Monta syypäätä mun hymyyn

20.19

Touhukas alkuviikko alkaa olla nyt takanapäin, ja elo rauhoittuu jälleen hetkeksi. Kiireestä huolimatta mieli on virkeä, ja helpottunut. Uusi homma henkilökohtaisena avustajana tuntuu tosi mielekkäältä, ja tunnen jutun omakseni. Ihanaa kun saa olla avuksi! Ja upeaa, että henkilökemiat avustajan sekä avustettavan välillä pelaa täydellisesti. Olen iloinen.

Tänään pääsin meikkaamaan itseäni ammattilaisen opastuksella, ja poimin talteen muutamia hyviä meikkauskikkojakin siinä samalla. Löysin myös elämäni aurinkopuuterin Mary Kay-nimiseltä tuotemerkiltä ja nyt säästelen pennosiani, että jossainvaiheessa pääsen tuon puuterin käsilaukkuuni ostamaan. Menee tovi.

Piippiksen puheterapiat pyörähtivät tänään käyntiin tutun ja turvallisen pu-te:n huomassa, ja tästä olemme todella TODELLA kiitollisia! Kyllä nää asiat näyttää aikas usein lutviutuvan parhain päin, kunhan vaan jaksaa uskoa hyvään.

Eilen juhlittiin mun oman rakkaan velipojan, Piippiksen kummisedän, sekä lasteni enon nelikymppisiä, ja onnistuimme vieläpä yllättämään sankarin täydellisesti! Mun veli on tosi rakas. Eikä sitä kyllä neljäkymppiseksi vielä uskoisi ;)

Pienenä miinuksena järkkärin hajoaminen. En tiedä mikä siinä nyt skragaa, mutta kuvat ovat tärähtäneitä ja se ei johdu mun käden epävakaudesta, siitä olen varma. Taidoistani en olisi sitten niinkään varma. Tai asetuksista. No jokatapauksessa, kuvia en sillä nyt pysty ottamaan. Siispä tässä muutama insta-pläjäys kuluneilta päiviltä.

Aika suloinen pikkumies minulla. Ihan oikeasti mä liikutun, kun katson näitä kuvia. No, se olkoon äidille sallittua. 



Mun tähtisilmä.

Kyllä nää pikkuihmiset ovat kaikista suurin syy myn hymyyni. Sen lisäksi, että ovat meidän vanhempien silmissä kaikista suloisimpia otuksia maailmassa, olemme myös tajunneet tässä viimeaikoina, että niillä on ehdottomasti myös parhaimmat jutut. Puheen kehityksessä on puolensa.. ja puolensa. Puhumalla on myös helppo nolata vanhemmat julkisella paikalla. Tästäkin ollaan jo vähän maistiaisia saatu.. Viimeksi eilen. Siinä tuntemattomien nais-ihmisten läsnäollessa mun piti kertoa Wäinölle, mitä Tena-ladyt ovat. "Sellaisia vaippoja". Hohhoijaa. Pientähän nämä tällaiset, mutta siinä tilanteessa siltikään ei niin kiva juttu. Innolla odotan mitä kaikkea kivaa saamme kokea, kunhan tuo esikoismurunen pääsee juttujansa lennättämään kunnolla julkisella paikalla.. niin, että ulkopuolisetkin ymmärtävät.

Ihan sama. Lapset on ihan parhaita.



Viikonloppu, sekä uuden alku

21.43


Mulla on kiire ja hoppu.  Huomisen jälkeen tilanne helpottaa, ja loppuviikosta luvassa taas vähän syvällisempää pohdiskelua liittyen tulevaan. Paljastuksiakin saattaa lipsahtaa..

Siuntion reissu sujui onnistuneesti siihen nähden, että mukanamme oli kolme alle 5-vuotiasta pientä. Minä sain mm.nautiskella intialaisesta päähieronnasta sillävälin, kun isi leikki lasten kanssa ulkona. Luksusta siis. 
Yö sujui loistavasti, vaikka nukuimmekin kaikki samassa huoneessa. Niin hyviä öitä ei kotopuolessa ole nähty aikoihin! Reissun päällä näköjään nukuttaa ihanasti koko porukkaa. Se on nyt pariinkin otteeseen todistettu ihan pienen ajan sisällä..

Kiitos kovasti mummulle sekä ukille tästä mahtavasta loikasta arjen ulkopuolelle. Tämä teki niin hyvää meille kaikille!



Eilen tehtiin pikku lenkkikin Siuntion metsissä, ja tänään käveltiin koko perhe 7 kilsan aamulenkki "vihreeseen kauppaan" ja takaisin. Jalat tässä vähän huutelee hoosiannaa, mutta nautin siitä tunteesta kovasti!
Lenkin päätteeksi H kävi naapurin pihalla "luumuvarkaissa". Tai no, siltä se ainakin saattoi vaikuttaa muiden naapureiden silmissä. Oikeastihan meillä oli lupa tähän. 


