Kuluneella viikolla jouduin perumaan sovitut treffit ystävien kanssa. Priorisoin. Oli pakko vaikka harmittikin suuresti.

Keskimmäinen lapsukaisistamme itki männäviikolla yhtäkkiä yllättäen meille vanhemmille sitä, kun me emme yhdessä perheenä tee kesäreissuja vaikka kaikki muut hänen ystävät perheineen niin tekevät. Se kolahti minuun lujasti. 

Koen huonoa omaatuntoa harva se päivä tästä samaisesta syystä. H onneksi sentään lomailee ja on lasten kanssa kotona. Se on onni.

Olen viimeiset kymmenen kesää viettänyt kotona ja ollut omilleni. Tämä uusi elo kaipaa totuttelua meiltä kaikilta - senhän olen jo monesti täällä blogin puolella todennutkin. Tilanteemme vaatii spontaania heittäytymistä sekä hilppasen mielikuvitusta. Etukäteen ei hirmuisesti voi suunnitella - on elettävä hetkessä.

Piipahdimme kuluneella viikolla päiväreissulla Porvoossa ja sieltä suuntasinkin melkein suoraan taas työmaalle yövuoroon. Vanha kaupunki ei kyllä koskaan petä ja tälläkin kertaa se onnistui tarjoamaan meille paljon uutta. Lapset halusivat osallistua jokilaivaristeilylle ja aikataulujen osuessa kivasti kohdilleen, toteutimme pienten toiveen. Tunti vierähti kivasti auringosta nautiskellen, kaunista Porvoota ihastellen sekä sen historiaa oppien. Syötiin ihanasti ulkosalla joen rannassa sijaitsevassa ravintolassa. Ruoka ei ollut parasta laatuaan, mutta tunnelma sitäkin laadukkaampi. 

Yövuoron jälkeen kasattiin kimpsut sekä kampsut autoon ja starttasimme kruisingit kohti Hankasalmea. Yritin nukkua autossa, mutta eihän siitä sitten loppujenlopuksi mitään tullut. Yllättävän hyvin jaksoin kuitenkin iltaan asti muiden matkassa touhuta. Iltasanomien artikkelin inspiroimana majapaikkamme löytyi Revontuli resort-nimisestä lomakeskuksesta. 36-vuotisen elämäni aikana en ole yhtä puhdasta järveä nähnyt! Vähän eri kaliiberia ovat nämä oman lähiseudun mutalätäköt, jotka melkeinpä kaikki ovat jo uimakelvottomia syystä tai toisesta. On levää ja kolibakteeria.

Meidän Pikku-Karhu mökki oli sympaattinen ja koko jengiä nukutti siellä ihanasti. Asiakaspalvelu oli todella miellyttävää ja lasi-iglut järvelle päin hurmaavia. Päätimme että palaamme vielä paikanpäälle sellaisen testaamaan. Pieni suloinen hiekkaranta sekä pitkälle jatkuva matala osuus oli suuri plussa lapsiperheelle.

Valitettavasti töiden vuoksi tämäkin reissu jäi vain yhden vuorokauden mittaiseksi, mutta se silti ehti tehdä tehtävänsä ja piristi koko jengiä kovasti. Kotimatkalla piipahdimme vielä pyhiinvaellusreissulla Lahdessa ja Littipatsaskin tuli nyt vihdoin sekä viimein kumarrettua. 

Ja niin, kävimme Revontuli resortissa myös ensimmäistä kertaa koko perheen voimin keilaamassa. Oli aivan mielettömän kivaa! Koko porukka nautti kovasti tästä uudesta yhteisestä aktiviteetista ja keilailun jälkeen maistui hampparit sekä ranut Amerikan stailiin. Bonuksena vielä tuo kiipeilyseinä, jonka pienin valloitti tuosta noin vain. Sai pienen kipinän jopa ja lupasinkin tulevalla viikolla viedä murusen Tammistoon boulderoimaan. 

