Yleinen

Hieno vuosi. Kiitos.

2.24


2015 jää vahvasti sydämeen ja muistoihin positiivisena, sekä tapahtumarikkaana vuotena. Voi jestas, kuinka paljon sitä ehtiikään räpsiä kuvia yhden vuoden aikana! Sormet ovat maitohapoilla, kun pläräsin jokaisen läpi tänäiltana. Annetaan siispä näiden otosten nyt kertoa..

















Sain monta kukkaa pieneltä isolta pojaltani, ja jokakerta liikutuin niin kovin. Olen tanssinut, ja opetellut uudestaan kaikki maailman supersankarit nimeltä. Ja viholliset myös. Olen syönyt paljon sushia. Yrittänyt tiputtaa painoa, ja siinä ihan kivasti onnistunutkin (toki aina voisi onnistua paremminkin). Tutustunut bloggaamisen kautta aivan mahtaviin tyyppeihin, sekä saanut viettää heidän kanssaan ikimuistoisia kesäiltoja. Reissannut vähän Snipe Driven matkassa, ja viettänyt kallisarvoista aikaa perheen sekä ystävien ihanassa seurassa. Olen pussaillut paljon, ja minua on pussailtu. Saimme todistaa vierestä, kun kuopus otti jalat alleen aikaisemmin, kuin osattiin odottaakaan. Esikoinen sai ensimmäiset silmälasinsa, ja hän on treenannut ahkerasti sekä puheen että motoriikan saralla. Tuo treenaus on tuottanut tulosta, ja olemme luonnollisesti huikean onnellisia sekä ylpeitä hänestä. Myös minä sain ensimmäiset silmälasini.


Olen saanut kiitosta, kannustusta ja kritiikkiäkin. Olen monta kertaa todennut ääneen, että elämä on tässä ja nyt. On hyvä näin. Rakkaiden läsnäollessa. Elän lähimmäisilleni.

Olen reissannut perheeni kanssa, ja jopa ilman perhettä. Rakastuin Lissaboniin, sekä matkaseuraan. Tuo pidennetty viikonloppu teki niin paljon. Porvoo, Naantali sekä Lintsi jäivät erityisesti mieleen koko perheen kesänviettopaikkana.  Olen myös syönyt muutaman hotelliaamiaisen. Jokaisen muistan. Seuraavaa odotellessa.

Saimme H:n kanssa kummipojan. Hän on ihana. Niinkuin kaikki aikaisemmatkin. Kiitämme kunniasta ja teemme parhaamme! <3

Vuosi 2015 on ollut myös ensimmäinen, jolloin asutimme ikiomaa omakotitaloamme. Paljon on vielä opittavaa, mutta hiljaa hyvä tulee. Talo edelleen pystyssä eli kaik hyvin.

Aloitin myös laulutunnit, ja toteutin näinollen pitkäaikaisen haaveeni. Rohkaistuin. Voimaannuin.


Ja sitten vielä. Nousin portaaliin, ja ylitin siinä samalla itseni. En tiedä mitä vakkarilukijani tästä muutoksesta tällähetkellä on mieltä, mutta olen itse ollut todella onnellinen sekä iloinen tästä kaikesta. Kommentteja ehkä vähän ikävöin ;)

Sain ystäviltäni sekä perheeltäni hyvin liikuttavan, sekä ikimuistoisen lahjan. Pääsin mukaan Marja Hintikka Live:n ensimmäiseen jaksoon. Muutama lehtijuttukin meistä on tehty, ja kokemuksena nämä kaikki ovat olleet kovin kivoja. Kiitän mahdollisuudesta, sekä ennenkaikkea kiinnostuksesta erityislapsieloa kohtaan.  Tästäpä jouhevasti pieni aasinsilta tulevaan. Tammikuu 2016 tuo mukanaan taasen pienen yllätyksen. Siitä kuulette pian.

Nyt haluankin kiittää jokaista meidän matkassamme pysynyttä, ja toivottaa huikean mahtavaa alkavaa vuotta 2016 jokaikiselle! Kaikkea hyvää, tyypit!

Perhe ja ystävät: Agu rakastaa.

Yleinen

Joulu 2015

15.56

Niinhän siinä kävi, että vaikka kuinka hehkutin stressitöntä olotilaani sekä lupsakkaasti lutviutuneita jouluaskareita, kasaantuivat kaikki paineet lopulta mun jouluaattooni. Olin vähän turhan optimistinen, sanoisin. Opin, että kolmen pienen lapsen kanssa jouluaatolle ei kannata asettaa liikaa odotuksia, tai pyrkiä toimimaan aikaisemmin tutuksi tulleen kaavan mukaan. Voinkin ihan rehellisesti sanoa, että en itse rentoutunut aattona nyt juurikaan, ja se jäi osittain mieltä vähän kaihertamaankin. Lapset olivat joulupukista sekä lahjoista luonnollisesti kovin onnessaan, ja tuo onni todella pelasti mun päiväni! Ensimmäinen joulu, kun Piippiskin innostui lahjoistaan ja leikki uusilla leluillaan kovasti!



"Tötterö-Myyrä, tötterö-myyrä. Mitä sä puuhaat? Torkutko? Harjaatko hampaat? Keitätkö kahvit? Esiin nyt sieltä jo käy!"

Itse jäin myös kaipaamaan aatto-illalta läheisten kanssa vietettyä aikaa. Tänävuonna tuota aikaa oli poikkeuksellisen vähän.

Onneksi, ONNEKSI tuli joulupäivä, ja pelasti kadonneen joulufiiliksen. Tuo päivä oli heittämällä vuoden paras. Kasailtiin perheen kesken autorataa ja skabaltiin, leikittiin uusilla leluilla, saunottiin ajan kanssa ja syötiin yhdessä (aattona ei ehditty niin tekemään). Kokopäivän joululaulut pauhasivat stereoista, ja tunnelmaa riitti.





Himpunverran mönkään menneen jouluaaton jälkeen fiilis onkin siis muuten ollut hyvä ja rauhallinen. Aaton jälkeen reissattiin myös kumpaistenkin isovanhempien luona, ja otettiin takaisin tuota lyhkäiseksi jäänyttä aikaa läheisten kanssa. Se kun on mulle itselleni joulussa yksi tärkeimmistä asioista.

Jälleen kasvoin ja opin. Liiallinen stressaamattommuus ennen joulua ei myöskään ole välttämättä hyvä asia. Jonkunverran pitää suunnitella, jotta tuo kiireinen päivä onnistuu mahdollisimman helposti. Ja niin, note to self: Joulukuusen voi, ja kannattaakin koristella jo aatonaattona. Kaikkea ei kannata jättää viimetinkaan.

Nyt vietellään välipäiviä arkisissa merkeissä, mutta keskiviikkona heittäydytään taas lomatunnelmiin. Niin kivaa!

joulu

Hyvän joulun toivotus!

23.44

Eilen ajattelin, että mun jouluni alkaa oikeasti vasta siinä hetkessä, kun H kotiutuu tänään töistä. Olin kuitenkin väärässä, sillä joulu on jo hyvin vahvasti läsnä, vaikka isi puskee viimeisiä työtuntejaan vielä Pasilassa.

Lapset olivat äidillensä erittäin armollisia, ja nukahtivat vartissa.. kaikki kolme.  En parempaa olisi voinut toivoa aatonaatto-illalleni.

