Yleinen

Estoton erityinen

0.34

7838_10151637270511874_82953334_n

Usein lapset ovat rohkeita sekä välittömiä kromosomimäärästä riippumatta, mutta meidän kolmikosta kuitenkin erottuu selkeästi se kaikista estottomin, ja usein esimerkiksi julkisella paikalla tämä piirre tuossa neitokaisessamme korostuu selkeästi.

Lienee sanomattakin selvää, että olemme hyvin ylpeitä Piippiksestä (+ kahdesta muusta tietty) ja katselemme lähestulkoon aina hymyssäsuin hänen vilpitöntä sekä rehellistä eloansa. Nautimme siitä sydämemme pohjasta. On silti täysin ymmärrettävää, että joidenkin ihmisten saattaa olla sillointällöin vähän vaikea käsittää tuon neidin puuhasteluja. Otetaan nyt vaikkapa esimerkkinä sellainen, että juhlatilaisuudessa tytsy päättää yhtäkkiä juosta täysin avoimin mielin ventovieraan ihmisen syliin istuskelemaan, höpöttelemään omiansa (joista varsinkin ulkopuolisten on vaikea vielä ottaa selvää) ja heiluttelemaan käsiänsä (eläytyy usein juttuihinsa hyvin vahvasti käsiensä avulla). Jos ei minulla olisi tuota tyttöä, saattaisin ehkä itsekin olla alkuun vähän hämilläni moisesta. Joskus entuudestaan tuntematonta juhlakansaa saatetaan jopa pussata moiskauttaa, tai vaikkapa ihan vaan halailla. Näissä tilanteissa olen muutaman kerran joutunut jo ihan miettimään, että joko on tullut aika kieltää?

Kieltäminen tuntuu näissä hetkissä herkkis äidistä ehkä vähän turhan rajulta toimenpiteeltä , mutta muutaman kerran olen kyllä kiinnittänyt Piippiksen huomion muihin hommiin huomatessani, että vastapuoli kokee olonsa vaikeaksi. Tällaista on tapahtunut siis tosiaan vain muutaman kerran, mutta näitä varmasti tulee tapahtumaan tulevassa enemmänkin. Siihen varaudumme, ja sen ymmärrämme. Toistaiseksi kuitenkin n. 80 % Piippiksen, sekä toisen henkilön kohtaamisista ovat molemminpuolisesti iloisia ja hyväntuulisia. Tässäkohtaa voinkin vain jälleen todeta olevamme tavallaan onnekkaita, että neitokaisen diagnoosi näkyy myös kasvoista.

Ja siitä kieltämisestä vielä. Se lienee näissä tilanteissa turhaa siitäkin syystä, että tämäntyyppisiä kieltoja tytön on vielä vaikea ymmärtää sekä käsittää.

Ennen Piippiksen syntymää olen ollut itse sosiaalisissa tilanteissa vähän huono, ja kärsinkin siitä aika-ajoin. Tuo neitokainen on opettanut vuosien varrella meille tietynlaista heittäytymistä sekä hetkestä nauttimista, ja sen huomaan varsinkin itsestäni hyvinkin selvästi. H nyt on muutenkin ollut aina rohkeampi kuin minä. Vaikka etenkin meidän suomalaisten tulisi olla huomattavasti avoimempia ja estottomampia, on silti hyvä vetää raja johonkin. Joudumme siis varmasti Piippiksen varttuessa opettamaan häntä hillitsemään tuntemuksiaan. Se on tavallaan tosi sääli, mutta tytön turvallisuuden vuoksi se on vaan pakollista.

Tällaisia ajatuksia tähän iltaan. Toissapäivänä tuo meidän estoton kiipesi (autolla kotipihaan kurvatessamme) takapenkiltä kuskin paikalle. Otin puhelimen käteen kuvatakseni hänen "autolla-ajoansa", mutta hän päättikin ryhtyä viihdyttämään pelkääjänpaikalla istuvaa pikkuveljeänsä, ja alkoi "matkimaan apinaa". Veikkaa nauratti. Ja äitiä siinä sivussa myös.

Meidän pikku humoristi!



