Blogiyhteistyö

Äidin hemmottelupäivä

18.17




Pieni turhamaisuus on hyvästä. Sen olen ainakin itse saanut todeta useasti näiden äitiysvuosieni varrella. Käyn tällähetkellä kerran kuukaudessa geelaamassa liuskoittuvat kynteni, ja samalla vietän terapeuttisen hetken uuden tuttavan kanssa niitänäitä rupatellen. Muutama kuukausi taaksepäin Kynsimuotoilija-Kosmetologi Marle Hyvinvointihoitola Euforasta teki mulle ensimmäiset rakennekynnet tuttavani suosituksesta, ja sille tielle olenkin nyt sitten jäänyt. Aikana ennen lapsia viilailin kynsiäni harva se ilta ja keksin mitä päräyttävämpiä lakkauksia, mutta nyt mulla ei ole siihen aikaa. Marle saakin siis hoitaa nämä hommat mun puolesta, ja hän loihtiikin mitä upeimpia luomuksia äiti-ihmisen kynsiin. Olen koukussa. Olen haltioitunut. Tästä manikyyrihetkestä on tullut mulle niin kovin tärkeä tapahtuma. Pientä luksusta arkeen, ja siitä olenkin ehdottomasti valmis muutaman kympin maksamaan kerran kuukaudessa. Mulla ei siis varsinaisesti ole rakennekynsiä enää, ja tällähetkellä geelataankin ihan vaan omaa kynttä. Pituus on todella lyhyt, siltikin toimiva ja näyttävä.




Nämä uudet foliokoristelut on mun silmissäni jo silkkaa taidetta. Aivat täydelliset, ja tehty vieläpä ensiviikonlopun juhlailtaa silmälläpitäen! ;)


Torstai oli siis hyvinkin poikkeuksellinen päivä mun tämänhetkisessä elämässäni. Mummi tuli hoitamaan lapsia, ja itse istuin 10-16 välisen ajan tuolissa kaunistautumassa. Välillä tunsin ihan huonoa omaatuntoa asiasta. Olenko liiankin turhamainen nyt? Voinko ihan oikeasti viettää yhden päivän näin ylellisesti vain itselleni? Näin jälkeenpäin kuitenkin olen antanut itselleni armoa, ja todennut tuon päivän olleen tosi tärkeä ja ansaittukin.


Näitä Mago-pidennyksiä päätin kokeilla, kun kuulin ystävältäni Liisalta Järvenpään Hiushuone Hemmasta tästä uudesta, omia hiuksia hellivästä pidennystekniikasta. Liisa kävi koulutuksen joulun alla, ja sain stten toimia hänelle harjoituspäänä. Ideanahan näissä pidennyksissä on se, että hiukset kiinnitetään langalla solmimalla, mutta sananlaisissa osioissa kuin sinetit. Magossa ei käytetä liimaa ja näinollen tekniikka on omille hiuksille oikein hellävarainen. Mun päähän laitettiin tälläkertaa kolme punttia, mutta neljäskin olisi kyllä vielä mahtunut. Itse olen silti täydellisen tyytyväinen tuohon kolmeenkin. Tuo pituus on 30 cm, joka on mulle täydellisen sopiva, näyttäen vielä kuitenkin luonnolliselta eikä luonnottoman pitkältä. Mun omat hiukset ovat senverran lyhyet, että tämä pituus toimii mulla nyt parhaiten.


Meni hetki totutella näihin uusiin pidennyksiin, mutta nyt ovat jo tulleet tutuiksi. Solmut eivät häiritse nukkuessa, eivätkä ne kiristä tai purista. Laitto ei myöskään tuntunut päänahassa ikävältä. Solmukohdat pysyvät kivasti piilossa oman hiuksen alla ja hiukset tuntuvat todella kevyiltä. Oikein näppärä hiustenkasvatusniksi on tämä. Oma hius kasvaa pidennyksen seassa, pysyen kuitenkin hyväkuntoisena ja terveenä. Käytän Simply Naturalin pidennyksille tarkoitettua hoitotuotesarjaa ja harjaa myös, jotta saan pidettyä myös nämä jatkot hyvässä kunnossa loppuun asti.

