Pikkuveli

Kestovaippa?

22.54



Oltiin mummulassa kylässä ja unohdettiin vaipat kotiin. No "Väke" sitten lirautti pissit lahkeesta ja vaatteet kastuivat. Onneksi oli puhdas harso ja mummun mielikuvituksen lisäksi myös kaapissa kelmua. Näin toimittiin.

Päästiin kuivana kotiin.

Hyvää viikonloppua!
:)


Kiitollisuutta

Puuttuva palanen?

21.54


Tänään Pirpana rakastui Robiniin. Äidin puhelimen näyttö oli ihan kuolassa kun tyttö päätti pusutella tuota söpöä poikaa ihan kunnolla sitten niin. Onhan se nyt suloinen tuo söpöstys äiskänkin mielestä!

Aamu meillä alkoi Fröbelin palikoilla, sillä sain vinkin että musiikki voisi toimia apuna tuohon huomionhakuiseen huuteluun jota tyttö on harrastanut aika paljon viimeaikoina. Ja kyllähän se auttoi. Pikkuiset kädet vaan viuhtoi yläilmoissa ja silmissä oli tuo tuttu, maaginen palo. On se vaan niin että musiikilla on ihan uskomaton voima. Joulukuussa meillä onkin Piippiksen kanssa edessä taas yhteinen keikkakokemus kun mennään katsomaan FP:tä ihan livenä. Olen satavarma että tyttö viihtyy.

Ensimmäinen viikko kahden lapsen kanssa on hurahtanut ihan mukavasti. Paljon ovat isovanhemmat auttaneet ja siitä olen kiitollinen. Oma olo kuitenkin on tosi helpottunut kun olen huomannut että kyllä tässä jotenkin päin selviää sen aikaa kun H on töissä. Ja ei tämä ikuisuuksia kestä. Toki tartun tilaisuuteen sellaisen eteen sattuessa ja eilen tein niin kun siskontyttö mietiskeli että mihinköhän menisi taksvärkkipäivänä töihin. Bingo! Meille tietenkin! Huomenna hän nyt sitten tulee tänne mun avukseni ja se on tosi kivaa. Saa kaikenlisäksi viettää aikaa rakkaan tyypin kanssa ja etenkin Pirpanalle tuo on ihan huippukiva juttu. Niinkun jo aikaisemmin mainittu, hän tykkää noista serkkutytöistä paljon.

Mulla on aika kiva fiilis. Just nyt ei väsytäkkään. Viikon päästä me juhlitaan tupareita ja ensviikolla on hulinaa tiedossa kun viimeiset silaukset kotomiljöössä tulee suorittaa. Ihana saada kaikki kaverit kasaan!
Nyt tulevana lauantaina päästän H:n vapaalle kaverin synttäreitä juhlimaan, lastaan lapset mersuun ja kurvaan siskon luokse saunomaan. 

Ja hei nyt tarvitsen vähän vinkkivinkkejä lukijoiltani! Ostin hienon kankaan ja haluan siitä taulun. Helpoin tapa saada se tauluksi on mikä? Styrox?

Downin syndrooma

Rumpalityttö

12.58


Mistä on parhaimmat lelut tehty? No kattilankannesta ja kauhasta. Tietty.

Eilen lähdettiin ennen auringonnousua jo liikenteeseen koko konkkaronkka, kohti Rinnekotia. Lailalla oli jokavuotinen kuntoutussuunnitelma päivä ja siihen sisältyi siis käynti fyssarilla sekä puheterapeutilla. Hienosti tyttö selviytyi ja esimerkiksi puheterapiassa pisti parastaan eli näytti taitonsa jonka vuoksi saikin sitten kovasti kehuja sekä ihailua osakseen. Terapeutin mielestä tyttö on "flirtti" ja "ilmeikäs" ja hän myös totesi meidän tytön vahvuudeksi tuon sosiaalisuuden jota itsekkin olen moneen kertaan täällä liputtanut. Nyt alkaa meitin perheessä ihan mahdoton viuhtominen ja uusien viittomien opettelu, sillä tyttö on silminnähden aivan täydellisen innostunut siitä touhusta ja oppii nopeasti.
Puheterapiat alkavat myöhemmin jos tarvetta sellaiseen tulee. 

Fysioterapiat puolestaan alkavat nyt tohinalla meillä ja tavoitteena on saada fyssari kotikäynneille. Pirpana osaa jo hienosti mutta liikkeelle lähtöön tarvitsee pienen "töytäisyn" jotta tajuaa miten homma toimii. Kuulemma nämä pikku downit oppivat helposti ja nopeasti. Yleensä.