Nyt mulla olisi tuossa edelleen muutama paketti vailla kääröänsä, mutta hyvinhän tässä vielä ehtii. Istahdan hetkeksi, ja olen vain. Tänäjouluna mennään muutenkin aikas fiilispohjalta. Ensimmäistä kertaa päätimme myös H:n kanssa, että emme esimerkiksi lahjo toisiamme syystä, koska yritämme kutistaa mahdolliset stressitekijät minimiin. Tämä on toistaiseksi osoittautunut erittäin toimivaksi suunnitelmaksi.

Olen mietiskellyt paljon kulunutta vuotta! Se on ollut todellista vuoristorataa ylä- sekä alamäkineen, mutta eteenpäin on menty ja vauhdissa voimistuttu. Olen useaan otteeseen pohtinut esimerkiksi blogini jatkoa, mutta tässä sitä edelleen porskutellaan ja hyvä niin . Olen kirjoittamisen saralla saavuttanut, ja päässyt eteenpäin. Juurikin sitä, mitä olen kaivannut ja mistä olen haaveillut. On edelleen vähän uskomatontakin tajuta, että olen blogini kanssa nyt tässä. Silmiä-avaava matka on ollut tämä. Olen tutustunut upeisiin ihmisiin harrastukseni myötä, mutta joutunut myös isosti pettymään. Olen siis oppinut paljon.


Lähimmäisten läsnäolon merkitys voimistuu vuosi vuodelta, ja sydän on täynnä rakkautta jokaista kohtaan. Olen kiitollinen siitä, että tänäkin jouluna jokainen mun elämässäni tärkeä hahmo on lähellä. Olen kiitollinen siitä, minkälaiseksi ihmiseksi olen kasvanut. Vahvistunut sopivasti.

Kun katson lapsiani, tunnen sitä kaikista suurinta rakkautta. Ei niistä tosin saa asiallista joulukuvaa otettua, mutta ovat silti parasta mulle! Hih. Kuvasta puuttuu yksi. Se duracell.


Todennäköisesti tulen muistelemaan vuotta 2015 vielä ennen vuodenvaihdetta. Nyt haluan kuitenkin koko sydämestäni toivottaa jokaiselle blogini lukijalle oikein rentouttavaa ja ihanaa joulunaikaa! Otetaan rennosti ja nautitaan.

<3

vauvakuume

Krooninen vauvakuume?!

11.00

Krooninen tila on pitkäikäinen tai toistuva, usein hitaasti kehittyvä sairaus, kipu tai muu tila. Erityisesti puhutaan kroonisesta sairaudesta. Kroonisen sairauden vastakohta on akuutti eli äkillinen sairaus, joka kestää vain lyhyen ajan.

Näin kertoo Wikipedia aiheesta "Krooninen tila". En tiedä, kumpi on se oikea termi, kun puhutaan omasta tilastani. Akuutti, vaiko krooninen? Jotain siltä väliltä jokatapauksessa.

Olen useaan otteeseen todennut, että minähän en enää lapsia tähän maailmaan tee! Kolme alle 5-vuotiasta ovat kuin ovatkin väsyttäneet mut aika-ajoin, ja niin täydellisen totaalisesti jo siihen toiseen ääripäähän asti, että ajatus uudesta raskaudesta sekä vauvasta tuntuu täydeltä järjettömyydeltä. Silti, SILTI löydän itseni sillointällöin mietiskelemästä (kaiken tämän hulabaloon keskellä) lasten kasvaessa , että mitäpä jos kuitenkin..?

Uskon näiden ajatusten juontavan juurensa siitä tosiseikasta, että mun kroppani ei tule kestämään enää yht'ainuttakaan odotusaikaa. En kykene enää kasvattamaan vauvaa kohdussani, saatika synnyttämään häntä turvallisesti.  Tässävaiheessa onkin siis jo otettava omat resurssit huomioon, eikä muille ajatuksille saa antaa liikaa valtaa . Tämä vauvakuume-ajatus on siis jotain alitajuntaista. Kun en vaan enää pysty, niin sillointällöin erehdyn haaveilemaan saavuttamattomasta. Joskus jopa kadehdin heitä, jotka pystyvät.

Kolme ihanaa lasta on täysi jackpot, eikä mulla oikeasti olisi edes oikeutta valitella tällaista ääneen. Silti kuitenkin niin nyt teen. Joskus tuntuu vaan niin lohduttomalta ajatella, että enää en tule koskaan  työntelemään maailman onnellisimpana äitinä lapsivuodeosastolla uutukaistani vauvasängyssään. Nuuhkimaan. Imettämään.



Minun elämässäni nuo ylläolevat asiat on nyt koettu ja nähty, sekä muistoihin talletettu. Niin se vaan on.

Tavallaan se on ajatuksena todella helpottavakin. Kunhan tämä lohduttomuuden tunne ei tule ottamaan liian isoa valtaa mun elämästäni, niin kaikki hyvin.

Mulla on ihana perhe. Olen pienessä ajassa saanut niin paljon, että nämä tällaiset ajatukset lienevät ihan luonnollisiakin. Olisihan tässä vielä 1o vuotta ihan hyvää lisääntymisaikaa! Tavallaan. Mutta sitten kuitenkaan ei ole. 10 vuotta aikaa vaipua lohduttomuuden syövereihin, ou nou! ;)

Tiedän, että maailmassa on paljon äitejä, jotka kamppailevat näiden samojen ajatusten parissa. Olo on onnellinen, kiitollinen mutta samalla haikea. Äitiys! Se ei tottavie ole helppo laji.

Toivon silti, että meidän perheemme tila on nyt pysyvä . Stationaarinen.


Tästä eteenpäin yhtäjaksoinen yöuneni pitenee vuosi vuodelta, ja saamme perheenä nauttia uudenlaisista ihanista asioista. Nyt on vaan niin vallan hyvä! Näin olkoon.

Yleinen

Nostalgiaa ja joulufiilistelyä

0.18



Tänä-aamuna saatiin koko kööri vihdoin ja viimein heräillä tähän niin odotettuun, mahtavaan semi-talviseen maisemaan. Lunta sateli hiljalleen, ja istuttiin pikkujengin kanssa keittiön ikkunan ääressä varmaan puolentunnin ajan ihan vaan ihastelemassa tuota näkyä. Joku tuntematon mies naapurustosta käveli koiran kanssa talomme ohi ja Piippis huudahti: "Jou-u-ukki!". Nauratti.

Joulumieltä kasvatti tänään myös piipahdus vanhimman kummilapseni joulujuhlassa. Tuo rakas seiskaluokkalainen esitti pääosaa draamaryhmän modernisoidussa Punahilkka-näytelmässä. Fiilis oli nostalginen, sillä palasin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen tuohon juhlasaliin, jossa olen itsekin tanssinut Carmina Buranaa aikanaan joulujuhlassa. Sali tosin oli uudistettu osittain, mutta ylä-asteen aula oli entisensä. Tunsin silti oloni todella vanhaksi. Opettajatkin olivat varmasti minua nuorempia. Olivat kyllä toooosi nuoria ;)

Meidän eturivissä istui muuten ihana vertaismurunen äitinsä kanssa. Näin hetkenaikaa itseni siinä istumassa, oman muruseni kanssa, kymmenen vuoden päästä. Tuli hyvä ja lämmin olo. Turvallinen sekä kiitollinen. Jopa hieman odottava.