Jopa H on kehunut moneen otteeseen mun uutta lookia, joten tämä investointi kannatti ehdottomasti ;)  Nyt on jännä nähdä, kuinka kauan nämä hiukset pysyvät hyvännäköisenä mulla. Toivottavasti nyt ainakin kevääseen asti. Pidän asiasta kiinnostuneet ajantasalla.



Tykkään näistä pidennyksistä siitäkin syystä, että ne mahdollistavat sekä kauniin juhlakiharakampauksen että myös mulle niin rakkaan ja arkisen huolettoman "peikkolookin" ;) Suorana myös todella näyttävät, mutta itse en täysin suorassa oikein viihty. Ainakaan toistaiseksi.

 Onpas muuten ihan mahdottoman kivaa tehdä välillä tällaisia ihan toisenlaisia postauksia. Mulla alkaa ensiviikolla aikas mielenkiintoinen kuntoprojekti, ja siitä tulen kirjoittamaan lisää vähän tuonnempana. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että kyseessä on siis vartavasten mun kotiäitieloon räätälöity treeniohjelma. Kokeilen nyt uusia juttuja, ja se tuntuu tosi piristävältä sekä jännittävältäkin.

Huomenna palailen täällä blogissa viikonlopun tunnelmiin ja lastenjuhlahumuun. Miten meni meidän osalta, sen tulette kuulemaan..

Kiitos Marle ja Liisa siitä, että piristitte tämän mamman olemusta noin ulkoisesti, ja myös sisäisestikin! Ja kiitos äiti lastenhoitoavusta <3

Hiustenhoitotuotteet sekä harja saatu yhteistyönä kinnunen.fi :n kautta



Yleinen

Edessä häämöttävät ruuhkavuodet

18.45

Perheemme arki on usein haastavaa ja kiireistäkin, vaikka olenkin lasten kanssa vielä kotona. Varsinaisia ruuhkavuosia en ehkä voi vielä myöntää viettäväni, vaikka hulinaa kotoseinien sisä- ja ulkopuolella riittääkin. Omat työkuviot sekä lasten päiväkotiasiat ovat tuntuneet kaukaisilta asioilta, enkä niitä juurikaan ole ehtinyt mietiskellä. Tai no, olen kyllä mietiskellyt, mutta en mielelläni. Nyt tilanne on kuitenkin selvästi muuttumassa, ja huomaan sillointällöin jopa salaa haaveilevani vaikkapa juurikin tuosta töihinpääsystä.

Syksy 2016 puhaltelee tullessaan muutoksen tuulia meidän nykyiseen arkeemme, ja lapsukaiset mitä todennäköisemmin aloittelevat jonkinsortin päivähoito-/kerhotoiminnan, ainakin osa-aikaisesti. Piippiksen koulutaival alkaa syksyllä 2017 ja tämähän tarkoittaa hänelle siis sitä, että eskari alkaisi tulevana syksynä. En millään voi uskoa sitä todeksi?! Mun kuitenkin vielä niin pikkuinen..?


Yli neljä vuotta lasten kanssa kotona vietettyäni, muuttuivat työkuvioni merkittävästi ja yksi ovi elämässäni sulkeutui. Firma myytiin. Yritän kuitenkin nyt ajatella niin, että niinkuin kaikella muullakin elämässäni tapahtuneella, on myös tällä joku tarkoitus ja jaksan ajatella positiivisesti tulevasta. Tavallaan tuleva tuntuu kutkuttavan jännittävältäkin, vaikka en vielä tarkalleen osaa sanoa mitä se tuo tullessaan työrintamalla.

Aikaisemmin olen ollut varma siitä, että hoitoalalla on mun paikkani. Kotiäitiys on ehdottomasti muuttanut tuota ajatusta minussa, niin karulta kuin se kuulostaakin. Ajatus ei enää tunnu läheskään niin omalta, kuin aikana ennen lapsiemme syntymää. Työskentelin silloin mm, päiväkodeissa sekä pitkäaikaisvuodeosastolla, ja pidin näistä töistä paljon. Todennäköisesti pitäisin edelleen, mutta silti unelma jollekin täysin uudelle ja tuntemattomalle koputtelee takaraivossa. Mulla on jos jonkinlaisia haaveita ja jos jonainpäivänä haluan edes jonkun niistä saavuttaa, tulee niihin haaveisiin uskoa kuin kiveen. Luovuutta haluan oppia jatkossakin, ja yksi haaveista liittyykin vahvasti juuri siihen. Katsotaan mitä elämä tuo.