Kaikista parasta olisi elää maailmassa,  jossa saisimme kaikki olla rehellisesti justiinsa niin kun parhaaksi koemme. Tanssia missä huvittaa, ja koska vain huvittaa. Suukottaa ohikulkijaa, jos siltä tuntuu. Vilkuttaa hymyileville kanssakulkijoille. Virnistellä, höpötellä ja silittää kämmenselkää. Olla täysin vapaita ja tehdä pelkkiä hyviä juttuja.

<3

Yleinen

Kevätprojekti

23.27

Kevät tuo jokavuosi mukanaan innostuksen muutokselle. Ainakin mun elämässäni. Tänään aloitin projektin joka on kuumotellut takaraivossa jo pitkään, mutta en ole jaksanut siihen vaan ryhtyä. Nyt kuitenkin tuota ylimääräistä energiaa tuntuu riittävän, ja tämän saavat tälläkertaa lapset tuntea nahoissaan.



Meidän kotona on kaksi huonetta lasten omassa käytössä. Tähän asti huoneet ovat olleet kumpikin pelkkää sänkyä ja lelua, vailla häivähdystäkään yhtenäisestä sisustuksesta. Nyt olen siis päättänyt tehdä muutoksen ja tänään homma lähtikin käyntiin siitä, että kannoimme kaikki kolme lasten sänkyä samaan huoneeseen. Pohdiskelin tätä asiaa tovin ja tulin siihen lopputulemaan, että tälle kolmikolle ihan hyvä ratkaisu on vielä yhteinen leikkihuone sekä yhteinen nukkumishuone. Katsotaan sitten myöhemmin kun vaatimustaso ipanoilla kasvaa, että mitä seuraavaksi tehdään tälle tilanteelle. Voisi ainakin kuvitella, että jossainvaiheessa tuo keskimmäinen haluaa ihan ikioman osionsa kodista, ja sinne ei varmaan prinsessoilla olekaan sitten asiaa. En tiedä. Katsotaan.

Kuvan otin tänäiltana ennen nukkumaanmenoa. Jännitin vähän sitä että kuinkahan malttavat uinahtaa, mutta turhaanpa taas etukäteen moisia mietin. Sinne nukahtivat yhtä nopsaa kuin eilenkin, ja jäivät kolmistaan tuhisemaan huoneeseen äidin sulkiessa myhäillen oven mennessään. Tämänhetkinen tilanne siis on vielä täysin keskeneräinen, ja tästä eteenpäin lastenhuoneprojekti jatkuu sekä etenee päivä päivältä omaan tahtiinsa. Ei siis ole tarkoitus tehdä tästä uutta stressinpaikkaa arkeen lisää, vaan ehkä enemmänkin sellainen kiva voimaannuttava puuhastelu.

Tänään mahtavinta oli huomata, että yhteinen unihuoneajatus ei ollut ainakaan ihan täysi floppi. Saa nyt nähdä, että mitä yö tuo tullessaan. Toivottavasti aamulla olen vielä samoilla linjoilla tämän asian suhteen ja jos olen, alkaa huomenna tapetin repimis hommat toisessa huoneessa. Palailen näihin juttuihin sitten lisää muutosten myötä. 

Nyt Nippon greeniä kitusiin , Elloksen alennuskoodin kera shoppailemaan ja pieni hetki yksin sohvanpohjalla röhnöttäen. Linnut lauleskelee äänekkäästi ulkona ja valoakin vielä riittää. Huomenna musta räpsitään vähän kuvia Otavamedialla eli piipahdus Helsinkiin luvassa jälleen. Ehkä suoriudun koitoksesta.

Aikaansaanut olo. Ei nää maanantait nyt niin hassuja päiviä olekaan..

Yleinen

Circulation of blood

0.18


"Because of the surprise I have a new master plan

I do whatever it takes for you to be free,

a freedom of speech ain’t all you need .


Majority draws the thin line that counts to them.

