Musajuttuja

Sunnuntai-aamu

10.53

Tänä aamuna ollaan tanssittu J Karjalaisen tahtiin ja välillä vähän kyynelehdittykin..




"Mä olen sinun


Sinun enkä kenenkään muun
Mä olen sinun
Sama mitä tapahtuu
Suistukoon tähdet
Kauaksi radoiltaan
Mä olen sinun
Nyt ja ainiaan





Tää ei oo unelmaa
Satua kaukaisen maan
Mä sulta kaiken saan
Sun kanssas mä kaiken jaan


Mä olen sinun


En tiedä varmempaa
Mä olen sinun
Missä kuljetkaan
Auringon alla
Alla polttavan kuun
Mä olen sinun
Sinun enkä kenenkään muun



Mä olen sinun


Kun kaikki unohtuu
Viimeiseen asti
Sinun enkä kenenkään muun"



Höpönlöpöä

Irtiotto

22.32



 Turku road trip onnistuneesti takanapäin ja väsyneenä mutta sitäkin iloisempana voin vain todeta että tekipähän gutaa! Eilen kun lähdettiin ajelemaan määränpäähän, jäi kotiin odottelemaan iloinen tyty (niinkun kuvasta voi mahdollisesti huomata) ja vaikka mielelläni olisin hänet mukaankin ottanut oli hyvä tajuta että osasin jo nauttia kahdenkeskisestä ajasta H:n kanssa ilman kyyneliä :) Aamulla heräsin kylläkin jo yhdeksän pintaan enkä enää saanut unta sillä Pirpana oli kokoajan mielessä. Siispä menin suihkuun ja aloin valmistautumaan kauan odottamaani hotelliaamiaiseen. Ja voi pojat me syötiin paljon, koko rahan edestä! Ihanaa!

Kom-teatterin Vadelmavenepakolainen oli aivan järjettömän hauska enkä voi kun suositella sitä lukijoille lämpimästi! 2,5 tuntia hurahti sen siliäntien ja ainoa ikävä puoli tuossa teatterireissussa olikin vain se, että mun jalkani turposivat aika hurjan näköisiksi pitkän istumisen vuoksi. Tuon huomasin tosin vasta hotellilla mutta siis summa summarum, loppuraskaus lähestyy ilmiselvästi! Kutkuttavan pelottavan ihanaa.

Paikallisessa Dennis-ravintolassa H sai tarjoilijatytön hihittelemään kun tilasi "Munattoman Saku Koivun". H ei siis tykkää kanamunasta mutta muuten tuo kyseinen pizza kuullosti herkulliselta ja sitä se kieltämättä kyllä olikin.

Tuo vuorokauden pituinen irtiotto oli juurikin sopivan pituinen tässä elämäntilanteessa ja tuskin yhtään pidempää aikaa olisin kyennyt olemaan erossa tytöstä! Kotiin tullessamme, lähdettiinkin melkein heti remppahommiin ja oli ihan pakko näpsäistä kuva Pirpanan omasta pikku majapaikasta, jonka aion pistää tämän kesän aikana kuntoon. Se maalataan ja sisustetaan oikein nätiksi. Pienihän tuo on mutta kun kerta sellainen lumen alta löydettiin, on siitä ehdottomasti saatava meidän Piippiksen näköinen.




 Laitanpas nyt vielä muutaman remppakuvan tähän loppuun. Tänään saatiin paljon aikaiseksi ja huomenna alkaakin vihdoin sekä viimein laminaatin asennus talkoot! Kun lattia on valmis, me saadaankin jo pikkuhiljaa alkaa kuskaamaan tavaraa uuteen kotiin.  Ei sieltä iloksemme kuitenkaan hommat lopu, sillä kylppäri on vielä tuunattava uuteen uskoon ja jotain muutakin kivaa pientä ollaan suunniteltu. Katsotaan nyt mitä  jännää saadaan aikaiseksi.

Pirpana on kyllä maailman viihdyttävin remppakaveri!





Elokuvissa

Toimintatorstai..

22.47

..vähän heikkolaatuisin kännykkäkuvin ikuistettuna.



Vauvakinossa valot katossa oli ihan mielettömän upean mahtavat!!
Ja naksut maistui vaikka kotona ne eivät enää maistu ollenkaan vaan lentävät Lyyli-koiralle alta aikayksikön. Kaverukset kuvassa ihanasti vierekkäin :)


Elokuvateatterin penkillä voi myös ottaa vähän lungimmin. Ranskalainen leffa ei nimittäin ollut Piippiksen mieleen. Eikä äidinkään tälläkertaa. Leffakokemus noin muuten ihan kokemisen arvoinen.


Iltasella piipahdettiin katsomassa uutta tulokasta ja hän oli todella ihanan hurmaava pikkumies! Aivan valloittava <3 Miten nämä uudet muruset tuntuvat aina niin mielettömän pieniltä?! Piippis oli vieläkin pienempi. Huimat 46 cm syntyessään. Sitä vaan ei enää muista kuinka pieni oikeasti oli.

Ja lopuksi vielä kuva uudesta hiuspannasta. Uskomatonta mutta totta, se pysyy päässä hyvin eikä tytöllä ole tarvetta repiä sitä pois. Hyvä tyttö!

Huomenna vanhemmat lähtee Turkuun ja Pirpana jää hoitoon mummille sekä papalle. 
Huoh..

Tervetuloa maailmaan kummipoika!

23.28

Mulla ei ole kuvaa tästä päivästä, mutta mulla on tuntemuksia jaettavanani. Viimeyönä jännitettiin monien seinien sisällä pienen ihmisen syntymää. Meidän tuleva kummipoika putkahti maailmaan (vihdoin ja viimein) viiden aikoihin aamulla ja nyt kaikki on onneksi hyvin. Yöllä vanhemmat saivat kokea jännityksen ja pelonsekaisia tunteita ehkä liiaksiksin ja synnytys päätyi loppujenlopuksi sektioon. Tilanne meinasi lähteä niinsanotusti hanskasta.


Onneksi meidän perhepiirin uusin tulokas, äiti sekä iskä ovat nyt kunnossa sekä tietysti onnesta soikeana. Poika on kuvissa valloittava ja huomenna päästään häntä tapaamaan. Onnea vielä urheille vanhemmille ja ihanalle pikkutyypille! <3

Aamulla mä soitin Sype-polille. Olen entistä varmempi tekemästäni päätöksestä jonka moni jo ehkä arvaakin. Pirpanan syntymä säikäytti mut pahanpäiväisesti. Kokoajan mentiin rimaa hipoen ja mikään ei ollut onnistuakseen, näistähän olenkin jo kertonut aikaisemmin. Vaikka tyttö oli pikkuruinen syntyessään oli synnytys vaikea. Mä en saa itseäni tsempattua ajatukseen että tämä poika, aivan varmasti isompana vauvana, syntyisi ainakaan iisimmin tähän maailmaan. Vaikka kuinka odotan, musta ei tule yhtään valmiimpaa. Tahtoisin kyllä mutta se ei nyt vaan tunnu mahdolliselta.