Joulujärkkäilyt on jo kivasti mallillaan. Menun suunnittelin eilenillalla ennen nukkumaanmenoa, ja sain tehtyä kauppalistatkin valmiiksi. Lahjoistakaan ei puutu enää kuin muutama! Paketissa vain murto-osa, mutta se homma taitaa jäädä jo totuttuun tapaan aatonaaton iltaan. Joulukuusenhakureissulle lähdetään sunnuntaina, ja siivoilut jää ensiviikkoon.

Aika kiva fiilis. Toivottavasti pysyykin tällaisena.

Ja rakkaat ystävät, sekä sukulaiset. Arvatkaa sainko kortteja lähetetyksi? En. En tänäkään vuonna. Kiitos silti kaikille meitä muistaneille. Keksin jotain kivaa tänne blogiin ensiviikolle ;)

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!



-Agu

P.S Rakastan tätä KN Collectionin valkoista turbaania. Tästä on tullut ihan kestosuosikki. Hyvä Kati! Hyvä Kerava! Okei, mainos tavallaan joo, mutta ei sopimuksesta, vaan silkasta rakkaudesta tuotetta kohtaan :)

Yleinen

Suuret pienet harppaukset

12.57

Blogini parissa pidemmän aikaa viihtyneet tietävätkin, että meillä on ollut omat haasteemme Piippiksen kanssa kuluneiden vuosien varrella. Ummetus, sekä aika-ajoin pahenevat vatsakivut ovat vaikeuttaneet arkea, ja näitä kipuiluja on ollut vaikea katsoa vierestä. Nyt tilanteessa on tapahtunut kuitenkin hyvin merkittävä käänne kohti parempaa. Potalla istuminen ei ole enää pelkkää huutoa sekä murhetta, ja vatsa on alkanut toimimaan melkeinpä normaalisti! Tyttö on silminnähden itsekin helpottunut ja onnellinen tästä nykyisestä tilanteesta, ja jokakerta onnistuneiden pottahommien jälkeen heitellään koko perheen kesken "fist bumpeja", sekä iloitaan yhdessä! Näin sitä oppii olemaan kiitollinen pienistä asioista, joita aikaisemmin on pitänyt "itsestäänselvyytenä". Ennen kun tulin äidiksi, ajattelin kokoemattomana ja vähän hölmönäkin, että lapset lähinnä kakkaa sekä nukkuu. Että nämä kaksi toimintoa tapahtuu lapsilta luonnostaan.  Ei, se ei todellakaan ole ihan niin yksinkertaista! Sen, jos minkä olen saanut äitiysvuosieni aikana oppia.

Meidän perheemme tämänhetkisessä tilanteessa parasta on nyt sekin, että tyttö ei ole tarvinut edes vatsan toimintaa edistäviä lääkkeitä enää?! Tämä tuntuu melkeinpä maagiselta! Pegorionit sekä Microlaxit tekivät kuukaudessa hyvin merkittävänkin loven meidän kuukausibudjettiin, eli suuri säästö on tämä myös.

Jotain siis tapahtui yhtäkkiä, ja neitokaisen masun tilanne helpotti. Nyt en voi muutakuin toivoa, että tämä tila on pysyvä.

Toinen suuri loikka kohti helpompaa eloa on tapahtunut nukkumaanmenon saralla. Muutama viikko sitten neiti päätti ensimmäisen kerran itse kömpiä sänkyynsä illalla, ja sinne jäikin. Kertaakaan ei karannut peiton alta piiloon äitiä, ja kuluneen viikonlopun aikana Piippis on toistanut tämän kuvion joka ilta. Hampaiden pesun jälkeen juoksee automaattisesti omaan huoneeseensa, ja kiipeää sänkyyn peiton alle.

Mitä ihmettä?! Olen hyvin hämmästynyt, mutta varsin onnellinen. Piippis on opettanut mulle äitinä sen, että aika kyllä tekee tehtävänsä, jos mikään muu ei näissä kasvatuksellisissa asioissa tepsi. Se on lohduttavaa, ja nämä tällaiset hetket tuntuvatkin niin palkitsevilta ettei tosikaan! Neiti oppii tietyt asiat huomattavasti hitaammin kuin "tavis"-toverinsa, mutta hän kyllä oppii! Se on nähty.




Mun iso, ihana tyttöni! <3

Yleinen

Odotetut ohikiitävät viikonloput

16.25

Elän viikonlopuille. Arkeen saan voimani siitä, että tiedän seuraavan viikonvaihteen taas saapuvan. Se ajatus auttaa jaksamaan tänäänkin, vaikka varsin voimakasta väsymystä on jälleen ilmoilla. PikkuH kekkuloi yöllä ja sain vähänväliä rampata lastenhuoneessa rauhoittelemassa.  Aamulla sitten lasten kanssa ylös normaaliin tapaan, tietysti.


Pilvien välistä sillointällöin pilkistävä aurinko piristää mieltä, ja antaa voimaa. Kohta valon määrä lisääntyy, ja uupumus vähenee. Sen jo tiedän aikaisemmasta kokemuksesta, ja sen tiedon avulla mennä porskutellaan eteenpäin. Tänään muuten Marja Hintikka Live:ssä käsitellään tätä samaista aihetta, ja senverran yritänkin jaksaa valvoa illalla, että katson tuon jakson. Josko sieltä heruisi muutama käytännönvinkki arjessa jaksamiseen..


Ja vielä pieni kooste kuluneesta viikonlopusta.


IMG_6277


Lauantaina leivottiin. Perinteiset tähtitortut saivat rinnalleen myös kukkasia ja enkeleitä.


IMG_6275 1


Reippaasti äidin matkassa kävelevä nelivuotias vetäisi kyllä suupielet hymyyn! Neiti tomera mennä viipotti eturintamassa kädet sivulla viuhuten. Välillä pysähdyttiin hetkeksi mietiskelemään, mutta huomasin että tyttö jatkaa kyllä matkaansa jos vaan muistan olla ohittamatta häntä! Hänen täytyy saada kulkea edellä muita. Jos poikkeus tapahtuu, matka katkeaa välittömästi.


Eilen kyläiltiin lasten kumpaistenkin isovanhempien luona, syötiin herkkuruokaa, poksautettiin skumpat ja kuunneltiin perinteisesti Finlandia vinyyliltä. Illalla sitten fiiilisteltiin kotona linnanjuhlia jo totuttuun tapaamme. Mahtavaa oli huomata, että tänävuonna keskityttiin enemmän veteraaneihin ja he saivat ison siivun ansaitsemastaan huomiosta. Todella liikuttava lähetys olikin tuo eilinen ja kyyneliä sai kuivailla tiheään tahtiin omilta poskilta. Kävin myös kirkolla sytyttämässä kaksi hautakynttilää omille paapoilleni, mutta valitettavasti luontoäiti päätti puhaltaa liekit välittömästi sammuksiin. Otin kynttilät mukaani, ja yritän uudestaan sitten taas jouluaattona.


Nyt on juhlat kuitenkin hetkeksi taas juhlittu, ja on aika keskittyä arjessa selviytymiseen. Siispä pyykkisavottaa selvittelemään ja makaronilaatikkoa työstämään.. Mahtavaa, että joulu on kivenheiton päässä!


Parahinta alkanutta viikkoa kaikille!