To me it’s hypocrisy

She is the one, we are the ones softing her way


Found myself thinking daddy can’t take it

When it looked like mommy won’t make it

My whole world’s painted black with love

We are che-micals dissolving into circulation of blood

I never let you down


I witnessed a shock. Eyewitness is lost and tries to find himself from a crowd

As long as there’s love, nothing is wrong and we’ll find our way

I heard it too loud

In this savage crowd

Shut your ******* mouth

When I am around

Immune to insults, immune to affronts 

You go your own way


Found myself thinking daddy can’t take it

When it looked like mommy won’t make it

My whole world’s painted black with love

We are che-micals dissolving into circulation of blood
I never let you down


We can dance this night away, I’ll never leave you on your own

I will never let you down."




Sain viikonloppuna napattua harvinaisen onnistuneen tilanneräpsyn kännykälläni, ja tuo kuva toi mieleen itseäni isosti herkistävän biisin parin vuoden takaa. Moni uusi lukija ei tiedäkään, että Piippis on toiminut muusana H:n kirjoitellessa lyriikoita bändinsä lauluille. Tämä on tällainen punk-henkisempi tuotos, ja sehän sopii kuin sopiikin vallanmainiosti fiilikseen.


Tässäpä siis vielä kyseinen biisi melodian kera. Sävellys on lastemme sedän, eli W:n kummisedän käsialaa, ja hän myös toimii solistina bändissä.




Nämä mun kolme pientä, ja sitten tuo yksi vähän isompi on kyllä jokainen oman elämänsä punkkari. Heitä fanitan eniten maailmassa.

<3



Yleinen

Viikonlopun kuulumiset päiväkävelyn merkeissä

0.20

IMG_3968 1

Viikonlopun Lapsimessut koluttiin läpi omiemme ehdoilla, ja visiitti jäikin näinollen valitettavan lyhyeksi. Väkeä messukeskuksessa oli todella paljon, ja olin ehkä jopa vähän kauhuissani, sillä mahdollisuus kadottaa yksi kolmesta oli aika vahvasti olemassa.


Onneksi niin ei kuitenkaan tapahtunut.


IMG_3977 1

Pienimmän tytöntylleröisen messufiilis oli lauantaina vähän kadoksissa, mutta tänään päiväkävelyllä luonnon rauhassa hän olisi kyllä jaksanut tarpoa – tuntitolkulla.


IMG_3984


IMG_3988 1


IMG_3993 1


Tänävuonna lapsimessut hurahtivatkin lähinnä omaa laumaa vahtiessa, mutta ensivuonna menen paikanpäälle ihan yksin, sen jos minkä itselleni nyt lupasin. Paikalla oli nimittäin valtavasti kaikkea mielenkiintoista ihasteltavaa ja shopattavaa, mutta tälläkertaa kotiinviemiseksi jäi ainoastaan yksi metrilaku sekä väsyneet lapset. Kaksi vanhinta viihtyi kyllä tosi kivasti, ja Piippis rohkeana tyttönä kävi jopa suukottamassa isoa Muumipappaa. Lapsimessut ovat ehdottomasti siis myös lapsille, mutta meidän kuopus ei vaan ollut vielä valmis istumaan nätisti rattaissa ihmisvilinässä. Menojalkaa vipatti niin.


Meidän energinen, pieni rakas pikkumisu.


IMG_3995 1

Tänään kävelylenkillä uskalsimme jopa hieman levittäytyä. Piippis eturintamassa, ja me pienimmän neitokaisen kanssa häntäpäässä. Koska kivet. Ja kuivuneet lehdet.


IMG_3998

Messujen jälkeen lähdettiin Piippiksen kanssa vielä Nosh-kutsuilla pyörähtämään, ja eilen me vanhemmat vietettiin kavereiden kanssa iltaa Tavastialla, The Posiesin keikkaa fiilistellen. Puoliltaöin palattiin kotiin, ja kömmittiin peiton alle syömään Hard Rock Cafe:sta mukaan doggie bagissä matkannutta Club Sandwitchia.


Päänsärky ei siis pilannut viikonloppuani, mutta ei se kokonaan ole vielä poiskaan. Huomenna hierojalle toivoen, että jumit saadaan kunnolla auki ja vaivat helpottamaan sen myötä.


