Rakkautta

Sushilla

20.55


Missä vaiheessa siitä on kasvanut noin iso, ihana tyttö?! 
No ihana tuo nyt on aina ollut, mutta esimerkiksi pinni ei ole aikaisemmin päässä pysynyt muutamaa sekuntia pidempään. Hänestä on siis tullut reipas, iso neiti.

Pitäähän sitä, kun kerta isosiskokin.

Yksi viimeviikon parhaimmista ylläreistä oli se, että H oli ottanut loppuviikon vapaaksi töistä. Jokainen sateeton hetki ollaan siis yritetty hyödyntää, ja liikkua mahdollisimman paljon lasten kanssa ulkosalla. Torstaina piipahdettiin Järvenpään blueskadulla, ja siellä koko ilta sitten hurahtikin tosi mukavasti. Perjantaina satoi, joten hypättiin autoon ja kruisailtiin Jumboon. Supermegamahtifiilis syystä, että tuo kauppakeskusreissu sujui ilman mitään kummempia ongelmia. Paras tulee tässä: Käytiin ravintolassa?! Koko köörin kanssa?! Ja syöminen julkisella paikalla sujui ongelmitta, ilman mitään ybernoloja tilanteita! Suosittelen lapsiperheille Hanko Sushia ihan vilpittömästi, ja vieläpä ilman sen kummempia yhteistyökuvioita ;) Istahdettiin syömään mikron viereen (joka siis oli ihan yleisessä käytössä), ja kaikista pienimmänkin ruokailu sujui näinollen kätevästi. Henkilökunta oli tosi ystävällistä sekä huomaavaista. Kaikinpuolin positiivinen kokemus, ja ehdottomasti uskaltaudumme jatkossa useamminkin ravintolaan syömään pienten kanssa. PikkuW sai ensimmäisen oman annoksensakin. Piippis ei puolestaan sitten suostunut syömään lohta ja riisiä, vaikka kotona aina toivookin "kalakeittoa". Sitä samaa lohta siinäkin aina on. Hassu tyttö.

Pääkaupunkiseudun lapsiystävällisiä ravintoloita saa listata kommenttikenttään. Mikä ravintola yllätti teidät positiivisesti, lapsiperheen näkökulmasta? 

Vitsit, että on ollut huikea viikko!

 Vielä kun keksittäis, että miten tuo kuopus saataisiin helposti nukahtamaan ja nukkumaan yöunensa rauhallisesti, niin voisinpa melkein tässä sanoa elämän olevan aika kivasti mallillaan. 

"Ei ne onneksi ikuisesti ole pieniä" tai "Kyllä se jossainvaiheessa sitten helpottaa".

 Alan pikkuhiljaa uskomaan. Yritän siis nauttia tästä, koska mun mielestä ne on tosi ihania just nyt kun ovat pieniä. 

Vaikka joskus vähän väsyttääkin. 





Piippis jumppaa!

12.51

Tässäpä hyvin tyypillinen kuvakooste Piippiksen ruokailuakrobatiasta.

 Kokeileppa perässä ;)







Yhdistetty jumppa-, ruokailu- sekä Pikku kummitus Lapasen- katselutuokio. Näppärää!


Kun minut täydellisesti yllätettiin!

16.04



Sain eilen kokea jotain aivan epätodellisen ihanaa! En halua kertoa liian yksityiskohtaisesti, sillä tulette syksyllä näkemään telkkarista, mitä mulle ihan oikeasti tapahtui. Sen kerron, että tämä kaikki tuli mulle täydellisenä yllärinä. Ja sen voin myös paljastaa, että Marja Hintikkaa nähdään syksyllä telkkarissa. Palaan tähän aiheeseen vielä tarkemmin kuvien sekä yksityiskohtaisemman sepustuksen muodossa, mutta juuri nyt mun on ihan pakko kirjoittaa pari sanaa kiitollisuudesta, sekä rakastetuksi tulemisen tunteesta. 

