakerta vilkuttelin hyvätyöt Voitto-papalle taivaalle , ja nyt sitten omien pienten kanssa tähtösiin terkkuja iltaisin toivottelemme – teille kummallekin.

En ehtinyt enää luoksesi, vaikka suunnittelimmekin H:n kanssa junareissua Seinäjoelle loppiaiseksi. Siirsivät kuitenkin sinut jostain omituisesta syystä hoitohenkilökunnan toimesta Härmään..

..ja sitten se aika pian loppuikin kesken.

Kiitos mummo, rakastan sinua ikuisesti. Muistot onneksi jäävät ja joskus sitten taas toivottavasti tavataan. Onneksi sait nukahtaa ikiuneen rauhassa ja levollisesti, ilman kipuja. Tieto siitä antaa lohtua tässä luopumisen hetkessä.




isomummo

Isomummon syleilyssä

0.29



Alkanut viikko on pitänyt sisällään lukuisia hymyhetkiä. Kostuneiden silmäkulmien pyyhkimistä. Iloisia jälleennäkemisiä. Nostalgiaa. Valoisia, pitkiä kesäiltoja. Lapsuusmuistoja. Aurinkoa sekä onnellisia lapsia. Etelä-Pohjanmaan suloista suvea.



Olen ollut itselleni eilisen jälkeen jopa vähän vihainenkin. Miksi emme ole aikaisemmin lasten kanssa uskaltautuneet ajelemaan isomummon luokse? Viimekerrasta on aikaa neljä vuotta?! Etukäteen jännittämäni automatkakin sujui mennentullen sangen onnistuneesti!

Olen ollut varsinainen pelkuri. Tai sitten vaan liian väsynyt lähtemään tien päälle kolmen pienen kanssa.




No oli miten oli, menneitä ei saa takaisin ja nyt sitten halailtiin sekä pusuteltiin neljän vuoden edestä.. vähän varastoonkin. En voi sanoin kuvailla, miltä tuntuu katsoa tätä allaolevaa kuvaa. Se on mun silmissäni hyvin vahva otos – niin täynnä vilpitöntä rakkautta sekä onnentunnetta. Ei vaan sanat tässävaiheessa riitä.

Kiitos H tästä upeasta kuvasta.






H on ollut ihana. Olen saanut rauhassa muistella ja itkeskellä. Tunnelmoida sekä kertoa mun lapsuuden kesistä. Palata menneeseen ja haikailla.




Olen tietysti nauttinut myös tästä hetkestä. Kyllä totta vie olen!

Siellä ne omat lapset nyt pihalla piilosta leikkivät?! Sillä pihalla, missä itsekin olen aikanaan lukuisat kerrat juoksennellut, poiminut marjoja sekä heittänyt tikkaa. Siellä minä nyt vuosien jälkeen istuin mummolan rappusilla aamukahvia auringossa nautiskellen, omia lapsiani katsellen sekä heidän touhuilleen naureskellen. Niillä rappusilla, joilla serkkuni kanssa aikanaan (7-vuotiaina?) istuskeltiin "vauvamahojemme" kanssa, tyynyt paidan alla pönöttäen.




Ja sitten ne vadelmat..





Kypsiä löytyi sopivasti ja niitä sitten yhdessä iltapalalla mussutettiin.




Vaikka 94-vuotias mummu ei yksin enää taloa asuta, on mummola jäänyt sukuun. Taloa on kunnostettu, mutta vanhaa arvostaen. Suloisia palasia mummolasta löytyy jokapuolelta. Hyvä oli olla. Kiitos asianosaisille!

<3

Meillä oli ihana reissu. Ennen talvea uudestaan, sen lupaan.


Suosituimmat

Facebook