Kyllä muuten näytti meidän tyttö tempperamenttinsa juurikin tuolla fysioterapeutin vastaanotolla kun hänet laitettiin selälleen makaamaan vasten tahtoaan(ja väsymyskin alkoi jo painaa). Aivan järkky showhan siitä syntyi! Oikein tärisi kun piti olla niin vihainen. No, äidin syli rauhoitti ja ei mennyt aikaakaan kun taas jo uskalsi ihan nauraakkin. Pois lähtiessämme iloiset vilkutukset fysioterapeutille jatkuivat vielä hississäkin.  Oli vissiin ihan kiva lähteä pois.
Onneksi noita tuollaisia tulee aika harvoin vaikkakin onhan se toisaalta hyvä että omaakin tahtoa löytyy..
:) 

Autossa uni tulikin sitten nopeasti ja illalla soiteltiin "rumpuja".

Olin eilen niin ylpeä mun ihanasta Pirpanasta. Jälleen.



Perhe

Tyttöni mun

23.30

Kummityttöni ja tyttöni. Arvaa kuinka paljon heitä rakastan?

Nämä kaksi pientä kaunista viihtyvät yhdessä täydellisen ihanasti ja nauttivat silminnähden toistensa seurasta. Pirpana suorastaan ihaillen katsoo tuota vanhempaa serkkutyttöä eikä saa silmiään irti hänestä, varsinkaan silloin kun hän laulaa tai järjestää Piippikselle pehmolelunäytelmän. Tai lukee kirjaa. Serkkutyttö taasen jaksaa melkein joka kohtaamisella muistuttaa kuinka suloinen Pirpana hänen mielestään on ja kuinka kova ikävä hänellä on tyttöä ollut. Se liikuttaa..

On ihanaa että Pirpanan ympärillä on paljon serkkuja, vähän vanhempia ja myös sitten niitä ikätovereitakin. Uskon (ja toivon) että he tulevat olemaan tulevassa iso tuki ja turva mun tytölleni. Näistä vanhemmista serkkutytöistä voi jo nyt aistia erityisyyden tuomaa positiivista vaikutusta. Puhuvat kehitysvammaisuudesta sekä kotona että koulussa, kertovat opettajalle ylpeänä erilaisesta serkkutytöstään, kertovat riparilla rippipapille. Ja sitten kertovat minulle että kertoivat. 

Ja sitten minä vähän kyynelehdin. 

Fysioterapia

Levottomuutta ilmassa

19.41




Tämä päivä on ollut meidän perheessä aikamoista kaaosta. Ei olla tehty oikeastaan mitään ja jossainvaiheessa tuntui että seinät meinasivat kaatua niskaan. Me käytiin tyttöjen kesken vähän ajelemassa jotta miehet saisi nukkua ja eksyttiin siinä sitten yllättäen paikalliseen pikaruokalaan. Pirpana on ollut aika levoton eikä viihdy olenkaan yksin. Jos jää hetkeksikin itsekseen vaikka leikkimatolle, alkaa melkoinen älämölö raikaamaan ja sitten herääkin "Väke" huutelemaan. En tiedä mikä pienintä nyt harmittaa mutta vuorokauden verran hää on ollut aika itkuinen. Syönyt on hyvin että oliskohan nämä nyt sitten jotain ikäviä masuvaivoja vain. Kummatkin on nyt kylvetetty ja tällähetkellä kotona yleisfiilis on suht seesteinen, hyvä niin. 



Piippis on selvästi jo vähän turhautunut siihen ettei pääse liikkumaan ja tuo turhautuminen sitten purkautuu huutelulla. Ymmärrän täysin ja toivon että fysioterapia tuo pikaisen avun tilanteeseen. Maanantaina mennään Rinnekotiin fyssarille sekä puheterapiaan ja odottelenkin sitä jo kovasti vaikkakin vähän varauksella. Palaute saattaa joskus olla siellä vähän negatiivistakin mutta se täytyy vaan yrittää suodattaa toisesta korvasta ulos. Itse kun olen sitä mieltä että mun tyttöni on täydellinen meille juuri tuollaisena!

Minä oon ollut tänään aikalailla syventyneenä omiin ajatuksiini. H:n kesäloma loppuu pian ja maanantaina alkaa työt jälleen eli jään kolmistaan kotiin näiden nappuloiden kanssa. Se jännittää ja pelottaa kun välillä tuntuu että kahdet kädetkään ei meinaa riittää. No, eiköhän tässä selvitä ja onneksi on apujoukkoja lähellä jos tilanne riistäytyy käsistä. 
Täytyy jossainvälissä yrittää vielä ehtiä nauttimaankin tästä ajasta. Kasvavat mokomat niin nopeasti!