Olen aikaisemminkin kertonut täällä siitä, kuinka kuluneet neljä vuotta ovat saaneet aika-ajoin mut tuntemaan itseni maailman huonoimmaksi ystäväksi, sillä olen halunnut olla niin paljon enemmän, kuin mihin oikeasti olen pystynyt tässä elämäntilanteessa. Olen pääsääntöisesti keskittynyt vain arjessa selviytymiseen, sekä omaan perheeseeni. Jokainen vietetty hetki ystävän seurassa on ollut kultaakin kalliimpi, mutta niitä hetkiä on ollut liian vähän. 

Eilen sain hyvin konkreettisen muistutuksen siitä, että tosi-ystävyys kestää näköjään ihan mitä vain, eikä nuukahda edes lapsiperhearjen myötä, vaikka sitä aikaa ystävyyden vaalimiselle löytyisikin liian vähän. Sain muistutuksen siitä, kuinka mahtava perhe mulla on ystävieni lisäksi, ja että näiden ihmisten olemassaolo on yksi parhaimmista asioista mun maailmassani. Jokaisesta rakkaastani saan voimaa tähän hullunmyllyyn.  Kyyneleet vierivät poskiani pitkin tätä kirjoittaessani ja tuntuu etten saa suustani vieläkään ulos mitään järkevää.

Kerron nyt vielä senverran teille, että itse vietin eilen hemmottelupäivää kesäisessä Helsingissä ihanassa seurassa, ja sillävälin iso joukko mun elämäni ihmisiä touhusivat mulle kuvausryhmän läsnäollessa yllärijuhlia meidän omaan kotipihaan . Ehkä ymmärrätte, mistä sanattomuus.

Ruoat sekä koristelut täällä yhdessä laittoivat vimpanpäälle. Minä sitten rentoutuneena palasin kaiken tämän keskelle, iloisten lapsosten sekä ihanien rakkaiden pariin.







Huh, mikä kokemus. Niinkun sanoin, palaan tähän vielä. 

Nyt haluan kiittää kaikkia asianosaisia, että teitte mun päivästäni ikimuistoisen ja ihan rehellisesti.. tämän mä tulen muistamaan aina, vaikka pää vähän pumpulia tässä elämäntilanteessa onkin. 

Heikki armaani, kiitos rakkaudestasi ja siitä että olet siinä. Kiitos, että vuodesta toiseen jaksat ottaa mua huomioon, ja että osaat yllättää näin upealla tavalla. 

Ylelle kiitos tästä mahdollisuudesta. Kiitos, että tiesitte mun tarvitsevan juuri tällaista ;) 

Ja kiitos heille, joiden aloitteesta tämä kaikki sai alkunsa. Tiedätte kyllä keitä olette. Itse ansaitsette myös samanlaisen onnenpäivän itsellenne <3

I love you all. 

Suu aivan hymyssä vielä pitkään tämän jälkeenkin.







Kesäreissu ex tempore.

15.56

Sunnuntai-aamuna sää näytti niin ihastuttavan kirkkaalta, että sain heti noustuani kivan ajatuksen ja sen mukaan sitten mentiin taas. Lounaan jälkeen lastattiin koko lapsikatras autoon ja hurautettiin Orimattilan kotieläinpuistoon kesäpäivän viettoon.

Kannatti. Pitkän sairastelujakson jälkeen tällainen action-päivä teki jokaiselle meistä tosi hyvää. Eniten liekeissä lienee ollut kuitenkin tuo pikkupoika, joka ilmoitti reissun päätteeksi, että "Oli kivaa!".


Piippis halusi melkeinpä kokoajan istuskella rattaissa ja nautiskella näkemästään sieltä käsin. Välillä vähän pakotettiinkin tyttöä kävelemään, niin ei ihan päässyt laiskistumaan reissulla. Pikkupipana vaan hymyili ala-loosterissaan kokoajan ja käyttäytyi todella asiallisesti. Ei kitinän kitinää. Jes!





Paikalta löytyi muitakin Rokkikukkoja tuon meidän H:n lisäksi ;)



 Piippis vilkutti jokaiselle eläimelle lähtiessään. Kuva on huono, mutta antaa vähän osviittaa tapahtuneesta.



Liukumäki oli jostainsyystä liian pelottava meidän normaalisti aika hurjapäisellekkin neitokaiselle, mutta äidin kanssa uskaltauduttiin laskuun..