Tämä "pikkuäiti" (niinkun Piippis minut tänään nimesi) toivottelee nyt kaikille mukavaa alkanutta viikkoa, ja säntää itsekin uinumaan.


P.S Kiitos sinulle, joka sait mut messuilla iloisesti häkeltymään, kiittäen ohimennen blogistani. Kiitos itsellesi. Kiitos.


Yleinen

Uusin tulokas äidin vikalistassa

0.59

PÄÄNSÄRKY

Olen ollut kuluneet kolme päivää aivan raato. Mun on pitänyt jo aikaisemmin kirjoitella tästä aiheesta, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt on kuitenkin oikea hetki, sillä tämä mun ongelmani vaikuttaa tällähetkellä myös omaan aktiivisuuteeni täällä blogin puolella. Tänään siis luvassa muutama sananen aiheesta, joka tuskin mahdollisia miespuolisia lukijoitani kiinnostaa. Varoituksen sananen vain.

Ikävuosien lisääntyessä, myös oma "vikalistani" pitenee – tällähetkellä vähän pelottavankin nopeaan tahtiinsa. Välillä musta tuntuu, että olen ihan jokapuolelta kipeä ja pelkään harva se päivä, että nämä vaivat ovat mulle kuolemaksi. Paniikkikohtaukset eivät luonnollisesti ainakaan jeesaa tässä murehtimisessa. Kolmesta maailman suloisimmasta ipanasta puhumattakaan.

 No mutta kuitenkin, onnekseni nämä viimeiset kolme päivää vaivanneet säryt eivät todennäköisesti minua ennenaikaisesti hautaan vie, vaikka välillä siltä on tuntunutkin.

Kolmen peräkkäisen raskauden sekä synnytyksen jälkeen mun kroppani on ollut todella kovilla. Vaikutukset tuntuvat ja näkyvät. Kuopuksen syntymän jälkeen hulinoihimme on (monen muun vaivan ohella) salakavalasti pikkuhiljaa hiipinyt sellainen jokakuukautinen "ihanuus", kun kuukautismigreeni. Viimeisen puolen vuoden aikana tilanne on päässyt äitymään jo arkea häiritsevälle tasolle. Kerran kuussa, kolmen päivän ajan, mun oloni on kovin särkevä. Päähän sattuu kokonaisvaltaisesti, mutta varsinkin silmien taakse jyskyttää hyvinkin ikävästi. Oksettaa, ja olo on puolikas. Valo tekee pahaa, mutta silmien kiinni laittaminen auttaa olotilaa merkittävästi.

Tälläviikolla tein suuren virheen, kun heittäydyin makuulleni hierojan penkkiin. Tuo keissi olisi todellakin pitänyt siirtää tuonnemmaksi. Näin kovia kipuja en ole ikuna naiseuteni polulla kokenut kuukautisten aikana. Miten voinkaan olla niin juntti, etten moista tajunnut etukäteen?!

Olen iltasin mennyt nukkumaan puoli yhdeksältä, ja nukkunut aamulla pitkään H:n ollessa kotona (koska iltavuoroviikko). Mitään apua tästä ei kuitenkaan ole päänsäryn kannalta ollut. Kipu on aaltomaista, ja tuskaisin hetki ajoittuu iltapäivään. Päiväunet ovat kuluneiden kolmen päivän aikana auttaneet selvästi, ja niiden avulla olen jaksanut porskuttaa iltaan asti lasten nukkumaanmenon hetkeen. Unoset ovat onnistuneet silviissii, että kahdelle vanhimmalle olen laittanut Aitiosta ohjelmaa, ja pienin on nukkunut mun kainalossani sohvalla. Tänään mun siskoni, sekä hänen tyttärensä saapuivat iltaamme tänne piristämään, ja säryt ovat pysyneet poissa päiväunien jälkeen. Vähän oksettava olo on kyllä vieläkin. Toivottavasti huomenna on jo parempi. Lapsimessuja ei nimittäin tämän vuoksi väliin jätetä!