 Onneksi huomenna me kaikki ollaan hyvällä tuulella ja päivästä tulee täydellisen ihana ;)

Perhe

Mistä on täydellinen tiistai tehty ?

20.40

Näistä tyypeistä koostuu minun täydellinen päiväni.








No ei tätä päivää pahentanut ollenkaan mun äitinikään, joka tahtoi auttaa tyttöparkaansa ja tuli pesemään meidän ikkunat! Samalla hän vahti Pirpanan päiväunta ja me vanhemmat käytiin vähän törsäämässä. Ostin tytölle superhienot petivaatteet ja sitten kotiin jotain pientä (tuparikutsut ovat nimittäin jo lähteneet fb-postiin).

Nyt herkutellaan Tuusulan mummun sekä ukin tuomia herkkutuliaisia. Lapin rieskaa, poroa sekä remoulade-kastiketta.

Vaikka edelleen väsyttää, niin ei harmita ollenkaan.

video

Viikon ensimmäinen päivitys

21.33


Tänään me käytiin kylässä ja saatiin itsekkin vielä illalla suloisia vieraita kotiin. Uusia viittomia harjoitellaan kovasti ja esimerkiksi sanat hiiri sekä puuro onnistuukin jo aika hienosti. On ollut ilo huomata, miten vastaanottavainen tyttö on viittomien suhteen.

No mutta, uppoudun telkkarin pariin ja vedän viltin korviin. Tässä teille vähän käkätystä tältä päivältä..



<3

Musajuttuja

Sydämenvaltaajat reissun päällä

21.22





H ehdotti aamulla josko olisin innokas lähtemään muutaman tunnin visiitille Lahteen (levyostoksille) ja eipä aikaakaan kun jo oltiinkin matkalla koko porukka kohti kyseistä kaupunkia. Mukaan Levykauppa X:stä tarttui tälläkertaa Billy Talentin uusin albumi sekä .. ylläri pylläri, Pertti Kurikan Nimipäivät 7
tuumainen. Käytiin Rossossa syömässä ja yläpuolella oleva kuva siis siellä räpsäisty. Pirpana oli niin ihanan reipas sekä hyväntuulinen asiakas ja poikakin nukkui koko ruokailun ajan tyytyväisenä kopassaan. Heräsi vasta kotimatkalla ensimmäisen kerran, tosin ei me tuolla paikanpäällä oltu kun parisen tuntia.


Myöhemmin tänään käytiin vielä kävelyllä lähikaupassa ja jälleen kerran pienimmäinen taintui mutta isompi ei. Hymy nousi korviin eli raitis ilma teki tehtävänsä. Illalla me vanhemmat oltiin taas ne maailman onnekkaimmat sillä vastaanotettujen suukkojen määrä Pirpanalta oli valtaisa. Tuossa rauhallisessa ja tunteikkaassa lauantai-iltaisessa hetkessä olisi viihtynyt pidempäänkin..


Hammaspesu on nautinto tätänykyä. Harjalla on mahtikiva hinkata kutisevia ikeniä. Ihanaa ettei tästäkään asiasta tarvitse enää taistella.


Sukka irti!

17.30




Näin Pirpana kuluttaa aikaa sillävälin kun isi on kaupassa.
Kivaa viikonloppua!



Pirpana

Erilainen päivä

19.25

Tänä-aamuna pistin omille fb-sivuille päivityksen, jossa haaveilin nukkumisesta. Edes yhden kokonaisen yön verran. Ei mennyt aikaakaan kun puhelimeen tuli tekstiviesti : "Tuokaa Pirpana tänään meille päiväunille". Eli siis mummilta. Mikäpäs siinä, ajattelin. Olinhan menossa pankkiin sovittuun tapaamiseen Pirpanan päikkäriaikaan ja ulkona satoi vettä joten meillä kotona tytön nukuttaminen olisi ollut muutenkin hankalaa(Meillä ei ole katosta..vielä). Työmiehetkin katolla kolistelevat julkisivurempan tiimoilta eli sisällä nukkuminenkaan ei onnistuisi tänään. Hetken päästä puhelin soi ja toisessa päässä ääni kysyi varovaisesti: "Saiskos se Pirpana jäädä tänne yöksi tänään?" No, kysyin H:n mielipidettä ja hän suostui, hieman kuitenkin empien. 