Mä pelkään myös sektiota. En "kinua" sitä mukavuus-syistä ja tiedän että mä tulen olemaan varmasti yhtä kipeä jos en kipeämpikin kun normaalin synnytyksen jälkeen. Kaikesta huolimatta nyt tuntuu helpommalta hypätä tuohon pelottavaan tuntemattomaan kun että palaisin synnytyssaliin. Ja todellakin tuntemattomaan, mä en ole koskaan maannut leikkauspöydällä. Se tuntuu todella kammottavalta ajatukselta mutta luotan siihen että syntyvä vauva on ihan hyvä motivaattori ja tsemppaaja tuossa tilanteessa.

Viimeyönä syntyneen kummipoikamme äiti kävi myös juttelemassa Sype-polilla sillä hänellä esikoisen syntymässä meni myös melkeinpä kaikki pieleen. Vielä pahemmin kun mulla. Siltikin hän rohkeasti lähti yrittämään sillä "eihän se salama iske samaan puuhun kahta kertaa". Lopputulos oli sitten tämä vaikka yritystä sekä motivaatiota varmasti oli vaikka muille jakaa. Yöllä lääkäri totesi että lantio on ahdas eikä vauva mahdu tulemaan. Kiire tuli.

Mun kirjoitukseni ei ole tarkoitus olla syyttelevä. Tajusin vaan itse tänään että näitä synnytyspelkoja tulisi käsitellä vähän suuremmalla ymmärryksellä, sillä jostainhan ne kumpuaa. Mä uskon ainakin että tämän voimakkaan pelon avulla mun kroppani yrittää kertoa että en ole mahdollisesti kykenevä enää uuteen suoritukseen ja se pelko tulisi ottaa todesta. 

Pelko lapsen vammautumisesta on kova, sen myönnän ja sen takia mä aion lähteä tähän sektiotaistoon. Voi olla että suunnitelmat muuttuvat vielä moneen kertaan ja sitten mä elokuussa huokaisen helpotuksesta lapsivuodeosastolla kun uskaltauduinkin samaan suoritukseen kun esikoisen kohdalla. Olinhan muutama tunti synnytyksestä elämäni kunnossa! Tai sitten tuo Piippiksen pikku "ylläri" vei vaan kaiken huomion omasta voinnistani enkä muista olleeni huonossa kunnossa.

Toivottavasti en nyt sohaissut tikulla muurahaispesää. Nettikeskusteluja seuratessani, olen huomannut että tämä aihe nostattaa tunteita kovasti pintaan. Mun oli pakko vaan kirjoittaa tästä nyt, sillä aihe on todella vahvasti läsnä meidän elämässä tällähetkellä. Enkä vain yksin ole nyt tätä mieltä vaan myöskään mun mies, joka oli hyvin vahvasti läsnä koko 2 vuorokautisen synnytykseni, ei tällähetkellä näe muuta vaihtoehtoa. Siispä tallustelemme tuonne pelkopolille yhdessä, käsikynkässä. Toivottavasti saadaan joku järki tähän hommaan. 

Lapsi on syntymässä, sehän on ihana ja onnellinen asia eikä se saisi näin paljon pelottaa.

Pirpana

Jännitystä ja pari kysymysmerkkiä

21.51


Äidin pipo sopii selvästi myös Pirpanan "habitukseen". Mistähän saisin vähän pienemmän, muuten samanlaisen? Hassu ilmiö, kun laitan tuon oman pipon tytön päähän, alkaa hän heti hassuttelemaan, hölmöilemään ja höpsöttelemään. Hyvänmielen pipo.


Meidän kummipoika syntyy hetkenä minä hyvänsä! Nyt jo kuulemma supistelee ja laskettu aika oli 17. päivä tätä kuuta. Toivotaan että vuorokauden sisään uusi tulokas putkahtaa perheeseen. Kyse siis mun veljen uutukaisesta. Jännittää ja perhoset lentelee masussa jo kovasti!  Saankohan yöllä unta ollenkaan?


Mulla olo vähän tukala nyt ja hermostuttaa että raskausviikkoja on vasta 25. Iltaisin painontunne alavatsalla on tosi voimakasta ja hengittäminen tuntuu vaikealta. Vauva kasvaa vauhdilla vaan äidin vartalo ei pysy menossa mukana. Kyllä tämä tästä. Viimeinen kolmannes alkaa ihan pian! Aika on mennyt todella, TODELLA nopeasti.

Pirpanan ruokahalu on ollut pari päivää aivan olematon. Johtuisikohan hampaista, joita ei edelleenkään ole?

ilon aiheita

Maanantai-info

23.04

Isi on yötöissä nyt jo toista yötä. Vähänhän tämä vaatii totuttelua mutta ensimmäinen yö Pirpanan kanssa kaksin meni kyllä tosi kivasti. Aamulla kun isi tuli kotiin, Pirpana oli hereillä mutta nukahtikin yhtäkkiä meidän vanhempien väliin ja nukkui yllätykseksemme vielä kaksi kokonaista tuntia. Olipahan luksusta! Nyt jännittelen tätä tulevaa yötä. Varmasti siitäkin tulee ihan hyvä. Ja ei tässä nyt vielä mitään mutta voihan nenä sitten kun toinen kaveri pullahtaa pihalle masusta! Sitten äiti saakin jo välillä varmaan vähän taiteilla kahden pienen kanssa.  Eipäs nyt kuitenkaan liikaa manailla etukäteen. Kaikki omalla painollaan.

Laminaattikasa odottaa vihdoin ja viimein uuden kodin olohuoneenlattialla asentajia. Ostettiin sitten loppujenlopuksi jotain ihan muuta kun mitä alunperin suunniteltiin. Näin aina.

Remppahommat luistaa tällähetkellä ja koti alkaa tuntumaan jo niin omalta! I'm happy!


Sunnuntaina Pirpana nautiskeli auringonpaisteesta tulevan kodin takapihalla ja seurasi mummin sekä äidin pihatouhuja. Todettiinkin tänään että tytön posket ovat somasti päivettyneet vaikka yritin kyllä suojata auringonpaisteelta.

Downin syndrooma

11 kk

23.10


Käytiin Tuusulan mummua ja ukkia moikkaamassa ja samaan syssyyn vetästiin pikku iltalenkki Snipe Drivellä eli Teerentiellä.

Suosittelen tutustumaan tähän linkkiin. Todella hyvä kirjoitus Duodecimin sivuilla lääkärismieheltä jolla on oma down-tytär, jo aikuinen. Vaikka mun oma tyttöni vasta 11 kk onkin, tunnistin monta samaa ajatusta ja tunnelmaa tuosta tekstistä. 

