Edessä häämöttävät ruuhkavuodet
18.45
Perheemme arki on usein haastavaa ja kiireistäkin, vaikka olenkin lasten kanssa vielä kotona. Varsinaisia ruuhkavuosia en ehkä voi vielä myöntää viettäväni, vaikka hulinaa kotoseinien sisä- ja ulkopuolella riittääkin. Omat työkuviot sekä lasten päiväkotiasiat ovat tuntuneet kaukaisilta asioilta, enkä niitä juurikaan ole ehtinyt mietiskellä. Tai no, olen kyllä mietiskellyt, mutta en mielelläni. Nyt tilanne on kuitenkin selvästi muuttumassa, ja huomaan sillointällöin jopa salaa haaveilevani vaikkapa juurikin tuosta töihinpääsystä.
Syksy 2016 puhaltelee tullessaan muutoksen tuulia meidän nykyiseen arkeemme, ja lapsukaiset mitä todennäköisemmin aloittelevat jonkinsortin päivähoito-/kerhotoiminnan, ainakin osa-aikaisesti. Piippiksen koulutaival alkaa syksyllä 2017 ja tämähän tarkoittaa hänelle siis sitä, että eskari alkaisi tulevana syksynä. En millään voi uskoa sitä todeksi?! Mun kuitenkin vielä niin pikkuinen..?
Yli neljä vuotta lasten kanssa kotona vietettyäni, muuttuivat työkuvioni merkittävästi ja yksi ovi elämässäni sulkeutui. Firma myytiin. Yritän kuitenkin nyt ajatella niin, että niinkuin kaikella muullakin elämässäni tapahtuneella, on myös tällä joku tarkoitus ja jaksan ajatella positiivisesti tulevasta. Tavallaan tuleva tuntuu kutkuttavan jännittävältäkin, vaikka en vielä tarkalleen osaa sanoa mitä se tuo tullessaan työrintamalla.
Aikaisemmin olen ollut varma siitä, että hoitoalalla on mun paikkani. Kotiäitiys on ehdottomasti muuttanut tuota ajatusta minussa, niin karulta kuin se kuulostaakin. Ajatus ei enää tunnu läheskään niin omalta, kuin aikana ennen lapsiemme syntymää. Työskentelin silloin mm, päiväkodeissa sekä pitkäaikaisvuodeosastolla, ja pidin näistä töistä paljon. Todennäköisesti pitäisin edelleen, mutta silti unelma jollekin täysin uudelle ja tuntemattomalle koputtelee takaraivossa. Mulla on jos jonkinlaisia haaveita ja jos jonainpäivänä haluan edes jonkun niistä saavuttaa, tulee niihin haaveisiin uskoa kuin kiveen. Luovuutta haluan oppia jatkossakin, ja yksi haaveista liittyykin vahvasti juuri siihen. Katsotaan mitä elämä tuo.
Vuodet kotona ovat kasvattaneet mua ihmisenä paljon, ja olen oppinut uskomaan itseeni ihan uudella tavalla. Esimerkkinä nyt vaikkapa se, että huono itsetuntoni on kasvanut jotakuinkin terveelle tasolle. Näinä vuosina olen saanut elämääni enemmän kuin koskaan aikaisemmin, eli tämä ajanjakso on ollut hyvin merkittävä ja ainutlaatuinen vaihe mun elämässäni. Se lienee sanomattakin selvää. Ajattelen niin, että tästä on hyvä lähteä luottavaisin mielin kohti jopa niitä uusia haasteitakin, jos työtuulet ovat mulle suotuisia.
Kevät ja kesä on meille siis valmistautumisen aikaa. Yritämme saada perheemme elon sellaiseen jamaan, että syksyllä ollaan valmiita vastaanottamaan alkavat ruuhkavuodet! Ja infektiokierteet. Kiireiset aamuhulinat sekä aina niin hurmaavat siirtymätilanteet ;)
Olen silti valmis. Valmiimpi kuin koskaan aikaisemmin ainakin.
Nyt kuitenkin vielä nautin loppuun asti tästä suloisesta hullunmyllystä näiden pienten rakkaiden parissa ja yritän olla liikaa murehtimatta, vaikka suunnitelmille onkin aiemmasta poiketen sovittu tuo syksyinen "deadline".
Kiireettömyys. Siitä otamme nyt kaiken irti, jotta tulemme varmasti muistamaan hitaat ja pitkät arki-aamut aina.
9 kommenttia
Hei! Alkaako Piippiksellä siis aiemmin koulu, kuin normaalisti, jos eskari jo nyt alkaa? Eikös nuo 2011 syntyneet mee vasta eskariin 2017..
VastaaPoistaJep, vuotta aikaisemmin alkaa! P.s Muokkasin vähän sun kommenttia ;)
VastaaPoistaAa, joo ymmärrän miks! Sori! :)
VastaaPoistaEipä mitään :)
VastaaPoistaMeillä Lappeenrannassa Milla, jolla siis myös ds, käy päiväkodissa kaksi vuotta eskaria ja menee kouluun 7-vuotiaana. Näin täällä meilläpäin. Minusta tämä kuulostaa meille hyvältä ratkaisulta, sillä koulun aloittaminen ja koulumaailmaan siirtyminen 6-vuotiaana olisi Millalle liian iso harppaus. t,mari
VastaaPoistaOk! Kiva tietää, että tämäkin on mahdollista! Katsotaan miten meillä tää tulee tapahtumaan.. :) Kivaa kevään odotusta sinne!
VastaaPoistaOmalla pojallani on muusta syystä pidennetty oppivelvollisuus ja hän aloittaa eskarin päiväkodissa 2016 syksyllä ja 2017 syksyllä siirtyy koulun eskariin. Normaalisti sitten vuonna 2018 ekaluokalle :)
VastaaPoistaRuuhkavuodet ei oo paha juttu kun osaa nauttia oikeista jutuista ja ei vaadi liikaa itseltään tai perheeltään. :)
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua murunen!
Samoin sulle toinen <3
VastaaPoista