Kaikista kiinnostavin nähtävyys (minipossun lisäksi) taisi kuitenkin olla tämä meidän oma pieni. Piippis kävi tasaisin väliajoin PikkuH:ta silittelemässä ja pusuttelemassa.



Oli kiva päivä! Lisää tällaisia!

Tänään isin iltavuoron vuoksi me muut keskitytäänkin sitten lastenhuoneiden sisustamiseen. Ollaan vihdoin ja viimein tehty se päätös, että W saa siirtyä omaan huoneeseen ja on tullut aika "erottaa kaksoset" samasta huoneesta. Saas nähdä minkälaista showta iltaiset nukutus-sessarit tulee olemaan, mutta haluan uskoa että kyllä me kaikki tähän uuteen järjestelyyn totutaan. Jossainvaiheessa PikkuH siirtyy Piippiksen kanssa sitten samaan huoneeseen ja W saa nautiskella omasta supersankariluolastaan ihan yksin, ilman tyttöseuraa. 

Kivaa alkanutta viikkoa! <3



Ihanaa juhannuksen jatkoa kaikille!

14.56


Meidän juhannus on sujunut leppoisan rauhallisesti, ja Piippis alkaa olla oma itsensä taas. Pientä lämpöä ehkä vielä iltaisin, mutta ei mitään sellaista mikä vaikuttaisi neidin tohinoihin. 

Eilinen päivä aloiteltiin aamusaunalla tyttöjen kesken (minä sekä Piippis), ja siellä istuttiin kahdestaan lauteilla saunahiirtä odotelleen. Pirpana on keksinyt nyt sellaisen jutun, että saunan ilmastointiluukussa hiiri asustelee, ja hän niin suloisesti eläytyy tähän tarinaan jokakerta. Silmät suurena kuiskii ja odottaa.. Saunanlauteillakin saamme siis ihmetellä ja ihastella tuon neidin uskomattoman vilkasta mielikuvitusmaailmaa. Omakin elämä on tässä kertaheitolla muuttunut jännittävämmäksi ;)

Lasten nukkuessa, leivoin Brita-kakun ja se jopa onnistui! Tunsin hetkenaikaa itseni sellaiseksi pullantuoksuiseksi. Sekin nostatti juhannusfiilistä mukavasti. Iltapäivällä piipahdettiin mummin sekä papan luona naapurissa syömässä, ja PikkuW pääsi isin kanssa vähän potkimaan palloa kaiken sairastelun sekä kotona kökkimisen jälkeen. Pikkupoika piristyi silminnähden ja palasi takaisin elävien kirjoihin.  Sitten tultiinkin illansuussa kotiin nukkumaan. Tai no, lapset nukkuivat ja me vanhemmat sitten istuskeltiin terassilla ja nautiskeltiin omasta pihasta. Suuniteltiin juttuja. Juttujen suunnitteleminen on ihanaa! 

Kyllä ihminen tarvitsee tällaista olemista vaan. Oli mukava fiilis, kun naapurustossa väki oli kotona ja pihoilta kantautui iloinen kesätunnelma. Tästähän tulikin tosi kiva juhannus ja mikä parasta, se jatkuu edelleen!

Nyt nautitaan yhdessäolosta, upeasta vihreästä luonnosta, ulkona leijailevasta grilliruoan tuoksusta, saunan lämmöstä, hyvästä musiikista ja sen tahtiin tanssimisesta. 

Kesä <3 Olisitpa aina.

Puheripulissa

22.36

Tämän kummallisen kesäviruksen yksi sivuoire on Piippiksellä tosiaan ollut nyt aivan hämmentävän nopea sanavaraston laajeneminen, sekä jatkuva puheen tuotto. "Kaapo maalaa talon", "hämähäkki", "joulupukki", "Muumi-keksiä", "kilpikonna", "ei kotiin", "äiti avaa", "ei vauva ota" .. ja sitärataa.. 

Jokapäivä kuullaan useita uusia sanoja, ja se tuntuu luonnollisesti aivan uskomattoman hyvältä. Monen sanan lauseita tulee myös jo paljon. Väkisinkin sitä miettii, että kun ollaan H:n kanssa oltu aika huonoja viittomaan tuolle tytölle, niin onko hänen ikäänkuin ollut vaan pakko opetella tätä puhumista vähän eri pieteetillä? En tiedä. Oli miten oli. niin näin on hyvä.