Downin syndrooma

Keskittyneenä

22.59



Se on niin keskittynyt tuo minun pieni menninkäinen, kun kerran päivässä saa 5-10 minuuttia katsoa telkkarista vähän piirrettyjä, että oli ihan pakko laittaa tuo klippi tänne blogiin vaikkei siinä sen kummempia tapahdukkaan. Mun on vaikea uskoa että tuosta telkkarin tiiraamisesta nyt niin hirveästi haittaakaan olisi jos ja kun siitä ei vaan tule se lapsen kaikista tärkein päivän askare.

Videosta muuten näkee kuinka Piippis tykkää nykyään jäytää kieltään aika intohimoisesti mutta uskoisin että kutiavilla ikenillä on osittain oma vaikutuksensa asiaan. Toki down-lapset tykkäävät temppuilla kielellään enemmän kun tavislapset, sillä onhan usein suu pienempi kuin normaalisti ja näinollen kieli vähän liian iso pieneen suuhun. Pirpanalla tuokin touhu tosin ilmenee vähän kausittain. Joskus kikkaillaan enemmän ja joskus vähemmän.  Meidän tyttönen kun ei ole innostunut tutista koskaan, ei siitäkään ole siis ollut apua suun motoriikan treenaamisessa. En ole jaksanut ottaa stressiä oikein asiasta. Loppupeleissä aika pieniä juttuja kun ovat nuo. Pieniltä ne ainakin tuntuvat.

"Nalle puh"-asennon sain myös aika kivasti ikuistettua tuohon klippiin! Bongatkaa siis Nalle puh-asento :)

Ja niin, kolmas ilta putkeen kun neiti nukahti täydellisesti omaan pinnasänkyynsä ja tälläkertaa mummi sai toimia nukuttajana. Pyysin tarkoituksella mummin sen tekemään, sillä isi on iltavuorossa ja halusin testata onnistuuko homma ilman äitiä. No onnistuihan se ja helpotus oli suuri.
Meillä vanhemmilla kun on luvassa viikon päästä se jo aikaisemmin mainitsemani Turun reissu niin oman mielenrauhani kannalta on tärkeää nähdä että tyttö nukahtaa levollisesti myös muiden kuiskutteluun. On se vaan niin paras. Ehkä mä selviän tuosta reissusta. Odotan ihan oikeasti tosi paljon! H uskalsi eilen varata hotellinkin eli nyt ei enää voi perua ja hyvä niin, sillä tämä tekee varmasti gutaa sekä äipälle, isukille että pikku Pirpanallekkin.

Piti kirjoittamani lyhyesti vaan näin taas kävi. Ehkä otan päiväkirjan jälleen käyttööni tämän blogin lisäksi.. :)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Downin syndrooma

Loruttelua

22.03

Uskomatonta, sinne se nukahti jälleen ja ihan helposti! Näinkö helppoa tämä sitten loppujenlopuksi olikin?

Tänään kävin töissä pyörähtämässä niinkun eilen uhkasin ja kyllä se vain taas piristi. Juttelin työkaverin kanssa Pirpanastakin vähän ja olin tosi ylpeä sekä onnellinen äiti saadessani kertoa taas mun tytöstä ja siitä miten spessu hän mulle ja meidän perheelle on. Juteltiin kehitysvammaisista ylipäätänsä sekä ennakkoluuloista joita vielä tänäpäivänäkin liian paljon ihmisillä on heitä kohtaan. Tuntui hyvältä kuulla että työkaverit  mielellään tutustuisivat Pirpanaan ja lupasin viedä tyttöä paikanpäälle kunhan vähän tuosta vielä kasvaa. Toki tyttö on siellä jo käynyt näyttäytymässä mutta vielä en työnteon ajaksi ole uskaltanut mukaan ottaa vaikka aika iisi pakkaus onkin.

Masu on työkavereiden mielestä iso. No siltä se kyllä vähän tuntuukin. Tänään ollut alavatsassa jänskiä nippailuja mutta helpottivat illantullen. Säikähdinkin jo vähän, sillä en muista tuollaisia tuntemuksia edellisessä raskaudessa tunteneeni. Väkisinkin tulee vertailtua näitä kahda odotusta vaikka ei saisi. Tuntuu että tämä poitsu on nyt jotenkin enemmän "edessä" ja sen vuoksi olo äipällä vähän tukalampi. Tai sitten mä yksinkertaisesti olen vaan vähän väsyneempi mutsi nyt kun Pirpanaa odottaessani ja siitä syystä tunnen vahvemmin ja valitan enemmän :)

Sype-polilta ei ole kuulunut vieläkään luvattua yhteydenottoa kätilön osalta. ODOTAN! jos ei tällä viikolla kuulu, on mun varmaan soiteltava perään. Vieläkin mua pelottaa enkä saa näitä tuntemuksia kuriin yksikseni.

Pirpana on ihastunut "Harakka harakka huttua keittää" -loruun ja osaa pyytää sitä jo ojentamalla kämmenen äitiä/isiä/mummia/pappaa/oikeastaan ihan ketä vain- kohti. Sitten täytyykin lorutella muutaman kerran tuo sama loru putkeen että tyttö on tyytyväinen.

No mutta, uudesta tulevasta kodista nappasin kuvan aurinkoisen omasta huoneesta. Mun mielestä tuo tapetti on just eikä melekeen. Vähän säihkyvää kultaa ja kukkasia :)


"Harakka harakka huttua keittää,
hännällänsä hämmentää,
nokallansa koputtaa.

Antaa Lyylille
Antaa Taigalle
Antaa mummille
Antaa papalle
Isille ei riittänytkään!

Lähtee kaivolta vettä hakemaan

Hyppää kivelle!
Hyppää kannolle!
Missä kaivo?

Täällä kaivo kaulassa!
(kainalossa normaalisti mutta siitä Piippis ei tykkää jostain syystä ja alkaa komentamaan)."

Tämä siis Pirpanalle se oikea versio. Vähän alkuperäistä muunnettu siis.

ilon aiheita

Kiva päivä

22.37


Pirpana on äidin paras, PARAS kaveri. Tänäiltana jäi jälleen ihanasti nukkumaan pinnasänkyyn ja nukahti sinne kun äiti ihan vähän vaan kuiskutteli korvaan. Onhan selvää, että nyt on aika Pirpanankin kasvaa jo isoksi tytöksi, sillä tuleehän hänestä muutaman kuukauden päästä isosisko.
Nyt on taas sellainen voimakas onnellisuuden tunne syvällä sisimmässä. Mulla on ollut tosi kiva ja onnistunut päivä tuon mahtityttösen kanssa!