Vuodet kotona ovat kasvattaneet mua ihmisenä paljon, ja olen oppinut uskomaan itseeni ihan uudella tavalla. Esimerkkinä nyt vaikkapa se, että huono itsetuntoni on kasvanut jotakuinkin terveelle tasolle. Näinä vuosina olen saanut elämääni enemmän kuin koskaan aikaisemmin, eli tämä ajanjakso on ollut hyvin merkittävä ja ainutlaatuinen vaihe mun elämässäni. Se lienee sanomattakin selvää. Ajattelen niin, että tästä on hyvä lähteä luottavaisin mielin kohti jopa niitä uusia haasteitakin, jos työtuulet ovat mulle suotuisia.

Kevät ja kesä on meille siis valmistautumisen aikaa. Yritämme saada perheemme elon sellaiseen jamaan, että syksyllä ollaan valmiita vastaanottamaan alkavat ruuhkavuodet! Ja infektiokierteet. Kiireiset aamuhulinat sekä  aina niin hurmaavat siirtymätilanteet ;)

Olen silti valmis. Valmiimpi kuin koskaan aikaisemmin ainakin.

Nyt kuitenkin vielä nautin loppuun asti tästä suloisesta hullunmyllystä näiden pienten rakkaiden parissa ja yritän olla liikaa murehtimatta, vaikka suunnitelmille onkin aiemmasta poiketen sovittu  tuo syksyinen "deadline".

Kiireettömyys. Siitä otamme nyt kaiken irti, jotta tulemme varmasti muistamaan hitaat ja pitkät arki-aamut aina.

Yleinen

Kevättä odotellessa..

23.08

Päivän paras hetki on juurikin tämä. Se hetki, kun on saanut lapset onnistuneesti nukkumaan ja saa itse kömpiä lämpöisen peiton alle kirjoittelemaan, lukemaan tai vaikkapa sitten neulomaan. Oma neulomisinnostukseni tosin hiipui viikko sitten, eikä ole palannut toistaiseksi. Tämän melkein arvasinkin etukäteen.

Kulunut viikko on ollut kovin raskas, ja näin torstai-iltana sen huomaa jo omasta fyysisestäkin voinnista.  H on ollut illat töissä, ja minä sitten lasten kanssa täällä yksikseni. Naapurissa asuva mummikaan ei ole piipahdellut, sillä hän hoivaa lasteni serkkupoikia, jotka riutuvat rankan kuumetaudin kourissa. Välttelemme tietoisesti siis tuon pöpön mahdollista rantautumista meidän sakkimme sekaan. Kaikista pienin potilas sairastaa jo viidettä päivää korkeaa kuumetta ja tauti ottaa koville. Ajatuskin siitä, että Piippis moisen saisi saa hikikarpalot allekirjoittaneen otsalle. Neitokaisella kun nuo taudit tuppaavat kestämään selkeästi pidempään, kuin vaikkapa meidän muilla lapsukaisilla. Onneksi kuitenkin ollaan menossa jo hyvää vauhtia kohti kevättä. Odotan niin sitä "henkiin heräämisen"-tunnetta, kun ensimmäiset lämpöiset sekä aurinkoiset kevätpäivät koittavat. Tällähetkellä yritän pitää itseni pirteänä lähinnä päivittäisen jumppatuokion sekä Aloe Vera-juoman avulla!


Joku ehkä onkin huomannut, että meistä oli pieni juttu uusimmassa Kaksplus-lehdessä. Itsekritiikki iski välittömästi tuon kuvan nähdessäni, mutta juttu on kyllä muuten oikein hyvä!  Pintaraapaisu tosin, vaan eipä sillä väliä koska se tärkein viesti tuli kuitenkin hyvin tästä jutusta esille. Elämä on hyvää ja suht tavallista, vaikka perheessä yksi erityislapsi onkin.