 

 

Yleinen

Kivoja juttuja ja kännykkäkuvia

0.53

Myrskytuuli paukuttaa peltikattoa, mutta olohuoneessa palavat kynttilät ja tunnelma on rauhallinen. Lapset nukkuvat kivan synttärikemutuksen jälkimainingeissa , ja meillä vanhemmilla on hetki aikaa olla vain. Huomenna vien tavaraa kirppikselle myyntiin ja hoidan muutaman joululahjan kaupasta kaapin hyllylle, koska pääsinhän eilen vallan hyvään vauhtiin. Tilasin nimittäin netistä ensimmäiset joululahjat ..bravo!


Eilen meidän piti myös tehdä piparkakkutalo, mutta H muokkasi hieman alkuperäistä suunnitelmaamme unohtamalla työpuhelimen taskuunsa töistä kotiin tullessaan. Lähdettiin siinä sitten koko perheen voimin Pasilaan puhelinta palauttamaan, ja reissu sitten vähän venähti. Kello viiden ruuhka, kolme onnettomuutta moottoritiellä sekä extempore Rosso-reissu siirsivät piparkakkutalotalkoot tuonnemmaksi. Pikkupojalla oli kaikestahuolimatta todella jännittävä ilta. Isin työpaikan isot robotit, ambulanssit, paloautot ja hinausautokin! Onnistunut illanvietto siispä.


IMG_6259 1


Lapset osasivat käyttäytyä Rossossa vallan mainiosti, ja vanhemmat saivat nauttia ravintola-illallisesta. Ihan super kivaa! Tämä ei muuten ole yhteistyöpostaus, mutta pakko on kehaista Rosson meininkiä juurikin leikkipaikkansa ansiosta. Pöytämme nimittäin sijaitsi sen vieressä ja tyypit saivat vapaasti touhuta omia juttujansa sillävälin, kun me vanhemmat söimme. Jälleen kerran tunsin olevani astetta verran vapaampi kuin aikaisemmin ;)


Tänään reissattiin Katajanokalle ihanan vertaisperheen suloisen 5-vuotiaan pikkumiehen Pipsa Possu-bileisiin. Kaikki meni hienosti, vaikka tyypit vähän flunssaisia ovatkin. Ilmoitin asiasta ennakkoon, mutta olimme silti tervetulleita. Sydän ja kiitos asianosaisille! On vaan niin hyvä tasaisin väliajoin huomata, miten mahtavia ihmisiä Piippis onkaan tuonut mukanaan meidän elämään. Olen tosi onnellinen siitä.


IMG_6270


Piippis on syönyt yskä/nuha-tautinsa vuoksi tosi huonosti kahden kuluneen päivän aikana. Ainoastaan puolukkapuuro tipahtaa. Ja tietysti herkut. Toivottavasti huomenna olisi jo parempi päivä ja oikea ruokakin maistuisi. Päivän positiivisena mainittakoon vielä tuon kuopuksen nukahtamisrituaalien parantumisen. Kahtena iltana on hän juonut iltamaitonsa, ja jäänyt sen jälkeen ihan rauhassa sänkyynsä nukkumaan?! Lapset ovat ihmeellisiä. Taianomaisia. Yllätyksellisiä.

Yleinen

Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää!

16.25

Tiesitkö että


  • WHO:n ja Maailmanpankin arvion mukaan maailmassa on yli miljardi vammaista henkilöä, mikä vastaa noin 15 prosenttia koko maailman väestöstä.

  • Noin 80% miljardista vammaisesta henkilöstä asuu matalan tai keskitasoisen tuloluokan maissa, missä terveydenhuolto ja sosiaaliset palvelut eivät useinkaan ole kaikkien kansalaisten saatavilla.

  • Maailmassa joka neljännessä kotitaloudessa asuu vammainen, mikä tarkoittaa sitä, että 2 miljardia ihmistä päivittäin on tekemisissä vammaisten kanssa.

  • 80 prosenttia vammaisista elää köyhyysrajan alapuolella.

  • 90 prosenttia kehitysmaiden vammaista lapsista ei käy koulua ja arvioiden mukaan vain joka sadas aikuinen vammainen on lukutaitoinen.

  • Vain 3-4 prosenttia kehitysmaiden vammaisista hyötyy tällä hetkellä kehitysohjelmista


(Lähteet: Suomen YK-liitto, Fidida, UM, WHO

IMG_5781

Suukkoja päivänsankareille! Meidän omamme syö tänään jätskiä, ja pääsee illalla koristelemaan piparkakkutaloa.


<3

Yleinen

Ajatuksia saapuvasta joulusta

1.05


Joulun aika. Hektistä, mutta silti niin parasta! Joka vuosi mietin kuitenkin, että miksi en tänä(kään)vuonna voinut olla etukäteen viisas ja aloittaa joululahjojen hankkimista hyvissä-ajoin? Vuosi 2o15 ei tee poikkeusta tähän. Yhtäkään lahjaa mulla ei ole vielä kaapissa odottamassa, ja jokapäivä teen lähtöä jouluostoksille.. siinä kuitenkaan onnistumatta. Syystä tai toisesta.

No, ehkä huomenna.

Pikkupojalle on onneksi helppoa hommata lahja jouluksi. Todella helppoa. Piippiksen lahja onkin jo huomattavasti hankalampi rasti. Puolitoistavuotias "tavisneito" menee jossain siinä välissä. Vaikeampi kuin pojalle, mutta helpompi kuin esikoiselle.

Nyt moni ehkä miettii että miksi Piippikselle on kaikista vaikeinta hommata miellyttäviä joululahjoja? No siksi, koska tyttö ei innostu samallatavalla perinteisistä leluista kuin sisaruksensa tai vaikkapa normi nelivuotias pikkutyttö. Meillä ei siis vielä fiillistellä esimerkiksi Frozenia, ei edes DVD:n muodossa vaikka äiti niin sillointällöin tekeekin. Tietyt DVD:t ovat hittijuttuja, mutta haluaisin tälläkertaa jotain muuta tuolle neitokaiselle joulupakettiin. Ruutusuosikkeja kun löytyy myös netistä, ja niitä ihan tarpeeksi meillä kyllä katsellaankin.

Kirjat. Ne on kivoja, mutta hukumme niihin muutenkin jo. Toki pari uutta lastenkirjaa jouluna on kiva juttu, mutta niin..

Vauvanuket. Ovat rakkaita, mutta heitäkin on jo kolme kappaletta. Sänkyineen sekä rattaineen. Hohhoijaa.

Ehkä me jotain kivaa keksimme. Jos ei muuta, niin kääräisen muumikeksit lahjapaperiin. Satavarma hittilahja! ;) Tuskin olen ainoa äiti, joka näitä juttuja pohtii joulun alla. Oma periaatteeni on että lapset haluan ehdottomasti lahjoa(mukaanlukien tietysti kummilapset) , mutta aikuisväen kanssa en ota näistä jutuista paineita. Varttuneimmille lähimmäisille on helppo osoittaa kiitollisuutta monella muullakin tapaa, ja pyrin niin tekemäänkin tasaisin väliajoin.


Saapuva jouluaatto on hyvin erityinen monessakin mielessä. Ensimmäistä kertaa pääsen hääräämään omaan keittiööni, ja valmistamaan jouluaaton menu:n alusta loppuun asti itse. Olen todella innoissani tästä! Olemme perhepiirissä sopineet, että lahjat jaetaan tänävuonna täällä meillä. Näin on tapahtunut muutamana aikaisempanakin vuonna, mutta silloin tätä taloa asutti mun siskoni perheineen.