Tänään aloitin myös hommat henk.koht avustajan pestissä. Tykkään valtavasti. Ei se oikeastaan tunnu työltä ollenkaan! Se on enemmänkin auttamista, ja siitä tulee tosi hyvä mieli itselle myös. Palailen tähänkin aiheeseen myöhemmin tälläviikolla.

Mukavaa alkanutta viikkoa!



Kohti viikonloppua

21.15


Huomenna reissaamme kohti syksyistä Siuntiota. Juhlistamme mummun 6kymppisiä kylpylässä hyvän ruoan, juoman sekä seuran parissa. Tästä lisää sitten myöhemmin.

 Ja hei, instagram päivittyy tiheään tahtiinsa, niinkuin aina. #47palasta.

Mahtavaa viikonloppua kaikille <3

Isot

14.31


Nämä kaksi. He eivät enää nuku päiväunia. He kikattavat, juoksevat ja kutittelevat sen aikaa, kun pikkusisko nukkuu ulkona terassilla unosiaan. 

Ilo on kovin tarttuvaa. Nää on tosi ihania hetkiä. Nämä haluan ikuisesti muistaa.



Hiusprojekti etenee

21.57


Muutama sananen ihan vain minusta itsestäni. Löysin nimittäin netistä puolivahingossa täydellisen väriset pidennykset, ja mun oli aivan pakko tilata ne sillä pidennysten sävy on erittäin vahvasti sama kuin omani. Tavoitteenani on siis vihdoin sekä viimein pysäyttää blondauskierre, ja palata kahdenkymmenen vuoden jälkeen omaan hiusväriini. Nauttia hiirenharmaista luonnollisista sekä hyväkuntoisista hiuksista. Säästää rahaa, ja aikaa. Näiden upeiden lisäkkeiden avulla sain pienen varaslähdön tuohon projektiin. Vitsit että piristi! Oli myös ilo huomata, että tuo värihän jopa sopii mulle ihan kivasti?

Muistattekin varmaan Olaplex-postaukseni muutaman viikon takaa? Valitettavasti mulle kävi niin, että tuo silkkisten hiusten ilo sekä autuus kesti vain pienen hetken, ja nyt hiuslaatu on melkeinpä palautunut entiselleen.. No, mulla lähtötilanne oli jo niin extreme, että kaikilla tuskin näin edes tapahtuu. Juurikin tuon jatkuvan kotiblondauksen vuoksi hiuslaatu on todella huonokuntoinen, ja tästä syystä haluan kasvattaa luonnollisen sekä terveen kuontaloni takaisin, vaikka se ottaisikin hieman aikaa. 

H väittää, etten koskaan viihdy kahta viikkoa pidempään uudessa hiusmallissani. Fiksu mies! Niin se nimittäin taitaa olla. Näiden lisäkkeiden ansiosta voin nyt vaihdella lookia fiiliksen mukaan. Lyhyt malli on helppo, mutta mikä ihme siinä on, ettei se tunnu omalta? 





Samanlaiset erilaiset

12.33

Usein täällä kotona lasten kanssa yksin ollessaan, sitä pysähtyy pohdiskelemaan jokaisen ipanan omaa ainutlaatuista luonnetta ja sitä, miten samanlaisia, mutta kuitenkin tavallaan niin erilaisiakin ovat. Piippis ja PikkuW ovat kaikessa rauhallisuudessaan olleet hyvin helppoja vauvoja aikanaan. Tämä kolmonen yllätti meidät ihan tosissaan "haastavuudellaan" ja alussa se sai meissä vanhemmissa aikaan jopa vähän pelonsekaisiakin tuntemuksia. "Miten me selvitään näistä tulevista vuosista?!". Heti vastasyntyneestä neitiä piti kantaa sylissä jatkuvasti ja nukahtaminen yöunille on aina ollut hankalaa. On edelleen.

Oli miten oli, niin ihan hyvin ollaan kuitenkin selvitty, ja tuo kaikesta niin kovasti kiinnostunut kolmonen on sulautunut porukkaan hienosti. Täydentää jengiä olemalla oma ihana, vilkas itsensä. Ihan pienestä vauvasta asti oli sellainen, että pisti jokaisen vatsalihaksensa likoon yrittäessään esim sitteristä pystyyn. Kokoajan. Sitten kun lihakset tarpeeksi vahvistuivat, ponkaisi hän pystyyn ja 10 kuisena mennä viipotti jo sisarustensa perässä. Sylissä ei pysy enää hetkeäkään, vaikka sinne usein haluaakin. Kokoajan tutkimassa ja touhuamassa. Mahtavaahan se on! Se on hänen tyylinsä oppia uusia asioita, ja elämää ylipäätänsä. Ja viihdyttäväähan tuota tohellusta on vierestä seurata, kun neiti keksii mitä huvittavampia juttuja päivittäin. Hän on loistava koomikko kaikessa suloisuudessaan.

