Yleinen

Kesäiltojen ilot

12.48


IMG_4814

Koska ostimme nykyisen kotimme siskoltani, löytyy varastomme uumenista jos jonkinlaisia kaupanpäällisiä ja sepäs onkin vallan mukavaa.


Eilen löysimme jo vuosia (sekä viriilin Lapinkoiran hampaat) nähneen Mölkyn ja sitä intouduimme illalla sitten pelailemaan, kun lapset olivat nukahtaneet yöunillensa. Innostuimme pitkän tauon jälkeen lajista niin, että nyt suunnitteilla onkin järkätä kavereiden kesken leikkimielinen turnaus omalla kotipihalla. Katsotaan saammeko aikaiseksi..


IMG_4812

IMG_4823

Voitin ensimmäisen pelin, mutta H tasoitti seuraavalla. Kahden pelin jälkeen olikin sitten hyvä jatkaa sopuisasti unten maille.


IMG_4825

IMG_4829

Tää kesä. Se tekee just nyt vaan niin onnelliseksi. Jatkukoon se vielä piiiitkään!


Lauantaina meidän ihanainen kuopuksemme täyttää 2-vuotta ja tajusimmekin, että nyt jos koska kannattaa pakata autoon tarvittavat matkakamppeet ja reissata Naantaliin Muumimaailmaan, kun yksi meistä pääsee vielä ilmaiseksi. Huomenna siis vihdoin ja viimein edessä tuo kauan odotettu road trippi!


Jännittävää!


 

Yleinen

Juhannus ilman etukäteen tehtyjä suunnitelmia

18.35

IMG_4629

Meidän perhe ei vielä tänäkään vuonna uskaltautunut vilvoittavien vetten äärelle juhannusta viettämään, joten päädyimme jäämään kotiin juhlapyhien ajaksi. Olenpas muuten hyvin iloinen että sellainen päätös tehtiin, sillä lähiympäristöllä olikin yllättävän paljon juhannusaktiviteettejä tarjota meidän köörille. Aloitetaanpas vaikkapa tästä Varpulan luomutilasta, jossa piipahdettiin juhannusaattona vähän Polkaa poimimassa.


Maria Kotitalouskriisi-blogista oli myös eilen käynyt tuolla samaisella tilalla, ja tänään hän julkaisi tosi kattavan postauksen paikasta. En siis itse nyt enää lähde tarkemmin tilasta kertomaan, mutta käykää tsekkaamassa Marian postaus Varpulan tilasta. Tämä paikka kyllä ansaitsee huomionsa!


IMG_4646 1 IMG_4649

IMG_4660 2

IMG_4678

IMG_4680

Sen verran nyt kuitenkin kerron, että tilan emäntä teki lähtemättömän vaikutuksen koko meidän perheeseen. Sangen poikkeuksellista sydämellisyyttä löytyi hänestä ja tilalla vallitsikin hyvin seesteinen, sekä kaunis juhannustunnelma. Lapset viihtyivät lasten omassa leikkiaitassa, mutta myös mansikanpoiminta sujui hienosti jokaiselta kolmelta. Aluksi stressasin ympärillä pörräävistä mehiläisistä, mutta loppujenlopuksi niihin ei tullut kiinnitettyä enää minkäänsortin huomiota. Heitä kun kiinnostivat vain mansikan kukat ja osoittautuivat näinollen hyvin lempeiksi kavereiksi.


Kanat sekä lampaat olivat kiva bonus maalaismaisemassa. Normaalisti ruskeita munia muniva kana oli juhannusaaton aamuna päättänyt munia yhden vaaleansinisen juhlamunan :)


IMG_4682

Toinen erityinen seikka tuossa paikassa oli tilan päärakennus, joka on rakennettu Lapuan vanhan kirkon hirsistä. Sen kirkon, jossa mun vanhempani ovat aikanaan saaneet toisensa.


Tuntuipas hienolta tajuta, että tällainen paikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä meidän kodista. Parin viikon päästä tehdäänkin siis toinen reissu tilalle ja haetaan talven marjat pakkaseen.


"Sinä olet sellainen keiju-tyttö" sanoi emäntä Piippikselle ja halasi lapset lähdön hetkellä. Juhannustunnelma oli läsnä.


Käytiin ennen kotiin saapumista vielä moikkaamassa pappaa sairaalassa, ja sieltä kurvattiin kotiin grillailemaan. Toivottavasti alkava viikko tuo papan takaisin kotiin mummin luokse. Sitten kesä on täydellinen meille.


