Tänään ajattelin kirjoitella hieman siitä, miltä tuntui muuttaa täältä etelästä pohjoiseen, perinteiseen jokisaamelaiskylään Suomen toiselle laidalle!  Haluankin siis hieman muistella ja kertoa kokemuksistamme liittyen saamelaiseen kulttuuriin. Liitän tähän postaukseen myös muutamia kuvia matkamme varrelta. Ylläoleva otos on Nuorgamin päiväkodin pihalta. Olisipa meilläkin täällä etelässä samanlaiset maisemat!

Työskentelin siis Nuorgamin alakoulussa, jossa oppilaita oli alle 20. Heistä 3 oli omiani ja saamelaislapsia koululaisista olikin luonnollisesti enemmistö. Pohjois-saamen kieltä opinahjossa puhuttiin kokoajan, ja melko nopeasti opimmekin toivottamaan esimerkiksi "hyväthuomenet" paikalliseen tapaan. Kuopukseni oppi jo tosi hienosti myös puhumaan mutta ennenkaikkea ymmärtämään uutta kieltä, sillä hän opiskeli suurimmaksi osaksi kielikylpyluokan mukana.

Tiesittekö muuten, että Suomessa puhutaan kolmea eri saamen kieltä? Pohjois-saamen kieli on yleisin, mutta lisäksi puhutaan myös kolttasaamea sekä Inarinsaamea. 

Saamelainen ruokakulttuurikin tuli tutuksi ja nyt tässä kohtaa onkin pakko tunnustaa, että minä itse joudun vielä tovin totuttelemaan suurimpaan osaan perinneherkuista. Meillä kuitenkin tuo kuudesluokkalainen kyllä tykkää esimerkiksi kumpuksista (eräänlainen veripalttu poronverestä) sekä verimakkarasta ja isäntä tykkääntyi kovasti ihanan naapuriystävämme keittämään poronkieleen. Minulle maistuu toki lohi ja poronliha noin muuten - kaikille meille maistuu!

"Äiti, saamelaisetkin ovat auringon kansaa!", 

huudahti Piippis katsoessaan Frozen 2-elokuvaa, jossa myös mainittiin kyseinen termi. Muistaakseni saamelaisista puhutaan "Auringon lapsina", ja usein juuri tuo meillekin jo tutuksi tullut aurinko-symboli tulee esille saamelaisessa taiteessa sekä kulttuurissa. Alla näkyy Pirpanan(oman aurinkoisemme) taiteellinen näkemys beaivváš-symbolista. 

Se on ihana!

Hyvin vahvasti on mieleen jäänyt Inarissa vietetyt Saamelaisnuorten taidetapahtumat (meidänkin lapset pääsivät ekana vuonna esiintymään) sekä samaisessa paikassa juhlittu Ihadis idja-festivaali. Syvälle sydämen sopukoihin jäivät myös Nuorgamin pienessä suloisessa rukoushuoneessa lauletut kauneimmat joululaulut (sekä suomen- että saamen kielellä) ja voitte varmasti kuvitella, että varsinkin toissajouluna kyyneleiltä ei voitu välttyä! Sekä minä että tuo tunteellinen esikoisemme itkeä vollotimme toisiimme tukeutuen. Mummi ja pappa olivat vahvasti läsnä tuossa kauniissa hetkessä.

Olen kiitollinen siitä, miten kivasti me sopeuduimme kylän hulinaan ja ennen kaikkea siitä, miten meidät otettiin lämpimästi vastaan! On suuri etuoikeus sekä rikkaus saada pitää yhteyttä suomalaisiin ja saamelaisiin pohjoisen tuttuihin - sekä pieniin että isoihin! 

Allaolevat kuvat on räpsäisty käsityökerhossa, jossa meidän nuorimmainen mussukka kävi iltaisin ompelemassa kauniita saamelaishenkisiä pussukoita. Käsityöt ovatkin hyvin olennainen osa kulttuuria, ja niissä käytetään paljon mm, poron nahkaa eli sisnaa. Tuon isoimman pussukan oli Hempulan tarkoitus antaa mummille lahjaksi seuraavana kesänä, mutta koskaan hän ei ehtinyt sitä rakkaalle mummille antaa. Onneksi sentään kerkesi sen videopuhelun välityksellä näyttää, ja mummi tykkäsi siitä ihan hirmuisesti! 