Onneksi teimme päätöksen lähteä pikavisiitille Keski-Suomeen, koska sunnuntai-aamuna yövuorosta kotiutuessani keskimmäinen ryhtyi oksentamaan. En tiedä mikä tilapäinen suoliston häiriö tällä kertaa oli kyseessä, mutta me muut siltä iloksemme säästyimme. Todennäköisesti H teki virhearvion pari viikkoa pöydällä seisseen kesäkurpitsan suhteen grillatessaan sen lauantai-iltana. Pelkästään miesväki sitä söi ja kumpainenkin puglasi sunnuntaina. Parintunninkestoisen oksentelun jälkeen jätkänpätkä oli täysissä sielun sekä ruuminvoimissa ja ruoka sekä herkut upposi hyvin. Kyse ei siis onneksi ollut matkamuistosta, jonka reissun päältä nappasimme. 

Kulunut viikko meille sen todisti; lapsiperheen ei kannata tehdä liian tarkkaan laadittuja suunnitelmia - riski niiden peruuntumiselle kun on vahvasti olemassa. Kerronpa esimerkin elävästä elämästä.

Viime perjantaina W aloitti aamusta oksentamisen ja tuo pahan olon parituntinen jäi totaaliseksi mysteeriksi. Jo päivällä kundi oli täysin ok ja ruoka maistui hyvin. Illalla pelasi isänsä kanssa fudista täysin normaaliin tapaansa. Näin ollen sitten ajattelimmekin että kyse oli jostain ei-tarttuvasta, kunnes koitti sunnuntai-aamu ja oli minun vuoroni aloittaa totaalityhjentäminen. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä voin vaan todeta että vaikka tuokin pahanolonhetki kesti vain muutaman tunnin, oli se rajua. Vastaavaa olen kokenut kerran eläessäni ja silloin aiheuttajana oli Norovirus.

Jouduimme perumaan kuopuksen synttärikemut ja se oli todella kamalaa meille kaikille. Itse olen vatsatautipöpöjen kanssa hyvin tarkka ja siksi en luonnollisesti myöskään halua meidän tartuttavan tuota vihulaista muille. Potilaat meidän perheessä jäi kahteen ja lopullinen syy oireilulle jäi selvittämättä. Itse popsin kahtena edeltävänä iltana 10 valkopippuria per ilta (ihan vaan väistääkseni taudin) mutta mitä todennäköisimmin IBS-ystäväni ei tuosta coctailista innostunut..

Lopulta kuitenkin totesimme, että kemujen peruuntumisesta huolimatta meillä oli tosi kivaa. Pikku H:n synttärit jakaantuivat useammalle päivälle ja tämä tuntui olevan neitokaisellekin tosi ok. Toissapäivänä kävimme tystyn kummisedän kanssa Krapilla pelailemassa ja syömässä. Maanantaina mummi ja pappa uskaltautuivat kahville ja onneksemme uusia sairastapauksia ei ole ilmaantunut. Sunnuntaina naapurin kaverit toivat synttärilahjat ulos, ja hetken aikaa lapset yhdessä siinä leikkivätkin vatsatautivaarasta huolimatta - se oli tosi liikuttavaa jotenkin. Myös täti, eno ja isovanhemmat toivat lahjukset etuovelle.

Ai niin ja mikä parasta, saikkusunnuntaina meidän kaappi oli täynnä herkkuruokia (tuoreita marjoja, salaattitarpeita, sipsejä ja karkkeja) kun lauantaina ovelle tupsahti tilaamani Kauppahalli24-lähetys. Maanantainakaan ei tarvinut ruokakaupoille lähteä. Tämä teki elosta huomattavasti kepeämpää ja saimme perheen kesken juhlia pientä rakasta.