Siellä tyttö nyt kaikesta huolimatta on ollut muutaman tunnin ajan ja tulee olemaan ensiyön. Me ollaan kyllä ihan oikeasti nykyään aika pehmoja! Täällä yhdessä istutaan hiljaisuudessa H:n kanssa ja tuijotellaan toisiamme.. ja ikävöidään ääneen tuota meidän rakasta tyttöä. Poika nukkuu makuuhuoneessa vauvan unta ja tuntuu ihan turhalta olla tässä ja näin. Toimettomana. Kahdestaan.
Hyvähän tämä on oppia tällainenkin. 

Jännää miten turvalliseksi ovat muodostuneet meidän jokapäiväiset, Pirpanan vuoksi opetellut rutiinit. Nyt kun niitä rutiineeita ei tänään poikkeuksellisesti suoriteta, on tosi TOSI outo olo. Vauvan kanssa kun mitään säännöllistä päivärytmiä ei vielä ole. Nukkuu ja syö miten milloinkin. 

Käytiin kolmistaan syömässä ravintolassa tappaaksemme aikaa (ja tilin saldoa). No, vauva nukkui koko tuon ajan ja me syötiin iso kasa lihaa kumpikin H:n kanssa. Tänään siis ei ollut kasvisruokapäivä. 

Äsken sain puhelimeeni seuraavan kuvan ja se kyllä liikutti kaikilla mahdollisilla tavoilla meitä kumpaakin vanhempaa,vaikkakin mummin puhelin on jo aikas vanhaa mallia ja sehän näkyy kuvanlaadussa. Se teki hetkestä vieläkin liikuttavamman.


Mä niiiiin tiedän miltä nuo halit tuntuu ja mulla on niiiin kova ikävä. Toisaalta ihanaa että niitä haleja jaellaan välillä isovanhemmillekkin. Ovat nimittäin omansa ansainneet.

Nämä on niitä hetkiä kun sen tajuaa.. mä en enää koskaan palaa entiselleni. Mä en enää koskaan ole vain minä. Mä olen jakautunut kolmeen osaan. Ihan elämäni loppuun asti.
Se on pelottava mutta niin taivaallisen ihana tunne.

Erityispiirteet

Mitä pienempi edellä..

20.58





...sitä isompi perässä? Tosin isompi jaksoi säilyttää tajuntansa.


Ainiin, Pirpana muuttui isoksi neitokaiseksi otsatukan myötä, eikös?
<3

Ja vielä, löysinpä vauvakuvan  28 vuoden takaa..


..ja siinä vauvassa oli jotain tuttua.


Väittävät poikaa aivan isänsä kopioksi, ja onhan hän. Kyllä siinä silti vähän äiskääkin on. Ainakin jos vauvakuvia vertaillaan.

Pirpanassa on paljonkin äiskää. Tästä päästäiskin mielenkiintoiseen aiheeseen, josta vertaisten parissa ollaankin joskus aikaisemmin keskusteltu. Onko suotavaa sanoa down-lasta vanhempiensa näköiseksi? Kuinka vanhemmat sen ottavat ja kuinka moni vanhempi kuullut muistuttavansa omaa erityistään? 

Oma mielipiteeni on että aivan ehdottomasti on suotavaa sanoa. Mua on välillä ihan harmittanut se kun ihan muutaman kerran vain olen näin kuullut omastani sanottavan vaikka Pirpanassa on paljon mun mielestä meidän vanhempien piirteitä. Samoin monet tuntemani ds-lapset, näyttävät aivan selvästi omilta vanhemmiltaan. Ehkä me extraktromosomilapsosten vanhemmat olemme jollaintavalla oppineet katsomaan niiden erityispiirteiden ohi? En tiedä. Ymmärrän silti täysin sen, että aiheeseen on ulkopuolisten vaikeampi tarttua, tuskin itsekkään aikaisemmin olisin niin mennyt tekemään. Nyt on toisin, kun tiedän että moni erkkaäiti erittäin mielellään kuulisi enemmänkin muistuttavansa omaansa. Tästä voisi keskustella tuntikausia. Mielenkiintoinen aihe.

Vaikkakin, ihan sama loppupeleissä että ovatko vaiko eivätkö ole. Niin tuhannen rakkaita ovat jokatapauksessa ihan juuri sellaisina kuin ovat! 
Näitä asioita on vaan sillointällöin kiva pohdiskella.

Ja lopuksi vielä riemuittakoon, että Pirpana viittoi tänään omalla tavallansa "nukkumaan" juuri ennen päikkäreitä. Olimme H:n kanssa täydellisen häkeltyneitä ja tuijotettiin vaan toisiamme. Sanoin Pirpanalle sen jälkeen että "Haluatko sä nukkumaan vai?" ja hän vastasi viittoen että "Nukkumaan". Tuntui kyllä hienolta ja olin niin tuhannen ylpeä!
:)

Nyt hömppäsarjoja.