 Selailin kännykän kuvagalleriaa siinä toivossa että joskohan sieltä olisi löytynyt joku kiva kuva tältä päivältä vaan sieltäpä löytyi tälläkertaa vaan ja ainoastaan remppa-aiheisia kuvia. Käytiin katselemassa taas vähän lattia/seinämatskua ja nyt sitten vihdoin saatiin tehtyä päätös tuosta laminaatin väristä. Akasia on se. Toivotaan nyt että tuota sitten jaksamme katsella ainakin seuraavat 5 vuotta mutta kai se on vähän niinkin että väriin kun väriin kyllästyy jossainvaiheessa. Innolla odotan remontin valmistumista ja aikaansaamaamme lopputulosta! Valaistukseen liittyvissä asioissa kaipaisin vielä ammattilaisen vinkkejä sekä apua. Niistä kun aika vähän on entuudestaan kokemusta.. Täytyypä siis konsultoida tutuntuttuja sähkömiehiä tässä lähipäivien aikana. 


Voi että kuinka odotankaan sitä että pääsen järkkäämään meidän uuteen kotiin Pirpanalle ansaitsemansa 1-vuotiskekkerit! Samalla läheisimmät pääsevät piipahtamaan pre-tupareissa. Isommat juhlat luvassa sen tiimoilta vasta syssymmällä. Sattuneista syistä. Siihen mennessä pihakin on saatava kuntoon. Lumen alta paljastui nimittäin aikamoinen savotta! Ostettiin tietoisesti "sika säkissä" joten tähän osattiin varautua. 
Hieno siitä tulee, siitä olen varma! ;)

Huomenna mamma pääsee pariksi tunniksi töihin. Ihan mukavaa vaihtelua aina sillointällöin ja etuoikeus onkin,  että mua odottaa siellä työpöytä aina kun vaan olen halukas/kykenevä paikanpäälle saapumaan. 

Sain tänään omituisen pahanolonkohtauksen Bauhausissa. Voin pitkänaikaa aika huonosti. Ehkä liikaa isoja kauppoja tai jotain mutta onneksi olo helpotti kun päästiin kotiin. Ehkä ne on nyt nämä verenpaineet jotka heittelee ja näinollen aiheuttaa vähän huteraa oloa aina sillointällöin.

Nukkumaan. Hyvää yötä!

Tuutulaulu numero 1

21.13




H:n kanssa ollaan kumpikin nyt viimeaikoina tehty sama huomio että Pirpana nukahtaa melkein joka ilta tähän mahtavaan biisiin. Niin myös tänäiltana tapahtui. Eikä väliä kumpi laulaa, äiti vai isi kunhan jompikumpi laulaa. Tyttöä odotellessa, kunneltiin paljon tätä albumia ja olenkin miettinyt että voiko rauhoittuminen johtua jo masuaikoina tutuksi tulleista sävelistä. Niinhän viisaammat sanovat. Jännä nähdä rauhoittuuko poikakin siis Eddie Wedderin sulosointuihin maailmaan putkahtaessaan.

Nukkumisesta

Maanantaimökö?

20.56


Kyllä se osaa "kiukutellakkin". Tänään se ainakin yritti kovasti. Välillä meinasi unohtua mitä sitä oltiinkaan oikein tekemässä ja äidin polvi oli mielenkiintoisempi mutta sitten taas yritettiin vähän kiukutella. 


 No onneksi mökömökö ei jatkunut koko loppuiltaa ja illansuussa ulkoillessa meininki oli taas jo näinkin aurinkoista vaikka väsy selvästi vähän painoi pieniä simmuja. Valvotin tyttöä tänään tarkoituksella, jotta saatiin hänet vähän aikaisemmin yöunille ja siinä onnistuttiin hyvin. On mukavampi että jatkossa saadaan isin kanssa hilppasen enemmän omaa aikaa illasta kun sille selkeästi tarvetta on. Isi sanoittaa, soittelee ja uuden kodinkin kanssa touhua riittää. Äidin taasen pitäisi jossain välissä jaksaa/ehtiä siivota, lukea sisustuslehtiä, kirjoittaa blogia ja sen sellaista :) Normaalia puuhastelua siis.

Kasattiin Pirpanan joululahja eli nuo ihanat kummeilta saadut vaaleanpunaiset Hello kitty-briot. No eihän se nyt vielä innostunut niiden avulla taapertamaan mutta kiva niissä oli istua. Niin ja jäytää taas sitä sormea. Uskomatonta ettei tuo tyhmä hammas puhkea jo?! Ikenessä tuntuu ihan selvä alku kohonneena vaan vieläkään ei valkoista sieltä pilkota. No, eikähän se kohta. Tosi inhottavalta se ilmeisesti tuntuu..

Mini-mega hampurilainen on jälleen saapunut Heseen ja nyt mulla on tosi täyteen ahdettu sekä paha olo. Nää illat on aika tukalia kun vatsa on täynnä ruokaa ja kiristää, pingottaa sekä puristaa. Opinkohan koskaan?

Hyvää yötä kaikesta huolimatta!

Koiruudet

Kevättä ja kesän odottelua

22.50

Löysin Taigasta ihanan kesäkuvan, joka on otettu viimekesänä mökillä. Istuttiin yöllä laiturilla ja  koira nautti hiljaisuudesta sekä luonnon omista äänistä. Tunnelma on helposti aistittavissa. 

Tämä äiskä on bongannut 2 nokkosperhosta ja 3 sitruunaperhosta tänäviikonloppuna ja se jos mikä on varma kevään merkki! Ihanaa! Kevätfiiliksiä nostatti myös tämänpäiväinen aurinkoinen piipahdus kevätmarkkinoilla sekä tivolissa. Harmi Pirpanan kannalta että uni tuli jo matkalla paikanpäälle ja häneltä jäi nyt näkemättä paljon jänniä juttuja. No, ensikerralla sitten. Syksyllä ehkä uskaltaudutaan jo possujunaankin, katsotaan nyt.

Isi hullaantui levymessuista jotka oli järkätty markkinoiden yhteyteen ja poistuikin paikalta jälleen pussillinen täynnä uusia albumeita. Mihinköhän äiti nuo kaikki levyt saa uudessa kodissa laitettua? Ne kun ovat jo itsessään aika näyttävä sisustuselementti.

Pirpana on ihana. Hää nimittäin nukahti äsken itsenäisesti yöunille pitkästäaikaa. Muutenkin ollut niin hyväntuulinen tänään. Kevätfiiliksillä pienikin.

Mulla ei ole mitään hassunhauskaa kuvaa tältä viikonlopulta mutta otin toissa-aamuna Pirpanasta nukkumiskuvan joka antaa ihan vähän osviittaa siitä minkälaisessa asennossa on kaikista kivoin nukkua. Yleensä toinen  jalka on vielä rennosti sängyn laidan päällä ja niska 90:n asteen kulmassa. No ei ihan mutta melkein. Joskus tuota asentoa on ihan pakko vähän mennä korjailemaan sillä sen verran extremejä muuveja hän tykkää öisin harjoittaa nukkuessaan. Peitto ei pysy koskaan päällä. Sitä on turha edes yrittää saada pysymään.