 

IMG_4696

Loppuilta hurahti saunoessa ja terassilla kesäiltaa istuskellessa.


IMG_4711

Juhannuspäivää vietettiin helteisessä Korkeasaaressa mummun sekä ukin seurassa. Ensimmäistä kertaa saaren eläimet oikeasti jaksoivat kiinnostaa tätä meidän lapsikatrasta. Viihdyimme kaikki tosi mainiosti ja vaikka moni muukin oli päätynyt viettämään päiväänsä eläintarhaan, ei ihmistungosta ollut oikeastaan muualla kuin kissalaaksossa.


IMG_4718

Nää otsot ovat mun henk.koht suosikit. Piippis esitteli itsensä kumpaisellekin nallelle, heidän tullessa aidan lähelle.


"Hei kaahu, olen Jaija!"


Aloimmekin vähän suunnittelemaan hieman pidempää kesäreissua Kuusamon suurpetokeskukseen. Olisi aivan mahtavaa tavata Juuso ja Sulo livenä. Automatka vaan mietityttää..


IMG_4710 1

IMG_4747

IMG_4752 1

IMG_4760

IMG_4763

IMG_4776 1

IMG_4780 1

IMG_4790

Nyt kyllä täytyy ihan rehellisesti sanoa, että tällä kertaa juhannuksen vietto "fiilispohjalta" toimi sangen mainiosti! Ei etukäteen tehtyjä suunnitelmia, mutta silti paljon kivoja kokemuksia vuorokauden sisään.


Ja hei, olenhan jo muistanut mainita, että meidän perheellä alkoi juuri kesäloma? ;) Näitä kivoja juttuja siis luvassa lisää roppakaupalla lähiviikkojen aikana.


IMG_4793

Listataanpas tämän postauksen alle edullisia, mielellään jopa ilmaisia kesäaktiviteettejä Etelä- ja Keski-Suomen alueella. Meitä ainakin kiinnostaa!


Mahtavaa keskikesän jatkoa kaikille!


<3

Kohtaamisia

Kohtaamisia

0.17

IMG_4299 1

Viime päivien aikana moni on varmasti törmännyt netissä tarinaan äidistä, joka sai kahvilassa tuntemattomalta mieshenkilöltä kaunista palautetta tyttärestänsä. Liikutuin itsekin tuota artikkelia lukiessani, sillä tämän kyseisen vertaisäidin tuntemukset ovat myös mulle hyvinkin tuttuja.

Varsinkin iäkkäämmät ihmiset usein ihastelevat lapsia kaupassa, ja monelle äidille oman lapsen saama positiivinen huomio vaikkapa kassajonossa lienee tuttu juttu. Näin myös meille on. Piippiksen kohdalla tällaiset onnelliset kohtaamiset kuitenkin tuntuvat jossain vähän syvemmällä sydämen sopukoissa– ihan rehellisesti. Jokainen varmasti ymmärtää mitä tarkoitan.

Ikimuistoisimmat hetket ovat tapahtuneet niinkin arkisessa ympäristössä, kun lähiseudun Prisma-keskuksissa. Tuntemattomat ihmiset ovat hymyillen tulleet kertomaan meille kuinka omassa lähipiirissä on myös extrakromosomilla varustettu, tärkeä ihminen. Pirpana on muutaman kerran saanut niin kaunista palautetta meille entuudestaan tuntemattomilta ihmisiltä, että olemme kyyneleet silmäkulmassa pakanneet ostoksia autoon ja kurvanneet kotiin muistelemaan vielä pitkäksi aikaa. Mieleen on jäänyt myös eräs iäkäs naishenkilö joka tuli meille juttelemaan ja lapsillemme lepertelemään, mutta ei sanallakaan tarttunut downin syndrooma-teemaan suoraan. Hän nimesi Piippiksen "Auringoksi", ja jutusteli muuten siinä sitten meille niitänäitä.

Jokainen hymy tai vaikkapa hyväntuulinen katse jonka Pirpana saa, on meille vanhemmille kovin tärkeä ja merkityksellinen. Tunnen syvää kunnioitusta sellaista henkilöä kohtaan, joka osaa kohdata meidän neidin yhtä tasavertaisena kuin kaikki muutkin lapset ovat. Viiden vuoden aikana olemmekin onneksemme saaneet huomata, että sellaisia ihmisiä on hurjan paljon. Se antaa toivoa.