Endoepäilyjen aikoihin sain paljon hyviä kommentteja lukijoiltani. Toivoisinkin nyt, että myös tämän vaivan tiimoilta jakaisitte selviytymisvinkkejänne. Uskon nimittäin, että tämänkin ongelman kanssa painivia lukijoita löytyy.

Henkilökohtaisessa elämässäni tapahtuu nyt isoja sekä merkittäviä asioita, ja nämä kaikki vaikuttavat varmasti myös oireiluun. Tunnen oloni pieneksi kun seuraan sivusta läheisteni sekä ystävieni hyvin erilaisia, suuria taisteluja. Olen kuitenkin sataprosenttisen varma siitä, että jokaisella heistä on nyt alkamassa uusi, entistä upeampi aikakausi. Olen hyvin ylpeä siitä, miten urheita ihmisiä ympärilläni onkaan.

Suukkoja <3

Yleinen

Yhdessä

16.22


Viikonloppu oli täynnä menoa ja meininkiä, yllätyksiä sekä pieniä pettymyksiäkin. Lasten kanssa puuhasteltiin jos jonkinlaista, ja kerronpas nyt tähän alkuun vaikkapa lauantain teatterikokemuksestamme.

Sain kummitädiltäni lahjaksi 5 lippua Taidepäiväkoti Konstin jokavuotiseen kevät-esitykseen, ja pohdiskelimme pitkään, että uskallammeko paikanpäälle koko perheen voimin. Että jaksaako tuo meidän sangen vilkas kuopus keskittyä, ja onnistummeko pitämään koko jengin kasassa kun yksi karkailee jatkuvasti oikealle ja toinen vasemmalle? Ajatus vain yhden lapsen hoitoon viemisestä tuntui kuitenkin vähän pahalta, ja niinpä päätimmekin yrittää, josko selviäisimme kolmen lapsen kanssa tuosta kulttuurikokemuksesta.

Ja niinhän siinä kävi, että lauantai-päivän suurin yllättäjä oli pikkuneiti H, tuo rakas menevä kuopuksemme. Alussa neitokainen oli vähän levoton kun piti odotella esityksen alkamista, mutta samantien kun musiikki starttasi,  jähmettyi tyttö paikalleen ja nautiskeli esityksestä nätisti väliaikaan asti – isin sylissä käsiään yhteen taputellen. Väliajalla käytiin syömässä pullat ja juomassa kahvit sekä mehut, jonka jälkeen #mikäpäivä-esitys vielä jatkuikin tovin. Toinenkin puolisko esityksestä sujui kivasti, ja myös me vanhemmat saatiin nautiskella suloisten eskarilaisten, sekä heidän vanhempiensa esiintymisestä täysin siemauksin.

Piippiksen kanssa saa kyllä olla edelleen silmä tarkkana, ettei tytsy pääse livahtamaan karkuun. Tehtiinkin H:n kanssa selkeä työnjako, että kuka kenenkin perään katsoo, ja tällätavalla homma toimi suht hienosti.

Nyt on kyllä ihan mukavan luottavainen fiilis toukokuun Sampo-nukketeatterikokemusta silmälläpitäen. Nää meidän tyypit selkeästi viihtyvät tällaisten kulttuurielämysten parissa, ja kunhan homma suunnitellaan etukäteen kunnolla, selviämme varmasti näistä jatkossakin kunnialla.


No sitten pari sanasta viikonlopun ei-niin-onnistuneesta tuokiosta.

Sunnuntaina päätettiin lähteä syömään äiskän synttärilounasta uuteen paikalliseen Sushi-ravintolaan koko jengin kanssa, mutta tälläkertaa kaikki ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Pääpiirteittäin homma meni niin, että perheen pikkunaiset eivät diggailleet tästä ravintola-ajatuksesta,  ja meidän lounashetki jäikin sitten harvinaisen lyhyeksi.

Kirkumista ja huutoa. Lahjominen ei onnistunut. Mikään ei onnistunut. Äidillä posket helotti punaisena, ja ihmisten katseet saivat nolostumaan. Napattiin tytöt kainaloon ja poistuttiin paikalta kovaäänisesti ;) Koskaan ei ole kolmen kilometrin matka keskustasta kotiin rattaiden kanssa taittunut niin nopeasti, kun pikku raivaripuuskissani puolijuosten lapset kotiin kärräsin. Nyt jo vähän naurattaakin.

