2018

Vuoden viimeinen

16.01

Mulla on ollut tapana kirjoitella vuoden viimeisinä päivinä jonkin sortin uuden vuoden postaus ja tästä perinteestä en ajatellut lipsua tänäkään vuonna. Kirjoittelin ajatuksiani tänään ylös muistivihkooni ja vaikkakin koen tässä hetkessä olevani pääsääntöisesti onnellinen ja olotilaltani muutenkin levollinen, jouduin harmikseni kuitenkin huomaamaan huolen näyttelevän valitettavan suurta roolia tämänhetkisissä tunnelmissani.

Ollakseni nyt ihan rehellinen niin on pakko todeta, että en juurikaan jää kaipaamaan kulunutta vuotta. Toki on paljon tapahtunut iloisia ja onnellisia asioita, mutta vuoteen 2017 on liittynyt myös liikaa huolta ja surua.

 Alkuvuodesta reissasimme pohjanmaalle saattelemaan rakkaan isomummon viimeiselle matkalle ja vuosi starttasi luopumisen merkeissä. Kesä meni mukavasti ja muutaman kivan road tripinkin pääsimme lasten kanssa tekemään. Loppukesän streptokokki ja koko perheen antibioottirumba latisti vähän tunnelmaa, mutta yhdellä kierroksella onneksi selvittiin. Pian tämän jälkeen tuli aika saatella rakas 12-vuotias karvakaveri viimeiselle matkallensa  - siitä en ole vieläkään toipunut kunnolla. 


Piippis aloitti eskarin ja syyslukukausi hurahti vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä sairastelimme enemmän tai vähemmän koko syksyn. Neitokaisella on ihanat hoitajat ja kivoja kavereita koulussa, mutta sopeutumisvaikeuksia on ollut (mm.ääniyliherkkyyttä). Viime viikolla tytsy onneksemme kyllä juoksi äitin syliin iloisena eskaripäivien jälkeen, ja hyvillä mielin aloittelimmekin yhdessä ansaitun joululoman. 


Syksyllä mulla starttasi opiskelut yhden vuorokauden varoitusajalla ja tämä onkin nyt yksi niistä asioista, josta voin ihan rehellisesti olla ylpeä ja kiitollinen. Suoritin 2 kk:n aikana Kasvun ohjauksen sekä tukemisen osion lähihoitajan opinnoistani, vaikka en rehellisesti siihen uskonut koulun alkaessa -olenhan luovuttanut aikaisemminkin. Tammikuussa alkaa Hoidon ja huolenpidon- jakso ja odotan sitä kovasti.

Tutkintoviikolla tipahti sitten tämä viimeinen pommi läheisen vakavasta sairaudesta. Siitäkin huolimatta raahasin itseni työpaikalle ja vetäisin suunnitellun joulukalenterin itsenäisesti ipanoille. Elin tovin jonkinlaisessa usvassa ja nyt kun hoidot huomenna alkavat, olen tilanteen vasta kunnolla tajunnut. Tai no okei, tirahti mulla itku näyttöarvioinnissa jo kun kaikki stressi laukesi ja petyin valtavasti koska sain "vaan" hyvän tavoittelemani kiitettävän sijasta. Oppiappa joskus olemaan itsellensä armollinen..


Vaikka tiedän meidän perheen handlaavan sekä voittavan tämän haasteen rakkauden ja välittämisen voimin, se kuitenkin muuttaa kaikkea merkittävästi. Äitini on hoitanut kahta nuorimmaista ipanaa H:n aamuvuoroviikoilla ja nyt se ei ole enää mahdollista. Hoitojen aikana vastustuskyky on nollassa ja meidän tautihistoriaa tarkastellen tilanne ei salli lasten läsnäoloa isovanhempien luona. Onhan ne viheliäiset ja pahimmat norokuukaudet vasta edessä.