Tällähetkellä oma fiilis on jo huomattavasti levollisempi kuin mitä vaikkapa pari päivää taaksepäin oli. PikkuW:llä oli tänään ensimmäinen kokonainen kuumeeton päivä ja Piippiksenkin olo ollaan saatu pysymään hyvänä lääkkeiden avulla. Kyllä tää tästä kokoajan parempaan suuntaan on menossa.
Juhannus-sää voisi tietysti olla vähän kesäisempi, mutta ehtiihän se tästä vielä paremmaksi muuttua yön aikana ;)

Olenpas viimepäivien hulinoista huolimatta ehtinyt myös kovasti suunnitella kesän odotetuimpia puutarhakemuja, ja tuntuu kivalta kun on jotain, mitä odottaa ja järkätä. Olen kutsunut entisiä sekä nykyisiä KP-bloggaajia grillibileisiin, ja niihin kekkaloihin toivoisin kyllä sitten vähän parempaa säätä kuin mitä nyt on. Kivat kekkerit niistä tulee, oli sää sitten mikä tahansa. Sen lupaan. 

Nyt nukkumaan. Huomenna pieni juhannuspäivitys luvassa.

Näihin hymytunnelmiin..






Oodi parisuhteelle

23.01

Meidän arki on tällähetkellä erittäin raskasta. Voin sen ihan rehellisesti sanoa, ja toivon todella että olen oikeassa. Vaikka olen onnellinen äiti, niin olen myös erittäin väsynyt hyvinkin usein, ja niin on myös tuo isi-ihminen. Tänään H kuitenkin yllätti mut ruokapöydässä alkuillasta sanomalla, että "Agu, kiva että sä oot mun vaimo". Hyvä ettei mennyt pizza väärään kurkkuun, vaikkakin H kyllä osaa sanoa mulle kivasti ja olenkin siihen tavallaan ihan tottunutkin. Siitäkin huolimatta tuo lause vaan pärähti ilmoille niin yhtäkkiä yllättäen, etten osannut sitä siinä hetkessä odottaa. Se tuntui tosi tosi TOSI kivalta. 

Tajusin jälleen sen, kuinka tärkeää todella on vaalia kaiken hulinan keskellä sitä parisuhdetta ja muistaa ihan näissä arkisissakin kuvioissa ottaa toista huomioon. Se ei tottavie vaadi paljoa. Suukko tai pari kivaa sanaa saa ihmeitä aikaan. 

Yhdessä me tämä kaikki ollaan luotu ja yhdessä sitä arkea pyöritellään. Rakkaus on ja pysyy, mutta parhainkaan hyvä olo ei pysy yllä itsestään vaan sitä pitää ylläpitää. Siitä onnesta pitää muistuttaa. Hyvin nopeasti sen sitten muistaakin. 


Lapsiperhearki kuluttaa tosi isolla kädellä parisuhdetta, ja välillä sitä suhdetta ihan tosissaan koetellaan. Nämä pienet arjen onnenhetket kuitenkin muistuttavat siitä, että on onnekasta saada jakaa tämä kaikki just tuon tyypin kanssa. Se on ihan huikea mies, kun jaksaa kuuden vuoden jälkeen vielä sanoa mulle noin kivasti. 

Kun äiti ja isi "bondaa", niin lapsetkin voivat hyvin. Sehän nyt on sanomattakin selvää.

Siispä, nyt minäkin tsemppaan. Tuo mies on sen ansainnut. Haastan kaikki vaimot samaan. Tää ei oo vaikea rasti. 








Perhe Who? :n hilpeät juhannus-suunnitelmat

22.15


Ylläripylläri, meidän jussia vietetään sairastuvalla. Ei säästänyt extrakromosomi Piippistä kesäpöpöltä ja nyt sitten viimeinenkin villahousu potee.  Lohduttavaa kuitenkin on nähdä se, että lapset voivat ihan hyvin sairastumisestaan huolimatta ja varmasti meidän juhannuksesta tulee ihan mukava. Eka juhannus uudessa kodissa. Voisi asiat huonomminkin olla. Juhannus on siellä, missä perhe on. Ja varmasti typsykin ehtii toipua pahimman yli.