20160615_145922 20160615_145936 20160615_145947

Toisen ihmisen suusta pulpahtavilta sammakoilta mekään emme ole välttyneet. Hyvin usein sellaiset tulee kuitenkin kuitattua tietämättömyyden piikkiin. Tästä ei ole kuin tovi, kun meille eräs entuudestaan tuntematon naishenkilö sanoi, että "Eikö se tunnu pahalta kun tietää, että joudutte hautaamaan oman lapsenne?". Tuo kyseinen kommentti kertoo myös siitä, miten eri tavalla me ihmiset asioihin suhtaudumme. Tuo kun ei ole koskaan ollut meille huolenaihe. Tänä päivänä eliniänodote myös ds-henkilöillä on korkeampi, kuin vaikkapa 20 vuotta sitten. Ja koskaan kun ei voi etukäteen tietää mitä elämä tuo, niin tuntuu aika hullulta edes miettiä noin pitkälle asioita. Me ei vaan osata ja hyvä kai se niin on. Me eletään tässä ja nyt. Rakastetaan isosti.

Artikkelissa äiti kertoo, että tuijottelu sillointällöin häiritsee häntä. Tunnistan tuon tunteen Piippiksen ensimmäisten elinvuosien ajalta, mutta enää en osaa ärsyyntyä juurikaan. Tietysti jos valmiiksi joku asia vaivaa mieltä, saattaa kanssashoppailijan totinen mulkoilu ketuttaa hetken aikaa vähän pidempään kuin normaalisti. Silloin mulkaisen takaisin. Harvoin, mutta joskus kuitenkin.

Annetaan me ihmiset ihastuksemme näkyä ja kuulua, tilanteessa kuin tilanteessa! Se on parasta laatuaan piristämään toisen ihmisen päivää!

:)

Jännitysmomentteja

Jännittävän viikon päätös

22.28

Kuluneen viikon aikana on ollut astetta verran raskaampaa hengittää, kuin mitä aikaisempina viikkoina on ollut. Maailmalla on tapahtunut ikävyyksiä, eikä omassa elämässäkään ole jännityksen paikkoja puuttunut (isäni leikkaus). Kaikki on nyt kuitenkin läheisellä hyvin, ja voimmekin tässä vaiheessa huokaista syvään sekä alkaa pikkuhiljaa odotella saapuvaa juhannusta. Myös H:n kesäloma on alkamassa ja se on aivan parasta.

20160619_152149~2

20160619_152148~2


Tänään kävimme sairaalassa viihdyttämässä rakasta pappaa. Piippis on tosi hyvä siinä hommassa, niinkun  näistä utuisista kännykkäkuvista voi ehkä huomatakin. Siinä istui Papan vieressä lauleskellen sekä suloisesti höpötellen. Pappa kysyi leikkisästi, että "Jäätkö tänne papan kanssa?" ja hetkeäkään epäilemättä tyttö vastasi hymyillen "JOO!". Olisi varmasti jäänytkin, jos lupa siihen olisi annettu. Pienin jätettiin hoitoon tämän piipahduksen ajaksi, sillä iso sairaala on vielä jokseenkin hankala miljöö tuon menevän pikkuneidin kanssa.

Aamupäivällä vietettiin myös ihanan serkkupojan 2-vee juhlia, joten hulinaa tästä päivästä ei ole puuttunut. Mikäpä sen mukavampaa tällaisena sadepäivänä!

Olen mietiskellyt paljon blogiasioita viime aikoina. Tulen avaamaan näitä ajatuksia täällä ensi viikolla ihan oman postauksen muodossa.

Ja hei muuten, pysyimme terveenä! Se on super kiva juttu. Toivottavasti myös naapurin poika pysyi :)

Mahtavaa alkavaa juhannusviikkoa kaikille!

Järvenpään vaatepuu

Jaettu vaate on yhteinen ilo

19.01

12507418_1372161989476737_2822219855566330194_n

Asupostaukset ovat suht harvinaisia mun blogissani, mutta aina sillointällöin jopa minä innostun niitä julkaisemaan. Tänään olkoon sellainen päivä, ja ajatuksena mulla olisikin nyt esitellä teille hieman vaatekaappiani. Se on todella iso ja täynnä aarteita. Se sisältää laadukkaita, kotimaisia design-luomuksia eli toisin sanoen se on jokanaisen unelmavaatekaappi.