Aamuisin on aivan parasta herätä kun pinnasängystä kurkistaa hymyilevät ja vähän unipöhnäiset kasvot. Kääntyy aina masulleen ja kurkkii laidan yli. Kuikuilee.


Harjoitus-supistukset ovat alkaneet ja niitä tulee iltaisin jo ihan kiitettävästi. Samoihin aikoihin alkoi masu  menemään pinkeäksi Pirpanaakin odottaessa. Aika juoksee! 24. raskausviikko jo?!
No, kaikesta huolimatta remppa jatkukoon. Vapuksi olisi kiva päästä uuteen kotiin..

Kasvua

Ärrinpurri

21.42






Tänään nukahdettiin yöunille vähän surkeissa tunnelmissa kun ketuttaa niin mahdottomasti jatkuva kutina sekä jomotus ikenissä! Unirätti oli puoliksi tytön suussa ja yritti ihan tuskissaan sitä jäytää.

Äiti näki viimeyönä jo untakin että se alahammas vihdoin puhkesi vaan ei! Aamulla oli vähän pettynyt fiilis. Varmasti oli Pirpanallakin :/

Näistä tämänpäiväisistä kuvistakin sen huomaa, kokoajan tekee mieli pureskella sormia. Eikä tähän muuten auta purulelut. Kaikkea on kokeiltu.

Toivotaan että yö menee kaikesta huolimatta hyvin eikä tarvitse turhan montaa kertaa heräillä mokoman kolotuksen vuoksi.

Huomenna remppaillaan vimmatusti, ostetaan laminaatit ja äiti pääsee vielä kahdeksi tunniksi kaunistautumaan Katjan räpsyripsihuoltoon. Sitä kuuluisaa omaa aikaa siis jälleen tarjolla. Mahtavaa!

Odotuskuulumisia sen verran että nyt kun masu on alkanut kunnolla suurenemaan, on myös tullut omituista painon tunnetta alavatsaan. Välillä tuntuu myös että on vaikea hengittää syvään mutta nää on entuudestaan tuttuja juttuja. Näistä "kärsin" edellisessäkin odotuksessa.

Vaan ei haittaa.

Mukavaa viikonloppua! :)

Downin syndrooma

Äidin mietteitä

23.31

Niin. Tänään pysähdyin hetkeksi mietiskelemään tämänhetkistä elämääni. Se on ollut hyvinkin erilaista Pirpanan syntymän jälkeen.  Mä olen jollaintavalla odotellut sitä hetkeä että tunnen halua laajentaa taas vähän reviiriä ja lähteä Pirpanan kanssa vaikkapa mammatapaamisiin, joita tutut mammat järjestävät tasaisin väliajoin. Joskus olen ihan tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että mun elämä on ollut hyvin vahvasti kotona ja tässä lähellä enkä ole osannut kaivata muuta jostainsyystä. Ehkä nyt ihan viimeaikoina on kuitenkin tullut tunne, että olisi kiva sujauttaa tyttö rattaisiin ja lähteä vaikkapa Helsinkiin shoppailemaan kavereiden kanssa. Viimekerrasta on jo tovi ja se tapahtui aikana, jolloin mulla ei ollut vielä tuota pikkutyttöä.

Onko Pirpanan erityisyys vaikuttanut tähän puoleen itsessäni jollaintavalla, sitä olen muutaman kerran jäänyt miettimään? Vaikka olen itse hyväksynyt melkeinpä heti alusta asti downin syndrooman, olenko jollain tavalla alitajuisesti kuitenkin pelännyt vaikkapa muiden mammojen reaktioita ja tästä syystä on ollut helpompi jäädä kotiin? Ylpeys ja kiitollisuus tuosta pikkuihmisestä kasvaa yhä edelleen päivä päivältä ja koko ds-asia tuntuu jäävän pikkuhiljaa taka-alalle. Ehkä siinä syy näihin uusiin tuntemuksiin joita viimeaikoina olen tuntenut. No, kuun lopussa mennään ystävän ja hänen tyttärensä kanssa vauvakinoon kaikkien muiden mammojen ja lapsosten joukkoon. Alku se on sekin ja odotan innolla tuota kokemusta.

Mulla on ollut viimeisen vuoden ajan omat vanhemmat ja sisarukset sekä läheisimmät ystävät todella lähellä tässä ja ehkä siinäpä onkin syy tänne "maaseudulle jämähtämiseeni". Olen antanut aikaa itselleni sillä tiedän satavarmasti, ettei tämä vaihe elämässä kestä ikuisuuksia. Olen tutustunut Pirpanaan kunnolla ja opetellut yhteistä arkeamme. Opetellut ylipäätänsä äitiyttä. Se on ollut yksi haastavimmista rasteista mun elämässäni ja sitä en olisi uskonut ennen lapsen syntymää. Pirpanan diagnoosi on tietysti tuonut vielä muutaman extrahaasteen tähän uuden oppimiseen. Kunnioitus omia vanhempia kohtaan on kasvanut entisestään ja toivonkin että voisin jonainpäivänä olla edes puolet siitä omille lapsilleni mitä he ovat mulle olleet tämän 28-vuoden ajan. 

Aika pian syntyy meidän poika. Sitten meitä on neljä jo. Vuoden päästä arki onkin taas ihan erilaista kun mitä se on nyt. H käy tiuhaan töissä, sillä onhan meillä nyt oma asunto ja näinollen myös pelottava mutta jo kauan odotettu velkataakka harteillamme. Mä olen kahden pienen kanssa kotona kolmistaan ja niin, koirakin mulla on vielä siinä joukon jatkeena. Varmasti kaipaan vähän eritavalla seuraa ja muiden äitien tukea kun mitä nyt olen kaivannut kun oma äiti, sisko sekä lähimmät ystävät ovat olleet lähellä. Eivät he kaukana ole tulevaisuudessakaan mutta ei ihan samassa korttelissa kuitenkaan.

Mutta, ei tästä tämän enempää. Tätä oli varmasti vähän puuduttavaa lukea. Enemmän ehkä kirjoitinkin itselleni ja se tuntui hyvältä.



Pirpanan kanssa käytiin tosiaan tänään vähän shoppailemassa ja illalla kylvyssä tyttö oppi läiskyttämään vettä omilla pikku kätösillään vimmatusti. Jokapaikka oli vaahdossa mutta ei annettu sen häiritä. Tuota riemua oli jälleen kerran ilo katsella. 

Pakko iloita ja riemuita vielä kerran potta-asiaa. Tuon ensimmäisen pottakakan jälkeen, ei ollakkaan enää vaippoihin kakkosia töräytetty. Jokakerta ovat tulleet pottaan parin viikon ajan. Se on aika hieno juttu. Näin ne ilonaiheet muuttuu tässä vuosien varrella :)

Hömpöteltiinkin illalla vähän. Piippiksen sporttilook.