Viime joulu oli mulle vähän vaikea, sillä PikkuH oli tosi pieni silloin ja vieläpä täysin sylkytettävää mallia. Taaperojengikin oli vuotta nuorempi, ja haasteet olivat lastenkasvatuksellisten seikkojen tiimoilta vahvasti läsnä. Lasten toiset isovanhemmat olivat täällä, ja se oli tosi ihana juttu! Harmittelin vaan itsekseni sitä, etten kyennyt juuri mihinkään muuhun kuin lastenhoitoon. Olisin halunnut tehdä niin paljon enemmän ja valmistella ihanan joulun rakkaimmilleni meidän uudessa kodissa. Tuo tilanne tuntui silloin niin lopulliselta ja lohduttomalta. Muistan useaan otteeseen ajatelleeni, että Tässäkö tämä nyt sitten oli? Etten jouluistanikaan pysty täysillä enään nauttimaan?

No, tilanne rauhoittui kuitenkin yllättävän nopeasti (kuopuksen ottaessa jalat alleen) ja oli onnellista huomata, että elämä helpottaa pikkuhiljaa.

Tässähän ihan oikeasti jo selvitään! 

Viikonloppuisin H:n ollessa kotona, saatan viettää parikin tuntia keittiössä ruokaa laittaen.  Sillointällöin leivonkin, ja päivittäin siivoan. Mulla on aikaa! Ainakin paaaljon enemmän kuin vuosi sitten.

Joulukortit jäivät kaikesta huolimatta askartelematta vielä tänäkin vuonna, mutta tarkoituksenani on kuitenkin muistaa sukulaisia sekä ystäviä. Katsotaan onnistunko! Ehkä vuoden päästä ollaan jo niin hyvässä tilanteessa, että askartelemme lasten kanssa yhteisen pöydän äärellä joululaulujen soidessa taustalla ;) Saas nähdä.

Yleinen

Yksi joulun ihanimmista

21.32


Mikä tekee onnellisen sekä hyvän joulun?

Perhe..

..Ruoka..

.. ja Lumiukko!


Näin ainakin minun mielestäni. Entäpä sinun?

Lapsuuden jouluissa Joulupukin kuuma linja huipentui aina tuohon ihanistakin ihanimpaan tarinaan, ja jälleen kerran vuoden odotus palkittiin. Vuodesta toiseen tunnari itketti perheen naisväkeä, ja tekee niin yhä edelleen. Sen opettelin nuorena tyttönä pianollakin soittamaan, ja vieläkin mielelläni soitan pianon ääreen päästyäni. Henkilökohtaiseen Kauneimmat biisit top kymppiin tuo nostalginen laulu pääseekin heittämällä. Nyt tuo kappale muistuttaa mua Piippiksestä, ja kun sen kuulen, kuulen myös pienen tyttäreni heleän hyräilyn.


Se on kauneinta.

Meidän perheessä tätä rakastettua piirrettyä katsotaan tällähetkellä kesät ja talvet. Kiitos internetin ihmeellisen maailman, sekä Elisa Aition ;) Hämmästyttävää on se, että myös minä jaksan sitä katsoa sekä liikuttua, vaikka ihan oikeasti Piippis innokkaimpana fiilistelee sitä lukuisia kertoja viikossa! Kotona isi lennättää usein tyttöä yläilmoissa, ja neiti eläytyy hyvin voimakkaasti onnellisesti nauraen.

Lumiukko on siis merkittävä osa meidän arkeamme. Toivottavasti pysyykin sellaisena vielä pitkään.




Tänään tanssittiin näin:




Mahtavaa ensimmäistä adventtia kaikille! Joulufiilis alkaa ainakin allekirjoittaneella hiipiä jo vahvasti arjen ympyröihin mukaan..

<3

Yleinen

Kuluneen viikon onnelliset

2.17






Nämä pienet ihmiset. Kaiken jännityksen ja hämmennyksen keskellä, olen saanut näistä pienistä tyypeistä voimaa. Se on suuri onni. Se on se äidin onni, sekä pelastus.



Olen myös pitkästä-aikaa ottanut aikaa itselleni.

Ja  todella ihan vain itselleni.

Ripset ovat nätisti. Myös kynnet täydelliset. Kynsimuotoilija-/ kosmetologituttavani Marle Kauneushoitola Euforassa taikoi jo kauan haaveilemani nudet kaunistamaan pikku kätösiäni. Ajatella, että näitä nude-sävyjäkin on äärettömästi. Sekoiteltiin siitäkin huolimatta mulle se kaikista mielekkäin.

Nagu-Agu".

Onnea oli myös tänään hetki oman siskon, sekä kummityttösen kanssa Ikeassa. Hodareita ja naurunkikatusta. Kun palasin kotiin, odotti minua täällä hyväntuuliset lapset, sekä kyyneliin asti liikuttunut mummi. Piippis oli puolituntisen ajan laulanut koko repertuaarinsa läpi ja hetki oli ollut kovin herkkä.

Kuluneen viikon aikana on ollut helppo keskittyä olennaiseen. Elämän onnellisiin pieniin hetkiin. Ihmisiin tässä ympärillä. Kiitollisuus on ollut vahvasti läsnä.

Näillä fiiliksillä on helppo jatkaa viikonloppuun. Perjantaisista tapahtumista, sekä siihen liittyvistä ajatuksista lisää pian..

Ihanaa viikonloppua!

fröbelin palikat

Fröbeleitä fanittamassa

23.06


Vitsit mikä päivä! Aamulla ihasteltiin talven ensimmäisiä lumihiutaleita, päivällä fanitettiin Järvenpäässä Fröbelin palikoita ja illalla juhlittiin vielä ihanaa pikku-ystävää!



Parin vuoden odotus tosiaan palkittiin tänään, kun Piippis pääsi jo toistamiseen tanssimaan ihan livenä Fröbeleiden tahtiin. Kotona katsotaan toki päivittäin Elisa Aitiosta musavideoita, mutta eipä näitä live-vetoja vaan mikään voita. Myöhästyttiin keikan alusta 5 minuuttia, ja voi pikkutytön riemua kun hän tajusi mihin tultiin! Neiti nauttii näistä lastenkonserteista nykyään aivan silminnähden, ja viihdyttiin kaikki muutkin oikein kivasti, niinkun aina tämän kyseisen kokoonpanon keikalla! Kaikista pienin jätettiin mummin hoitoon päiväunosiaan nukkumaan, mutta enskerralla hän pääsee mukaan myös.







Ja tulihan se lempparikin sieltä. "Vauvahai pam pam padampam.."


Konsertin jälkeen suunnattiin auton keula  kohti Helsinkiä. Napattiin unosiltaan herännyt kyytiin matkanvarrelta, ja mentiin PikkuH:n kummitätösten luokse juhlistamaan 1-vuotiasta pikku-ystäväämme. Arvatkaa mitä poitsu sai lahjaksi? ;) Enskerralla on pakko kyllä hommata meidän omille tosifaneille myös omansa.

On hyvin liikuttavaa, että itse pikkutyttönä fanitin FP:ta isosti,  ja nyt saan vieressä katsoa kun omat jatkavat samalla linjalla.. Piippiksen hymy lopussa kertoo kaiken tunnelmasta, joka vallitsi tuon 50 minuuttisen ajan. Tällaisten päivien jälkeen fiilis on ihan paras. Koko perheellä.


Yleinen

Ne helpot illat

22.53

Lapsen elämä.