Tämä mun käytössä oleva vaatekaappi kuuluu myös muutamalle muulle, ja se on tässä tapauksessa erittäin OK! Maksan jäsenyyden puoli vuotta kerrallaan, ja saan hakea joka torstai itselleni tuosta meidän yhteisestä vaatehuoneesta laadukasta puettavaa ylleni.  Yleensä piipahdan kahden viikon välein vaihtamassa vaatteet uusiin ja se hetki onkin sitten ihan vain mulle. Muutaman kerran olen PikkuW:n ottanut mukaani, mutta pääsääntöisesti pyrin aina menemään yksin.

Järvenpään Vaatepuusta voi käydä lukemassa lisää täältä. Ja tämä muuten ei ole mikään sovittu blogiyhteistyö, vaan tämä on kaikessa ihanuudessaan niin olennainen osa mun arkeani, että siksi päätin aiheesta kirjoitella ihan oman postauksensa.

Vaatepuun myötä musta on tullut paljon rohkeampi pukeutuja, ja viimeaikoina olen yllättänyt itseni jopa ihan vartavasten etsimästä rekeistä vähän erikoisempaa leikkausta tai materiaalia. Tässäpä yksi syy siihen, miksi olen jäänyt koukkuun. Olen löytänyt itsestäni uusia ulottuvuuksia tämän "harrastuksen" myötä, ja uskallan vaatteiden avulla tuoda esille sitä värikkäämpää sekä rohkeampaa itseäni. Se tekee sangen hyvää itsetunnollekin. 

IMG_4593IMG_4597

Nämä vaatekappaleet kävin viimeviikolla kotiin hakemassa ja tuo Ivana Helsingin upea viitta toimi loistavasti lauantain navettakemuissa lämmikkeenä. Muutama juhlavieras kävi multa kyselemässäkin, että mistä olen tuon viitan hommannut, ja nyt te lukijatkin sen tiedätte.

  IMG_4578IMG_4539 1

Pidin puolenvuoden tauon jäsenyydessäni ja paluu valikoimaltaan uudistuneeseen, sekä tilojaan laajentaneeseen Vaatepuuhun tuntui fantastiselta. Nyt mulla on taas vaatetta juhlaan kuin juhlaan, eikä enää tule osteltua turhia juttuja juuri ollenkaan. Siis sellaisia, joita käytetään vain kerran ja jotka jäävät sitten kaappiin odottelemaan kirppismyyntiä. Iänikuiset rutinat siitä, että "Mulla ei oo mitään päällepantavaa!" ovatkin vaatelainaamon myötä jääneet menneisyyteen. Tämä siis etu myös isännälle – joka muuten on myös ollut vilpittömästi fiiliksissä mun puolestani. Vaikka puolitoistametrinen vain olenkin, niin löydän siitäkin huolimatta helposti itselleni kivoja mekkoja sekä paitoja valikoimista. Aina mun matkaani tarttuu myös joku ihana asuste. Tällä hetkellä ulkoilutan päivittäin näitä Uhana Designin herkullisia sähkönsinisiä korviksia.

IMG_4603 1

Vaatepuun kautta olen saanut tutustua upeiden suomalaisten vaatesuunnittelijoiden luomuksiin, ja esimerkiksi Anne-Mari Pahkalalta olen tilannut ihan omaksikin yhden tunikan valikoimista. Tätä en ollut valmis jakamaan. Halusin sen vain itselleni. Muutama saattaa muistaakin tuon vaatteen .

AGU_näkyykskello

Anne-Marilta tilasin myös toisen silkkiunelman, jonka myöhemmin vein sitten Järvenpäähän myös muiden Vaatepuulaisten käyttöön. Miksi kauniin vaatteen pitäisi roikkua kaapissa henkarissa, kun sillä olisi mahdollisuus päästä esille muidenkin ihasteltavaksi?

12440410_965864583501633_5680677020242242772_o

Yksi uutukainen mekko Anne-Mari Pahkalalta odottaakin vielä omassa henk.koht vaatekaapissani ystäväni elokuisia hääjuhlia, mutta siitä lisää myöhemmin sitten. Jäsenyyden myötä onkin siis roihahtanut jos jonkinnäköisiä rakkauksia, ja olenkin tätä tietä nyt löytänyt muutamia luottovaatemerkkejä itselleni. Laadukkaita, kauniita sekä ajattomia mekkoja, joista on sekä arkeen että juhlaan.

Vaatelainaamo on rehellisesti yksi siisteimmistä liikeideoista aikoihin! Se on pukeutumisesta kiinnostuneen naisen oma karkkikauppa, sekä hyppäys kiireisen arjen ulkopuolelle hetkeksi.

