Pikainen päivitys. Luvassa parin päivän kirjoitustauko. Mun perheeni sisällä tapahtui jälleen uusi sairastapaus ja potilas on tälläkertaa mun oma isäni. Mitään hätää hänellä ei ole nyt kun on päässyt sairaalahoitoon mutta tuntuu nyt vaan jotenkin siltä että on hyvä pitää pikku breikki ja keskittyä siihen kaikkein tärkeimpään, omaan perheeseen sekä läheisiin ihmisiin.

Tätä tunnetta vahvistaa myös eilenillalla mua kovasti järkyttänyt uutinen erään ihmisen poismenosta. Kyse on henkilöstä jota en oikeasti tunne, mutta olen lukenut hänen blogiaan satunnaisesti ja jollain omituisella tavalla musta tuntuu ihan siltä kun tuntisin hänet paremminkin. Tämä ihminen poistui keskuudestamme synnytyksestä aiheutuneiden komplikaatioiden vuoksi ja tästäkin syystä ovat mun ajatukset olleet tänään aika synkät. En osaa sanoin kuvailla tuota tunnetta jonka uutinen sai minussa aikaan. Onnellinen tapahtuma muuttuikin suureksi tragediaksi. Tuo äiti ei koskaan päässyt suukottamaan omaa vauvaansa, jota niin palavasti oli odottanut saapuvaksi elämäänsä. Jo pitkään. Eivät koskaan ehtineet kunnolla tutustua toisiinsa. Järjenvastaista.
Oma tuleva synnytys ja pelko nostaa myös jälleen päätään ja nyt musta tuntuu että tarvitsen entistä kipeämmin ammattilaisten apua pelkopolilla näiden tunteiden käsittelyssä. Ahdistaa suunnattomasti.

Hirveän ristiriitaista kun pienet suloiset tömpsähdykset masussa saakin yhtäkkiä aikaan pelonsekaisia tunteita. Onneksi tunnen itseni jo aika hyvin ja tiedän että viikon päästä tilanne on jo täysin eri. Ja ONNEKSI ylihuomenna on tuo kauan odotettu ultra.

En osaa nyt sanoa mitään järkevää. Menen nukkumaan ja toivon vain että huomisesta tulisi vähän parempi päivä.

Isä olet rakas.
<3