Nyt onkin siis tehtävä täysin uudenlaisia suunnitelmia mutta vielä emme osaa sanoa, minkälaisia ne ovat. 

Vaikka tämän postauksen alku nyt oli sävyltänsä vähän harmaa, en aio todellakaan heittää pyyhettä kehään. Nyt on aika taistella ja näyttää, että vaikka näitä vastoinkäymisiä meillä tuntuu riittävän niin eteenpäin mennään suuremmalla tarmolla kuin koskaan aikaisemmin - yli esteiden!


Muutamat itselleni rakkaat projektit olen nyt joutunut jäädyttämään toviksi jo opiskeluiden myötä ja nyt tilanne myös blogin suhteen on todella hiuskarvan varassa. En osaa enkä halua tehdä lopullisia päätöksiä sen suhteen vieläkään, mutta en myöskään voi luvata jaksavani panostaa kirjoittamiseen kun arki taas alkaa entistä kiireisempänä. 

Aika näyttää. 

Uskallanko toivoa vuodelta 2018 enää mitään? Kyllä uskallan! Paljon hyviä ja onnellisia asioita sekä hyvää vointia kaikille rakkaille sekä läheisilleni. Niin hassulta kun se vähän tuntuukin, olen ihan varma että tämä tuleva vuosi suo meille juurikin näitä asioita.  


Kuluneelle vuodelle haluan kaikesta huolimatta myös heittää lämpimät kiitokseni. 

Kiitos siitä, että W oppi tekemään voimistelurenkaissa bäkkärin. Kiitos jokaisesta hyvästä hetkestä rakkaiden ja lähimmäisten kanssa. Kiitos Piippiksen ihanasta hoitohenkilökunnasta ja ystävällisestä taksikuskista. Kiitos opiskelupaikasta. Kiitos suloisesta kummikoirastamme Rytistä. Kiitos aurinkoisista kesäpäivistä. Kiitos ystävien tuesta ja heidän läsnäolostaan. Kiitos Maitokahvimediasta sekä sen mukanaan tuomasta mahdollisuudesta tehdä hyviä asioita toisille ihmisille. Kiitos Brother Christmas super tärkeästä yhteistyöstä. Kiitos rohkeudesta tehdä asioita, joita en aikaisemmin ole uskaltanut tehdä. Kiitos Keski-Uudenmaan bloggaajat. Kiitos äidistä ja kiitos isästä. Kiitos kultaakin kalliimmasta parisuhdeajasta ja hotelliyöstä. Kiitos monesta uudesta kokemuksesta ja vaikuttavista kohtaamisista.

Kiitos rakkaudesta. Siskosta ja veljestä. Lasteni rakastavista isovanhemmista

Kiitos myös rakas blogi olemassaolostasi. Nyt kun olen tässä kirjoitellessani näitä kuluneen vuoden postauksia käynyt läpi, rakastan sinua taas hilppasen verran isommin ja ymmärrän läsnäolosi merkityksen. Tässä hetkessä tajusin myös sen, että onhan tämä kulunut vuosi ihan oikeasti ollutkin suht ok. Kiitos 47 palasta näistä terapiasessioista.

Haluan tähän loppuun toivottaa kaikille läheisilleni ja ystävilleni mahtavaa vuodenvaihdetta ja viimeisimpänä vaan ei todellakaan vähäisempänä teille rakkaat lukijat:

Hyvää uutta vuotta 2018! Kiitos teille!

<3

joulu

Meidän joulu

19.32


Blogi hiljentyi automaattisesti joulun viettoon, sillä kulunut joulunalusaika oli (ylläri ylläri) kovasti kiireistä. Onneksi kuitenkin ehdittiin piipahtamaan lasten kanssa vähän joulumarkkinoilla ja tonttukin vilkutteli ikkunan takana torstai-iltana. Tonttu oli jättänyt omenapuun oksiin roikkumaan 3 isoa pääsiäismunaa ja pienet suklaiset joulupukitkin. Vaikka aluksi tuo punanuttuinen kaveri vähän jännitti ipanoita, jätti tämä vierailu hyvän mielen pitkäksi aikaa ja hetkeä on muisteltu kovasti. Tontulle tehtiin nämä alla näkyvät kortitkin ja piparinkin sai yöpalaksi terassille.