Aurinkoista viikkoa kaikille.

Yleinen

Historiallinen päivä

13.17

13392163_1174194302620380_7211151721402762206_o

Olen huojentunut sekä kiitollinen. Tästä päivästä eteenpäin, mun lapsistani jokaisella on samat oikeudet tässä meidän yhteiskunnassa. Tänään onkin siis taasen paljon luottavaisempi olo tulevaisuutta ajatellen. Siitä tulee varmasti hyvä meille jokaiselle.


Nyt on aihetta juhlaan. Vadelmatrippiä sekä prinsessakeksejä koko porukalle!


13419043_10154572223811874_558743107679659586_n

Kun näitä omiaan katsoo, on luonnollisesti itsestäänselvää, että perheemme keskuudessa ovat jokainen samanarvoisia, ja omaavat jokainen samat oikeudet tässä jengissä.  Tuntuu hyvältä tietää, että kokoajan mennään parempaan suuntaan myös lainsäädännön saralla.


Näissä tunnelmissa on mahtavaa aloitella viikonloppua!


Allaolevan kuvan otin toissapäivänä. Siinä nukkuvat niin somasti sumpussa auton takapenkillä, koko nuhainen konkkaronkka. Tohtori Piippiksellä stetoskoopit kaulassaan.


20160608_160140~2

Tohtoria on tälläviikolla tarvittu, sillä meidän tiimistä 4/5 on sairastanut vuoronperään. Ylläri ylläri, minä olen ainoana pysynyt terveenä. Äidillä ei ole varaa sairaslomiin, heh.


Viikonloppuna luvassa blogin puolella jotain mulle ei-niin-tyypillistä. Palailen pian.


Aurinkoa loppuviikkoon!


Fysioterapia

Yhden tien päässä

23.31

Meidän Piippiksellä on kaksi fysioterapeuttia. Kummatkin kovin tärkeitä, niinkun aikaisemmissa postauksissanikin on käynyt ilmi. Eilen jouduimme vapauttamaan toisen heistä äitiyslomalle, ja  tuo hetki oli haikeampi varmasti meille vanhemmille, sillä Piippis tuskin siinä tilanteessa vielä ymmärsi alkavan muutoksen.

Sain talletettua kameraani kuitenkin eilisestä jumppahetkestä tällaisen kauniin muiston, ja luvan kanssa julkaisen sen myös täällä blogissa. Kuva on paljonpuhuva. Olen sitä useasti kuluneen vuorokauden aikana katsellut, ja itkettänyt samalla vähän itseäni..

20160606_133046~2

Näitä ammattitaitoisia ja ihania jumppareita me saammekin nöyrästi nyt kiittää siitä, että Piippiksestä on kehittynyt rohkea sekä ketterä liikkuja. Tyttö jaksaa yrittää, ja tuo yritys sitten lopulta aina palkitaan ikimuistoisena onnistumisen hetkenä. Tässä pieni esimerkki tältäpäivältä. Ensimmäinen "lentoonlähtö" trampoliinilla. Voi rakkaus häntä, sanon.



Vaikka neiti on itse sitä mieltä,että "En minä osaa!", me vanhemmat kyllä tottavie käännyttiin tuossa hetkessä katsomaan toisiamme hämmentyneinä , ja onnenkyynelkin siinä saattoi äidin poskelle vierähtää. Tämä on upea sekä tärkeä taito meidän neidille, koska kaksi muutakin sen jo hyvin osaavat. Siellä onkin tänään koko rahan edestä kolmistaan pompittu, kikateltu  ja välillä vähän itkeskeltykin. Ja sitten taas kikateltu hiukset pystyssä.

Fysioterapia meillä jatkuu siis syksyllä vielä muutaman tunnin verran, ja sitten jatkoa seuraa toimintaterapian muodossa. Jumpparit vaihtuvat, mutta onneksi tuo meidän neiti on hyvin helposti lämpenevää sorttia. Ongelmia tämän suhteen siis tuskin tulee. Ikävöinyt neiti tosin on jo tänään entistä. Tää on se kovin paikka allekirjoittaneelle.

n. 4 vuotta sitten kun ensimmäisen kerran fyssarille mentiin, oli lähtötilanne se, että neiti istua nökötti lattialla eikä edes muistaakseni kääntynyt itse selältä masulleen lattialla maatessaan. Oli sangen suloinen tapaus kyllä, mutta liikkujana hyvinkin passiivinen. Tuosta hetkestä eteenpäin kehitysvauhti kiihtyi hurjasti, ja vuoden päästä neiti jo kävelikin sitten.  Meidän tilanteessamme oli tärkeää, että tuo treenaaminen jatkui vielä kävelemään oppimisen jälkeenkin, jotta tytsyn askellus muuttui kapearaiteisemmaksi, ja sitäkautta liikkumisesta muutenkin tuli varmempaa.