Seuraavana päivänä isi haki take awayt.

Ravintolaepisodista huolimatta viikonloppu oli tosi ihana, ja sen kruunasi isin eilinen vapaapäivä. Kävin hierojalla ja sain kuulla lihasteni olevan kireät kuin "viulunkielet". Kyyneleet melkein valuivat poskilla kun hieroja runnoi ensimmäisiä lihaksia auki. Eipä siis jäänyt ainoaksi kerraksi tuo eilinen, ja ensiviikolla luvassa taas uusi sessio, kunhan jomotus hartioilta häviää. Mä tiesin tämän jo melkein etukäteen, sillä tuntemukset päässä ovat viimeaikoina puhuneet niska-hartiajumin vahvasta läsnäolosta. "Kolme raskautta peräkanaa ovat tehneet tehtävänsä", sanoi hieroja. Hyvä kuitenkin, että asiaan tuli nyt selvyys, ja syy omituisille oireille avautui. Toivottavasti avautuvat myös lihakset näiden tulevien viikkojen kuluessa..




Eilen illalla tehtiin vielä kävelylenkki koko perheen voimin, ja kiva viikonloppu sai suloisen aurinkoisen päätöksensä. Lapset kävelivät nätisti samaan suuntaan, ja yhteinen koiralenkki oli tälläkertaa jotenkin vaan niin täydellisen onnistunut kokemus. Aina kun näin ei ole ollut.

 Nyt on kyllä jotenkin erityisen ihana fiilis. Odotettu kesä taas edessä, ja mikäs sitä vietellessä, kun sen saa tehdä maailman parhaimmassa seurassa! Näiden tyyppien kanssa on oikeasti jo tosi mukavaa.

Onnellinen olo. Jos nyt voisin, pysäyttäisin ajankulun hetkeksi tähän.

Yleinen

Hyytävä syntymäpäivän aatto

0.45

 Eilen numero ikävuosissani vaihtui taasen.

Juhlin kuitenkin poikkeuksellisesti syntymäpäiviäni tatuointimessuilla– istuen kolme tuntia ystäväni Emman maskipenkissä välillä burleskitaiteilijoita hämmästellen, ja toisella hetkellä taasen rokkimissejä ihastellen. H lähti mun mukaan paikanpäälle, ja myöhään illalla ajeltiinkin sitten ihan vaan kotiin naamapesulle, sekä vapauttamaan mummi lastenhoidollisista tehtävistä. Vähän kyllä harmitti, ettei buukattu lauantai-illalle mitään naamiaispirskeitä, kun outfit olis ollut kerrankin viimeisen päälle huoliteltu. Ja tosiaan, tuo tekokalju on tehty Cheekille aikanaan Saturday night Liveen, mutta oikein hyvin toimi myös tässä mulle tehdyssä modernissa Chucky-luomuksessa.





Olin kovasti iloinen siitä että Emma pyysi mua mukaan tähän hommaan, sillä tämäntyyppisiä kokemuksia mun elämääni ei juurikaan ole mahtunut kuluneiden vuosien aikana.

Tai no.. yksi on. Sen muutama ehkä jo muistaakin. Allaolevassa kuvassa vain tuo Sugar Skull on Emman käsialaa. H on itse työstänyt omansa ;)



Aivan täydellisen hauskaa hommaa on muuten tämä tällainen, ja olenkin hyvin iloinen siitä, että tänävuonna skipattiin perinteiset ravintoladeitit, ja uskaltauduttiin H:n kanssa viettämään vapaa-iltaa tatskamessujen merkeissä. On muuten nimittäin hyvin inspiroivaa seurata vierestä itselleen tutun ihmisen luovaa työtä, ja saada vieläpä olla mukana siinä näin vahvasti!

Viikonloppuun mahtui paljon kivoja juttuja, mutta laitan niistä erillisen postauksen tulevien päivien aikana.