 Huomatkaapas kuinka hienosti W on oppinut kirjoittamaan oman nimensä! Iso jätkä jo!


Maitokahvimedian joululahjakeräyksen paketteja ajelin hakemassa kuluneella viikolla ja pyörähdettiin me asian tiimoilta ihan Helsingissäkin asti. Torstaina toimitin viimeiset paketit lastenkotiin ja haluankin nyt sydämeni pohjasta kiittää kaikkia tähän meidän tempaukseen osallistuneita! Myös lastenkodin henkilökunta sekä muu Maitokahvimedian tiimi haluaa kiittää jokaista lahjoittajaa. Kiitos! Olette kultaa.

 Lauantaina vein kassillisen joululahjoja Vantaalla asuvalle yh-äidille kera kolmen pojan. Nämä paketit olimme työkavereiden kanssa hommanneet ja tästä kyllä tuli myös niin hyvä mieli sekä meille lahjoittajille että myös lahjan saajillekin. Kiitos Konstilaiset suuresti osallistumisesta tähän hyvänmielen tempaukseen!


Lauantai-ilta rauhoitettiinkin sitten jo omalle perheelle ja aatto hurahti todella leppoisasti omien rakkaiden läsnäollessa sekä lasten iloa ihastellessa. Joulupukkikin piipahti ensimmäistä kertaa meidän kotona ja ipanat olivat niin tuhannen reippaita. Karvainen jouluystävämme tosin vähän joutui jännittämään - vauva kun vielä on. 

Hitsi vie kun piti ihan yölläkin painajaisia nähdä mokomasta partajätkästä! 

Onneksi Rytillä on rapsuttelijoita ja suukottelijoita riittävästi lohduttamaan jouluaaton epämääräisen vierailijan muistelemisen hetkissä. Tämän allaolevan kuvan räpsäisin, kun isi kasasi lapsille joulutelttaa lastenhuoneeseen. Siellä nukkua tuhersivat joulunpyhien ajan sulassa sovussa keskenään - hopeanauhoin koristellussa joulumajassa.


Isovanhempien luona olemme aikaa viettäneet kuluneiden päivien aikana ja tänään olemme taasen rauhoittuneet kotiin pienten murusten kanssa. 

Tänään oli myös sushi-päivä! Ja ai että kun muuten maistui hyvältä juhlapyhien jälkeen.


Äidin kainalopaikka on ollut varattuna joka kerta, kun sohvalle olen ennättänyt istahtamaan. Tänään ruokalevolla käpertyivät kaksinverroin mun viereeni viltin alle. Piippiksen ilmeestä voi päätellä, että nukkuivatko sitten ihan oikeasti tai että saiko äiti nukkua?

;)
 

Seuraavaksi luvassa vähän syvällisempää pohdintaa menneestä ja tulevasta. Palailen pian. Mukavia välipäiviä kaikille!

By Pinja

Piippiksen lahjavinkki opelle ja avustajille

17.26

Viime viikkojen aikana blogeista on saanut paljon lukea, mitä kukakin omien lastensa hoitajille on vienyt (tai tulee viemään) joulumuistiaiseksi. Meidän ei kauaa tarvinut asiaa pohdiskella, sillä ollaan jo ajat sitten päätös tämän asian suhteen tehty - kotimaista , laadukasta, monikäyttöistä ja kaunista eskarin naisille tietysti!


Meidän jengille oli tosi tärkeää muistaa opea ja avustajia, sillä tekevät silmissämme maailman tärkeintä työtä kun huolehtivat omastamme - tyytyväisempiä sen suhteen emme voisi ollakaan!