Piippiksen asenne on kadehdittava. Toki sitten kun olo käy tosi kurjaksi, tämäkin neito sen kyllä osaa näyttää, mutta ihan käsittämättömän reipas sairastaja hän silti on. Välillä tuntuu että hän oikein ottaa kaiken irti tästä sairastelusta ja käpertyy viltin alle höpöttelemään sekä kikattelemaan. Ihan mahtava mimmi.


W puolestaan valittelee vähän enemmän, mutta kun kuume laskee, ponkaisee hän välittömästi sohvalta ylös ja kikkurat märkänä jatkaa keskenjääneitä touhujaan. Ylläoleva kuva tältä illalta. Vieläkin vähän iltalämpöilee, mutta uskallan toivoa, että huomenna on jo kuumeeton päivä. 

Miten sinä armahainen lukijani vietät jussia? Onko teillä juhannusperinteitä? 

Minun suhtautumiseni yhteistyöpostauksiin?

19.59

Jo pidemmän aikaa olen pohtinut suhtautumistani yhteistyöpostauksiin blogeissa. Muotiblogeissa hyväksyn moisen toiminnan täysin ja mielestäni se kuuluu todella olennaisena osana muotibloggaamiseen, mutta siinä mitä perheblogeihin tulee, on suhtautumiseni yhteistyöpostauksiin hieman toisenlainen.


Henkilökohtainen ajatukseni aiheen tiimoilta on se, että lähden mielelläni sillointällöin mukaan yhteistyöjuttuihin, jos voin sataprosenttisesti seistä sanojeni takana ja varsinkin jos voin yhteistyökuvioiden myötä tukea ystävän/tuttavan yritystoimintaa. Parhaimmillaan hyvä yhteistyöpostaus auttaa kuluttajaa tekemään oikeita valintoja ja tästä syystä haluan olla sataprosenttisen rehellinen. Itse en välttämättä kuitenkaan tykkää lukea blogeja, joissa liikaa mainostetaan ja hehkutetaan. Tämä nyt kaikella rakkaudella enkä halua ketään loukata.

Sattuipa itselleni nimittäin niin, että sain pyytämättäni Crocsilta erään bloggaajatapaamisen yhteydessä sandaalit, jotka odottivat eteisessä ensipuraisua eli alkukesäistä ulkomaanreissua.  Harmikseni sain Helsingin päässä lentokoneessa matkan alussa todeta, että kengät olivat laadultansa huonot. Takana oleva niitti napsahti poikki kahden tunnin käytön jälkeen ja kengät olivat käyttökelvottomat. Olen kyseisistä sandaaleista lukenut paljon pelkkää hyvää, ja toivon todella että oma kenkäparini oli vaan ns. "maanantaikappale". Kyseessä oli siis tämä malli. 

Miksi kerron tämän teille? Siksi, koska kyseinen kenkäpari olisi itselleni taloudellisesti hyvinkin merkittävä hankinta ja toivoisin, että saisin rahoilleni odotettua vastinetta. Luonnollisesti. Haluan bloggaajana olla rehellinen ja valitettavasti oma kokemukseni Crocsin kohdalla on nyt tämä. Mitä todennäköisemmin kohdalleni osui tälläkertaa vain huono tuuri, ja kolleegat saavat nautiskella kengistään koko kesän ilman ikäviä yllätyksiä. Varmasti saavatkin ja kuulemani perusteella näin on ollutkin. 

Aina ajatellaan, että bloggaajat saavat kasapäin ilmaista tavaraa ja toki näin joskus varmasti käykin. Jokainen kuitenkin valitsee linjansa näissä asioissa ja oma linjani on se, että mä haluan olla ihan vaan rehellinen. 

Kaikesta huolimatta on ihan mahdollista, että meidän lapset hyppivät ensi syksynä kuralätäköihin Crocsin saappaissa. Olimme H:n kanssa niin suunnitelleet mutta haluaisin kuulla ihan rehellistä mielipidettä nyt niistä. Vaikka ihan anonyyminä. 

