Sen huomaa karvakorvista sekä heidän rauhallisesta olemuksestaan auringonpaisteessa...

...ja Pirpanan suloisesta hymystä.

Lämmin kesäsade puhdistaa luontoa siitepölystä ja saa ulkoilman tuoksumaan huumaavalta.

Kaiken ylläolevan kunniaksi ripustettiin uuden kodin kattoon ensimmäinen sisustuselementti. Rimpsessan huoneeseen tietysti.

Nautitaan huomisesta vapaapäivästä. On jälleen saunan aika! Hyvää helatorstaita rakkaat lukijat!

Tämä siis Pirpanalle se oikea versio. Vähän alkuperäistä muunnettu siis.

Isi sai tänään tallennettua Pirpanasta ja Lyyli-koirasta tämän kaverikuvan, joka tietysti oli ihan pakko tulla tännekkin tuomaan näytille. Utelias ranskanbulldoggi on Pirpanan kotiintulosta asti ollut ihan hirveän kiinnostunut vauvasta ja nyt kun Piippis on kasvanut jo vähän niin uskalletaan päästää koiruutta pikkuisen tyttöä nuuskuttamaan. Pirpana myös on kiinnostunut bulldogista ja nykyään tuo meidän isompi karvapallero Taiga, jääkin usein Lyylin varjoon. Katseellaan Piippis seurailee paljon mieluummin tuota pientä mustaa ikiliikkujaa kun rauhallista möhlömuuttia. Ihan ymmärrettävää toisaalta. Ihania nuo meidän  karvakorvat kyllä ovat. Niin lempeästi uusinta perheenjäsentä katselevat ja pusuja jakelevat aina kun siihen vaan mahdollisuus suodaan.

Pirpana nukkuu jo yöuntansa ja äiti keskittyy seuraavaksi jälleen remppajuttujen suunnittelemiseen. Viimeyö oli pitkästä-aikaa huono. Valitettavasti. Heräiltiin monta monta kertaa ja jokakerta oli tyttö selästä aivan litimärkä vaikka kaikin tavoin yritin tilannetta helpottaa. Pirpana on erityisen kova hikoilemaan, ollut syntymästään asti. Aamuyöllä tilanne sitten vähän rauhoittui ja nukuttiin 3 tuntia putkeen. Nyt osaa taas arvostaa näitä "normaaleja" öitä, jolloin herätyksiä on vaan kaksi. Onneksi meillä nukutaan pitkiä ja säännöllisiä päiväunia tätä nykyä ja silloin äitikin saa levähtää. Kun vaan osaisi, joskus se nimittäin on tosi tosi vaikeaa. Kun mieli tekisi puuhastella niin paljon muitakin juttuja.

"Pikkusiskon" liikkeet tuntuu jo ulospäin. Iltaisin kun makaan selälläni niin pienet "tuuppimiset" on helppo tuntea kädellä. Uskomatonta. Edelleen siellä on joku kasvamassa?!

;)

Ensiviikolla sitten vihdoin ultrataan ja ollaan taas vähän tietoisempia tulevasta. En tiedä kumpi mua jännittää enemmän, vauvan sukupuoli vaiko se että tuleeko ilmi jotain yllättävää, ei "normaalia"? Kaikenlaiset ajatukset pyörii varsinkin iltaisin päänupissa. Onneksi en osaa ihan kunnolla näistä stressiä ottaa. Onhan meidän elämä yhä superkivaa vaikkakin edellisen odotuksen seurauksena pikku ylläreitä ilmaantuikin. Kaikki menee omalla painollaan. Elämä vie eteenpäin ja asioihin sopeutuu. Niin se vaan on. Ja yhtäkkiä tajuaa että näin näiden asioiden vaan kuului mennäkkin. Ja että meidän elämässä on nyt enemmän rakkautta sekä onnenhetkiä kun koskaan aikaisemmin on ollutkaan.