Joltain osin elän vieläkin vahvasti Saamenmaan elämää. Nykyisessä työssäni olen lukuisat kerrat meinannut ruokaa 1-2 vuotiaille tarjotessani sanoa "leage buorre" ja esimerkiksi "Na nu" livahtaa suusta myös herkästi. Kotona toivotetaan usein hyvätyöt "buorre idja" ja rakas sanan korvaa melko usein "rahkis"

P.s En harmikseni osaa tehdä rihku a:ta omalla näppäimistöllä, mutta täytyy yrittää selvitellä miten se tapahtuu. Jos joku tietää, niin vinkata saapi amatöörille.

Olen kovasti kuluneen kahden vuoden aikana ihastunut saamelaiseen musiikkiin ja joikuihin. Tulen vielä erikseen tekemään postauksen aiheeseen liittyen (koska saimme mahdollisuuden käydä kuuntelemassa aivan upeita keikkoja saamenkielisestä joulukonsertista räppiin) , mutta jos haluatte etukäteen tutustua niin suosittelen lämpimästi esimerkiksi Annamaretin matskua. 

Huomenna 6.2 vietetään saamelaisten kansallispäivää, ja haluankin nyt toivottaa kaikille tutuille sekä tuntemattomille oikein hyvää juhlapäivää! Itse ajattelin huomenna ensimmäistä kertaa valmistaa Lapinukon keittoa. 

Siispä hyvää poron lihaa etsimään - Nuorgamissa se ei olisi ollut vaikeaa ollenkaan!

Buori sami albmotbeaivvi buohkaide! 

Ihanaa olla täällä piiiitkän tauon jälkeen! Sormet ovat syyhynneet jo pidemmän aikaa kirjoittelemisen pariin, ja nyt vihdoin päätin kaivaa tietokoneen viimeisten muuttolaatikoiden uumenista herätelläkseni henkiin rakkaan blogiharrastukseni.

Näin pitkän hiljaiselon jälkeen on aloittaminen taas hieman hankalaa, mutta heittäydyn nyt täysin tämänhetkisen "flown" vietäväksi, joten luvassa voi olla hyvinkin sekavaa, aiheesta toiseen pomppivaa sisältöä. Pahoittelen jo etukäteen sitä.

Startataan nyt ihan perinteisillä kuulumisilla.

 Palasimme etelään kesäkuussa, ja yhä edelleen kotonamme vallitsee hallittu kaaos. Pahvilaatikkoja lojuu siellä täällä ja ylimääräistä tavaraa on paljon - omien lisäksi kun täällä on vielä äidinkin vaatetta, kirjoja ym. Noh, pikkuhiljaa setvimme ja yritämme hankkiutua ylimääräisistä eroon. Tässä voinkin samalla vinkata, että esimerkiksi Tunturin oikein kelpo kuntopyörä olisi tyrkyllä uuteen kotiin muutamalla kympillä! :)

No miltä se kotiinpaluu on nyt sitten tuntunut? Sitä meiltä onkin moneen otteeseen tiedusteltu kuluneiden kuukausien aikana. 

Se on tuntunut hyvin ristiriitaiselta. 

Oli ihana palata rakkaaseen kotiin, jota olimme kovasti ikävöineet - vaikkakin viihdyimme vallan mainiosti suloisessa pohjoisen kodissamme! Oli ihanaa rutistaa vihdoin ja viimein rakkaita ihmisiä! On ollut ihanaa päästä nauttimaan kulttuurista ja elämyksistä, joita etelän elämä tarjoaa. Tyttöjen kesän kohokohta oli varmasti Kuumaan keikka Allas Sea poolilla. Kävimme kolmistaan fiilistelemässä ja oli aivan mahtava ilta. Kyyneleet valuivat kuopuksen poskille, kun Johannes vilkutti ja hymyili hänelle-timanttisia muistoja! 

 Lapset luonnollisesti kaipasivat pohjoisessa Keravan kavereita ja melkeinpä heti pihaan kurvatessamme, katosi kaksi kolmesta omille menoilleen. Nyt sitten puolestaan ikävöivät pohjoiseen jääneitä kavereita. Kaikki ikävöimme, sillä myös me aikuiset solmimme Saamenmaalla lukuisia tärkeitä ystävyyssuhteita. 

Teimme siis elämän siinä mielessä nyt himpun verran tukalammaksi, että kokoajan joutuu jotakuta ikävöimään, eikä Suomen pohjoisimpaan kolkkaan ihan niin vaan lähdetäkkään tuota ikävää helpottamaan. Onneksi jo nyt olemme saaneet Utsjoelta tärkeitä ihmisiä kylään tänne etelän kotiin ja varmasti jatkossakin tulemme saamaan. Kesällä haaveissa road trip pohjoisille kotikonnuille. Sen tulemme kyllä toteuttamaan!

