Ruoka

Suut makeaksi sunnuntaina

20.40



Tämä sunnuntai ei ollut poikkeus kuluneiden sunnuntaiden joukossa, eli toisinsanoen tänäänkin leivoin (olipahan muuten aika luksusta rauhassa omassa hiljaisuudessaan dippailla mansikoita valkosuklaaseen ja odotella raparperipiirakan jäähtymistä sillävälin, kun H leikki lasten kanssa pihalla).

Mummin luvalla kävin nappaamassa heidän pihaltaan pari raparperia ja ryhdyin säveltämään. Olin ostanut kaupasta mustikalla ja vaniljalla maustettua rahkaa sekä mansikoita, ja näistä aineksista ajattelin tälläkertaa leipomukseni rakennella.

Lisäsin ihan minimaalisen määrän sokeria rahkaseokseen ja huomasin piirakan valmistuessa maun olevan vielä hilppasen liian kirpakka meidän perheen mieltymyksiin. Onneksi meidän kaapista löytyy melkein aina jotain suklaata, ja tänään mun leipomukseni saikin makeutensa siis valkosuklaasta.

Ei ehkä mikään "masterpiece" (aika boheemi ulkonäkö), mutta oikeasti aikasta hyvänmakuinen ja kiva piristys alkuillan kahvihetkeen. Ja tuo valkosuklaa oli muuten ihan täydellinen pieni bonus kivasti hampaissa rapsahtaen!


Meidän perheen riesana pyörii juuri nyt angiina, joka tällä hetkellä näyttäytyy vain kahden antibioottikuurin muodossa - perheen miesväki sairaana, mutta onneksi oireettomana jo. Tässä nyt sitten jänskäillään, että saadaanko me tytöt oireita. Ei nyt kuitenkaan liikaa murehdita etukäteen eli tulee jos on tullakseen - nyt herkutellaan kun siihen vielä pystytään! ;)

Parin viimeisen postauksen ajan olen fiilistellyt näitä kesän ihania herkkuja, joten ensi kerralla yritän kehitellä jotain ihan muuta sitten taas. Tämä viikonloppu meni hujauksessa kun H:lla oli perjantaina iltavuoro ja eilen sitten vielä bändinsä keikka Nosturissa. Arkista hommaa on siis riittänyt koko viikonlopun ajan, mutta onneksi tulevalla viikolla lähdetään näillä näkymin toteuttamaan lasten kesälomareissutoivetta. Siitä lisää sitten myöhemmin. 

Lämmintä viikon alkua!

Kotona

Maanantain makoisa

15.56

Uusi viikko ja uudet kujeet. Sen kunniaksi on aika tehdä historiaa myös blogin puolella ja julkaista ihka ensimmäinen reseptipostaus!

Meidän perheemme kahvipöydän viime vuosien kestosuosikki löytyy mummin reseptikirjasta, ja päätinkin nyt jakaa tämän ohjeen teidän lukijoiden kanssa. Joka kerta kun lapsilta kysyn että mitäs äiti tänään leipoisi, raikaa vastaus yhdestä suusta  

"Tiikerikakkua!"

 Tällä kakulla meidän perheessä on herkuteltu jo vuosikymmenien ajan ja resepti on lähtöisin tuttavan isomummolta.
  
Ja niinkuin aina, resepteissä on valtavia eroja. Tämä on se paras (ja riittoisin myös). Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

 
250 g voita
400 g (n.5dl) sokeria
6 luomumunaa
1 1/2 dl maitoa
 3 rkl kaakaojauhe
4 tl vaniljasokeri (itse käytin Urtekramin vaniljajauhetta)
4tl leivinjauhe
500 g vehnäjauho (7,5 dl)
korppujauhoja


1. Vatkaa voi ja sokeri ja lisää pikkuhiljaa kananmunat joukkoon. Vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.
 2. Sekoita kuivat aineet keskenään (poislukien kaakaojauhe) ja tämän jälkeen lisää kuivat aineet voi/sokeri/kanamuna seokseen.
3. Lisää maito
 4. Ota 1/3 seoksesta sivuun ja sekoita sen joukkoon kaakaojauhe
 5. Voitele ja korppujauhota vuoka 


6. Lisää kuvan mukaisesti vuoronperään seoksia vuokaan. Kerroksia tulee yhteensä 2 kpl ja kolmas kerros täytetään vaalealla mössöllä :)





7. Laita paistumaan 175 asteeseen ja paista n. 1 h tilannetta tarkkaillen. Meidän uunilla taisi viedä jopa tovin pidemmän aikaa. 


Valmista tuli!


 Tästä ohjeesta voisinkin aloitella oman postaussarjan, jossa esittelen meidän perheen perinneherkkuja tasaisin väliajoin? :) Jee, olenkin kaipaillut vähän uusia haasteita tänne bloginkin puolelle. 

Makoisaa alkuviikkoa kaikille! 



Suosituimmat

Facebook