Nyt kiipeillään, tanssitaan, pyöritään, pompitaan, hypitään sohvalta, juostaan (karkuun), kävellään rapukävelyä sekä kottikärrykävelyä jne. Nautitaan liikkumisesta täysin siemauksin, ja jokapäivä!

Tähän loppuun haluankin vielä kerran kiittää meidän ihanaa fysioterapeuttiamme kuluneista vuosista,  ja toivottaa oikein suloista sekä ikimuistoista äitiyslomaa koko perheelle! Toivottavasti tapaamme vielä sirkustemppujen merkeissä! :)

Downin syndrooma

Voiko empatiaa opiskella?

3.01

Hoitoalan ammatti-ihmisiä on (valitettavasti) laidasta laitaan, ja se on asia, jonka myös meidän perhe on saanut jossain määrin tuntea nahoissaan kuluneen viiden vuoden aikana. Empatia on kyky, jota itse toivoisin himpunverran ihan jokaiselta hoitoalan ammattilaiselta löytyvän. Liika ei tässäkään tapauksessa ole hyvästä, mutta ainakin se ripaus olisi suotavaa. Kuulin muutama päivä taaksepäin, että eräs nuori vertaisäiti oli saanut täällä Etelä-Suomessa aikasta kurjaa  (näin kevyesti ilmaistuna) kohtelua 6 viikkoisen  vauvansa kanssa neuvolassa asioituaan. Lääkäriltä.

"Ei hän kemian Nobelia tule saamaan.."

"Ei häntä palauttaakaan voi.."

Ja sitä rataa.

Raudanluja ammattilainen ei toimi kiireen, tai edes väsymyksenkään keskellä näin. Ymmärän kyllä sen, että meillä jokaisella on paljon sellaisia asioita joihin on vaikea asennoitua syystä, että omakohtainen kokemus puuttuu. Ymmärrän myös hämmennyksen, sekä ennakkoluulot. Ehkä jopa sen empatiakyvyn puutteenkin. Toisaalta kuitenkin vaatisin kaikille hoitoalalle pyrkiville jonkinsortin psykologiset testit, jos itse saisin asiasta päättää. Käsittääkseni joka koulussa niitä ei tehdä? Korjatkaa jos olen väärässä.

Nyt ei kuitenkaan ole kyse mun ymmärryksestä. Nyt puhutaan tuoreista vanhemmista, jotka vielä opettelevat, sekä käyvät läpi hyvin isoja asioita elämässään.

Itse olen tavattoman kiitollinen Kätilöopiston henkilökunnalle siitä, että me emme koskaan saaneet käsiimme sitä ds-vauvan "vikalistaa", jonka moni muu vanhempi on heti vauvansa syntymän jälkeen saanut. Ja edelleen sitä jaellaan?! Samallatavallahan sitä voisi jokaisen vauvan äidille iskeä käteen tuon kilometrien pituisen listan siitä, mitä "voi tulla?". Etukäteen pelottelusta tuskin on mitään hyötyä siinä vaiheessa, kun uutukaiset vanhemmat läpikäyvät hyvin todennäköisesti jonkinsortin shokki-/toipumistilaa.

Me olemme joutuneet todella vähän kohtaamaan mitään yllämainitun kaltaisia tilanteita, ja olenkin hyvin kiitollinen siitä.

13307455_1032595366828554_573180634678004064_n

Muistelemme H:n kanssa usein lämmöllä esimerkiksi kättärin mahtavaa viiksekästä lastenlääkäriä, joka totesi meille lähtötarkastuksessa: "Te pärjäätte kyllä, olette oikein aikaansaavan oloisia vanhempia". Hän oli kyllä tavallaan ihan oikeassakin. Aikaansaavia? Siihen en kommentoi mitään, mutta noin muuten olen kyseisen lekurin kanssa samaa mieltä. Missään vaiheessa Piippiksen diagnoosi ei nimittäin ole ollut arkea kaikista eniten hankaloittava tekijä. Se on kulkenut tosi kivasti mukana kuluneet 5-vuotta. Se on iso osa meidän perhettä, ja olemme ylpeitä tuosta tytöstä – kromosomimäärästä huolimatta.