Se on vaan joskus niin täydellisen ihanaa. Tänä-iltana ainakin tunsin vahvasti niin kun omat naperot kömpivät kylvyn jälkeen, masut täynnä iltapalaa, nukkumaan lämpöisen peiton alle sateen ropistessa peltikattoon. Uni tavoitti tyypit hetkessä.

"Keinutaan, keinutaan.." , lauleli Piippis omassa ammeessaan pienemmille sisaruksilleen.


Ilta oli rauhallinen ja helppo myös mulle. Kylpyhetken onnelliset kikatukset, sekä ilon kiljahdukset tuntuvat kaikuvan talon seinien sisällä, vaikka pienet ihmiset ovat nukkuneetkin jo tovin. Näissä hetkissä sitä tuntee onnistuneensa.  Näitä hetkiä tarvitaan, ja nyt voi hyvillä mielin itsekin kömpiä peiton alle kuuntelemaan sadetta. Nämä tällaiset illat eivät ole itsestäänselvyys meidän elämäntilanteessamme. Moni äiti ja isi varmasti tietää mitä tarkoitan? ;)

Aamulla puheterapeutti tulee kotikäynnille, ja sitten hipsitäänkin pikkuhiljaa viikonlopun viettoon.

Pahoittelen mobiilissa väärinpäin kääntyviä pystykuvia. Tilanne on huomattu, ja sitä selvitellään. Asia korjaantunee pian.

Viikonloppuna tarvitsen muuten teidän lukijoiden apua eräässä keississä. Palailkaahan kurkkimaan lauantaina.

Mahtavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

Yleinen

Isänpäivätoivotus

15.38

Hyvää isänpäivää rakas isi/pappa. Hyvää isänpäivää rakas lasteni isi. Hyvää isänpäivää myös lastemme rakkaalle ukille. Olette hyvin tärkeitä miehiä.

Meidän isi sai tänään nukkua pitkään, ja istahtaa aamulla valmiiseen aamupalapöytään. Tein ensimmäistä kertaa munakasmuffinsseja sekä täytettyjä croisantteja. Se oli haastava rasti, sillä kuopus roikkui lähestulkoon kokoajan jalassa ja kitisi. Voihan hampaat, sanon! Nyt isi pelaa kavereidensa kanssa jalkapalloa Helsingissä. Lahjaksi ostin Zlatanin elämänkerran.

Kuvassa PikkuW:n näkemys isistä. Muisti vielä lopuksi, että "Viikset pitää laittaa kans". Pitäähän isillä viikset olla!




<3

Muutama vuosi sitten H:n bändi julkaisi allaolevan musavideon ja tänään tuli sellainen fiilis, että on aivan pakko liittää se isänpäiväpostauksen yhteyteen. Rokkipojat/-tytötkin hoivailevat ihan yhtälailla omiansa kotona ollessaan ja tämä video onkin siitä loisto esimerkki. Ei ihan perinteinen musavideo kuitenkaan.. ;) Piippis ja W vilahtavat siinä tietysti myös. PikkuH oli  pilke isänsä silmäkulmassa tässävaiheessa, mutta pian sitten plussasinkin. Kitarassa isi, bassossa PikkuH:n kummitäti ja mikrofooniin loilottelee PikkuW:n kummisetä/setä.

Aikanaan H keksi tämän videon myötä oman sanonnan "Kaksplus on uus 666". Enpä olisi silloin uskonut, että parin vuoden päästä bloggailen oikeasti KP:llä ja saan julkaista tämän videoklipin täällä blogissa.

[embed]https://www.youtube.com/watch?v=-0uQkowFenE[/embed]
Eventiden myötä haluan toivottaa jokaiselle isille oikein lämpöistä ja ihanaa isänpäivää!

Te isit rokkaatte!

Yleinen

Liian varovainen äiti?

1.35

Satuin eilen Facebookissa huomaamaan Vau.fi sivuston julkaiseman artikkelin ja olen tosi iloinen siitä, että tuon artikkelin puolivahingossa bongasin. Nyt viimeistään sain varmistuksen sille, että kun puhutaan omasta pienokaisesta, ei vaan yksinkertaisesti koskaan voi olla liian tarkka. Usein nimittäin tunnen itseni aivan liian ylivarovaiseksi äidiksi, sillä kiellän yhä edelleen meidän esikoiselta esimerkiksi kokonaisen muumikeksin.
Mulla on syyni siihen ja pyrin kyllä jatkossakin luottamaan omaan äidinvaistooni. Niin kai jokaisen vanhemman tulee tehdä, luottaa omaan fiilikseensä.


Liian usein olen joutunut kuitenkin pohtimaan : Ylireagoinko? Vähättelenkö tyttäreni taitoja? Pidänkö kehitysvammaa tekosyynä liialliselle paapomiselle? Näin voi olla, mutta uskon syyn varovaisuudelle löytyvän pääsääntöisesti aikaisemmista kokemuksista, sekä niistä aiheutuneista suurista säikähdyksistä. Ja tietysti siitä ylenpalttisesta rakkaudesta, jota tunnen omiani kohtaan.


Kotona Piippis syö keksinsä oikein sujuvasti ilman ylimääräisiä kakomisia, mutta tilanne muuttuu täysin päinvastaiseksi jos ollaan vaikkapa piknikillä ulkona! Kun tytön huomio kiinnittyy keksin syömisen sijasta muihin juttuihin, jumittuu muumipeikko satavarmasti kurkkuun ja koko homma muuttuu hetkessä aivan liian jännittäväksi. Näitä tilanteita on kohdattu jo useita. Tyttöä on roikotettu jopa jaloista kerran, että keksi on saatu pois rööreistä. Tuossa Vau.fi:n artikkelissakin muuten tämä kammottava tukehtumistilanne tapahtui julkisella paikalla, ihan vaan Pizza Hutissa.


Nämä omakohtaiset kokemukset ovat saaneet aikaan sen fiiliksen että on vaan yksinkertaisesti helpompi olla mieluummin liian varovainen , kuin liian höveli (en keksinyt parempaa sanaa tähän). Meidän perheessä muuten tämä varovaisuus pätee ihan yhtälailla kahteen muuhunkin lapseen, vaikka kromosomit heillä ovat normaalit 46. Kolme vee pikku-ukko syö edelleen viinirypäleensä kahteen osaan puolitettuna ja tulee syömään vielä tovin, puoltoistavuotiaasta puhumattakaan!


Joskus joku kommentoi blogiini, että miksi meidän kuopuksella on melkeinpä joka kuvassa tutti suussa. No syy löytyy juurikin tästä : Yritän parhaani mukaan pitää hänet hengissä! Jos ei tutti niin sitten roskishemmo, lego tai vaikkapa isin kitaran plektra. Niin se vaan menee. Ainakin meillä.


Sen verran olen kuitenkin karaistunut että en ihan pienestä yskäisystä enää hätäänny. Jos lapsi huomaa aikuisen säikähdyksen, tilanne saattaa paisua pahemmaksi kuin oikeasti onkaan.


No mutta entäpäs sitten, jos vahinko kuitenkin pääsee tapahtumaan? Olin hyvin kiitollinen tästä linkistä siitäkin syystä, että tajusin hoitoalan opinnoistani huolimatta tietojeni olevan täysin puutteelliset. Tässä siis se oikea tapa toimia, jos pieni ihminen hotkaisee kurkkuunsa jotain sopimatonta.