Kivaa alkanutta viikkoa kaikille, ja toivottavasti nämä kuvat eivät nyt aiheuta kenellekään pahoja unosia ;)

Yleinen

Pari sanaa rakkaudesta

16.46



Sanon päivittäin useasti lapsille ääneen, että rakastan. Sen sanominen on mulle tärkeää ja luontevaa, mutta on tietysti selvää, että kaikista tärkeintä on osoittaa oma rakkautensa toista kohtaan teoin – turvallisuutta luoden.

Joskus mietin, että voiko oman rakkautensa kertoa toiselle jopa liiankin "herkästi"? Haluan uskoa, että moisella toiminnalla tuskin kovinkaan suurta haittaa saan omilleni aiheutettua, joten ainakin toistaiseksi olen pysytellyt linjassani. Pari kolme kertaa päivässä per nassu on ihan ok niin kauan, kun lapset eivät osaa vaivautua äidin toiminnasta.

Pikku H ei vielä osaa juurikaan reagoida äidin rakkaudentunnustuksiin, ja isoveljensäkin yleensä toteaa vaan hymyillen "Joo", mutta poitsu kuitenkin usein ilmaisee meille vanhemmille tunteensa kertomalla vaikkapa että: "Äiti/isi sinä olet ihana!", ja jokakerta se tuntuu ihan parhaalta kuulla.

Piippis taasen on jo pienestä asti viittonut sanan "rakastan", mutta nyt tuo viittoma on jäänyt muistoihin ja asia ilmaistaan reippaasti ääneen. Kun kerron rakastavani isosti, saan vastaukseksi aina näin:



Jo se että neiti puhuu näin hienosti, on omallatavallansa aika maagista. Ja sitten vielä tämä tällainen suloinen lisäbonus, että osaa puhua näinkin ihanasti..

<3

Suloista ja rakkaudentäyteistä viikonloppua kaikille!





Yleinen

Umpisolmu arjessa

20.46


Heti kärkeen pahoittelen töksähtelevää sekä huonoa kirjoitusasua tämänpäiväisessä postauksessani. Alkuviikko on takkuillut kovasti, ja tästä syystä blogissakin on ollut hiljaista. Vatsavaivat valvottivat öisin kuopusta, ja vaikka me vanhemmat kömmittiinkin nukkumaan heti kahdeksan jälkeen kun lapset uinahtivat, jäivät pitkät yöunet vain haaveeksi. Itkevä pikkuneiti sai yöllä sisaruksensa myös levottomaksi, ja varsinkin W heräili monesti pelkäämään mörköjä tai hirviöitä – lopulta kömpien meidän vanhempien väliin nukkumaan.

Tulipahan siis jälleen todistettua, että jos yöt menevät pilalle, ei mikään muukaan sitten tässä meidän arjessamme toimi jouhevasti. Koko jengi kiukuttelee, vääntää ihan kaikesta mahdollisesta keskenään ja surkuttelu leviää kulovalkean lailla kotoseinien sisäpuolella. Joskus jopa niiden ulkopuolellekin. Siirtymätilanteet ovat täyttä helvettiä, ja kukaan ei suostu syömään/peseytymään/nukahtamaan tai ylipäätänsä olemaan missään tilanteessa yhteistyökykyinen. Äiti vaipuu syvään itsesääliin, ja sen saa tuntea nahoissaan isäntä sekä mummi.

Univajeen vuoksi oma pää on yhä edelleen aivan höttöä, mutta kyllä tämä tästä taas parempaan suuntaan on menossa. Pikkuneiti sai kakankin eilenillalla työstettyä (sori taas tästäkin kuulumisesta), ja viimeyö oli onneksemme jälleen rauhallinen. Ehdin jo hetkeksi säikähtää, että onko tämä yökukkuminen jotain pysyvämpää sorttia, mutta nyt näyttäisi kuitenkin siltä että näin ei ole. Huh!