Synnytyskertomus

Pikkuveljen syntymä

22.45

Lupasin jossainvaiheessa vähän kertoa viimeisimmän synnytyksen kulusta ja nyt mulle tuli ensimmäisen kerran sellainen olo että saattaisipa tehdä itsellenikin hyvää vähän kirjoitella noista tapahtumista ja käydä läpi positiivisia sekä negatiivisiakin muistoja tätä kautta. Romaania tästä ei (ainakaan toivottavasti) tule…

Leikkausta edeltävä päivä oli suht rauhallinen. Yritin syödä hyvin mutta suht terveellisesti kuitenkin. Puolenyön jälkeen en enää mitään sitten mutustellutkaan. Aamulla yllätyttiin kaikki siitä kun sekä minä että H oltiin tosi hyvillä mielin eikä mitään ylimääräisiä perhosia sen kummemmin masussa ollut. Matkalla niitä alkoi sitten kuitenkin vähän ilmestymään, ainakin mun vatsaani ja se ilmeni lähinnä ylimääräisenä tiuskimisena H paralle. Kun päästiin Hyvinkään sairaalan synnärille, kaikki tapahtui nopeasti, jossainvaiheessa tuntui että vähän liiankin nopeasti mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ihan hyvä ettei joutunut enää paikanpäällä turhaan odottelemaan ja jännittämään. Mut valmisteltiin osastolla leikkausta varten eli laitettiin kanyyli sekä katetri. Tuota jälkimmäistä vähän pelkäsin mutta eipä se nyt ollut mitenkään iso juttu, ainakaan nyt kun asiaa mietiskelee.

Sitten mä lähdinkin jo saliin puudutettavaksi ja H jäi pukemaan leikkaus-salivaatteita osastolle. Puudutuksen laitto onnistui hyvin ja helposti. H tuli sitten leikkaus-saliin kun leikkaus päästiin aloittamaan. Viilto ja pieni tovi, jonka jälkeen meidän pikku napero oli maailmassa! Iso poika kera ison äänen. Sain pusutella mun pienokaista noin viitisen minuuttia. Aivan mahtava tunne! Siinä mä sitten niiskuttelin täysin toimettomana kun kätilö ja tuore tuplaisi lähtivät viemään vauvaa yläkertaan pesuille. Ompeluhommissa vierähti vartin verran aikaa, jonka jälkeen mut kärrättiin heräämöön hetkeksi. Siellä sain sitten jos jonkinmoista nappia naamaan ja kun varpaat alkoivat liikkumaan kunnolla, pääsin mun uutukaisen ja sen isin luokse lapsivuodeosastolle.

Osastolla mua odottikin jo nälkäinen pieni mies, jolle ei oltu tarkoituksella annettu korviketta jotta imetystouhut saatais heti mahdollisimman hyvin käyntiin. Ensi-imetys tapahtuikin siinä sitten melkein heti kun sain vauvan syliini. No, sitten alkaakin sellaisten kokemusten vyyhti, jonka mieluiten olisin kokonaan jättänyt kokematta. Imetyksen jälkeen huomasin että mun haavani vuotaa aika runsaastikkin ja hälyytin kätilön paikalle. Jonkinsortin painoa haavaan sitten laitettiin ja tilannetta tarkkailtiin. Sektiossa menetin verta 1000 ml ja olo oli siis aika kehno tuon operaation jälkeen.. ja kehnommaksi meni kokoajan, eikä ihme sillä kätilö sitten huomasikin että mun leikkaushaavan viereen oli muodostunut iso, kivikova patti. Lääkäri tuli sitä katsomaan ja totesi mokoman hematoomaksi eli sisäiseksi verenvuodoksi joka siis oli muodostunut syystä että leikkauksen aikana oli jäänyt joku suoni vuotamaan ja se vuoti vatsaonteloon.