Voi miten mahtavaa oli päästä muutaman vuoden tauon jälkeen taas Mäntyharjun rakkaalle mökille! Vietimme aurinkoisen viikon vedessä polskien, saunoen ja bilistä pelaten. Tulevan kesän viikkokin varattiin samantien, että varmasti päästään nautiskelemaan Lahnaveden laineista seuraavillakin kesälomilla. Kyllä niin on rakas paikka tuo että ei ole tosikaan! Kyykäärmekin kohdattiin jälleen kerran rantasaunalla, mutta yhteiselomme sujui  mallikkaasti - allekirjoittaneen nilkkaan ei tänä vuonna isketty kyykkärin hampaita. Jes!

Suurin suru tapahtui syksyllä, kun suloinen Ryti rakas nukkui pois äkillisesti. Ehdimme onneksi kesällä vielä rapsutella ja halitella. Viimeisestä kohtaamisesta jäi kaunis ja lämpöinen muisto. Kävimme sirkusmarkkinoilla syömässä yhdessä ja vietimme mukavan kesäpäivän. Ihmiset ihastelivat jättimäistä nallekarhua. Eikä syyttä, hänhän oli vallan mainio haukku kaikinpuolin!

Ryti, niin huikea ja lempeä otus. Elät meidän kaikkien muistoissa ja sydämissä nyt ja aina. Olit lasten paras kaveri. Saikkutuvan suloisin hoitaja. Halikavereista parhain. Ikävä on sinua. Ja nyt minua alkaa itkettämään..

Nuku rauhassa ihana.

Valehtelisin jos väittäisin, etteikö minun sydämessäni olisi nyt isoa aukkoa. Kaipaan joskus niin lujasti pohjoiseen, että minua ihan sattuu. Olen kiitollinen siitä, että saimme viettää  extravuoden alunperin suunnitellun yhden vuoden lisäksi, mutta heikkoina hetkinä koen ihan surua siitä, että tuo kokemus on ohi ja olemme palanneet (valehtelematta) samaan vanhaan oravanpyörään, kuin mistä seikkailumme alussa lähdimme. 

Eikä siinäkään mitään pahaa ole. Turvallinen perusarki täällä etelässä on  ehdottomasti syy olla super kiitollinen. Meillä kummallakin on H:n kanssa hyvä työpaikka, lapsilla kavereita ja kaikilla super kivat opettajat. Kaikki on oikeasti todella hyvin.

Ehkä jos jostain luopuisin, olisi se tämä jatkuva sairastelu joka alkoi heti kun minulla työt varhaiskasvatuksessa sekä lapsilla koulut alkoivat. Tälläkin hetkellä Piippis keuhkokuumeessa ja H makaa tuossa minun vieressä melkein 39 asteen lämpötiloissa. Neitokaisella todettiin viikko sitten keuhkokuume, josta toipuminen ei lähtenyt käyntiin ihan toivotulla tavalla. Määrätty Amorion kuuri ei tehonnut tulehdukseen, joka oli mitä todennäköisimmin Mykoplasman aiheuttama. Pyörähdimme perjantaina uudessa lastensairaalassa hakemassa toisen kuurin, ja toipuminen alkoi melkein välittömästi. Nyt siis tilanne jo melko hyvä. Ehkä keskiviikkona saadaan tyttönen takaisin koulunpenkille - parasta kaveria onkin jo kova ikävä. 

Ja niin, yksi tärkeä juttu meinasi jäädä kertomatta! Toukokuussa meillä oli jännittävä päivä Nuorgamissa, kun saimme kunnian vastaanottaa presidentti Stubb vierailulle kouluun. Että tämäkin saatiin vielä kokea ennen kotiinpaluuta! 

Kuvassa presidenttimme kuiskuttelee Piippiksen korvaan salaisuuksia, joita neiti ei ole vieläkään suostunut meille paljastamaan. Herra tasavallan presidentti antoi Pirpanalle lempinimen "kissatyttö".  Päivä jäi varmasti kaikkien meidän mieleen upeana, ja sitä muistellaan toivottavasti vielä kiikkustuolissakin. 

Mutta nyt, kiitos Nuorgam ja sen väki. Olette rakkaita ja jäitte pysyvästi sydämiimme - voin melkeinpä todeta, että meillä on loppuelämämme ajan kaksi kotia.

Etelässä ja pohjoisessa.