Muutama negatiivinen kokemus meilläkin on parin vuoden takaa, mutta niihin en nyt tässä sen kummemmin enää palaa, sillä niillä sanoilla ei ole enää merkitystä. Syy miksi aiheesta kirjoitan on se, että minua tosi kovasti harmittaa uusien vanhempien puolesta, jotka joutuvat moisia tilanteita kohtaamaan, ja mielensä niistä pahoittamaan.

Olen kovin usein surkutellut sitä, että omat kätilönopinnot jäivät kesken, sillä tunnen sisimmässäni, että lapsenpäästäjänä olisin varmasti ollut ihan kelpo. Valitettavasti joka tentissä 100 prosenttisesti läpi suoritettavat lääkelaskut tulivat mun, ja tämän unelman väliin kohtalokkaasti. Tein kaikkeni. Kävin preppauskursseja useammin kuin kerran, mutta liian usein mokasin tiputusnopeuksien laskemisessa, ja tenttejä kertyi lopulta liikaa rästiin. Tämä on asia, joka tulee varmasti harmittamaan kiikkustuolissakin, mutta eteenpäin on mentävä siitäkin huolimatta. Pirpanan syntymä on vahvistanut näitä tunteita entisestään, sillä sain itse 5-vuotta sitten synnärillä tukea aivan superihanalta kätilöltä, jolla oli oma extrakromosomimurunen kotona odottamassa.  Okei, tää nyt oli tällainen katkeransuloinen tilitys tähän väliin, mutta suotakoon se mulle tälläkertaa ;) Mun kohdallani tilanne meni näin, mutta onneksi saan nyt tämän blogin kautta avata vähän meidän perheen arkea, joka on kehitysvammasta huolimatta melko normaalia.

On hyvin vaikea kuvitella elämää ilman Piippistä ihan yhtälailla, kuin kahta muutakaan. Tuo ihanainen kolmikko on tehnyt meistä H:n kanssa sen, mitä tänäpäivänä olemme. Ja meidän on hyvä näin. Piippis saa sisaruksiltansa paljon, mutta antaa myös heille. Heidän yhteinen maailmansa on ainutlaatuinen. Piippis on silminnähden onnellinen lapsi, ja hän nauttii elämästänsä. Hänellä toki on omat vaikeutensa, mutta kenelläpä meillä ei olisi, kromosomeihin katsomatta. Meidän lapsistamme tuskin kukaan pokkaa kemian Nobelia, mutta ei heiltä sellaista odotetakaan. Tärkeintä on, että tuntevat vanhempiensa sekä läheistensä rakkauden, ja ovat elämässään onnellisia. Teen kaikkeni sen eteen, ja tällähetkellä olen äitinä hyvin onnellinen kun omiani katson.

Ja ettäkö tämän palauttaisin?



Näin hän tanssi pari päivää sitten mummin ja papan kanssa. Pieni tyttö, täynnä elämää.

Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille!

<3

Yleinen

Hiljainen viikko blogissa

17.56

Vietin viikko sitten perjantaina tyttöporukalla iltaa Helsingin Löylyssä, ja törmäsin hyvään tuttuun vuosien takaa. Oli ihana nähdä, sekä höpötellä hyvässä hengessä hetkenaikaa niitänäitä. Muutaman päivän päästä sain tuolta samaiselta tuttavalta viestin facebookiin, jossa hän kyseli mun kuulumisia ja kertoi jääneensä pohtimaan sitä, kuinka vaikutin etäisesti hieman haikealta. Halusi siis vain varmistaa, että mulla on kaikki oikeasti hyvin. Viesti sai mut häkeltymään, mutta se viesti oli loppupeleissä tosi tärkeä sekä silmiäavaava. Tuo haikeus ei nimittäin ollut tarkoituksellista, enkä tiedostanut sitä itse siinä hetkessä.


Tuona kyseisenä iltana mun fiilis oli todella hyvä, sillä olinhan saanut nauttia aurinkoisesta päivästä upeassa porukassa, kesäisessä Helsingissä. Melankoliaa ei siis ollut havaittavissa. Pääsääntöisesti pyrin elämässäni keskittymään positiivisiin juttuihin, ja omia murheita en ystävilleni viimeaikoina ole purkanut. Silloin kun nähdään, nautitaan toistemme seurasta hyviin asioihin keskittyen. Siitä saan itsekin voimaa.