Kaikesta masistelusta sekä väsymyksestä huolimatta(ehkä jopa niiden vuoksikin) piipahdin eilen bloggaajille järjestetyssä Lapsimessujen ennakkotilaisuudessa, ja loppupeleissä olikin muuten tosi hyvä että niin tein. H sekä lapset heittivät mut Messukeskukseen ja olin senverran hyvissäajoin paikalla, että ehdin viereiseen ravintolaan hetkeksi ihan  yksin istuskelemaan – vain valkkarilasi seuranani. Olipahan historiallista, ja tuntuipa muuten todella luksukselta!  Tämän hyvyyden lisäksi sain tavata bloggaajakolleegoita, ja tutustua messurakentamiseen ensimmäistä kertaa ihan paikanpäällä. Viikonloppuna alkavat Kevät-messut hivelivät silmää upeudellaan, ja voinkin vain lämpimästi kaikille suositella vierailua paikanpäällä jos suinkin vain mahdollista. Tulevat Lapsimessut vaikuttavat myös tosi viihdyttäviltä ja päätinkin tuon tilaisuuden aikana, että mennään messuilemaan tänävuonna koko perheen voimin. Alkuperäisenä ajatuksena kun oli että menisin ihan yksikseni, kun tuon bloggaajapassin ilokseni sain.  Tulkaapa siis rakkaat lukijat rohkeasti vaan juttelemaan, jos meidän köörin paikanpäältä bongaatte :)

Kun mun jengi saapui eilenillalla Messukeskuksesta äitiä hakemaan, oli helpottavaa huomata koko perheen tunnelman muuttuneen aurinkoisempaan suuntaan. Piippis nauraa hekotti Tammistosta Keravalle asti taukoamatta, ja viihdytti itseään omilla vitseillään. Tuo nauru oli hyvinkin tarttuvaa ja totesinpa siinä sitten vaan, että selvästi äidin hetkellinen irtiotto oli kaivattu koko porukan keskuudessa ;)



Selvitettiin siis tämäkin solmu onnistuneesti voittajina!

Viikonloppuna muuten ratkeaa mm. se, mikä asia yhdistää 47 palasta-blogin Agua ja Cheekiä? Tätä ei moni ihan helposti arvaakaan. Sen kerron, että kivoja juttuja on tapahtumassa.

Yleinen

Hammaslääkärin "tuomio"

0.50

"Reikiä nolla!"

Piippis kävi tänään hammaslääkärissä, niinkuin aikaisemmassa postauksessa jo tosiaan kerroinkin tapahtuvan.

Neiti käyttäytyi yllätykseksemme kuin vanha tekijä, ja avasi jokakerta suunsa reippaasti – vaikka välillä vähän yököttikin. Takahampaassa ei ollut reikää, mutta sieltä löytyi ds-henkilöille tyypillinen kiillevaurio. Kuulemma nämä tällaiset eivät ole hampaiden pesusta kiinni, vaan ovat hampaassa jo ikenestä läpi puskiessaan. Vaurio ei vaadi toimenpiteitä.

Vaikka tytsy narskuttaa hampaitansa paljon, se ei kuulemma näkynyt purukalustossa ollenkaan. Tämä on hämmentävää, sillä helposti narskuttelun määrästä voisi luulla toista. Tällähetkelläkin tilanne on ihan mahdoton, kun tuo viheliäinen ummetus taas vaivaa. H:n kanssa olemmekin pistäneet merkille, että narskuttelun tiheys on suoraan verrannollista stressitekijöiden määrään. Tuntui kuitenkin hyvältä kuulla, että hampaiden kuntoon tämä toiminta ei juurikaan vaikuta, sillä asia on meitä vähän tässä viimeaikoina huolestuttanutkin aikas paljon.

Hammaslääkärin tietämys downin syndroomasta yllätti meidät vanhemmat positiivisesti, ja luotto oman kuntamme hammashuoltoon kasvoi aivan uusiin sfääreihin. Lääkärin mielestä Piippis oli "kuin pieni nukke", ja niinkuin arvata saattaa, tuo kommentti sai äidin kyyneliin. Siihen kun ei muutenkaan paljon vaadita.

Sydän täynnä rakkautta. Että juuri minulle tällaset tyypit on annettu?

<3

Suosituimmat

Facebook