 Varjopuolena mainittakoon tapaturma-alttius, ja PikkuH onkin meidän lapsista saanut kaikista eniten mustelmia sekä haavoja kompastellessaan, törmäillessään seiniin, tippuessaan sohvalta ja sitärataa. Neitiä on saanut myös eniten roikottaa ilmassa ja taputella selkään, kun kurkussa on ollut jotain ylimääräistä. Toki tähän tilanteeseen vaikuttaa myös se, että muut sisarukset vaativat huomiota ja on täysin luonnollista ettei tuota huomiota voi jakaa jatkuvasti vain yhdelle menevälle.

Jokainen erilainen, ja sehän sitä todellista rikkautta on. Koskaan ei tietenkään liiaksi saisi vertailla, mutta tällainen keskiviikko-aamuinen tuumailu hyvässä hengessä äidille nyt suotakoon. Monta yhdistävää tekijää meidän kolmikolta löytyy myös, ja niistä mainittakoon mm. rakkaus musiikkiin sekä perus-tyytyväinen, hymyileväinen luonne (jätetään nyt uhmisjutut ulkopuolelle tästä ) ;)   Huumorintaju yhdistää, ja samoille jutuille kikatellaan. Leikit ovat usein yhteiset, ja kaikista pienin on otettu ihanasti mukaan sisarusjengiin.

Kunpa aina pysyisitte yhtä läheisinä! <3

Vilkas ja niin tuhannen suloinen! <3

Tähän loppuun sanon vielä sanasen valokuvista . Olen pidemmänaikaa harmitellut kuvien laatua täällä blogissani, ja yrittänyt vähän skarpata. Tykkään kuvata järkkärillä, mutta olen todennut myös sen, että vaikka kuinka yritän, niin parhaimmat otokset meidän elämästämme tallentuu kännykkään ja ovat niitä vähän huonolaatuisempia tilannekuvia. Totuus on se, että blogiin laitan niitä kuvia, jotka henkii mulle itselleni aidointa ja suloisinta tunnelmaa. Onneksi muissa blogeissa kuitenkin panostetaan kuvien hyvään laatuun, ja niistä saamme jokainen nautiskella sitten erikseen. Yritän silti kokoajan kehittyä tälläkin saralla. Haasteet ovat tervetulleita ja piristävät harrastusta. Haaveena olisi ostaa jossainvaiheessa vähän pienempi järkkäri, jotta sen saisi helpommin napattua mukaan jatkossa.. Vinkata saa edullisista, mutta hyvistä.


Luonnossa

20.56

Tänään syksy on antanut parastaan. Aamulla herättiin sateen ropinaan ja tämä maanantai-aamu oli myös poikkeuksellisen pitkä, sekä kiireetön. Kaapoa, Jaria&Karia sekä viltin alla syöpöttelyä. 

Jossainvaiheessa sade lakkasi, ja vaikka sen uhka oli edelleen vahvasti olemassa, päätettiin kaikesta huolimatta uskaltautua isin kotiutuessa töistä vähän pidemmälle kävelylenkille. 




Piippis menee jo metsäpoluillakin kuin vanha tekijä. Tosi ihanaa! Kohta päästään koko perhe samoilemaan, kunhan tuo pieninkin tuosta ottaa kunnolla ja tukevasti jalat alleen.




 Illalla sade jälleen palasi, ja pienet armaat saivat tänään myös nukahtaa peltikaton ropinaan. Lapsena rakastin itse sitä yli kaiken, ja se tuntui turvalliselta. Toivottavasti nämä omani kokevat myös niin.


Olen kovasti rakkautta täynnä tällähetkellä.
<3

Miesten reissu. HJK-ROPS

21.23

Eilen isovanhempien luona ollessamme, H:n kännykkään tuli viesti, jossa Piippiksen kummisetä ehdotti HJK-ROPS matsia tällepäivälle. Ja niinhän siinä sitten kävi, että PikkuW pääsi tänään kokemaan elämänsä ensimmäisen ison futismatsinsa. Nuorena se on vitsa väännettävä, ja näitä tällaisia reissuja isin kanssa tulee varmasti olemaan vielä lukuisia tulevaisuudessa.

Pikkujätkä oli tosi tärkeenä lähdössä, ja Turtles-reppuun pakattiin eväät mukaan. Hyvin maistuivat herkut ulkoilmassa.

Antaapa kuvien puhua puolestaan. 


Lähdön hetkellä. Yhteistyönä saaduille Reiman aurinkolaisellekin löytyi onneksemme käyttöä vielä tänä syksynä! Istuvat W:n päähän täydellisesti, ja pysyvätkin siellä vaikka meno aika-ajoin yltyisikin hieman villimmäksi.




Kotiinlähdön hetkellä mun iso-, sekä pikku-ukko kiipesivät tietysti vielä stadikan kaltseille maisemia ihastelemaan. Upea päivä pienelle miehelle. Onnellinen poika palautui kotiin, eikä unta tarvinut illalla odotella. Kivaa kuulemma oli, ja lupasi lähteä ehdottomasti uudestaan isin mukaan!