Kohta H tulee töistä ja tuo mulle kauan odotetun juustohampparin. Eikä haittaa vaikka kello on jo noin paljon, mä oon raskaana.

Pelko

Iltahöpö

22.56




Kun uniaika lähestyy, alkaa meiniki usein olla tämänsorttista. Kummia ei tarvitse tehdä, että pienen ihmisen saa onnelliseksi. Hyvä niin. Tuota hekotusta kun ei ilmeisesti kovinkaan helposti kyllästy katsomaan!
<3
Voi kuinka väsynyt olenkaan jälleen! Mä en pidä tästä olotilasta ollenkaan! Kun kaikki pelot ja ikävyydet putkahtaa taas mieltä vaivaamaan vaikka juuri luulin päässeeni sellaisista yli. Synnytys. Odotan niin paljon sitä päivää että jälleen olen oikeasti valmis tuohon koitokseen. Edellinen koitos kun osoitti mulle sen selvästi, että tuota tapahtumaa ei kannata hirveästi etukäteen suunnitella. Sehän siinä päähän ottaakin. Olenhan kontrollifriikki since 1984. 
No joo, suurin ongelmahan oikeasti on tuo hieman pieleen mennyt synnytyskokemus noin muuten. Mikään ei oikein onnistunut. Ehkä ensikerralla sitten. Onneksi olen kuullut paljon myös niistä nappiin menneistä suorituksista ja ne antavatkin voimaa. 
Kun vaan vauva selviäisi ilman suurempia taisteluarpia. Se se mun suurin pelkoni on. Että synnytyksessä tapahtuu pienelle jotain peruuttamatonta ja sitten syytän siitä itseäni. Vieläkin muistan tuon olotilan Pirpanan synnytyksessä kun vauvan sydänäänet heikkeni ja heikkeni ja tuntui että koko tilanne on mun syytäni, mun vastuulla. En kyennyt helpottamaan tilannetta vaikka kaikkeni yritin. Onneksi selvittiin säikähdyksellä ja saatiin tyttö maailmaan jollain ihmeen kaupalla, tarpeeksi ajoissa.

Mä uskon ja toivon todella, että parin kuukauden päästä olen valmiimpi enkä enää mieti näitä. Onneksi, sitä odotellessa, mulla on näitä aurinkoisia videoklippejä jotka saa mielen valoisaksi vaikka itse auringonpaiste onkin untenmailla.

Joskus helpottaa kun saa vähän tilittää. 

Juhlat

Äiti vanheni viimeisen kerran

22.15



Vielä yksi otos eilisestä kuvasarjasta
 Selvisin maagisesta 27-vuoden iästä kunnialla. Ehdottomasti parhaan lahjani tänään sain omalta Piipanaltani, joka heräsi jo toisena yönä putkeen vain sekä ainoastaan yhden kerran ja silloinkin vaati vaan maidon juoton, jonka jälkeen nukahti samantien uudestaan tyytyväisenä. Aamulla ei taas meinattu oikein uskoa tätä yllätystä todeksi. Uskaltaisikohan tässä jo salaa toivoa että ollaan irtauduttu tuosta aamuyön syötöstä kokonaan..?

Sain lahjaksi myös omaa aikaa, tai oikeastaan aikaa parisuhteelle. H osti meille liput "Vadelmavenepakolainen"-nimiseen teatterinäytökseen joka esitetään TURUN KAUPUNGINTEATTERISSA! Pakettiin sisältyy hotellimajoitus TURUSSA joten tämähän luonnollisesti tarkoittaa sitä, että mun täytyy olla yö erossa tuosta mun pienestä. Edellinen yrityshän meni pahasti puihin ja tulin taksilla Helsingistä aamuyöllä kotiin kun "Mun oli vaan pakko". H jäi nukkumaan Seasideen :D No, silloin olin vähän kekkulissa ja muutenkin hysteerisempi pienen vauvan kanssa kun tätänykyä. Hauskaa tuota on ollut muistella jälkeenpäin mutta nyt H sitten päätti ilmeisesti että nostetaan kynnystä lähteä kotiin keskellä yötä ja mennään Turkuun asti. Oli sopinut mun vanhempien kanssa lapsenhoidosta. Nyt tilanne on tietysti siinäkinmielessä helpompi että Pirpana on vieroitettu äidinmaidosta ja juo vellit sekä maidot nokkamukista. Ja on vanhempi tietysti. Viimekerralla ikää kun oli vaan 4 kk.

Odotan kyllä kovasti. Täytyyhän mun oppia olemaan tytöstä erossa, sillä eihän hää voi tulla synnytyslaitoksellekkaan mukaan. Kokoajaksi siis. 

Posti toi myös mukavan yllärin mulle tänään. Ystäväni Emma on aloittanut uuden harrastuksen ja otankin nyt valtuudet omiin käsiini mainostaa vähän hänen kauniita tuotoksiaan. Toivottavasti ei pistä pahaksi. Tuo isompi koru on lahja mulle ja pienempi Pirpanalle. Pidettiin kumpikin jo tänään näitä koruja kaulassa ja oltiin ihan samiksia! ;) Itsehän oon aina jaksanut fiilistellä kaikkea "inkkarisälää". Tämä ylläripaketti oli siis enemmän kun mieluinen. 



Näitä koruja voi kysellä vaikkapa tuolta.. Pieni esittelypätkä vielä Emman fb-sivuilta: "MoEma' -korut ovat uniikkeja, käsintehtyjä koruja, joissa suuri osa materiaalista on kierrätys-/uusiokäyttötavaraa. Joitakin korujen osia ostan kuitenkin uutena saadakseni niistä kestävämpiä. Korut ovat epätäydellisyydellään täydellisempiä, jonka käsillä tekeminen tuottaa" Niin ja valikoima kasvaa lähitulevaisuudessa myös vegaanikoruilla. 


Kiitos kaikille muillekkin muistaneille ja sovitaan että tästä eteenpäin minäkään en sitten enää vanhene vaan päinvastoin <3 Ensivuonna vietetään niitä kaksvitosia taasen.

Ainiin ja neuvolassa kaikki oli hyvin. "Henrin" sydänäänet olivat vahvat ja heti löytyivät. SF-mitta etenee keskikäyrällä eli turhaa jännitin sitäkin. Rautaa täytyy syödä jatkossakin mutta se nyt oli selvää ilman tämänpäiväistä käyntiäkin. Sype-polille käypi tieni lähiviikkoina. Synnytyspelkopolille siis.