Vaikka nyt viimeistään olemme sen tajunneet ettei liian yksityiskohtaisia reissusuunnitelmiakaan kannata tehdä, on ajatuksenamme kuitenkin lähteä kiertelemään vähän kotosuomea. Tarkkaa aikataulua ei ole. Lähdemme sitten kun se parhaalta tuntuu ja todennäköisesti kiertelemme mahdollisimman hyvän sään perässä. Ehkä nappaamme matkan varrelta muutamaksi päiväksi asuntoauton mukaan tai sitten majoitumme leirintäalueen mökkiin? Katsotaan mitä keksimme! Jotain kivaa satavarmasti. 

Yksi varma määränpää on Naantali ja tänä vuonna Muumimaailmaakaan ei ohiteta.  

On ollut ihanaa huomata, että Piippiksen erityisyyskään ei enää oikeastaan rajoita meidän kesäreissujamme. Neiti kävelee jo hyvinkin nätisti muiden matkassa ja jumeja tulee enää harvakseltaan. Power parkiin uskaltauduimme lähteä ilman rattaita ja se jos mikä oli suuri edistysaskel! Soitin etukäteen huvipuistoon ja varmistin, että paikanpäältä saa lainata jonkinsortin menopelit. Panttia vastaan saimmekin päiväksi käyttöömme samanlaiset kärryt kuin esimerkiksi Puuhamaassa - niissä kulkee näppärästi kantamuksetkin mukana. 

Karkailu on tietenkin edelleen asia, johon meidän jokaisen perheenjäsenen tulee kiinnittää huomiota - ollaan sitten kotipihalla tai reissun päällä. Esikoisneito katoaa halutessaan hyvinkin nopeasti, mutta nykyään onneksi livahtaa muilta piiloon harvakseltaan. Varsinkin veden äärellä vaaditaan yhä erityistä huomiota, mutta siitäkin huolimatta ajattelimme uimarannoille jo uskaltautua. Kelluntapuku ostoslistalla varmuuden vuoksi ja muualla matkatessamme tarralaput lapsille selkään - kera vanhempien puhelinnumeroiden. Näiden varmistusten myötä elo tien päällä kevenee jo kummasti. 

Eipä nämä kotona vietetyt lomapäivätkään hassumpia ole! Tänään isi vei Piippiksen mummolaan, ja muutaman tunnin päästä loputkin ipanoista heilauttivat kättä mennessään sekä tallustivat kaksin korttelin toiseen päähän syömään papan herkkuruokaa. Nyt leikkivät naapurin pihalla ja minä otan hetken itselleni kirjoittelun parissa. Ennen sitä siivosin kodin katosta lattiaan. Nyt on kaikin puolin kiva fiilis jatkaa lauantain viettoa. 

Kesä on tosi ok just näin. Ilman aikatauluja.

 

Juhlan jälkeen on melkeinpä täydellistä istahtaa omalle terassisohvalle tietokoneen kanssa ja palata muistelemaan kuluneen viikon huippuhetkiä! Niitä hetkiä tulee tipahtelemaan tänne blogiin seuraavan viikon aikana tasaisin väliajoin.

Aloittakaamme siis Puuhamaa-päivästä, jota vietimme perjantaina muiden erityislapsiperheiden kanssa. Onneksi tälle reissulle tuli lähdettyä, sillä se oli ikimuistoinen ipanoille ja muutenkin tosi viihdyttävä koko perheelle - jopa me vanhemmat intouduimme lukuisia kertoja hyppimään ja pomppimaan lasten kanssa! Piippis tapasi rakkaan eskarikaverinsa portilla, mutta harmiksemme olivat lähdössä juuri kotiin. Onneksi pääsivät kuitenkin moikkaamaan toisiansa pikaisesti ja kaverin tapaamista muisteltiinkin jälkikäteen useaan otteeseen. 

  Tämä erityislasten päivä oli kyllä ihan mahtava juttu ja monelle perheelle varmasti kultaakin kalliimpi.  Haluankin sydämestäni kiittää Puuhamaan väkeä tuon tärkeän tapahtuman järkkäämisestä.