Niin mua siinä sitten ruvettiin valmistelemaan uuteen leikkaukseen, joka tultais tekemään heti kun sali vapautuu. Oli tosi pelokas olo kun en tiennyt yhtään että mitä mulle tullaan tekemään ja mitä tuleman pitää. Voimakas kuolemanpelko iski siinävaiheessa ja voin kertoa että ei ollut kiva tunne se. Pian sitten mun oma kätilö tulikin ilmoittamaan että nyt mennään. Pusutin H:n ja sitten mentiin. Uusi leikkaus tehtiin spinaalipuudutuksessa mutta kokemus oli täysin eri kun itse sektio, joka hurahti nopeasti ja kivuttomasti. Tämä toinen leikkaus kesti.. ja kesti.. ja kesti.. kunnes yhtäkkiä huomasin että kappas, mun toisen jalan varpaat liikkuu! Puudutus alkoi siis häviämään. Tunsin voimakasta kipua vatsassa ja sanoin asiasta vieressä istuvalle anestesiahoitajalle. Hän iski mun haukkariin sitten sellaisen piikin että tuon jälkeen olinkin aivan töttöröö eikä pikku kipu enää tuntunut missään. Verta oli vuotanut muuallekkin mun elimistöön ja lääkäri kertoi myöhemmin että suolistoa myöten sorkittiin kaikki läpi ja tutkittiin mahdolliset vuotokohdat. Siltä se kyllä tuntuikin ja varsinkin jälkeenpäin. Heräämössä sain taas lisää kipulääkettä sekä nesteytystä kanyyliin ja tässä vaiheessa olin jo niin pihalla kaikesta että muistikuvat ovat aika hataria. H odotti mua vauvan kanssa ylhäällä ja sanoi että oli tosi hurjaa kun joutui lähtemään kotiin ja jättämään meidät sinne, varsinkin kun olin ollut aika kauhistuttava näky. Kalpea, turvonnut ja sekaisin. Oli jo yö ja pääsin samantien nukkumaan. Vauva oli kätilöllä tuon yön hoidossa, sillä musta ei ollut hoitajaksi. Se on jälkeenpäin harmittanut ihan hirveästi mutta loppupeleissä se oli aika pieni murhe kun kaikki on nyt hyvin.

Menetin 1,5 litraa verta koko episodin aikana ja hemppa laski alle 80. Tästä syystä mulle aloitettiinkin heti aamulla veritiputus ja siitä se olo sitten pikkuhiljaa alkoi kohentumaan. Sain niin järkyttäviä määriä nesteytystä että olin pari päivää todella turvoksissa. Sängystä nousin ylös leikkauksen jälkeisenä päivänä puoliltapäivin mutta ei ollut helppoa se. Vähän myöhemmin illalla sain kuitenkin jo katetrin pois ja pääsin itse siis käymään vessassa. Siitä paraneminen sitten oikeastaan lähti käyntiin. Yöt nukuin vauva kainalossa jotta imetys onnistui mahdollisimman sujuvasti. Kyljelläni en pystynyt makaamaan ollenkaan joten ainoa imetysasento oli istuma-asento. Pari viikkoa leikkauksen jälkeen mun kyljet olivat tosi kipeät tuon toisen leikkauksen aikana tehdyn ronklauksen jäljiltä ja mustelma ylettyi navasta kyljen kautta alaselkään asti. Oli aika hurja näky. Vasta noin kolme viikkoa leikkauksesta, uskaltauduin imettämään vauvaa kotona kyljellään sillä silloin se ei enää tehnyt kipeää.

Pelko jäi mutta onneksi kaikki on nyt hyvin. Olen niiiiin onnellinen ettei vauvan kanssa ollut missään vaiheessa mitään ylimääräisiä ongelmia ja pystyin keskittymään omaan paranemiseen parhaimmalla mahdollisella tavalla. H oli mahdottoman iso apu kotona sillä ensimmäiset päivät olin aivan toimeton.

Nyt uskallan jo nostaa Pirpanaa ja se on ollut mulle tosi iso juttu. Itkin ensimmäisen viikon aikana monta kertaa sitä etten saanut olla tytön lähellä niin paljon kun mitä olisin tahtonut olla.  Haavaa piti varoa, liikkuminen oli hankalaa eikä vauvaa painavampaa saanut nostaa. Tuntuu että vauvaan "tutustuminenkin" kesti paljon pidempään kun mitä esikoisen kanssa oli ja onhan se nyt selvää että näin varmasti olikin.

Sektio itsessään oli ihan hyvä tapa synnyttää ja uskon että olisin parantunut huomattavasti nopeammin ilman tuota komplikaatiota. Henkilökunta oli mahtavaa (yhtä tyhmää kätilöä lukuunottamatta) ja jos nyt jotain positiivista tästä kokemuksesta pitää sanoa niin kyllä se mua kasvatti taas aika paljon noin niinkun henkisesti. Ja tietty, meidän perhe sai ihan mahtavan uuden vahvistuksen tuon koettelemuksen seurauksena mutta tuota itsestäänselvyyttä nyt tuskin olisi edes tarvinnut sanoa.

Se, uskallanko enää lähteä näihin synnytyshommiin on mulle vielä auki ja onneksi sellaisia ei nyt tarvitse miettiä. Kyllä mä silti vähän pelkään vauvakuumetta. Ei toivottu vieras.