Ja siis yllättävän onnistunut tuo kuva on siihen nähden, että PikkuH rupesi huutamaan välittömästi kun salamavalot alkoivat välkkymään. Täytynee siis olla vain tyytyväinen, että edes yhdessä kuvassa hänelläkin naama oli peruslukemilla. Oli todella täysi työ saada pidettyä neiti sylissä, mutta onnistuin. Jes!

Viimeisen vuoden sisään olen saanut mahdollisuuden osallistua tällaisiin kivoihin pieniin projekteihin useammin, kuin kuluneen elämäni aikana yhteensä. Olen saanut nähdä miten tv-ohjelmaa tehdään, ja myös nämä lehtihaastattelut ovat tulleet tutuiksi. Mukavia piristyksiä arjessa kaikki tällaiset!

Mutta nyt, nyt on tullut aika vetäistä peitto korviin ja ladata akku viikon viimeistä arkipäivää varten. Hyvää yötä ihan jokaiselle!

P.s Tuollainen keskipitkä hiusmitta ei ole vaan mun juttuni ollenkaan, sen tajusin kuvan nähdessäni. Täytynee jatkossa yrittää vaan muistaa tämäkin, kun alan sellaisista seuraavankerran haaveilemaan.

;)

video

Piippis laulaa

14.01


Kuluneen viikonlopun sunnuntai-aamua vieteltiin tapamme mukaan rennosti ja kiireettömästi, toistemme seurasta täysillä nauttien sekä ikkunasta talvista maisemaa ihastellen. Näistä hetkistä onkin tullut kovin tärkeitä ja näistä hetkistä todella yritetään pitää kiinni. Lepäillään nyt, ja mennä viipotetaan sitten taas kesällä ahkerammin.

Vaikka joulu meni jo, raikaavat joululaulut meidän kotoseinien sisäpuolella vielä aktiivisesti. Sain pienet ääninäytteetkin tallennettua kameraan tuossa sunnuntaisessa loikoiluhetkessä.

Olkaapa hyvät!


Piippis onkin nykyään siis kova tyttö laulelemaan . Laulaminen on toki neitokaiselle vähän hankalampaa kuin normi nelivuotiaalle, mutta mielettömästi hän on edistynyt tässäkin hommassa! Joukossa on jo monta tunnistettavaa sanaa.

Bonusraidaksi laitan tähän loppuun vielä Antti Tuisku Coverin ;)


Hiukset pörrössä ja niiiin tunteella. Tätä keikkaa äiti jaksaisi kuunnella tuntitolkulla! Suloista viikon alkua!

<3

Yleinen

Tänään

23.51



Tänään olen oppinut kolmevuotiaaltamme, että "merirosvot syövät maakrapuja". Olen hypistellyt siskoni ja poikani kanssa varttitunnin ajan paikallisessa "vihreässä kaupassa" (tuon samaisen kolmeveen nimitys Prismasta) Simpsons legopusseja, ja yrittänyt bongata sieltä Bartin. Siinä kuitenkaan onnistumatta. Pikkupojan kokoelmassa on onneksi jo neljä tärkeää hahmoa. Marge, Lisa, opettaja sekä skottilainen "groundskeeper". Elämme kuitenkin yhä edelleen jännittäviä aikoja. Saas nähdä, koska legopussista paljastuu tuo kauan odotettu, kaikista tärkein supersankari Bart.

Takan päällä tönöttää tällähetkellä siis PikkuW:n Simpsons-kokoelma sekä äidin trollipeikot.


Tänään taiteilimme yhdessä pikkuihmisten kanssa papalle pienen synttärilahjan. En viitsi lopputulosta vielä paljastaa, jos pappa sattuu eksymään tänne blogin puolelle :) Hauskaa hommaa, ja mittaamattoman arvokas lopputulos.

Tänään ostin kaupasta neljä kassillista ruokaa, ja huomenna työstämme tuon rakkaan papan synttäreille tarjottavaa peltitolkulla. Odotan keittiöhääräilyä.