TOIMI NÄIN, JOS LAPSI ON VETÄNYT JONKIN ESINEEN HENKEENSÄ
 



1. Pikkulapsi otetaan vatsalleen esimerkiksi polvien päälle siten, että pää on muuta vartaloa alempana. 


2. Seuraavaksi lyödään lasta kämmenellä selkään, lapaluiden väliin napakasti 5 kertaa. Mitä pienempi lapsi, sitä varovaisempi lyönti saa olla. 

3. Jos hengitys ei vieläkään kulje, on soitettava hätänumeroon 112. 

4. Seuraavaksi siirrytään Heimlichin otteeseen. Pieni lapsi otetaan syliin selälleen ja painetaan rintalastan päältä sormilla sen verran, että lasta joustaa alaspäin. Tämä tehdään 5 kertaa. Isompaan lapseen voi käyttää tavallista Heimlichin otetta 

5. Mikäli tuke ei vieläkään ole irronnut, jatketaan vuorottelemalla 5 selkään lyöntiä, 5 painelua.

Ensiapuohjeet: SPR


Voiko omiaan koskaan suojella liiaksi?




[caption id="attachment_3877" align="aligncenter" width="462"]FullSizeRender-3 PikkuW:n paita ja Piippiksen mekko Jeriika.fi[/caption]



Yleinen

Öistä hulinaa

22.42

Väsyttää. Ketuttaa.

Aloitetaan perjantaista. Tein silloin (H:n ollessa iltavuorossa) vuoden oikeasti parhaimman päätöksen, ja siirsin Piippiksen sekä PikkuW:n sängyt samaan huoneeseen. Tää olis todella pitänyt tehdä jo ajat sitten! Monet iltanyyhkikset olisivat jääneet väliin sekä äidiltä että lapsukaisilta, ja elämä olisi ollut piirun verran stressittömämpää siinä mitä näihin H:n iltavuoroviikkoihin tulee. Toisinsanoen nyt saan PikkuH:n ensimmäiseksi nukkumaan, ja sen jälkeen riennän "kaksosten" luokse silittelemään uneen. Jokainen näistä kolmesta kun kaipaa äitiänsä yleensä niin kuumeisesti, että tilanne on useaan otteeseen äitynyt kaoottiseksi. Selviän siis nyt huomattavasti paremmin yksin ollessani. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Mutta että miksi ketuttaa? No siksi, että luulin tekeväni vuoden toiseksi parhaimman päätöksen siirtäessäni tuon kuopuksen sitten Piippiksen vanhaan huoneeseen nukkumaan. Olin lukenut useaan otteeseen siitä, kuinka vauva mitätodennäköisimmin rauhoittuu yöhillumisissaan siirtyessään vanhempien huoneesta "omaan rauhaan". No ei se nyt sitten ihan niin mennytkään. Tunnin välein meistä (väsyneistä) vanhemmista jompikumpi pomppaa ylös neitokaista rauhoittelemaan (no okei, viimeyönä neljän jälkeen nukuttiin seiskaan asti ilman keskeytyksiä). Muutaman kerran on rauhoittunut ilman silittelemisiä/maitopulloa/tuttia, mutta vain muutaman kerran. Eikä me todellakaan heti sillä sekunnilla mennä "vauvan" luokse, kun ensimmäinen käsky kuuluu, mutta minuuttia pidempään ei oikeastaan edes voida tyypin antaa öykkäröidä kahden vanhimman lapsen vuoksi. Ja tuo huudattaminen muutenkaan ei ole meidän juttu. 

En missään nimessä nyt halua arvostella niitä, jotka niin tekevät, mutta jostain syystä meistä kumpikaan ei siihen vaan pysty. Ehkä koen jotenkin niin, että olen velvollinen vastaamaan lapseni tarpeisiin.. en tiedä! Mutta sen tiedän, että tämä aihe todella jakaa mielipiteitä.  Toiseksi, mahdollisen unikoulun jäädessä viimeiseksi vaihtoehdoksi, täytynee nuo kaksi muuta viedä vaikka mummolaan yönsä nukkumaan rauhassa.

Ja joo ei mulla kyllä tässä olisi nyt oikeutta valitella väsymystäni, kun itse olemme tällaisen unikouluttoman elämäntyylin valinneet. Valittelen nyt silti kuitenkin vähän. Jos nyt jotain positiivista tästä tilanteesta yrittää löytää niin on tietysti bonusta, että sen silittelyn/maitopullon/tutin jälkeen tyttö nopeasti rauhoittuu ja jatkaa uniaan. Horroria olisi, jos huutaisi kurkku suorana eikä me voitais tehdä asialle mitään.

Voi tietysti olla, että neiti tekee hampaita jälleen. Mä toivon sitä sydämestäni. Piippis valvotti aikanaan myös jonkin verran, mutta nyt nelivuotiaana nukkuu yönsä heräämättä. PikkuW on aina ollut ihannelapsi siinä mitä näihin juttuihin tulee. Kyllä kai se tuo pieninkin rimpsessa varmasti rauhoittuu, ja meidän vanhempien täytyy nyt vaan muistaa tauotella päikkäreiden kanssa, että jaksamme nämä kuukaudet/vuodet.

Kaikesta ketutuksesta sekä väsymyksestä huolimatta, pikkuneiti nukkuu tämänkin yönsä yksikseen. Jaksan uskoa ja luottaa siihen, että oppii kyllä pian olemaan, ja ennenkaikkea nukkumaan.

Yleinen

Sinulle isi

0.23

Sunnuntaina vietetään isänpäivää, joka on mulle äitienpäivän ohella vuoden merkityksellisin sekä tärkein juhlapäivä.


Neljä vuotta sitten kirjoitin omasta isästäni jotakuinkin näin:


 "Omasta isästäni voin kertoa, että hän on aina ollut ja tulee aina olemaan mun sankarini. Jonain päivänä ehkä kirjoitan tänne, kuinka suuren taistelun hän voitti vuosia sitten ja se taistelu muutti meidän perheen pysyvästi. Lähensi entisestään, ja muistutti siitä miten tärkeää on nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä. Isä on aina osannut kaiken. Selviytynyt tilanteesta kun tilanteesta. Lapsena kun joku esine meni rikki, kiikutettiin se isille ja hetkessä se esine olikin taas ehjä. Oikea Pelle Peloton on ollut hän. Lapsenlapsetkin sen tietävät:" Pappa korjaa!". Meidän isä on aarre ja hänen sydämensä on täyttä kultaa!”


Allekirjoitan jokaisen lauseen näin neljän vuoden jälkeenkin. Ehkä nyt kuitenkin on ihan hyvä aika kertoa.


Muutamaankin otteeseen myös blogini puolella olen ilmoittanut tarvitsevani pientä taukoa kirjoitteluista henkilökohtaisten syiden vuoksi. Nämä tauot ovat johtuneet vanhempien äkillisistä sairaalajaksoista. Kerran äidin, ja pari kertaa isän.


Isä joutui ensimmäisen kerran suurempaan operaatioon vuonna -97. Isälle tehtiin varsin nuorella iällä sydämen ohitusleikkaus, joka ei sujunut aivan oppikirjojen mukaisesti. Se on pitkä tarina, ja jo tuosta yhdestä sairaalaepisodista saisi kirjan kirjoitettua. Oli leikkauskomplikaatiota, sairaalabakteeri sekä myös muita komplikaatioita, jotka loppujenlopuksi johtivat sääriamputaatioon.