Me tytöt käveltiin päivällä mummin sekä papan luokse syömään, sekä värjäämään mummin hiukset. Ehkä enskerralla päästään myös matsiin mukaan ;) Ei vaan, oon tosi iloinen, että W sai viettää ihan kahdestaan aikaa isin kanssa. Tällaiset hetket ovat myös erittäin tärkeitä näille pikkutyypeille.

Parasta alkavaa viikkoa!

Nostalgiaa kaksin

23.26

Lapset ajoissa nukkumaan, ja vanhemmilla hetki aikaa yhdessä. Kahdestaan. 
Mitä teemme?
No katsomme tietysti vanhoja Jyrkejä 90-luvulta!





Tunnen itseni vanhaksi.. ja kerrankin koen sen  rehellisesti olevan ihan ok.

 Huikea fiilis näissä vanhoissa lähetyksissä! Ei tällaista nykyään näe enää missään.Apulanta. Bush. No doubt. Him. Nirvana. Tehosekotin. Juustopäät...Saisinpas mahdollisuuden hetkeksi palata ajassa taaksepäin.. 


<3


Syystuulia

11.15




Voihan syksy! Se meinaa heittää mielen aika-ajoin jopa vähän matalaksi. Huomaan pohdiskelevani ja mietiskeleväni liikaa. Stressaan ja surkuttelen. 

Onneksi kuitenkin vain aika-ajoin.



Tavallaan näen syksyssä aina mahdollisuuden uuteen. Ja uusia tuulia todella puhaltelee myös meihin päin. 

Blogin suhteen pohdiskelen, sen varmaan moni on huomannutkin muutamista sivulauseista viimeaikojen postauksissa. Pohdiskelen todella paljon. 




 Myös arjessa tulee tapahtumaan muutoksia. Aloitan työt. Tosin vain osa-aikaisesti, mutta kuitenkin. Ryhdyn henkilökohtaiseksi avustajaksi, ja työskentelen parina iltana viikossa. Taloudellisesti tämä on jo iso helpotus meille, ja uskon muutaman tunnin happihyppyjen tekevän hyvää myös omalle hyvinvoinnille. Eipähän tule ehkä ihan niin paljon pohdiskeltua ja stressattua. 

Odotan tätä kovasti.


Ei syksyssä mitään pahaa ole. Se pitää vain osata ottaa vastaan oikealla tavalla. Harjoittelen vielä, mutta tallailen kuitenkin jo oikeaa polkua, uskoisin.

Kun äiti bloggaa

13.30


H sai ikuistettua eilen hyvin tyypillisen hetken meidän arjessamme. Pääsääntöisesti kirjoittelen postauksia illalla, kun lapset ovat menneet nukkumaan, mutta joskus inspiraatio postaukseen iskee keskellä päivää ja silloin näyttää tältä.

Esikoinen katsoo Risto Räppääjää, ja eläytyy hyvin vahvasti kädet viuhuten sekä laulaa loilotellen. Äiti tekee kaikkensa saadakseen ajatukset talletettua koneelle, keskimmäisen kilpaillessa samalla äidin huomiosta (jota kyllä saa ihan riittävästi muuten) . Kaikista pienin nukkuu tässävaiheessa. Aina. PikkuH:n olessa hereillä, on kirjoittaminen nimittäin täydellisen mahdotonta.

Kyllähän se niin on, että tässä elämäntilanteessa bloggaaminen on yksi haaste muiden arjen haasteiden joukossa, mutta totuus on myös se, että saan niin paljon voimaa tästä harrastuksesta, etten kyllä ihan helposti suostu siitä luopumaankaan. Tärkeille ja voimaannuttaville jutuille saa kyllä aina nipistettyä hetken, jos vaan tarpeeksi haluaa.

Olen neljä vuotta nyt kirjoitellut suht aktiivisesti, ja mietinkin tuossa yksi ilta että mitenhän osaisin ollakaan, jos lopettaisin bloggaamisen kokonaan? Jossainvaiheessa se hetki kuitenkin varmaan tulee. Tuskin koko loppuelämääni kirjoittelen. Entäs mitä mun blogilleni sitten tapahtuu? Häviääkö kaikki nämä kirjoitukset meidän tavoittamattomiin? Vuosien muistot haihtuvat bittiavaruuteen? Aika kauhistuttava ajatus. Entäpäs, jos blogger kaatuu yhtäkkisesti?! Meidän lapsillamme kun ei ole täytettyjä vauvakirjoja, vaan meidän lapsillamme on 47 palasta. Huh. Nyt on varmaan pakko alkaa tallettamaan näitä postauksia jonnekkin muistikortille, vaikka aikaa ylimääräiselle onkin vähän. Mutta niinkun sanoin, tärkeille jutuille aikaa löytyy aina. 

Hitto, rupes ahdistamaan vähän.

Oletteko muut bloggaajat miettineet tällaisia asioita?