Tilasin siis By Pinjalta neljä Maitokahvimedia-malliston silikonikorua ja yhdessä Piippiksen kanssa sitten vielä askartelimme söpöt pienet paketit, jotka neiti olisi jo viime perjantaina halunnut viedä mukanansa hoitotädeille! Valkkasin tällä kertaa koruista neutraaleimmat, koska olen itse huomannut käyttäväni sellaisia eniten.


Vaikka nämä Pinja korut usein mielletäänkin imetyskoruiksi, voin omasta kokemuksesta kertoa että myös isommat lapset tykkäävät niitä näperrellä rauhoittuakseen - kotona mulla on kolme sellaista lasta ja viimeisimmässä työharjoittelussakin nämä korut olivat aivan hitti. Kokemuksistani inspiroituneena sain ajatuksen, että erityislasten kanssa työskenteleville tämä koruhan saattaa parhaimmassa tapauksessa olla loistava apuväline työpaikalla? Toivottavasti olen oikeassa!

Itse käytän omia korujani (joita on kertynyt jo 3 kappaletta) niin arjessa kuin juhlassakin. Sugar anyone? on esimerkiksi ihan täydellinen asuste vaikkapa mustan tunikan kaverina! Monikäyttöinen  ja tyylikäs koru siis, jota saa muuten lainata hehkuttamastani Järvenpään Vaatepuustakin.


Tässäpä nyt siis yksi vinkki meidän jengiltä blogini lukijoille, jos ajatusta lastenhoitajien (tai jonkun muun tärkeän ihmisen) joululahjoista ei vielä ole tullut. Koodilla MKM saa -20% alen By Pinjan nettisivuilta ja tuo koodi on voimassa niin kauan, kunnes toisin todistetaan. Itse kun korut netin kautta tilasin keskiviikkona, niin perjantaina kirjekuori putkahti jo postilaatikkoon eli vielä pitäisi hyvin ehtiä tilaus perille jouluksi :) 


Jouluonni

15.11

Loma. Se on nyt ja siitä nautin. 

Olemme lasten kanssa tehneet joulua kotiin ja hyvästelty toivottavasti tämän vuoden viimeinen flunssapöpö tautihistoriankirjoihimme.  Olemme ajelleet autolla ympäri Keski-Uuttamaata ja noutaneet sydäntä lämmittäviä paketteja pikkujoulukuusemme alle. Kohta onkin lastenkotiin menevä pakettisaldo kasassa ja ensi maanantaina saan kunnian toimittaa nuo lahjat perille kohteeseen. Kiitollisuuden määrää ei voi sanoin kuvailla.

Tämän lisäksi ajelemme tulevalla viikolla myös Vantaalle ilahduttamaan kolmen pojan yh-äitiä pienillä muistiaisilla - lämpöinen joulumieli on siis taattu. Kiitos ihmiset koko Maitokahvimedian tiimin puolesta.

KIITOS!
 
Pienet paketit eskarin henkilökunnalle kiitokseksi hyvästä huolenpidosta. Vielä en voi paljastaa sisältöä, mutta sen aika tulee kyllä pian.
 Olen lasten kanssa katsonut kaikki Netflixin uudet Frozen-pätkät ja aina silloin tällöin olen saanut pyyhkäistä poskelta pienen liikutuksen kyyneleenkin. On niin helppoa olla tässä juuri nyt. Viimeyönä pyörin sängyssäni ja valvoin miettien menneiden viikkojen tapahtumia. Se ei kuitenkaan mua häirinnyt kun tiesin, että tämä päivä ei sisällä mitään pakollista tai voimia vaativaa. Nousin ylös sängystä, kääriydyin peittooni ja kävelin jouluisessa olohuoneessa. En hetkeen edes yrittänyt nukkua.

