Aikaansaava äiti

18.55




Vaikka nyt tuntuu että tällähetkellä mulla on menossa kestoväsy ihan kokoajan, ei se silti estänyt mua lähtemästä kaupoille ja törsäämästä vieläpä niinkin turhanpäiväiseen kun silmänympärysvoiteeseen. Kai tässä nyt sitten ollaan vaan yksinkertaisesti hyvää vauhtia ikääntymässä sillä en mä ennen ole moisia ostanut, en edes ajatellut ostavani. Oli kaikenlisäksi vielä niin mahdottoman taitava myyjäkin että hän sai uskoteltua mulle tummien silmänalusten olevan historiaa kunhan kylppärin kaapista löytyy..


..tämä tuote. 

No, testataan. Minä jos kuka olen oikea ihminen siihen hommaan tässä elämäntilanteessani.

No, sitten kotiintullessani päätin hyvittää asian kotoväelle ja tein aamulla telkkarista bongaamani mexicolaisen lasangen johon tulee pastan sijasta tortillalettuja sekä pelkästään kasviksia. Paljon juustoa, maissia sekä papuja. Oli ihan hyvää ja päätettiin että jatkossa syödään kerran viikossa kasvisruokaa. Hyvät reseptit siis tervetulleita!


Pirpana on alkanut reagoimaan pikkuveljen tuloon sekä huomion jakautumiseen äänellänsä, ja lujaa. Kun hän jää pieneksi hetkeksi vaikkapa olkkarin lattialle yksin, alkaa mahdoton huuto. Ei se ole itkua niinkään mutta sellaista valitusta joka loppuu samantien kun joku tulee luokse pitämään seuraa. Aamuisin tuo toiminta saattaa ehkä vähän jopa koetella äiskän hermoja. Sitten kun tyttöä komentaa, hää vaan naureskelee ja hymyilee. Ole siinä nyt sitten vihainen. 

Tänään seuraksi lattialle liittyi pienempi tulokas ja oikein hyvin mahtuivat samalle matolle (ainakin vielä).



Kuulinpas muuten tänään hauskan tarinan "Kätilön karmasta". Laitoksella yksi kätilö mulle vähän vihjailikin jo kuullesaan mun lapsenpäästäjän opinnoista, että ei olisi muka olemassa kätilöä jolla ei olisi omakohtaisia kokemuksia vaikeasta synnytyksestä/komplikaatioista. Naureskelin mutta nyt sitten kuulin toiselta taholta samankaltaisen väitteen. Ehkäpä mullakin siis syy näihin ylimääräisiin jännitysmomentteihin löytyy juuri tästä karmasta..
Vieläköhän se karma on jatkuakseen vai joko mä olen oppinut?

;)

Huomenna taas reissuun. Siitä myöhemmin.



You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Mulla on kanssa enon vaimo kätilö ja karma on kyllä osunut senkin kohdalle ;) Viimeinen lapsi oli todella suuri ja synnytys oli vaikea..istukkaa piti vielä lähteä synnyttämään varsinaisen synnytyksen jälkeen ja hän oli ihan turvonnut kaikesta nesteytyksestä mitä laitettiin, huh :S -Eve

    VastaaPoista
  2. Moikka,

    Jätin sulle tunnuksen blogiini :) Mukavaa keskiviikkoa!

    T:
    Lydas from gravid-raskaana.blogspot.com

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook