Olin tavallaan vähän pelännytkin etukäteen tätä iltaa ja tätä hetkeä kun peittelen kaksi vanhinta nukkumaan tietäen, että aamulla heidän herätessään olen jo muualla. Olen kokoajan kuitenkin tiennyt, että tulen tarvitsemaan tätä happihyppyä toisaalle. Olenhan viimeiset 2 vuotta aikas tiiviisti viettänyt kotona ja nyt uupumus on alkanut tuntumaan sekä henkisesti, että fyysisesti. Sitäpaitsi, tämä saapuva Portugalin matka ei olisi ihan mikä vaan ulkomaanreissu. Se tulisi olemaan lähestulkoon historiallinen ja aivan äärettömän tärkeä reissu mulle, sekä muutamalle muulle myös.
Sain pienet torstai-iltana unille ihanasti ja vielä tyyppien nukahdettuakin, istuin pitkään kahden vanhimman välissä ihan vaan tuijotellen sekä ihastellen. Hymyilytti. Olivat niin tuhannen ihania. Kuiskasin että rakastan, ja suljin oven perässäni.
Kaikista pienin nukkua tuhersi uniaan naapurissa mummin sekä papan hellässä hoivassa. Isi soitteli kitaraa On the rocks-baarissa Helsingissä ja oma olotilani oli levollinen. Kaadoin itselleni lasillisen punaista ja kertasin vielä kerran matkalaukkuni sisällön. Kaikki olennainen mukana. Minun oma kesälomareissuni saa nyt alkaa.
 |
| Lissabon, Pontinhan kaupunginosa vuonna 1998. |
Lissabon näyttäytyi meille melkein kahden vuosikymmenen jälkeen yhtä rosoisen kauniina, kuin aikaisemminkin. Ehkä jopa kauniimpana, ainakin minulle. Olinhan senverran nuori ja herkkä edellisen reissun aikoihin, etten ehkä osannut ottaa kaikkea tuosta kaupungista irti.
Nyt tilanne kuitenkin oli täysin toinen. Kolmen lapsen äitinä, muutaman päivän ihan vaan itselleni saaneena, tämä reissu totta tosiaan oli kaiken etukäteen murehtimisen sekä ikävöimisen arvoinen. Onneksi vähän murehdin, sillä reissunpäällä en kokenutkaan sitten enää tarvetta niin tehdä.
Hyvin pian huomasin, että kotopuolessa pärjätään hienosti ja osasin irroittautua arjesta. Elää hetkessä. Kolmenkymmenen asteen helteessä, hurmaavan aurinkoisessa Lissabonissa.
Haluan kannustaa äitejä uskaltautumaan vastaavaan jos suinkin vaan se joskus on mahdollista. Ja isi-miehiä tietysti myös. Lapset kyllä pärjäävät muutaman päivän ihan vaan toisenkin vanhemman seurassa ja tietysti aina hyvä, jos lähipiiriä on enemmän apuna näissä reissutilanteissa. Mulla niin oli ja kiitän nyt kaikkia isovanhempia, sukulaisia ja isi H:ta, että teitte tän mahdolliseksi mulle.
Olo on todella rentoutunut nyt, ja kaikki meni jotakuinkin täydellisesti nappiinsa. Mennessä lento sujui tosi sutjakasti ja periaatteessa eipä paluulennossakaan nyt niin moittimista ole. Ehkä vähän turhan paljon turbulenssia sekä ukkosmyrskyä mun makuuni, mutta selvittiin. Ja taas olen vahvempi siinä, mitä tuohon lentopelkoasiaan tulee.
Antaapa kuvien puhua puolestaan. Toivottavasti pääsette edes osittain siihen fiilikseen näiden kuvien myötä, jota itse sain kokea kuluneen viikonlopun aikana.
 |
| Aamu valkenee Helsinki-Vantaalla kesäkuisena aamuna 2015. TAP airlines valmistelee aamulentoa Heldingistä Lissaboniin. |
Kiitos matkaseurasta muruset. Homma ei olisi paremmin voinut mennäkkään, sanon.
Kaikesta tästä ihanasta huolimatta, oli hyvä tulla kotiin. Tätä näkyä tuijottelin tänään sohvalla ja totesin, että aikas kiitollinen tässä saa olla. Tämä jos mikä on elämänmakuista.
Joskin välillä aikas rankkaa, mutta täyttä elämää.
Ihanaa alkanutta viikkoa ja kiva olla takaisin myös täällä blogin puolella.
