Mä niin nautin tästä hetkestä. Kun vauva nukahtaa ja talo hiljenee. Kun pääsen oman peiton alle päivittelemään blogia ja purkamaan ajatuksia.

Meillä on kahtena viimeisimpänä yönä nukuttu aivan taivaallisen pitkiä pätkiä putkeen. Toissayönä 8(?!) tuntia ja viimeyönäkin 6. Ollaan siis kirjaimellisesti levätty tänä viikonloppuna!
Perjantaina käytiin Piipanan kanssa moikkaamassa Järvenpääläisiä kavereita ja mukavaa oli. Kiitos kivasta T-hetkestä L, I, S ja N+ pikkuväki :) Toivottavasti nähdään taas pian.

Lauantaina me vanhemmat käytiin vähän shoppaamassa ja Pirpana jäi mummin sekä papan valvovien silmien alle nukkumaan ulos vaunuihin. Nukkuikin sitten lähemmäksi 3 tuntia. Mä en enää päivällä mielelläni tyttöä sisälle nukutakkaan sillä uni ulkona on aivan erilaista kun sisätiloissa, jossa yksi äänekäs ranskanbulldoggi järjestää jatkuvasti ylimääräistä actionia.
No, illalla sitten telkkaria ja kattokruunun kanssa seurustelua. Ihanan tavallinen lauantai-ilta.

Sunnuntaina äiti olikin vähän kipeänä mutta uhmakkaasti kuitenkin lähdettiin perinteiselle sunnuntai-kävelylle. Tälläkertaa otin Pirpanan vaunuihin ja hän sitten nukahtikin sinne nopeasti. Joskus täytyy vähän sääliä omaa selkäparkaa ja jättää rintareppu suosiolla kotiin. Olipas muuten jo aika upeita värejä puissa ja syksy muutenkin vahvasti läsnä! Vuosi sitten näin, meidän tyttö oli jo ilmoittanut tulostaan ja mulla oli alkamassa rankat 4 viikkoa. Pahoinvointi astui kuvioihin. Tsemppasin itseäni hokemalla että pienellä on ainakin kaikki hyvin kun näin pahoin voin! Ja niin pienellä olikin. Koko raskausaika selvittiin ilman suurempia huolia. Kerran piipahdettiin laitoksella makoilemassa vähän käyrillä kun supistuksia tuli ennenaikaisesti mutta nekin osottautuivat harmittomiksi. Mun oli pakko laittaa tuohon viereen Pirpanan np-ultra kuva. Viikkoja oli tuolloin 12. Tässä ultrassahan mitataan niskaturvotuksen määrä ja meidän tytöllä se oli aivan olematon. Onneksi näin jälkeenpäin ajateltuna. Sairaalassa mietittiin että olisihan tuo diagnoosi ollut ihan kiva saada tietää jo odotusaikana mutta nyt kun aikaa on kulunut niin mä olen tajunnut että ehkä jopa parempi näin. Raskausaikana ei tarvinut huolehtia ja murehtia turhia ja sitten kun maailman ihanin vauva tuhisi kainalossa, oli asia helppo hyväksyä. Näinollen olenkin päättänyt että sikälimikäli joskus vielä raskaudun, jätän lapsivesipunktion väliin ja otan edelleen avosylin vastaan sen mitä meille annetaan. Normaalit seulat toki käydään ihan jo niiden uä-kuvienkin vuoksi. Ainakin nyt tunnen näin vahvasti.

Mutta niin, sunnuntai-illasta vielä. Käytiin Tuusulan mummulla sekä ukilla syömässä ja allekirjoittanut maistoi ensimmäisen kerran elämässään hummeria. Hyvää oli! Serkukset pääsi taas pienen tauon jälkeen kiskomaan toisiaan varpaista ja sormista. Ihanat tyypit <3