Niinkuin jokapäivä, myös tänään olen hämmästellyt kolmea PUHUVAA lastani. Piippiksen kanssa kommunikoimme täällä kotona jo täysin sanoin. Turhautumisen hetkiä ymmärretyksi tulemattomuuden vuoksi ei tässä talossa juurikaan enää koeta. Uhmiskiukuttelua sitäkin enemmän. W:n kanssa hiotaan vielä konsonantteja, mutta kaikki aikanaan. Tärkeintä, että tulee ymmärretyksi. Ripein spurtti nyt on menossa tuolla kaikista pienimmäisellä. "En mä tipu", oli ehkä hämmentävintä, jonka eilen kuulin. Kolme sanaa jo?!

Nämä on niitä hetkiä, kun lasten kasvu sekä kehitys konkretisoituu. Tietyt elämänvaiheet jäävät taakse, ja se aiheuttaa äiti-ihmisessä aika-ajoin pientä haikeuttakin.

Siispä hetkessä elellään hyvin vahvasti..

.. tänään ja huomennakin.

All my poems

All My Poems

23.38

Kirjoittelen harvoin asupostauksia, mutta tykkään silti tosi paljon vaklata muiden omia. Nyt haluan kuitenkin jakaa teille lukijoille vähän mun silmiäni hivelevää vaatekauneutta, ja olen erittäin iloinen saadessani tehdä sen. Tämä vaatekappale nimittäin edustaa vahvasti mulle tyypillistä tyyliä.




Niinkuin tuosta vanhasta instagram-kuvasta voi huomata, palaamme ajassa hetkeksi 48 viikkoa taaksepäin. Lainasin silloin ensimmäistä kertaa Järvenpään vaatepuusta Anne-Mari Pahkalan ihanaisen All My Poems-topin, ja rakastuin siihen todella lujasti. Huomasin palaavani sen luokse kerta toisensa jälkeen, ja nappasin vaatelainaamosta mukaani sen useammin kuin tuon yhden kerran. Harkitsin vakavasti jopa sen lunastamista itselleni.

Kuukaudet kuluivat, ja lopulta rohkaisin itseni. "Nyt mä todellakin tilaan sen" ..ja ehkä vähän jotain muutakin kivaa. Ja niinhän mä sitten teinkin.

Ihailen Anne-Mari Pahkalan töitä kovasti, ja olen super iloinen saadessani vihdoinkin vaatekaappiini suomalaista designia kaksinverroin.




Sen verran haluan tästä topista kertoa teille taustaa, että se kuuluu tosiaan Anne-Mari Pahkalan "All My Poems"-mallistoon, jonka nimi on sanaleikki vaatesuunnittelijan omista nimikirjaimista. Samaa nimeä kantava vaatemallisto on Anne-Marin ensimmäinen yhteistyö taiteilija-naivisti Annika Hiltusen kanssa muutaman vuoden takaa. Yhdessä he loivat runollisen ja unenomaisen maailman, jonka Annika sitten toteutti Anne-Marin mallistoon printtikuosiksi. Materiaali on aivan ihanan pehmeää ja laadukasta silkkiä, sekä alusta loppuun asti kotimaassamme valmistettu.




Tämän topin väritys sekä kuosi sopivat kivasti myös mun satumaiseen pöllö-tatuointiini. Tänään sen tajusin.


Tilasin kaiken muun kauniin ohella myös nämä upeat Höyhen-korvakorut, jotka täydentävät asustevalikoimaani oikein mukavasti. Olen pitänyt tätä paria nyt korvissani kaksi päivää putkeen, ja siitä ovatkin mielettömän kivat, että sopivat sekä arkeen kuin juhlaankin. Rakastan myös tuota kultaisen kimallusta niissä. Bling bling on bonusta aina.. jos siis minulta kysytään.


Helmikuussa juhlinkin sitten siinä kolmannessa uutukaisessani. Tulette pian näkemään.

Tätä All My Poems- toppia voi tällähetkellä lainata ainakin Järvenpään Vaatepuu-vaatelainaamosta, ja lisätiedusteluja topista voi laittaa suoraan Anne-Marille. Instagramissa Anne-Mari Pahkalaa voi seurata tunnuksella @annemaripahkala.

