Vähän extraa
11.25Tapahtuipa hetki sitten: Aamupalan jälkeen esikoinen pyysi keksiä. Luvattiin, että sitten saa kun velipoika on syönyt puuronsa loppuun. No, velipoika reippaasti söi ja paloiteltiin neitokaisen keksit totuttuun tapaan kulhoon. Alkoi kova itku. "Onko liian pieniä paloja", kysyin. "Eeeeeeiiii!!", vastasi neiti huutoitkien. Olin siis varma, että itku johtui iPadin takavarikoimisesta. Itku jatkui ja jatkui. Ja jatkui. Se jatkui saunalla, verhon takana ja makuuhuoneessa. Jopa pöydälle kiipesi karjumaan. 40 minuuttia raivoamista kuunneltuamme palasin tiedustelemaan, että mikä tyttöä nyt ihan oikeasti surettaa. Hän osoitti keksikulhoa. Sitten syttyi lamppu äidinkin päänupissa. "Kulho! Se on vääränlainen!??" Vaihdoin astian ja tyttö lopetti niiskuttamisen. Ryhtyi syömään keksejä normaaliin tapaansa.
Uskomatonta.
Joskus toivon, että puhuisi jo paremmin. Ihan vaan hänen itsensä vuoksi. On varmaan tooosi turhauttavaa kun ei aina tule ymmärretyksi :/
Rutiinit. Ne on tärkeitä ja ne meidän vanhempien tulisi aina muistaa. Keksit syödään vaan tietynlaisista kipoista ja piste. Asiasta ei neuvotella. Ainakaan taaperoiässä.
Isi vei taaperot (ja itsensä) tuulettumaan puistoon. Minä pakenen arkea hetkeksi peiton alle. Vauvan viereen.
:)
4 kommenttia
Meillä illalla kaksivuotias olisi halunnut vielä hammaspesun jälkeen satsuman, sovittiin että voi ottaa aamulla heti herättyään. Aamulla ensimmäisenä kipitti hakemaan iloisena satsumaa kulhosta ja pyysi kuorimaan. Kohta alkoi kuulua lohduton itku, lopulta kiukku ja huuto. Menin katsomaan mikä hätänä, satsumaympyrässä yhdestä kohtaa olivat palat irronnet toisista. Kuorin Uuden satsuman, kuivasin pienen kyyneleet ja katsoin kun kaksivuotias seisoi iloisena sormi satsuman keskelle työnnettynä ja alkoi popsia hedelmänsä. Voi pieniä. Välillä on ylirankkaa olla kaksi. Kerroin lapsen isälle, että pieni haluaa satsumansa ehdottomasti paloittelemattomana :D
VastaaPoistaHassuja nuo ipanat <3
PoistaPieni taviskin saa hetkessä päähänsä, että joku tietty asia kuuluu tehdä tietyllä tavalla ja huvä tavaton sentään, jos itse haluat murtaa tätä kaavaa jotenkin... Sellaista se on, kun maailma rakentuu vielä pienistä asioista :) Ootko muuten nähnyt Paula-piirrettyä? Meinasin ekalla kertalla vetäistä vettä väärään kurkkuun, kun tunnarin loppupuolella todetaan "olen Paula, downlapsi". Yhden jakson kunnolla katsoneena Paulan ulkonäkö oli hieman erityisempi kuin muun perheen (jotka nekään eivät ihan normin mukaisia ole) ja sitten se, että Paulan päivä meni ihan sekaisin kun puhtaita vaatteita ei ollutkaan ja joutui menemään aamupalalle yövaatteissa ja sitten seurasi huutoa ja rutiinien kertausta...Mutta se Paula on vanhempi kuin 3v.
VastaaPoistaTästä episodista tuli heti mieleen juurikin tuo sama Paula-jakso :D
Poista