On silti ilmiselvää, että jokaisella meillä on omat huolenaiheemme, ja näin luonnollisesti myös minulla on. Nyt myös tajusin sen, että viimeaikojen murheet paistavat musta päällepäin. Läheisen ihmisen sairaus, oma väsymys sekä muutama muu juttu arjessa vaivaavat mieltä päivittäin. En lähde sen enempää näitä syitä nyt availemaan, sillä se ei ole tässävaiheessa ollennaistakaan. Tärkeintä on itse tiedostaa tilansa , ja antaa omille ajatuksille riittävästi aikaa.


Olen äiti, en valitettavasti mikään supernainen. Jatkuva suorittaminen onkin nyt vetänyt mun hetkelliseti piippuun. Kotona ollessani mulla on sellainen tunne, että mun täytyy kokoajan olla tekemässä jotain, ja niin myös teenkin. Kuluneen viikon aikana olenkin yrittänyt vetäistä hetkeksi kaiken "ylimääräisen" minimiin, ja keskittyä omaan jaksamiseeni. Pyykkiä on pestävä, tiskejä tiskattava (uutta astianpesukonetta ei vieläkään olla saatu hommattua) ja siivoamista riittää niin paljon, kun vaan jaksaa tehdä. Kirjoittamisesta pystyy luistamaan hetkeksi (jos itse saisin päättää niin skippaisin mieluummin siivoamisen), ja tässäpä siis syy hiljaiseloon blogissa.


Ajatus elämästä ilman blogia tuntuu nyt täysin mahdottomalta, ja sen jos minkä olen tämän viikon aikana saanut huomata. Tämä on mun keino pysyä järjissäni, ja antaa aikaa ajatuksilleni. 47 palasta onkin siis vain sekä ainoastaan suuri apu arjessa jaksamiseen, niin yllättävältä kun se kuulostaakin. Ei missään nimessä siis rasite. Usein multa kysytäänkin, että "Miten sä jaksat lastenhoidollisten tehtävien lisäksi vielä kirjoittaakin?". Kyllä mä jaksan, koska rakastan sitä.


Kynä onkin siis sauhunnut kovasti ja muistio on täyttynyt jos jonkinlaisista ajatuksista illalla, ennen nukkumaanmenoa. Tuota "hiljaisen viikon" tajunnanvirtaa luvassa siis alkavalla viikolla enemmänkin.


20160601_170823_resized


Passivoitunut en kuitenkaan arjessa ole, vaikka blogissa näin on tapahtunutkin väliaikaisesti. Käytiin viikolla pyörähtämässä Koiramäen pajutallissa possuja ja kaneja katsomassa, sekä myös herkuttelemassa kesäterassilla. Tässäpä muuten pieni vinkki täälläpäin asuville. Ilmaista kivaa pikkutyypeille, sekä vanhemmille tietysti myös. Pajunoksilla saa tehtyä upeita saippuakuplia, ja itsehän innostuin tuosta hommasta vallan. Lapsille oli vielä vähän hankalaa, mutta muutaman vuoden päästä varmasti jo onnistuu.


20160601_171716


Ahkerasti kuitenkin yritettiin puhallella ;)


20160601_170913


Eilen sitten vuorostaan juhlittiin PikkuW:n ihanaisen kummitätösen valmistujaisia Helsingin saaristossa, ja oikein hienosti meni, vaikka lautallakin jouduttiin matkustamaan. Kaikista pienin odotetusti vähän hermostui tuon lauttamatkan aikana, mutta rauhoittui onneksi heti kun päästiin ravintolaan, rauhalliseen omaan kabinettiin. Loppuilta sitten sujuikin mukavasti. Ruoka oli hyvää, ja ehdimme jopa H:n kanssa siitä nautiskelemaankin, kiitos apukäsien! PikkuW myös herkutteli oman lohiannoksensa lähestulkoon kokonaan. Hieno pieni mies! Niin reipas ja avulias muutenkin, suuri pelastus äidin arjessa kun isi on töissä <3



20160604_194551_HDR


Kuskasin meidän köörin Helsingistä kotiin ysin jälkeen, ja olin niin tuhannen väsynyt, että säntäsin samantien nukkumaan lasten vanavedessä. Nukuinkin sitten kellon ympäri.


Hyvää tekee joskus irroittautua normaaleista rutiineista, jonka jälkeen niiden pariin on taas kaksinverroin mukavampaa palata. Siispä aurinkoisin mielin uuteen viikkoon!


:)


Suosituimmat

Facebook