Ilmoitusluontoista

16.33

Hyviä uutisia meille kaikille! Muuttohulinat ovat huipentumassa viimeiseen rutistukseen ja kohta pääsemme asettumaan uuteen kotiin ja uudistettuun eloomme. Tämä lienee jo tullut selväksi ;) Se tarkoittaa myös sitä, että uuden kodin ohella remonttia tulee tapahtumaan myös täällä blogin puolella. Olen ikävöinyt kovasti täällä viettämääni aikaa ja aion palata jälleen hieman ahkeramman kirjoittelun pariin nyt kun elo vauvankin kanssa alkaa helpottamaan. Tyttö on tyytyväinen ja yhtä hymyä, nyt myös iltaisin. Elämä pistää parastaan ja kiitollisuuden määrää en voi sanoin kuvailla. Kodin remppaprojekteistakin tulen täällä kertomaan tulevien viikkojen aikana enemmän.


Tietokone on ollut piilossa muuttolaatikoiden uumenissa, mutta kohta on aika pyyhkäistä siitä pölyt ja luovuttaa iPad taas täyspäiväisesti lasten käyttöön ;) 

Kävijätilastoja selaillessani, on ollut ihana huomata, ettette ole hylänneet meitä pienestä hiljentymisestä huolimatta. Blogi elää meidän kanssamme, mutta valitettavasti kiire on täällä helposti havaittavissa. Pikkuvauva-arki ei ole koskaan ollut meille näin rankkaa kun mitä viimeiset viikot ovat olleet. Olen jaksanut läheisten avustuksella ja tietäen, että tämä ei kestä ikuisesti. Ja näinhän se nyt näyttäisi olevan. Vastasyntynyt on muuttunut vähän helpommaksi vauvaksi <3



Mukavaa loppuviikkoa kaikille! Aurinkokin heräsi juuri paistelemaan. Kiva olo!

Tulevaisuuden kuva

16.16


Haaveet on todella muuttumassa todeksi! Viikon päästä tuo vihreä talo tien päässä on virallisesti meidän. Muuttohulinoita ja pientä pintaremppaa. Olen innoissani.


Puheterapiassa

12.34


Tänään kuvasin pienen videoklipin pu-te:ssa ja jaan sen nyt täälläkin. En tiedä miksi kuva on sumea? :/ Saa siitä jotain selkoa kuitenkin.

Mukavaa alkuviikkoa itse kullekkin!
:)

Marley&me

23.17

Tänään kykenin pitkästäaikaa katsomaan lauantai-illan elokuvan neloselta ja kokemus oli kaikinpuolin hämmentävä. Se elokuva oli kuin suora kuvaus omasta maailmastani ja ajatuksistani. Jennifer ehkä näytti hieman paremmalta kuin minä kolmen(tai no neljän) raskauden jälkeen, mutta yhtä väsynyt hän tuntui olevan kuin minäkin. Sain ihan hirveästi voimaa kyseisestä leffasta. Kyllä meidänkin tilanne helpottaa kunhan aika kuluu. Tapahtuihan niin tuossa elokuvassakin. Oli vaan niin uskomatonta nähdä, miten hyvin omat tuntemukset heijastui Jennifer Anistonin roolisuorituksesta. Ihan parasta.


Tosi moni asia meni niinkuin meidänkin perheen elämässä nyt. Eikä Jennifer lopussa enää ollut väsynyt ja ahdistunut.En aio minäkään olla ;) ja sitäpaitsi, nyt mulla on tosi hyvä taas olla kun on viikonloppu ja H kokoajan paikanpäällä.

Elämän kuuluu olla tällaista ja olen onnellinen, että saan kokea tämän kaiken. Elää! Suuret mullistukset kuuluukin saada aikaiseksi myös väsymystä kaiken muun suuren ja voimakkaan ohella.

Ja juu, tiedän kyllä että elämä ei aina ole kuin elokuvaa. Joskus niin kuitenkin käy ja itse olen aina ollut haaveilija. Tulen aina olemaankin. Niin on kivempi.

Tässä välissä itkin isosti, kun Marley haudattiin. Toivottavasti meidän ei tarvitse tehdä sitä vielä aikoihin. Kovasti on tärkeä tyyppi tuo Taiga-tyttö sekä meille aikuisille, että lapsillekin . Varsinkin hänelle:


<3

Vähän extraa

11.25


Tapahtuipa hetki sitten: Aamupalan jälkeen esikoinen pyysi keksiä. Luvattiin, että sitten saa kun velipoika on syönyt puuronsa loppuun. No, velipoika reippaasti söi ja paloiteltiin neitokaisen keksit totuttuun tapaan kulhoon. Alkoi kova itku. "Onko liian pieniä paloja", kysyin. "Eeeeeeiiii!!", vastasi neiti huutoitkien. Olin siis varma, että itku johtui iPadin takavarikoimisesta. Itku jatkui ja jatkui. Ja jatkui. Se jatkui saunalla, verhon takana ja makuuhuoneessa. Jopa pöydälle kiipesi karjumaan. 40 minuuttia raivoamista kuunneltuamme palasin tiedustelemaan, että mikä tyttöä nyt ihan oikeasti surettaa. Hän osoitti keksikulhoa. Sitten syttyi lamppu äidinkin päänupissa. "Kulho! Se on vääränlainen!??" Vaihdoin astian ja tyttö lopetti niiskuttamisen. Ryhtyi syömään keksejä normaaliin tapaansa.

Uskomatonta.

Joskus toivon, että puhuisi jo paremmin. Ihan vaan hänen itsensä vuoksi. On varmaan tooosi turhauttavaa kun ei aina tule ymmärretyksi :/

Rutiinit. Ne on tärkeitä ja ne meidän vanhempien tulisi aina muistaa. Keksit syödään vaan tietynlaisista kipoista ja piste. Asiasta ei neuvotella. Ainakaan taaperoiässä.

Isi vei taaperot (ja itsensä) tuulettumaan puistoon. Minä pakenen arkea hetkeksi peiton alle. Vauvan viereen.

:)


Suosituimmat

Facebook

Instagram