Tästä on jo tovi kun päätin, että panostan vaatehankinnoissani enemmän laatuun ja ajattomuuteen. Tämä toppi olikin täydellinen hankinta tuota ajatusta silmälläpitäen. Ajattomuus ei tarkoita väritöntä. Ajattomuus on mulle sitä, että voin kuvitella pukeutuvani tähän vaatteeseen vielä 30 vuoden päästäkin. Tämä vaate edustaa mulle siispä juurikin sitä.



Tätä toppia voi helposti muuten käyttää vaikka raskaana ollessaan, ja se on varmasti tosi söpö myös vauvamasun kanssa! :) (Tuo viimeinen kommentti ei liittynyt minuun mitenkään, sen lupaan).

Kipuilua

Erityisherkkä äiti

13.07

Satuin eilen bongaamaan facebookin news feediltä artikkelin erityisherkkyydestä  ja jäin todella pohdiskelemaan tätä asiaa. Itseähän olen aina ollut herkkä sekä tunteellinen ja tästä syystä aihe kiinnostaa erityisen paljon. Tunnen itseni kaltaisia useita - sekä miehiä että naisia.

"Erityisherkkyys on synnynnäinen hermojärjestelmän ominaisuus". Hauska kuulla, että tälle kaikelle on näinkin selkeä tieteellinen selitys ja hyvä että näistäkin asioista puhutaan nykyään paljon.

Ajattelen itse että herkkyys on vahvuus, mutta toisaalta on paljon sellaisia tilanteita, joissa toivoisin reagoivani toisella tavalla. Itken helposti ja hyvinkin "mitättömästä" asiasta. Kun konsertti alkaa näyttävästi, kyyneleet valuvat poskilla vaikka suurin osa kanssakuuntelijoista riemuitsee ja tanssii iloisesti. Eilen katsottiin H:n kanssa Forgetting Sarah Marshall-elokuvaa, ja nauroin niin lujasti, että lopulta rupesin itkemään. Liikutuin siis naurun päätteeksi. Liikutuin koska mulla oli niin hauskaa? Onhan se hieman outoa, ja tuollainen reaktio saattaa olla jollekin toiselle vähän hankala ymmärtää. Usein huomaankin, että yritän peitellä kyyneliäni, koska ne saattavat hämmentää muita.


Mielenkiintoista, että artikkelin mukaan myös aistiyliherkkyydet kuuluvat tähän ominaisuuteen. H usein nauraa mulle, kun purkkaa syödessäni alan yhtäkkiä yökkimään. En oikeastaan pysty edes purkkaa syömään, koska se aiheuttaa mulle tuollaisen reaktion melkeinpä välittömästi. Yökin nykyään jo syystä, että H syö vaikkapa autossa vieressäni äänekkäästi purkkaa. Hyi. Olen pitänyt aina itseäni vähän outona tämän vuoksi, mutta ehkäpä tällekkin löytyy luonnollinen selitys vaikkapa tässätapauksessa hermojärjestelmästä ;)

Tuo juttu avasi mulle tätä aihetta paljon ja luulen, että juuri tämä herkkyys aiheuttaa mulle nyt myös näitä uniongelmiakin. Maailman tilanne mietityttää ja henkilökohtaisessa elämässäkin on omat murheensa. Eipä sitä muuta sitten tarvitakkaan. Usein ihan suututtaa, että tulee mietiskeltyä niin paljon tämänhetkistä maailmaa, kun en yksin niille asioille kuitenkaan mitään mahda. Olen aina ollut sellainen, että pohdiskelen liikaa. Päivittäin mieltä kaihertaa joku stressaava asia. Onneksi kolikolla on myös kääntöpuolensa ja mun on ollut aina helppo keskittyä myös positiivisiin asioihin. On helppo "fiilistellä" siis myös ihan vaan niitä arkisia pieniä onnellisia asioita. Ja usein myös näytän sen onnen hyvin avoimesti. Tämäkin on asia, joka saattaa toisenlaista ihmistä välillä suivaannuttaa. Ja se on täysin ymmärrettävää.