Tuleva viikko tuo tullessaan yhden hyvinkin ihastuttavan yhteistyöpostauksen, jonka teen ylpeänä ja innostuneena. Siitä lisää myöhemmin. Osa jo ehkä tietää, jos seuraa meidän instagramia :)

Olisipas kiva kuulla, minkälaisia ajatuksia yhteistyöpostaukset herättävät lukijoissa?

Vähän apeana

15.04

Kun viisihenkinen perhe sairastaa, ei kyseessä todellakaan ole mikään muutaman päivän keissi. Tämä perhanan virus pilasi ensimmäisen puoliskon isin kesälomasta ja huomenna alkaa taas arki ihan kunnolla. Jään yhden kipeän, sekä kahden terveen lapsen kanssa kotiin odottelemaan sitä että se viimeinen taudilta säästynyt sairastuu. Kyllähän se sairastuu, vaikka tässä nyt vähän huvittuneenakin olemme vierestä seuranneet kuinka Piippis tosiaan vaan mennä porskuttaa terveenä, vaikka tilastojen mukaan hänen tulisi olla kaikista infektioherkin. 

Tämä pöpö iski ensimmäisenä isi-mieheen kesäloman alussa. Sitten sairastuin minä ja lähdin puolikuntoisena reissuun jättäen kotiin kuumeilevan kuopuksen. Oli tosi tyhmä fiilis lähteä, mutta onneksi tuo pienin pääsi kaikista helpoimmalla ja selvisi pienellä lämpöilyllä sekä nuhalla. Nyt yskii vielä. Kun palasin kotiin, sairastui W ja sillä tiellä ollaan edelleen. Tänä-aamuna oli ensimmäinen kuumeetoon aamu, mutta se lienee yöllä annetun Pronaxenin ansiota sillä puoliltapäivin kuume alkoi taas nousta. Kovin korkealle ei ehtinyt, kun juotin Panadol poreet poitsulle säästääkseni hänet kurjalta olotilalta. Sitä olotilaa kun on tosi kurja myös vierestä katsoa. Ja nyt puhun siitä olotilasta, kun lapsen ruumiinlämpö huitelee 40 celciuksen tietämillä.

H piipahti PikkuW:n kanssa eilen lekurissakin ja siellä sanoivat, että jos huomenna vielä kuume jatkuu niin uudestaan on mentävä. Nyt siis sormet ja varpaat ristissä, että pahin olisi jo ohi. Huolestuttaa jo vähän, sillä mitään muita tyypillisiä flunssan oireita pojalla ei ole?! Meillä muilla niitä oli melkein alusta asti. Vaikea silti on uskoa, että tämä nyt jotain muuta olisi.




Suloista on ollut huomata se, miten empaattisia voivat lapset parhaimmillaan olla. Tämän kuvan otin eilen, kun Piippis haki peiton huoneestaan ja kömpi W:n kanssa sohvan pohjalle. Tässävaiheessa kuume huiteli pikkujätkällä taas tosi korkealla ja odoteltiin, että lääke alkaa vaikuttamaan. Vaikutuksen huomaa kyllä välittömästi, kun poitsu ampaisee samantien pystyyn sängystään ja lähtee jatkamaan leikkejä. Ja tiedän, kuumeisella lapsella ei saisi pitää peittoa, mutta ei sydän kestä kieltääkään kun toinen valittaa että on kylmä ja haluaa välttämättä sen peiton päällensä.





No, eikähän tämä tästä taas kuulkaas elämäksi muutu. Olen parin viimeisen päivän aikana ollut kohtalaisen vihainen maailmalle. Sen kerran kun isikin on kotona, niin podetaan koko loma jotain viheliäistä kulkutautia. Ja kesäkuussa?! Se pahin pöpöaika selvittiin kuitenkin niin vähällä! No, kiitän luojaani siitä että H:lla on vielä 3 viikkoa lomastansa käyttämättä. Siitä nautiskellaan sitten tämänkin kaksiviikkoisen edestä. Perheenä. Edes tuo nopeasti hurahtanut lomamatka ei tässävaiheessa jaksa piristää kun nuo kaikki muut neljä tyyppiä ovat joutuneet viettämään nämä kuluneet kaksi viikkoa melkeinpä vaan täällä kotona neljän seinän sisällä. Se hyvä lomassa, että olen voinut itse fyysisesti nyt tosi hyvin. Koska kolme hyvin nukuttua yöunta takana. On ollut helppo hoitaa pientä poikaa, kun oma jaksaminen on melkeinpä kiitettävällä tasolla. 