Puolikuntoiset

15.05

Marja Hintikka Live:n julkistamisen jälkeen päätin eilen pitää pienen hengähdystauon kirjoittelemisen kanssa, ja ilta menikin iisisti Elämä lapselle-konserttia katsellessa. Piippis ihanasti siinä kainalossa. Muut muksut nukahtivat jo kasin aikoihin, mutta jostainsyystä esikoisneito ei vielä silloin ollut valmis, ja tälläkertaa se oli vain sekä ainoastaan bonusta. Oli paljon kivempaa katsella tuota aina niin liikuttavaa, sekä tunteisiin vahvasti vetoavaa lähetystä kaksin, kuin vaikkapa yksin. 

Ollaan Piippiksen kanssa kumpikin nyt vähän puolikuntoisia. Neitiä on viimeaikoina vaivannut taas ummetus-ongelmat, ja aika-ajoin hän on ollut todella tuskainenkin. Harmillista, että tämä on tällaista vuoristorataa yhä edelleen. Saas nähdä, että joutuuko tässä kohta käydä moikkaamassa lekuria asian tiimoilta. Pieni epäilys mulla on nyt siitä, että Pegorion-lääkeannos on liian pieni Pippikselle. En nyt viitsi yksityiskohtaisemmin kertoa tästä vaivasta, mutta sen voin kertoa että pahimmillaan se on äärimmäisen stressaavaa ja arkea hankaloittavaa. Kaikista inhottavinta tietysti neitokaiselle itselleen.

Itselläni alkoi eilisaamuna ihan hc-päänsärky, eivätkä edes viimeöiset unet vieneet sitä mukanaan. Heti aamusta sama meininki jatkui, eikä buranasta ole mitään hyötyä. Uskoisin tämän nyt olevan jotain hormonaalista, ja pitänee odotella pari päivää, josko tilanne tästä taas helpottaisi. Ei tässä vaan oikein meinaa jaksaa nyt toimia normaalilla sykkeellä, kun tekisi mieli kokoajan maata peiton alla pimeässä. Tältä tuntuu vissiin migreeni? Silmien taakse sattuu ja oksettaa. Todella hieno fiilis.

Onneksi viikonloppu tekee tuloaan ja toivottavasti olotila kohenee tässä sen myötä. Ja sitäpaitsi, eilen kun tuota Elämä lapselle-konserttia katsoin, tajusin jälleen kerran sen että meidän ongelmat on aikas pieniä verrattuna monen muun perheen tilanteeseen. Tuntuu vähän typerältä edes tällaisista valittaa..


Nyt siis vaan lepoa siinämäärin, kun sen nyt on vain mahdollista. Kyllä me Piippiksen kanssa nämä vaivat taas selätetään!


Kiitän vielä teitä ihanasta palautteesta tuon MHL videoklipin tiimoilta. Oli jännittävää julkaista se täällä, mutta nyt on helpottunut ja kiva fiilis!








Kesäinen onnenpäiväni. Nyt myös teille.

8.00

Moni teistä jo varmaan muistaakin sen kun kerroin kesäkuussa mulle järkätystä yllärihemmottelupäivästä, sekä puutarhabileistä omalla kotopihalla ystävien ja perheen kesken? Useampaankin otteeseen olen täällä blogissa tuohon päivään palannut.. ihan syystäkin.

Tänään vietetään Helsingissä pressitilaisuus Marja Hintikka Live:n tiimoilta,  ja sain nyt jo luvan julkaista nämä allaolevat materiaalit teille blogini lukijoille.  Video on myös nähtävissä esimerkiksi Yle Areenassa, mutta laitan sen siitäkin huolimatta tänne blogiini suoraan. On tullut siis aika jakaa tuo aurinkoinen, yllätyksiä pursuileva sekä tursuileva päivä myös teidän kanssanne armaat lukijat! 

Onpas muuten hurjan jännittävää!

Rentouttavan hieronnan jälkeen Helsinki Day Spassa hengailua. Tässävaiheessa mun puhelin otettiin pois.

Haastis-hetki Katri Valan puistossa Sörnäisissä.

Pari nettiartikkelia tuosta tapahtuneesta myös tehtiin, ja se on tosi kiva juttu koska tuohon viisiminuuttiseen pätkään ei kaikki tärkeä mahtunut. Tässäpä siis ne artikkelit. 



Ja sitten vielä se videoklippi. Tv2:lla tämä näkyy siis ensimmäisessä Marja Hintikka Live-showssa  12.10.2015 ja klo 21:00. Menemme H:n kanssa paikanpäälle suoraa lähetystä seuraamaan.