Moni läheinen varmasti tunnistaa tätä lukiessaan nämä piirteet minussa. Ja moni lukija varmasti tunnistaa nämä piirteet myös itsessään. Kääntäkäämme siis herkkyys vahvuudeksi ja yrittäkäämme nauttia siitä, että tunnemme isosti! :) Mielelläni kuulisin muidenkin kokemuksia aiheesta!

Jännä nähdä, periytyykö tämä piirre jälkikasvulle. Nyt näyttäisi siltä, että Piippis ainakin kulkee äitinsä kanssa samoja polkuja siinä, mitä tähän luonteenpiirteeseen tulee..


Liikutukselta ei tottavie vältytty viikonloppunakaan, kun uutukainen kummipoikamme vietti nimiäisiään. Tämä on mulle ja H:lle hyvin tärkeä sekä arvokas tehtävä, ja tuo pieni ihminen on hyvin rakas, niinkuin myös vanhempansakin meille ovat. Onnea ja iso suukko ihana O!

Tällaista tänään.

Mukavaa alkanutta viikkoa, vaikkakaan aamun ensimmäinen uutinen ei niin aurinkoinen ollutkaan. Lepäile rauhassa David Bowie

Anne-Mari Pahkala

Spessua ystäville

22.55

Ai mistäkö huomaa, että olen tullut äidiksi? No vaikkapa siitä, että illalla (lapset harvinaisen onnistuneesti unosille saatuani) pengon kaapista pattereita simahtaneeseen, ärsyttävään ja räksyttävään joululahjaksi saatuun chihuahuaan, jota luonnollisesti itse inhoan, mutta jota lapset rakastavat.

10 vuotta taaksepäin joko juhlin, tai nukuin tähän aikaan illasta. Nykyään tanssin "kreisisti" lähinnä potan ympärillä silloin, kun joku lapsista työstää onnistuneesti sinne ykköset tai kakkoset. Näin se vaan menee, ja näin sen tottavie pitää mennäkin. Mulle itselleni tämä rauhoittuminen on ollut vain sekä ainoastaan positiivinen asia.

Mutta.. vaikka nautin tästä nykyisestä roolista aivan täydestä sydämestäni, on joskus ihanaa vaihtaa myös vapaalle. Unohtaa yhdeksi illaksi tämä kotiäidin homma. Viettää ilta siinä seurassa, josta äitiysvuodet ovat veroittaneet.

Siispä päätin järjestää muutaman viikon päähän naispuolisille ystävilleni pienimuotoiset pirskeet,  "Sviibit". Olen saanut paljon voimaa tästä projektista, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Tulevaa iltaa on ollut mahtavaa suunnitella, ja olen ollut kovasti iloinen saadessani vähän apuakin tämän illan järkkäämisessä.

Ajatus lähti lentoon ennen Marja Hintikka Live-lähetykseen osallistumista, kun istuin rakkaan, juuri äidiksi tulleen ystäväni kanssa Lilla Robertsin aulabaarissa. Päätimme silloin, että jonakinpäivänä järkätään oikeasti arjen uuvuttamille naisille rentouttava hemmotteluilta jossain ihanassa Helsinkiläisessä sviitissä. Saas nähdä, mitä minä saan aikaiseksi, mutta haluankin haastaa nyt kaikki naiset mukaan johonkin vastaavaan.




Posti toi eilen mulle jotain ihan mahtavaa tähän tulevaan iltaan liittyen. Panostan kertaheitolla nyt oikein kunnolla. Sekin hyvä puoli tässä rilluttelemisessa nykyään on, että silloin harvoin kun lähtee, voi lähteä isosti. Tätä "salaperäistä" kuvaa availen teille sitten vähän myöhemmin.

Tämä on yksi mun keinoistani jaksaa paremmin tätä meidän suloista, mutta raskastakin arkea. Kun suunnittelee jotain vähän "spessua" normaalista poikkeavaa vaikkapa puolenvuodenkin päähän, on helpompi keskittyä myös tähän hetkeen. Ehkä joku siellä jossain tietää mitä tarkoitan.

Kivaa viikonloppua!

<3

Isi

Erityisen ihana isi

21.06

Nämä kaksi.


Se, miten toisiansa katselevat.

Ihaillen..