Juhlat

Syntymäpäiväjuhlissa

22.00

Pääsiäisviikonloppuun on mahtunut paljon ihania hetkiä perheen ja ystävien seurassa. Juhlittiin mm, Pirpanan nuorimman sekä vanhimman serkun synttäreitä, tosin eri päivinä. Kiitos kaikille juhlien järjestäjille ihanista pirskeistä! Ensimmäisistä en jostain syystä tajunnut kuvia räpsiä ja näistä toisista juhlistakin sankari itse taisi ottaa suurimman osan kuvista. Yksi saatiin otettua päivänsankarista ja Pirpanasta ja sehän on tänne nyt heti sitten laitettava. 15-vee ja kohta 1-vee. Mummin ja papan vanhin sekä nuorin lapsenlapsi siinä somasti:




Tässä vielä pari muuta päivän otosta:




Tämä ilme on nyt kaikista kivoin Pirpanan mielestä. 



Niinkun ylläolevasta kuvastakin voi huomata, kokoajan on sormet suussa. Ikenet kuultaa valkoisena vaan hampaat ei jostainsyystä suvaitse puhjeta. Nyt kyllä olisi jo aika päästää pieni ja kaksi vähän isompaa näistä hammaskärsimyksistä.

Ainiin, Pirpanakin sai tänään lahjan nimittäin iki-oman Pikku Myy kattilan. Kiitos A & M! Kiitos myös mun kumppari A:lle ihanista Madeiran tuliaisista <3

Huomenna äiti menee neuvolaan. Mielenkiinnolla odotan uusinta sf-mittaa masusta. Villi veikkaus, yläkäyrillä kasvamme jälleen?!


Ainutlaatuinen

23.17


21.05.2011


"Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan."

-Johanna Kurkela


Äiti ja hänen tyttärensä

0.32



Eilen kun muut remppas, me yritettiin Pirpanan kanssa näyttää mahdollisimman hönöiltä ja onnistuttiin siinä aika hyvin mun mielestä. Äiskän päivän piristys oli tämä otos ja juurikin sen vuoksi koska vaikka näytänkin itse aika järkyltä niin Pirpanan hymy, viirusilmät sekä virnistys ovat taasen sitäkin valloittavammat.

Nyt äkkiä nukkumaan! On nimittäin laitonta olla hereillä tähänaikaan vuorokaudesta kun tyttö nukkuu vielä täysin sikeää untansa ja itsekkin saisin nukkua. Poika potkii mahassa vimmatusti tällähetkellä ja äsken H:n kanssa saatiin ihastella selkeitä liikkeitä navan vieressä taasen. Mulla istukka tälläkertaa kohdun takaseinämässä kiinni ja tästä syystä liikkeet sekä näkyy, että tuntuu päällepäin hyvin.

Kipuilua

Jännitysmomentti

21.52


Tänään ilmassa on leijaillut pientä jännityksen tuntua kun äiskä ei päiväunien jälkeen päässytkään ylös sängystä normaaliin tapaansa. Kellot soi päässä ja taju meinasi lähteä ihan selinmakuullakin. Huikkasin sitten mummia apuun ja hää toi verenpainemittarin joka sitten näyttikin suht huikeita lukemia. Tai no, voiko tässä tapauksessa huikeista puhua mutta kuitenkin, lukema oli 79/52. Soitin neuvolaan ja sanoivat että hätää ei ole (mulla kun on aina raskausaikana paineet olleet matalahkot muutenkin) mutta jos olo on kokoajan kurja, täytyy siinävaiheessa piipahtaa tohtorin juttusilla. Salmiakkia ja lakua määräsi terkkari syötäväksi ja tein työtä käskettyäni. Niin ne paineet siitä sitten humpsahti normaaleiksi ja pääsin vihdoin tolpilleni. Oli muuten hurja tunne! Toivotaan ettei toista samanlaista tilannetta tule sillä olin täysin toimintakyvytön tuon puolitoistatuntisen verran. 

No, loppupäivän on olo ollut huomattavasti parempi mutta siltikin vähän pöhkö jollaintavalla. Pientä huimausta havaittavissa edelleen. Siispä, remppahommat jäi nyt mun osalta tältäpäivältä mutta H ja pappa oli tulevassa kodossa tunnollisesti kittaamassa seiniä ja siitä kiitollinen olen <3 

Muuten ollaan touhuttu normaalit jutut tänään. Iltakylpyhetki oli taas iloinen ja siitä muistona nämä kuplivat/pirskahtelevat kuvat :)





Odotellaan muuten kummipoikaamme syntyväksi lähiviikkojen aikana ja kokoajan on jännitystä siis ilmoilla silläkin saralla. Aivan iiiihanaa kun kohta pääsee sylkyttämään pikkuista vauvaa jälleen. Sen jälkeen tuo oma tuntuu varmaan ihan jättiläistyypiltä.
Synny jo!

Pakko laittaa ihan turha kommentti tähän loppuun mutta vilkaisin äsken telkkarista "SuperMarjo"-nimistä ohjelmaa ja järkytyin kyseisen henkilön pientä masua kun synnytykseen oli aikaa enää 3 viikkoa. Mulla on ihan rehellisesti sanottuna jo nyt yhtä iso. Poika kasvaa ja mua välillä vähän kauhistuttaakin että miten isoksi mahdan paisua tämän raskauden lopussa. Kun vaan selkä jaksaisi jotenkin loppuun asti. Aivan satavarmasti poika on isompi syntyessään kun Pirpana 2600g. 
Ihana pieni nuppunen oli hän <3

Nukkumisesta

Remppa alkoi

22.07



Eilen ja tänään ollaan aloiteltu remppaprojektia ihan kunnolla ja laitanpas nyt sitten vähän tunnelmia siitä tännekkin. Minä ja supertehokas äitini ollaan nyt alkuun keskitytty ihan vaan siivoilemiseen, sillä niinkun jo aikaisemmin mainitsinkin, oli paikat kaameassa kunnossa. Nyt kiiltää jo keittiö ja WC. Kiitos äiti! Mulla aika menee osittain Pirpanan kanssa touhutessa mutta silloin kun tyttö sen sallii, pääsen myös hätiin näissä remonttiasioissa. Pirpanan huoneen oven sain putsattua jälleen valkoiseksi ja myös jääkaappi kiiltää taasen. Sisko suositteli Prisman hyllystä erästä ihmeainetta ja sitä se todella oli. 


Mun isä ja H alkoivat puolestaan repiä listoja irti ja myös olohuoneen tapetit saivat kyytiä. Onneksi oli suht helposti irtoavaa tavaraa. Tuo tapetti on mun mielestä ihan kaunis mutta pienessä tilassa hitusen verran liian hallitseva. Siispä päädyttiin tähän ratkaisuun. Tuntuu että heti tuli tuplasti lisää tilaa kun saatiin seinä valkoiseksi. Tällähetkellä homma etenee ihan mukavaan tahtiin. Pääsiäisen pyhinä päästään maalailemaan jo ja sitten seuraavalla viikolla lattia saakin kyytiä. Kiitos isä, ilman sua tämä ei onnistuisi meiltä.