Puuhamaassa erityisen kivaa on se, että siellä on tosi paljon toiminnallisia juttuja. Meidänkin lapset intoutuivat kiipeilemään, hyppimään ja pomppimaan jos jonkinlaisissa rakennelmissa. Välillä äitiä ihan hirvitti mutta hienostihan nuo selviytyivät kuitenkin! En tykkää käydä lasten kanssa puistoissa, sillä nykyään rakennetaan mun mielestä tosi pelottavia liukumäkiä ja kiipeilyjuttuja. Tippumisen vaara on usein tosi suuri ja vaikka lapsi olisi kuinka taitava liikkuja, niin aina on mahdollisuus kompastumiselle tai muulle. Siispä iso bonus Puuhamaalle siitä, että tällaisia moderneja kauhurakennelmia ei paikanpäällä nähty. Turvallisuus on otettu hienosti huomioon.

Kun perheessä on erityislapsi ja lapsen motoriikka kaipaisi mahdollisimman paljon toiminnallisia huvituksia, voin lämpimästi suositella Puuhamaata kesäpäivän aktiviteetiksi. Kivaa oli myös se, että juuri mihinkään ei tarvinut jonotella. Tarjolla on niin paljon kaikkea kivaa, että aina on vapaata tilaa jossain. 

Käytiin myös syömässä ravintolassa ja etukäteen vähän jänskäsin, että löytyykö tuolle meidän ronkkelieskarilaiselle mitään buffasta. Tarjolla oli jos jonkinlaista ja kaikille ipanoille löytyikin onneksemme jotain herkuteltavaa. Piippis söi ranskalaisia ja lihapullia, W pizzaa ja lihapullia (?) ja PikkuH ranskalaisia, nakkeja ja lihapullia. Ja taas jaksoi pomppia!

Pehmis on aina bonus kesäpäivässä. Näin myös Puuhiksen reissulla. Onneksi olin varustautunut kunnolla ja reissukassista löytyi paketillinen kasvopyyhkeitä. Kuluneet vuodet ovat koulineet äitiä ja jotain olen ilmeisesti oppinut.

Piippiksen elämässä suuren suuri bonus on myös se, jos pääsee halittelemaan isoa nallea..tai muumia..hemulia.. ehkä jättirapua?  Iloksemme Puuhamaassa on nallukka päivittäin tavattavissa ja  neitokaisen suuri toive toteutui.

 Nää on oikeasti tosi tärkeitä hetkiä.

 

Pienin neitokaisistamme ylipuhui äidinkin maailmanpyörään ja alla olevasta videosta (kiitos H se on super kiva!) voikin huomata, kuinka paljon äiti sitten lopulta nautti keikkuvasta kyydistä. Tuossa klipissä näkyy fobia, josta mä en tule koskaan pääsemään eroon. Olen tosi paljon haastanut itseäni ja yrittänyt tsempata, mutta jokaikinen kerta jalat menee veteläksi ja kylmä hiki nousee otsalle, kun jalat irtoavat maan pinnasta. 

Onneksi en saanut kauhuani tartutettua lapsiin. W:n hymy alkoi hieman hyytyä kun aisti äitinsä ahdistuksen mutta juteltiin asiasta jälkeen päin ja uskonpa, ettei pahempia traumoja episodista jäänyt. Jatkossa isi saa hoitaa nää hommat. Mä en ees yritä. 

Siispä, nevö again. Vaikka olis kuinka hieno maailmanpyörä!

Kun sisko ei jaksa kävellä, siskoa vedetään kärryssä. 

Maailman ihanimmat!

  

Mun tyypit ja tämä ihana kesä. Olen onnekas.

Tässäpä vielä video, josta tuli tosi kiva mun mielestä. Sen myötä ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

<3