Ja tulihan tästä romaani sitten kuitenkin vaikka yritin kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi. Sori.

Kehityn

Pirpanan oma viittomakieli

18.38


"Heinäheinäsirkka soittaa viuluaan, heinikossa hyppii sinnetänne vaan, pieni sinikello käypi NUKKUMAAN, heinäheinäsirkka soittaa viuluaan."

Eli Pirpanan  omalla kielellä tuo tarkoittaa nukkumista. Jokakerta.

Pikku reissutyypit

Maalaismaisemissa

Blogihiljaisuuden syy: Piipahdettiin torstaina H:n enon luona maalla ja eilen mentiin toiseen mummolaan yökyläilemään. Minä pääsin saunaan viiden viikon tauon jälkeen ja voi että miten viihdyinkään! 

Tänään sitten olikin vuorossa sirkusmarkkinat ja sieltä löytyi iltapuuroon kauan etsimääni lisuketta. Mustikkajauhoa ja pikku extrana ostin vielä mustaherukkajauhoakin. Se on hyvää myös äidin jugurtissa sekä viilissä. Ja vaikkapa kakussa.


Ja nyt, nyt vihdoin kotona. Aion käpertyä vilttiin mun kultahippusten kanssa ja ehkä me otetaan toi isikin sinne mukaan jos se mahtuu. Saatiin onneksi iso viltti lahjaksi kun poika syntyi!

Laitan vielä kuvan jonka äsken Pirpanasta otin.
Mun.



Kiukuttelua

Aikaansaava äiti

18.55




Vaikka nyt tuntuu että tällähetkellä mulla on menossa kestoväsy ihan kokoajan, ei se silti estänyt mua lähtemästä kaupoille ja törsäämästä vieläpä niinkin turhanpäiväiseen kun silmänympärysvoiteeseen. Kai tässä nyt sitten ollaan vaan yksinkertaisesti hyvää vauhtia ikääntymässä sillä en mä ennen ole moisia ostanut, en edes ajatellut ostavani. Oli kaikenlisäksi vielä niin mahdottoman taitava myyjäkin että hän sai uskoteltua mulle tummien silmänalusten olevan historiaa kunhan kylppärin kaapista löytyy..


..tämä tuote. 

No, testataan. Minä jos kuka olen oikea ihminen siihen hommaan tässä elämäntilanteessani.

No, sitten kotiintullessani päätin hyvittää asian kotoväelle ja tein aamulla telkkarista bongaamani mexicolaisen lasangen johon tulee pastan sijasta tortillalettuja sekä pelkästään kasviksia. Paljon juustoa, maissia sekä papuja. Oli ihan hyvää ja päätettiin että jatkossa syödään kerran viikossa kasvisruokaa. Hyvät reseptit siis tervetulleita!


Pirpana on alkanut reagoimaan pikkuveljen tuloon sekä huomion jakautumiseen äänellänsä, ja lujaa. Kun hän jää pieneksi hetkeksi vaikkapa olkkarin lattialle yksin, alkaa mahdoton huuto. Ei se ole itkua niinkään mutta sellaista valitusta joka loppuu samantien kun joku tulee luokse pitämään seuraa. Aamuisin tuo toiminta saattaa ehkä vähän jopa koetella äiskän hermoja. Sitten kun tyttöä komentaa, hää vaan naureskelee ja hymyilee. Ole siinä nyt sitten vihainen. 

Tänään seuraksi lattialle liittyi pienempi tulokas ja oikein hyvin mahtuivat samalle matolle (ainakin vielä).



Kuulinpas muuten tänään hauskan tarinan "Kätilön karmasta". Laitoksella yksi kätilö mulle vähän vihjailikin jo kuullesaan mun lapsenpäästäjän opinnoista, että ei olisi muka olemassa kätilöä jolla ei olisi omakohtaisia kokemuksia vaikeasta synnytyksestä/komplikaatioista. Naureskelin mutta nyt sitten kuulin toiselta taholta samankaltaisen väitteen. Ehkäpä mullakin siis syy näihin ylimääräisiin jännitysmomentteihin löytyy juuri tästä karmasta..
Vieläköhän se karma on jatkuakseen vai joko mä olen oppinut?

;)

Huomenna taas reissuun. Siitä myöhemmin.