 Nyt mulla on lupa laiskotella jos siltä tuntuu - toistaiseksi vaan ei ole siltä vielä oikein tuntunut! Huomaan puuhastelevani koko ajan jotain pientä. Huomaan tarvitsevani nyt sellaista. Olen kuitenkin itselleni  armollinen ja annan tilaa myös kaikenlaisille tunteille sekä ajatuksille - yleensä öisin.

Iltaisin luen ajan kanssa ipanoille jouluista iltasatua. Suukotan, silitän ja poistun huoneesta vasta sitten , kun jokainen kolmesta tuhisee suloisessa unessaan. 

Juuri nyt mua vähän naurattaa kun seuraan W:n ja H:n leikkiä. Pelaavat pyöräilykypärät päässä Amerikkalaista jalkapalloa tuossa olohuoneen matolla. W on tuijottanut youtubesta kyseiseen lajiin liittyviä klippejä jo monta päivää ja osaa täydellisesti kaikki aloitusliikkeet sun muut hyökkäysmuuvit. Tänään oli oikea aika lahjoittaa kaikki opittu myös pikkusiskon käyttöön. Koulu oli kova mutta tuloksia syntyi.

Piippis puolestaan käy keittiön pöydän ääressä läpi Frozenin vuorosanoja ja kädet viuhuaa ilmassa rivakkaasti.  Ponnari on heitetty jo tovi sitten lattialle eli tarinan loppupuolella jo mennään.

Rakastan.


Viikonloppuna askarreltiin hirvittävän hauskoja joulukortteja ja tänään uskaltauduin kolmikkoni kanssa myös jouluostoksille. Otiin yhessä joulupukin apulaisia ja ostettiin kummilapsille jotain pientä kivaa aatoksi. Lapsille olemme kertoneet, että me vanhemmat autamme joulupukkia hankkimaan joululahjoja ja juuri tästä syystä olohuoneen pienen kuusemme alla on iso kasa lahjapaketteja sellaisille lapsille, joiden vanhemmat eivät syystä tai toisesta ole auttamassa jouluhulinoissa. Ovat hyvin tärkeänä mukana tässä projektissa ja se on super super suloista.
Kuluneen kuukauden aikana annoin kaikkeni opinnoille, harjoittelulle ja vastoinkäymisistä selviämiselle. Nyt olen pitkästä aikaa ihan oikeasti lomalla - ja se tuntuu ihanalta.

Tunnelmallista viikonloppua kaikille! Ihanaa kun on aikaa taas kirjoittaa tällaista hetkellistä tajunnanvirtaa!



Isovanhemmat

Tässä hetkessä

21.49

Ajatukset ovat sekaisin, mutta silti koen suurta tarvetta päästä purkamaan kaiken tämän sekamelskan tekstin muotoon. Yritän siis tehdä sen - yhtä rehellisesti kuin ennenkin.

Te lukijat olette huomanneet varmasti blogipostausten vähenemisen kautta, että kuluneet kolme kuukautta mun elämästäni on olleet hyvin kiireistä ja rankkaa aikaa. Syksyn flunssaepidemiat tekivät opiskeluiden alkamisesta erittäin haastaavaa, ja tuo perheen sisäinen sairastelu on jatkunut jotakuinkin taukoamatta ihan tähän päivään asti. Näistä nyt olenkin niin paljon jo teille valitellut, että säästän toistamiselta tällä kertaa. Summa summarum, sairastelutilanne perheessämme on näköjään nyt pysyvä ja vakio.

Se mitä tulee meidän perheeseen ja läheisteni tuuriin on pakko sarkastisesti todeta, että tartuttamamme flunssa joka äityi mummin kohdalla keuhkokuumeeksi asti, oli suuri onni sekä siunaus. Saattanee kuulostaa hassulta, mutta tälle jengille täysi tosi.