Valvoin kesällä muutamanakin yönä mietiskellen, että kehtaankohan itse tuota pätkää edes katsoa?! Välillä meinasi jopa pienimuotoinen paniikkikin iskeä, mutta nyt olo on tottavie helpottunut! Päivän ihana fiilis on saatu talletettua tuohon 5 minuuttiseen tosi taitavasti, ja ihan täydellisesti en itseäni kuitenkaan nolannut (jos muutamaa supertyhmää ilmettä ei lasketa nolaamiseksi) ;) Oma pärstä nyt on mitä on , ja en ehkä ole ns.hehkeimmilläni näiden uuvuttavien raskaus-/vauvavuosien jälkeen, mutta se ei tässä ole nyt edes olennaisinta. Ajatus, ihmisten panos sekä sanoma on. 

Oma mies sekä ystävät puhuvat niin tosi kauniisti, että silmäkulmat kostuvat jokakerta tuota videoklippiä katsoessani. Rakastan niin paljon! Tunnen syvää onnentunnetta kun muistelen tuota päivää. Tällaista kyllä tapahtuu telkkarissa aina sillointällöin muille, mutten koskaan olisi uskonut, että se tulee tapahtumaan mulle! On siis kunnia-asia saada olla mukana näin upeassa ohjelmaformaatissa, ja oli hienoa saada nähdä, miten tällaista ohjelmaa tehdään. Aurinkoinen kesäpäivä Helsingissä Marjan ja Giten kanssa oli ihan huippu, ja tuntui kun oltais tunnettu jo pidempäänkin. Ehkä olin niin shokissa hyvällä tavalla, etten turhaan ehtinyt ujostella uusia tyyppejä.

Mitähän kaikkea mahtavaa tämä sarja tuo tullessaan, kunhan alkaa TV2:lla?! Sitä jään odottelemaan. Sangen loistavaa, että useat muutkin äidit saavat kokea tämän! Kaikkien pitäisi saada, ja kaikki sen ihan yhtälailla ansaitsisivat kuin minäkin. Mä isken vielä takaisin, lupaan sen!

Kiitos Yle. Marja, Gitte ja co. Kiitos suloinen aviomieheni, rakas perheeni sekä rakkaat ystäväni. Kiitos Laila, Wäinö sekä Heili. Tällaisen onnellisen pulloposkisen pikkuäidin olette minusta tehneet, ja se on ihan maailman parasta!

 Tää oli vuoden siistein juttu, ei epäilystäkään siitä. 










Kehon ja mielen virkistystä

15.31


Olen jälleen kerran tehnyt sen jo tutuksi tulleen päätöksen, että haluan päivittää elämäntavat astetta verran terveellisimmiksi, ja kiinnittää huomiota esimerkiksi syömisiini. Aina sillointällöin moinen toiminta lienee ihan paikallaan, mutta täydellisintä olisi tietysti jos elämäntavat pystyisi muuttamaan kertaheitolla pysyvästi. Mulle itselleni se on vaan jotenkin niin kovin vaikeaa ja repsahdus "rennompaan" tapahtuu aina jossainvaiheessa sitten kuitenkin. Nyt viimeaikoina varsinkin turhanpäiväinen herkuttelu ja epäterveellinen syöminen on astunut mukaan arkeen, ja siitä onkin ehdottomasti nyt päästävä taas hetkeksi. Aamukahvikin on kuluneiden viikkojen aikana vaatinut rinnallensa jo jonkun makean ihanuuden kaveriksi, ja vatsa on alkanut pullottamaan heti päivän alussa. Jatkuva hiilaripöhö, sekä vatsakivut tekevät huonoa mielialallekin. Sehän nyt on ihan selvä asia. 

Tänään aamupäivällä Prisman ostoskärryt täyttyivätkin nestettä mahdollisimman tehokkaasti poistavista tuotteista, ja  jumppahetki on taasen lisätty päivittäiseen aikatauluun. Ajan löytäminen n. 20 minuutin treenille on jo itsessään haaste, sillä varsinkaan PikkuH:n läsnäollessa en voi sitä tehdä. Neiti on vahvasti häiriöksi ;)

Ideologiani kehon sekä mielen puhdistamisessa on hyvin yksinkertainen: Vähän kaloreita, ja mahdollisimman paljon liikuntaa. Tämän lisäksi rutkasti vettä, ja paljon unta. Niin paljon kuin se nyt vaan mahdollista on mun elämäntilanteessani. Viikonloput otetaan sitten vähän rennommin, ja täydellisestä herkuttomuudesta ei siis ole kyse tälläkään kertaa.

Edellinen "kuntokuuri" tiputti kolme kiloa ja mun paino on herkuttelusta huolimatta pysynyt ihan kivasti hallinnassa. Vielä tästä nykyisestäkin lukemasta pystyy nipistämään kuitenkin ;) Katsotaan pystynkö siihen. Toisaalta riittää, kunhan saan vaan nesteet kehossa kiertoon ja olotilan sen myötä paremmaksi.

Hitsit, huomenna on jänskä päivä. Kerron siitä lisää sitten huomenna iltasella, mutta tosiaan kivat jutut liittyvät alkukesällä tapahtuneeseen hemmottelupäivääni, sekä Ylen syksyn ohjelmatarjontaan. Noh, vinkkaan vielä senverran että matkaamme H:n kanssa Helsinkiin pressitilaisuuteen. Elämäni ensimmäiseen. Niin kivaa!