Mutta hei nyt kohti uutta viikkoa ja vieläpä juhannusviikkoa! Mulla on paljon kivoja aiheita tuleviin postauksiin, kunhan nyt vaan saan tuon armahaisen pikkuherran taas kunnolla tolpilleen. 

Sori tästä vähän masentavasta postauksesta :D








Hyvin vahvasti takaisin tässä ja nyt

13.31


Arki. Se todella palautti tämän äidin nopeasti takaisin maan pinnalle reissun jälkeen. Keskimmäinen sairastaa ja viimeyönä lukemat oli huiman korkeat. Isäntä tietysti oli keikkareissulla ja täällä hoivailin yksikseni hourailevaa poikaa. Edes lääke ei ole nyt päivällä kunnolla tuota lukemaa laskenut. No, onneksi tämä tapahtui nyt, kun minäkin oon jo kotona. Eipä olisi ollut mukava saada reissun aikana tällaisia uutisia kotopuolesta. W on tosi tosi reipas sairastaja. Ei ikuna uskoisi, että ruumiinlämpö huitelee kolmeysissä kun poika jaksaa touhuta ja leikkiä normaaliin tapaansa. Hokee vaan vähänväliä, että "Wääö pawani" ja yrittää juksuttaa meitä vanhempia, että pääsisi trampalle jo hyppimään. Ihana pieni hassu poika. 

Hassutellut on myös tämä esikoinen, joka meidän lapsukaisista taas ainoana terveenä kotona touhuilee. Uskomatonta jälleen. Kaksi nuorimmaista kipeänä (PikkuH:lla kuumeen jälkeistä nuhaa ja yskää vielä), mutta Piippiksellä ei mitään. Ainakaan vielä. Toivottavasti ei tulekkaan.


Eipä näistä kenestäkään oikein tuota tautia päällepäin edes huomaa. Lapset vaan ovat niin kadehdittaavan reippaita sairastelijoita. 


Me piipahdettiin eilen Piippiksen kanssa Kaksplus-lehden kuvauksissa ja nautin suuresti siitä, että sain istahtaa meikkaajan penkkiin ja joku muu teki minut kauniiksi. Enempää en voi oikeastaan tästä vielä puhua, mutta elokuun lehdessä lisää. 

Tällainen se meikki oli. Sain myös hyviä vinkkejä auringon myötä ilmaantuneiden maksaläiskieni piilottamiseen. Ne mokomat kun meinaavat vallata hieman auringossa päivettyneet poskipääni. Raskauden jälkeisiä iloja nämä tällaiset. 


Sen verran voin vielä noista kuvauksista paljastaa, että Piippis oli loistava. Niinkun aina. Nyt sitten vaan keskitytään hoivaamaan nämä lapsukaiset terveiksi ja nautitaan isin kesälomasta. Tällähetkellä se isi huitelee jossainpäin kaupunkia ystävänsä polttareissa, mutta viikonloppu sitten onkin pyhitetty perheelle. Isimies hoiti upeasti lapsensa mun poissaollessa, joten hän on kyllä polttarireissunsa nyt ansainnut. 

Tällaisen kuvan lähetti terassilta pientä potilasta piristämään. Niin se vaan menee, että aina nuo pikkutyypit on mielessä ja hyvä niin.

<3


Palaillaan. Toivottavasti aurinko jaksaa paistella viikonlopun yli!


Lissabon

Obrigado Lisboa!