Rakas mummi joutui viime viikolla sairaalahoitoon korkean kuumeen ja kylkikivun vuoksi, ja hyvin pian hän sai keuhkokuume-diagnoosin. Tiistai-iltana kun ajelin töistä kotiin, sain kuulla isältäni puhelimen kautta ne sanat, joita jokainen meistä perheenjäsenistä oli ehkä jollain tavalla osannut pelätä, mutta pahin pelko oli ehtinyt jo hyvien uutisten myötä väistyä taka-alalle:

"Äidin tilanteessa kyse olikin nyt vähän vakavammasta kuin mitä alunperin luultiin.."

"Syöpä?!"

"Jotain sinne suuntaan.."

Meinasin kolmen kilometrin matkalla ajaa kaksi kolaria.

Tuon kolmen kilometrin matkalla ehdin myös sysätä ajatuksissani kaiken sisältä kumpuavan vihan yhden jos toisenkin ihmisen niskaan - niin vihainen olin maailmalle. Että miksihän helvetissä meidän perheen pitää joutua kokemaan näin paljon kaikkea tätä?! Eikö tämä kaikki sairastelu ja koettelemus voisi kääntyä vihdoin jo noususuhdanteeseen? Tätä on kestänyt jo liian kauan.

Huoli äidin (ja myös isän) voinnista oli suuri ja ajoin suorinta tietä mummolaan lasten ja papan luokse. Siellä odottelimme tovin, että mummi ja siskoni saapuu paikalle selventämään tilannetta. 

Kun halasin äitiä ja siskoa heidän saavuttua kotiin, ei sanoja juurikaan tarvittu. Kyyneleet vierivät jokaisen poskelle ja viesti oli selkeä. 

"Rakastamme isosti ja selviämme tästäkin karikosta".

Oli aika kuulla tarkemmin, että mistä tässä kaikessa nyt on kyse. Perheemme arkeen astui mukaan nyt krooninen verisyöpä, joka parhaimmassa tapauksessa voi elää matkassa mukana kymmeniäkin vuosia. Vaikeusasteita on 3. Luuydinpunktion tulokset tavoittavat meidät ensi viikolla ja nyt ei auta kun vaan odottaa.


Kuluneiden päivien aikana olen miettinyt paljon elämää ja sitä, kuinka ikävöinkään lapsuuden huoletonta aikaa. Toisaalta samantien tuon diagnoosin kuultuani rupesin ihan eri tavalla arvostamaan  tätä hetkeä. Eikö se juuri ole se kaikista paras tyyli elää elämää itsensä sekä läheistensä kanssa, olla kiitollinen tässä hetkessä? 

Ja mikä onni että saimme kuulla tästä nyt, kun normaalisti tämä tauti voi edetä piilevänä vuosikaudet! Keuhkokuumeen ansiosta varjoainekuvaus paljasti tilanteen vahingossa. Hyvä siis, että tämä tapahtui tällä viikolla - tässä hetkessä. Tapahtunut se olisi kuitenkin jossain vaiheessa ja silloin tilanne olisi satavarmasti ollut huonompi.

Voin kertoa, että nyt löytyy taistelutahtoa ja rakkautta kumpaisellekin vanhemmalle. Viisinkertaisesti olemme mukana ihan joka hetki. Ei ole mitään tärkeämpää, kuin saada rakkaat mummi sekä pappa kuntoon. On tullut aika maksaa "potut pottuina", sillä tuo kaksikko on pitänyt 6 vuotta meidän perheen "täysipäisenä" tarjotessaan jokaviikkoista apuansa ja tukeansa ihan kaikessa. Aina olemme puhaltaneet yhteen hiileen ja sen tulemme tekemään nyt jos koska!

<3

En tänään oikein osaa kertoa nyt mitään muuta. Palailen kuitenkin pian, sillä mulla alkoi juuri kuukauden kestävä joululoma ja se saapui parhaimpaan mahdolliseen hetkeen..

Suosituimmat

Facebook