Mutta nyt hetkeksi lasten kanssa ulkoilmaan, ja sitten aikaisin unille. Pääsi Piippiksen Herra Hakkarainenkin nyt tämän postauksen siivellä blogiin, kun en parempaakaan kuvaa tähän loppuun tänään keksinyt ;)

Aurinkoista alkanutta viikkoa!









Muutama sananen lähimmäisistä

22.08

Olemme onnekkaita, sillä emme kasvata lapsikatrastamme H:n kanssa kahdestaan. Meidän lapsillamme vanhempia on peräti 6 kappaletta. Meidän lapsillamme on maailman huikeimmat isovanhemmat. Rakkaus huokuu jokaisessa yhteisessä hetkessä puolin ja toisin. Lapset puhuvat isovanhemmista todella paljon, ja lapset odottavat myös päivittäin seuraavaa tapaamista, vaikka tapaavat hyvin usein muutenkin.

Eilen leikittiin mummun kanssa piilosta, ja kuunneltiin ukin sydänääniä. Tänään herkuteltiin papan herkkulettuja mansikkahillolla, ja sen jälkeen oli Piippiksen hyvä nukahtaa mummin lämpöiseen syliin, sillä se on turvallinen syli.


Sekä mun, että H:n muu perhe on myös hyvin läheinen. Se ei ole itsestäänselvyys, mutta meille se on suotu. Rakkautta isolla R:llä. Lastemme tädit, sedät ja serkut: Olette kultaakin kalliimpia meille, ja suuri voima arjessa. 

En tiedä miten selviäisin näistä vuosista ilman näitä rakastavia tyyppejä ympärillämme.
Kiitollisuus on vahvasti läsnä.

On hyvin tärkeää arvostaa perhettä sekä läheisiään. Ilman heitä, olisi niin paljon tylsempää. Ja rankempaa.

Nautitaan näistä yhteisistä vuosista! Napataan jokaisesta hetkestä tiukasti kiinni. 

Pieni suuri ihme(amme)

9.13

Tuttavani kysyi minulta tässä taannoin, että haluaisinko testata kasaan taitettavaa kylpy-ammetta lapsukaisillamme, ja tietysti olin heti valmis! Tarkoituksenamme on ollut jokatapauksessa hommata kolmas amme, sillä PikkuH haluaa nykyään aina kylpeä sisarustensa kanssa samaanaikaan, ja kaksi lasta yhdessä ammeessa verottaa kylpemishetken toimivuudesta sekä mukavuudesta jonninverran. Tämä testaus/yhteistyö sattuikin siis juuri oikeaan hetkeen!

Ja niinhän siinä kävi, että rakastuimme tähän Ihme-ammeeseen todella kovasti! Allaolevassa kuvassa näkyy tärkein syy, että miksi rakastuimme.


Kaksi vanhempaa kylpy-ammetta vievät siis huomattavasti suuremman tilan saunastamme, ja itseasiassa valtaavat tällähetkellä meidän toisen suihkukopin kokonaan. Tuon uutukaisen saa taittaa kokoon, ja pistää vaikkapa allaskaapin alle piiloon, jos haluaa sen pois näkyvistä. Ihan super-näppärää! Mä haluan näitä kaksi lisää!

Lasten matkatessa vaikkapa mummolaan yökylään, on tämä uusi pieni ihme tosi helppo napata reissuun mukaan.



Kasaaminen on helppoa, ja vie aikaa n.10 sekuntia. Amme on kuitenkin todella tukeva ja laadukkaan tuntuinen. Pohjassa oleva tulppa vaihtaa väriä veden lämpötilan mukaan, ja ilmoittaa jos vesi on lapselle liian kuumaa. Tämäkin ihan hyvä bonus siis! Oma veden lämpötilamittarimme kun on kadonnut jo aikoja sitten, ja usein tuleekin mietiskeltyä, että onkohan kylpyvesi sopivan lämpöistä. Eipähän tarvitse sellaistakaan enää tuumailla.

Meillä tämä kylpy-amme myös usein haetaan saunalta lasten toimesta, ja siinä katsellaan mm. aamun Pikku Kakkosta. Varsin monikäyttöinen tuote siis ;)


Tää on kyllä vuoden hittijuttu, voin ihan käsi sydämellä sen nyt tässä luvata jokaiselle teistä. Siinä kylpee ihan vastasyntynyt siinä, missä 4-vuotiaskin! Ammeen mukanahan tulee näppärä kylpyverkko, jossa on tosi helppo pestä pieni vastasyntynyt niin, että pieni saa mahdollisimman hyvän vesituntuman kylpyhetkessä. Ihanaa, että tällaisiakin asioita mietitään kylpyammeita suunniteltaessa.