23.11


Olin tavallaan vähän pelännytkin etukäteen tätä iltaa ja tätä hetkeä kun peittelen kaksi vanhinta nukkumaan tietäen, että aamulla heidän herätessään olen jo muualla. Olen kokoajan kuitenkin tiennyt, että tulen tarvitsemaan tätä happihyppyä toisaalle. Olenhan viimeiset 2 vuotta aikas tiiviisti viettänyt kotona ja nyt uupumus on alkanut tuntumaan sekä henkisesti, että fyysisesti. Sitäpaitsi, tämä saapuva Portugalin matka ei olisi ihan mikä vaan ulkomaanreissu. Se tulisi olemaan lähestulkoon historiallinen ja aivan äärettömän tärkeä reissu mulle, sekä muutamalle muulle myös.

Sain pienet  torstai-iltana unille ihanasti ja vielä tyyppien nukahdettuakin, istuin pitkään kahden vanhimman välissä ihan vaan tuijotellen sekä ihastellen. Hymyilytti. Olivat niin tuhannen ihania. Kuiskasin että rakastan, ja suljin oven perässäni. 

Kaikista pienin nukkua tuhersi uniaan naapurissa mummin sekä papan hellässä hoivassa. Isi soitteli kitaraa On the rocks-baarissa Helsingissä ja oma olotilani oli levollinen. Kaadoin itselleni lasillisen punaista ja kertasin vielä kerran matkalaukkuni sisällön. Kaikki olennainen mukana. Minun oma kesälomareissuni saa nyt alkaa. 

Lissabon, Pontinhan kaupunginosa vuonna 1998.

Lissabon näyttäytyi meille melkein kahden vuosikymmenen jälkeen yhtä rosoisen kauniina, kuin aikaisemminkin. Ehkä jopa kauniimpana, ainakin minulle. Olinhan senverran nuori ja herkkä edellisen reissun aikoihin, etten ehkä osannut ottaa kaikkea tuosta kaupungista irti. 

Nyt tilanne kuitenkin oli täysin toinen. Kolmen lapsen äitinä, muutaman päivän ihan vaan itselleni saaneena, tämä reissu totta tosiaan oli kaiken etukäteen murehtimisen sekä ikävöimisen arvoinen. Onneksi vähän murehdin, sillä reissunpäällä en kokenutkaan sitten enää tarvetta niin tehdä. 

Hyvin pian huomasin, että kotopuolessa pärjätään hienosti ja osasin irroittautua arjesta. Elää hetkessä. Kolmenkymmenen asteen helteessä, hurmaavan aurinkoisessa Lissabonissa. 

Haluan kannustaa äitejä uskaltautumaan vastaavaan jos suinkin vaan se joskus on mahdollista. Ja isi-miehiä tietysti myös. Lapset kyllä pärjäävät muutaman päivän ihan vaan toisenkin vanhemman seurassa ja tietysti aina hyvä, jos lähipiiriä on enemmän apuna näissä reissutilanteissa. Mulla niin oli ja kiitän nyt kaikkia isovanhempia, sukulaisia ja isi H:ta, että teitte tän mahdolliseksi mulle. 

Olo on todella rentoutunut nyt, ja kaikki meni jotakuinkin täydellisesti nappiinsa. Mennessä lento sujui tosi sutjakasti ja periaatteessa eipä paluulennossakaan nyt niin moittimista ole. Ehkä vähän turhan paljon turbulenssia sekä ukkosmyrskyä mun makuuni, mutta selvittiin. Ja taas olen vahvempi siinä, mitä tuohon lentopelkoasiaan tulee.

Antaapa kuvien puhua puolestaan. Toivottavasti pääsette edes osittain siihen fiilikseen näiden kuvien myötä, jota itse sain kokea kuluneen viikonlopun aikana.

Aamu valkenee Helsinki-Vantaalla kesäkuisena aamuna 2015. TAP airlines valmistelee aamulentoa Heldingistä Lissaboniin.

























Kiitos matkaseurasta muruset. Homma ei olisi paremmin voinut mennäkkään, sanon.

Kaikesta tästä ihanasta huolimatta, oli hyvä tulla kotiin. Tätä näkyä tuijottelin tänään sohvalla ja totesin, että aikas kiitollinen tässä saa olla. Tämä jos mikä on elämänmakuista.


Joskin välillä aikas rankkaa, mutta täyttä elämää. 

Ihanaa alkanutta viikkoa ja kiva olla takaisin myös täällä blogin puolella.






Suosituimmat

Facebook