Nuo ajat olivat ensimmäiset, jotka pysäyttivät meidän perheemme elon kuin seinään. Huoli oli suurta, ja menetyksen pelko vahvasti läsnä ensimmäisten viikkojen ajan tuosta leikkauksesta. Olin pidemmän pätkän pois koulustakin tuolloin. Isä elvytettiin takaisin tähän maailmaan, ja lopulta tuo amputaatio tuntui hyvin pieneltä hinnalta siihen nähden, että saatiin isä takaisin. Tuntuu edelleen. Elämä lähti pikkuhiljaa rullaamaan kivasti eteenpäin ja luonnollisesti olimme hyvin kiitollisia, että selvisimme säikähdyksellä.


Tuon tapahtuneen jälkeen isälle on kuitenkin tehty lukuisia operaatioita, eikä niiltä komplikaatioilta olla siltikään vältytty. Epätoivon sekä kyynelten täyttämiä päivä on ollut. Kaikista raastavinta näissä hetkissä on ollut epätietoisuus. Ne illat, kun kotona odottaa puhelua äidiltä saadakseen kuulla uutisia sairaalasta. Ne illat, kun olisi valmis ottamaan jokaisen kivun, tuskan sekä pelkotilan itselleen, tuon rakkaimman sijasta. Ne hetket, kun haluaisi vaan olla vieressä sairaalassa isää tukemassa. Ja samalla hetkellä olla tukemassa myös tietysti Ã¤itiä, sekä muita perheenjäseniä. Viime kesänä olin valmis jopa soittamaan ennustajalle (joihin en tottavie usko) , että saisin tietää mitä huominen päivä mahdollisesti toisi tullessaan.

Onneksi se huominen toi tullessaan kuitenkin hyviä uutisia.


Lähimmäisen sairastaminen on varsinaista vuoristorataa, mutta paljon siitä myös oppii. Musta on tullut näiden kokemusten, sekä vuosien aikana hyvinkin vahvasti hetkessä eläjä. Olen oppinut sanomaan lähimmäisilleni ääneen että rakastan, ja että välitän. Rakkaus on hyvin isosti läsnä, kun omista lähimmäisistä puhutaan. Vanhemmillani on erityisen vahva side, ja ovat olleet yhdessä jo yli neljäkymmentä vuotta. Uskon myös, että tuo suhde on tehnyt oman tehtävänsä näistä vaikeuksista selviytymiselle. Siitä olemme myös me lapset saaneet eniten voimaa.


Isä on aina ottanut ensimmäisenä muut huomioon, ja jättänyt itsensä toiselle sijalle. Tulen aina muistamaan eräänkin naistenpäivän, kun olin itse kokenut tosi rankan koettelemuksen, ja palannut äidin sekä isän alakertaan siitä selviytymään. Isä laittoi mulle ja äidille viimeisenpäälle aamupalat ruusuineen, ja siinä hetkessä tiesin, että selviän mistä vain kun mulla on nämä tyypit lähelläni . Uskoin siihen, että jostain varmasti löytyy ainakin edes piirun verran isäni kaltaisia. Ja löytyihän mulle sellainenkin sitten muutaman vuoden päästä.


Olen usein ajatellut isäni sydämen olevan niin täynnä kultaa, että sitä painoa on tuon sydämen aika-ajoin raskasta kantaa. Olen myös usein ajatellut niin, että esimerkiksi Piippiksen diagnoosi oli helpompi hyväksyä, kun on muutaman kerran pelännyt ihan tosissaan oman lähimmäisen sekä rakkaansa puolesta. Kysehän on vaan kehitysvammasta?



Isi ja pappa, we love you! Olen kiitollinen susta.  Sunnuntaina poksautellaan skumpat omille isille sekä omiemme isille! Ovat päivänsä tottavie ansainneet!


IMG_3252






Yleinen

Eka postaus portaalissa Halloween- sekä gaalatunnelmissa

21.51

Tästä se nyt sitten alkaa! Vielä harjoittelen Wordpressin käyttöä, mutta eiköhän tämäkin juttu mulle pikkuhiljaa aukene..

Eilinen oli varsinainen hulinapäivä. Puoliltapäivin lastattiin kaksi vanhinta ipanaa autoon, ja ajettiin Helsinkiin ystäväni Emman työhuoneelle. Emma taikoi mulle tunnissa ihan uskomattoman kauniin maskin, ja auttoi myös H:ta työstämään pääkallonaamaansa hampaat. Ihaillen seurasin Emman työskentelyä, ei se turhaan Suomen mestari ole! Oli hyvä ajatus ottaa lapset mukaan, niin eivät sitten joutuneet säikkymään omia vanhempiansa. Kaikista pienin katseli vähän pitkään (varsinkin isäänsä) kun palatiin kotiin, mutta itkuun asti tuo hämmästys ei yltänyt.

Söin lennossa lautasellisen lohikeittoa, ja jatkoin matkaani kohti Järvenpäätä kaverini Liisan luokse Hiushuone Hemmaan. Liisa loihti mulle upean taideteoksen hiuksiin , ja kylläpä taas kelpasi lähteä vimpanpäälle hienona illanviettoon! On se vaan onni, että kaveripiiristä löytyy tällaisia taitureita!



Indiedays Blog Awards oli kokemuksena kiva,  ja erityismaininta täytyykin järjestäjille antaa SUPERhyvistä tarjoiluista. Yllätyimme sangen iloisesti! Voittoa ei 47 palasta-blogille tullut, enkä tällähetkellä edes tiedä sijoitustani. Taitaa jäädä ikuiseksi mysteeriksi, että pysyinkö tavoitteessani ;)  Lämpimät onnittelut kaikille upeille voittajille ! Oli mahtavaa kisata mukana noin hienossa jengissä.

Illan ohjelman jälkeen hypättiin taksiin, ja matkattiin Tuusulaan ystäviemme Halloween-kemuihin. Aamuun asti tanssittiin, ja tänään olo onkin ollut sen mukainen. Silti ei harmita! Ihanaa oli nähdä rakkaita ja juhlia yhdessä pitkästä-aikaa!





Ehdittiin me lastenkin kanssa vähän Halloweenia juhlistamaan, ja PikkuW sai vihdoinkin kauan haaveilemansa Batman-puvun Prismasta. Perjantai-iltana otettiin yhteenkin, kun nukkumaankin olisi pitänyt Bättiksenä mennä. "Minä en ole W, minä olen Bätmäni!".



Noniin mutta nyt katsotaan, että onnistunko julkaisemaan tämän postauksen..

Kivaa alkavaa viikkoa!

Uusi osoite

19.32

ON TÄMÄ ( http://blogit.kaksplus.fi/47palasta/ )

Ehkä mä nyt alan jo pikkuhiljaa uskomaan tämän kaiken. Tuonne sivuille on tulossa vielä esittely ja kuva, mutta muuten sivut ovat valmiit.

Lähdepäs tästä tutustumaan Wordpressin ihmeelliseen maailmaan, ja sunnuntaina tosiaan ensimmäinen postaus tulossa. Huomista asuakin pitäisi sovitella mutta en taida jaksaa. Kiitos Halloweenin, nyt ei tarvitse liikaa stressata miltä näyttää ;)

Toivottavasti tämä siirto piristää myös teitä :) www.47palasta.blogspot.com hiljenee viikon päästä toistaiseksi.

Halloween-suukkoja!




Suosituimmat

Facebook