Rakkautta

Korkeasaari-päivä

21.03


Kaikki sujui hienosti lasten kanssa. Pienin nukkui ja heräsi kerran vain syömään. Pirpana oli onnellisen oloinen koko reissun ajan ja paviaanit osoittautuivat kaikista mielenkiintoisimmiksi :) Äiti ja isi pettyivät ehkä hieman kun saukko ei näyttäytynyt tällä reissulla meille mutta toivottavasti ensikerralla sitten taas. Koko saaren viihdyttävin kaveri on hän, ehdottomasti. Kissaeläimet olivat yllättävän liikkeellä ja taidettiinpa muuten nähdä ihan jokaikinen iso miuku tälläkertaa. Aurinko paistoi ja melkoisen lämminkin oli. Kannatti lähteä. 

Antaa kuvien puhua taas puolestaan.


Rakkautta kissalaaksossa.


Termiittejä Korkeasaaressa?


Puhkeavat hampaat kutisee ihan jatkuvasti! Tänään bongasin taas alhaalta yhden uuden alun. Ihanaa että suvaitsevat nyt ilmestyä rytinällä, onhan niitä tehtykin jo aika kauan. Tää kuva on karhulinnasta. Paikalla oli kaksi nallea ja sitten tietysti tämä meidän söötti jääkarhunpoikanen.

Juhlat

Toinen neuvolakäynti

22.20


Paino 5130 g
Pituus 56,8 cm

"Söpö vauvapoika! Kasvaa hienosti. Rm saa ja lisänä korvikemaitoa. Tyytyväinen kaveri. Aukile ok. Askellus nyt -, muut heijasteet normaalit. Jäntevyys hyvä. Rytmiä löytynyt jo kivasti."

Niin eli poika osoitti sen verran tempperamenttiaan tutkimuksen aikana notta askellusheijastetta ei saatu oikein testattua. Sen verran kiukutti. En nyt ole kotosalla asiaa testannut mutta eiköhän se sieltä ihan normaalisti tule. 


Pirpana nukkui neuvolan ajan mummolassa päikkäreitä ja sieltä sitten lähdettiin toisen mummun luokse synttäreitä juhlimaan. Onnea vielä Mummu :)

Piippis on muuten pipi taasen. Yskii ja räkäinen on hän. Toivotaan taas parasta ettei kuume pääsisi nousemaan. Kovasti muuten on reipas. Onnistui sujauttamaan päänsä isin t-paidan hihasta läpi ja yläpuolella kuva siitä. Maailman kaunein mennikäinen ainakin äiskän mielestä.


Downin syndrooma

Sunnuntain kuulumisia

21.45


Ensimmäiset samanlaiset vermeet. Mun nyt oli vaan aivan pakko saada ostaa nuo. 

Ja niin, sitten se kaikista iloisin uutinen: Pirpanan ensimmäinen ylähammas puhkesi vihdoin ja viimein! Tällähetkellä siis valkoisia helmiä suussa jo kolme kappaletta. Toinen ylähammas varmasti puhkeaa ihan lähipäivien aikana sikälimikäli tuosta mahottomasta jäytämisestä jotain voisi ennustaa etukäteen.

Pirpana ja poitsu olivat siis eilen mummolassa hoidossa kun me vanhemmat käytiin juhlistamassa ystävää. Kaikki sujui tosi hienosti. Kumpainenkin oli käyttäytynyt erittäin mallikkaasti ja Pirpana sai nukkua ihan mummin viekussakin. Oli kuulemma silitellyt mummin poskea aina välillä ja höpötellyt hissukseen "Vauva,vauva"

Helpottavaa tietää että homma toimii vaikka ei paikalla aina ollakkaan..

Pirpana on alkanut ottaa tuntumaa viittomiinkin jo hieman. Kun äiti laulaa Tuiki tuiki tähtöstä, niin pienet kätöset viuhuu yläilmoissa innokkaasti. Jännä nähdä koska tulee ensimmäinen ihan selkeä viittoma.

Ensiviikko tuo tullessaan taas kivoja juttuja. Mummun synttärijuhlintaa, Korkeasaarireissun ym. Ollaan vähän haaveiltu myös mökkireissusta mutta katsotaan nyt. Toivotaan hyvää säätä. 

Eilen sain muuten taas niin ihanaa palautetta tästä blogista, Pirpanasta ja mun perheestäni noin muutenkin. Tuli tirautettua parit kyyneleetkin H:n kanssa eli ei selvitty illasta ilman pientä "draamaa", tässätapauksessa vaan oli kyse onnellisesta sellaisesta. Kiitos asianosaisille <3 Olen vähän mietiskellyt 47 palasta blogin tulevaisuutta tässä mutta nyt kyllä tuntuu taas siltä että kirjoittaminen on enemmän positiivinen kuin negatiivinen juttu ja tulen siis jatkamaan sitä vielä. Tämä on nyt se mun keinoni tehdä työtä erilaisuuden hyväksymisen puolesta.


Suosituimmat

Facebook