Pirpanan nukkumisen kanssa oli tänään vähän ongelmia kun ei meinannut matkarattaisiin millään uinahtaa. Ulos en voinut häntä laittaa kun takapiha on lunta tulvillaan (huomenna osataan sitten varautua tähänkin ottamalla lapio mukaan) ja sisällä oli liian kova meteli. Aina kun erehdyin häntä rattaisiin vilkaisemaan oli näky seuraavanlainen:




Toivoton tilanne siis.
No, kotona sitten taas nukutti ja ilta sujui ihan leppoisissa tunnelmissa. Tämä päivä ollaan vietetty kuivissa vaipoissa ja kaikki pissitkin tulleet pottaan. Tyttö ryhtyy heti toimeen kun äiti hänet potalle istuttaa. Hassua mutta taitavaa.


Tällaisia pieniä ylläreitä meitä odotti uuteen kotiin saapuessamme. En ollut asiaan kiinnittänyt näytössä huomiota. Löydätkö sinä virheen tästä kuvasta? :)

Rakkautta

Siitä on kohta jo vuosi aikaa

23.40



Eilen mä yllätin itseni jälleen tunteilemasta kun törmäsin tähän kuvaan vähän puolivahingossa. Se on otettu melkeinpä heti Pirpanan syntymän jälkeen synnytys-salissa. Tuoreen isin kasvoilta näkyy kahden vuorokauden valvomisesta aiheutunut uupumus sekä häkellyskin. Kauneinta tässä kuvassa on se voimakas tunne joka ainakin mulle välittyy hyvinkin selkeästi. Kuinka isä alkushokista huolimatta välittää ja ottaa omakseen heti alkutaipaleelta asti. Rakastaa. Ei mennyt kauaakaan tästä, kun jo ääneen ihastelimme ja hymyilimme. Meille oli syntynyt aivan järjettömän suloinen pieni ihminen.

Kun katson tuota pientä Pirpanaa kuvassa, tekisi mieli mennä suukottamaan ja halittamaan hänet puhki vaan en taida viitsiä kun niin makoisasti nukkuu jo..

Vitsin pieni ihminen, miten sekaisin äidin ja isin saitkaan. Onnesta.

ilon aiheita

Palmusunnuntai

22.32

Niinhän siinä kävi että äidin oli aivan pakko saada pukea tytär ensimmäisenä virvon varvon-päivänään pikkunoidaksi ja viedä hänet sitten mummun ja ukin luokse virpomaan. Suunnitelmat eivät vaan siinä mielessä menneet ihan nappiin, että trulli sammui autoon ennen kun päästiin perille asti ja oli kylään saavuttaessa hieman tokkurainen. Oikeastaan tyttö kiikutettiinkin samalta seisomalta vaunuihin takapihalle jatkamaan päikkäreitä ja siellä uni maistuikin melkeinpä kolmen tunnin ajan. Päikkäreiden jälkeen tuo kyllä jaksoi sitten taas hymyillä ja olla muutenkin harvinaisen kiltti noita-akka.

Mummulasta kurvattiin sitten päivän jännittävimpään kohtaamiseen, eli avainten vaihtoon ja nyt me ollaan ihan oikeasti tuon Järvenpääläisen rivitalokolmion onnelliset omistajat. Avaimet taskussa! Pyörittiin ensimmäisessä asunnossamme vähän hölmistyneinä ja mietittiin että mistähän sitä hulinat aloittaisi?! Tekemistä riittää. Vanha parkettilattia on aivan hirveän huonossa kunnossa eikä siitä saa käyttökelpoista enää edes hiomalla. Tästä syystä päätettiin että laitetaan laminaattilattia vanhan parketin päälle. Ennen sitä seinät on kuitenkin maalattava, sillä edellisessä perheessä on asunut erittäin luovia lapsukaisia eikä heille ei ole näemmä paperi riittänyt jonka vuoksi seinät ovat saaneet myös osansa tussauksista. Melkeinpä jokaisen huoneen seinästä löytyy jonkin sortin taideteos. Ihan sööttiä mutta tälläkertaa päädyttiin kuitenkin ratkaisuun maalata seinät takaisin puhtaan valkoisiksi. Saa sitten omat lapset sotkea vähän enemmän :)
Tapettia on revittävä irti ja listat vaihdettava. Kylppäriinkin on ostettava uusia kalusteita. Mun on pakko ihan vähän jurputtaa sillä asunto oli ihan hirveän sotkuinen kun sinne saavuttiin. Ollaan itse yritetty aina noudattaa jonkin sortin reilua peliä näissä asunnonvaihtoasioissa ja siivota omat sotkut pois muiden tieltä. Nyt kuitenkin vanhat vuokralaiset olivat jättäneet kauhean saastan jokapuolelle mutta onneksi voin osittain huokaista sillä mulla on hyvät apujoukot (oma äiti ja sisko), jotka lupautuivat sitten auttamaan mua siivoushaasteessa. Wc järkytti mua kaikista eniten. En edes viitsi kertoa enempää.

Iloisen yllärin koimme kun piipahdimme ulkovarastossamme, sillä sieltä löytyi aivan ihastuttava pieni hippimaja lapsille (oli vaan jäänyt meiltä huomaamatta). Oli ikkuna ja kaikki! Kesällä kun kaikki muut hommat on saatu hoidettua alta pois, pääsen maalaamaan tuon pienen mökin ja sisustamaan siitä Pirpanalle oman pienen piilopaikan. Mahtavaa kun tietää että pääsee ihan oikeasti tekemään asioita ja ihan omaan tahtiin. Mihinkään eikä millään ole erityisen kiire.

Huomenna siis hommat alkaa listojen purkamisella ja pois kiikuttamisella. Ihan kohta on siis unen aika.


Ja niin vielä, eilen askarreltiin kummitytön, mummin ja Pirpanan kanssa pääsiäisjuttuja. Noin hienoja niistä sitten tuli! Pirpana oli tuhannen tohinoissaan kun sai 1,5 h vaan seurata ja ihastella värikkäitä nauhoja sekä papereita. Muuta ei tarvittu ja tyttö viihtyi. Voimille se otti sillä askartelutuokion jälkeen maistui taas parin tunnin päikkärit. Ne unoset tuli nukuttua ehkä vähän liian myöhään sillä selkeästi verottivat yöunista. Yöllä taas valvottiin. Onneksi näitä öitä on siltikin enää tosi harvoin.
Ja loppuun yksi pikku fiilistely. Viikon verran meillä on tehty jokaikiset kakoset pottaan! Ja nyt näyttää siltä että pissikin sinne tulee aina kunhan vaan jaksetaan tarpeeksi usein tyttö potalle laittaa istumaan. Ainoastaan päikkäreiden aikana vaippa kastuu. Aika hienoa eikö?

Nyt, hyvää yötä ja alkavaa viikkoa kaikille!

Suosituimmat

Facebook