Sydän täynnä rakkautta, sekä kiitollisuutta.




Hömpöttävät vapaapäivänä sohvalla..

hiukset vähän takussa.

Ja minä siinä vieressä sitten ihastelen, että minkälainen isä tuosta kasvoikaan!? Upea isä! Turhaapa sairaalassa aikanaan mietimme, että selviydymmekö tästä tehtävästä, joka meille vanhempina annettiin (H:lla vieläpä sama paita päällänsä, kuin silloin). Totta hitossa selviämme, eikä ole vaikeetakaan.

Erityislapsen vanhemmuus antaa meille kahdelle paljon enemmän, kuin ottaa. Kukapa olisi uskonut?! En minä ainakaan. Siinä hetkessä, kun alkoi meidän uusi, erityisen ihana elämämme. Hyvin pian siinä kuitenkin rupesin uskomaan.

<3

Tällaisia loppiaisfiilistelyjä tänään. Joulu on siivottu kaappiin odottamaan seuraavaa, ja kohta saunotaan vielä varmuuden vuoksi joulun pölyt pois iholta.

Mukavaa loppuviikkoa!

Ja.. HYVÄ SUOMEN PIKKULEIJONAT! ;)

Yleinen

Äiti valvoo

15.39


Mahtavaa alkanutta vuotta jokaiselle lukijalle!

Toivottavasti vuodenvaihde sujui kaikilla kivasti. Meillä oli ainakin superkivaa, sillä saatiin yökylään H:n velipoika perheineen (W:n kummit sekä serkut), ja ilta oli muutenkin tosi onnistunut. H teki kiinalaista, tsekattiin pellon reunassa alkuillan raketit ja lasten uinahtaessa istuimme vielä "tovin" aikuisten kesken (sekä tietysti ihastelimme etupihalla myös ne loppuyön raketit). Kaikinpuolin kiva fiilis jäi siis. Lapset olivat ihan into piukeena serkkutyttöjen seurasta, ja myös me aikuiset viihdyimme vallan kivasti. Huojentavaa, että tämä "uusi" kotimme mahdollistaa myös yövieraiden majoittamisen. Se helpottaa tällaisia hetkiä todella paljon.

Näillä eväillä onkin ollut suht helppoa aloitella vuosi 2016.

On kuitenkin yksi asia,  josta nämä juhlapyhät ovat selkeästi hieman veroittaneet ...nimittäin mun yöuneni. Vaikka koko muu perhe nukkuu, niin itse valvon joka yö liikaa tahtomattani. Muutamana iltana on käynyt niin, että nukahdan ajoissa, mutta herään puoliltaöin ja seuraavan kerran uni tavoittaa mut vasta neljän jälkeen. Yön pikkutunneilla mun harteillani on koko maailman paino, ja kaikki murheet pyörivät mielessä. Jokaisellahan meillä sellaisia on. Näissä yksinäisissä yöllisissä hetkissä tekisin mitä vain, että saisin sellaiset murheet kuitenkin pyyhittyä mielestäni, ja ummistettua silmäni.



Menin sitten ja ostin tuollaisetkin. En tiedä, mitä tuosta valmistuu. Säärystimet? Ehkä kaulaliina? Tärkeintä tuossa hommassa on ilmeisesti vain se, että saan kutoa. Mukavan unettavaa touhua, heh. Ehkä tästä pieni jeesi on ollut turhauttavaan tilanteeseeni, ja viimeyönä nukuinkin jopa jo himpun verran paremmin.  Kuka tietää, vaikka tästä avautuisi mulle ihan uusi maailma. Käsityömaailma ;)

Mutta niin.. Mulla ei siis tänävuonna sen kummempia lupauksia ole, kuin että panostan yöuneni laatuun ja yritän saada tämän asian elämässäni kuntoon. Jotenkin hassua, että sitten kun lapset nukkuvat öitänsä jo paremmin, aloittaa äiti valvomisen. Kuulostaa tavallaan ihan luonnolliseltakin. Ottanee varmaan vain aikansa, että äidin ylikierrokset hidastuvat normaaliin tempoonsa.

Sitäpä siis odottellessa.

Suosituimmat

Facebook