Tämä tuote on muuten palkittu 11 eri tuotepalkinnolla, eikä tuo nyt mikään ihme ole. Mä en ainakaan koskaan aikaisemmin oo törmännyt näihin missään muualla!

Jos kiinnostuit, niin näitä ihme-ammeita pääsee nyt tilaamaan jo ennakkoon osoitteessa www.pienihme.fi . Mä tilasin heti lahjaksi yhden mun ystävän tytölle, ja kunhan rahatilanne sen sallii, heitämme vanhat ammeet kaatikselle ja tilaamme kahdelle muulle myös uudet Ihme-ammeet.





"Täältä tullaan!"

11.05

Niin, meilläkin leikitään nykyään ihan päivittäin "Piilosta"- leikkiä. Piippis sekä PikkuW toimivat pääsääntöisesti tiiminä äitiä tai isiä vastaan. Yhdessä piiloudutaan, ja yhdessä lasketaan sekä etsitään. Kymppiin asti kumpikin osaa jo hienosti. Sen jälkeen vähän takkuilee ;)

Antaapa kuvien kertoa enemmän näistä meidän leikki-hetkistä. Pahoittelen kaaosta taustalla. Jälleen kerran. 

Tää on se piilo, mihin ensimmäisenä aina kömmitään.. 




"Äiti huuda PIIP PIIP!" 

Ja voi sitä onnea, kun äiti tai isi löydetään!





Kivaa, kun saa itsekin heittäytyä päivittäin lapseksi näiden omiensa myötä, ja palata perinneleikkien pariin. 

Mikähän se seuraava leikki on, jonka keksivät?


Kolme EI ole yhtä kuin kaksi

16.27


Olin eilen kahden vanhimman kanssa fysioterapiassa, ja oikein kivasti suoriuduttiin tuosta koitoksesta. Piippis jumppasi fyssarin kanssa, ja W leikki muilla leluilla kiltisti itsekseen. Neitokainen oli aivan into piukeena, kun sai tanssia Risto Räppääjän tahtiin muun jumpan ohella! Kuvankin tuosta hetkestä nappasin.

Tuntui tosi helpolta ja "vapaalta" olla kolmistaan liikenteessä. Toivottavasti kukaan ei käsitä tätä väärin, mutta kyllä se toistaiseksi on vaan niin, että yksin kolmen pienen kanssa liikenteessä oleminen on kaikkea muuta kuin mukavaa. Jos tytöistä jommankumman päästää rattaista kävelemään(sitä varmasti jossainvaiheessa alkavat kinuamaan), ovat suur-katastrofin ainekset kasassa. Vaihtoehtoja ei siis tuossa hetkessä ole muuta kuin kuunnella Piippiksen lohdutonta itkua sekä ihmetystä siitä, miksi ei hän pääse rattaista pois niinkun veljensä.

En saanut autoa edes oven viereen, ja jouduimme kävelemään toiselta parkkipaikalta fysioterapiaan. Vaikka mulla ei ollut rattaita mukanani, niin homma toimi kuin tanssi! W on jo kovin omatoiminen sekä tottelevainen, ja sain keskittyä Piippiksen kevyenliikenteenväylällä pysymiseen. Oli kyllä voittajafiilis! Tuli toiveikas olo. Kunhan tuo kolmonenkin tuosta senverran kasvaa, että oppii tottelemaan käskyjä, ja että sitä pystyy hädän hetkellä vaikka vähän lahjomaankin, niin ihan uudenlaiset ovet avautuvat taasen meidän elämässämme. Kyllä se päivä vielä koittaa! Yksi karkaileva lapsi on ihan pala kakkua! ;)

Illalla uskaltauduttiin kuitenkin kävelylenkillä kokeilemaan tällaista extreme-etenemistyyliä. Mulla oli kuvanottohetkellä koirakin vielä toisessa kädessä, eli olimme siis liikenteessä koko perhe. Kävellen. Ja kyllähän se ihan kivasti meni tällaisella rauhallisella pihakadulla ;)


Tässä(kään) tapauksessa siis kolmas ei mene siinä, missä kaksikin. Tietyt tilanteet ovat hankalampia, mutta silti olen tyytyväinen päätökseemme kolmesta pienestä tyypistä, pienellä ikäerolla. Nämä tällaiset pattitilanteet kun ovat aika pientä siihen verrattuna, kuinka supersiistejä tyyppejä nää muuten ovatkaan! ;)

Pakko vielä tähän loppuun kertoa, että kun sain tänään nukahtaa päikkäreillä W:n viereen, niin jopa päiväuniini nämä karkailutilanteet jälleen hiipivät. Painajaisen muodossa luonnollisesti. Etsin PikkuH:ta sekä PikkuW:tä Järvenpäätalosta ihmismassan joukosta. Se uni loppui onneksi hyvin, vaikkakin PikkuH löytyi ihan viimehetkellä kiipeilemästä korkealla kaiteella. 

Hohhoijaa. Mun elämä. 
<3


Suosituimmat

Facebook

Instagram