Isovanhemmat

Tässä hetkessä

21.49

Ajatukset ovat sekaisin, mutta silti koen suurta tarvetta päästä purkamaan kaiken tämän sekamelskan tekstin muotoon. Yritän siis tehdä sen - yhtä rehellisesti kuin ennenkin.

Te lukijat olette huomanneet varmasti blogipostausten vähenemisen kautta, että kuluneet kolme kuukautta mun elämästäni on olleet hyvin kiireistä ja rankkaa aikaa. Syksyn flunssaepidemiat tekivät opiskeluiden alkamisesta erittäin haastaavaa, ja tuo perheen sisäinen sairastelu on jatkunut jotakuinkin taukoamatta ihan tähän päivään asti. Näistä nyt olenkin niin paljon jo teille valitellut, että säästän toistamiselta tällä kertaa. Summa summarum, sairastelutilanne perheessämme on näköjään nyt pysyvä ja vakio.

Se mitä tulee meidän perheeseen ja läheisteni tuuriin on pakko sarkastisesti todeta, että tartuttamamme flunssa joka äityi mummin kohdalla keuhkokuumeeksi asti, oli suuri onni sekä siunaus. Saattanee kuulostaa hassulta, mutta tälle jengille täysi tosi.

Rakas mummi joutui viime viikolla sairaalahoitoon korkean kuumeen ja kylkikivun vuoksi, ja hyvin pian hän sai keuhkokuume-diagnoosin. Tiistai-iltana kun ajelin töistä kotiin, sain kuulla isältäni puhelimen kautta ne sanat, joita jokainen meistä perheenjäsenistä oli ehkä jollain tavalla osannut pelätä, mutta pahin pelko oli ehtinyt jo hyvien uutisten myötä väistyä taka-alalle:

"Äidin tilanteessa kyse olikin nyt vähän vakavammasta kuin mitä alunperin luultiin.."

"Syöpä?!"

"Jotain sinne suuntaan.."

Meinasin kolmen kilometrin matkalla ajaa kaksi kolaria.

Tuon kolmen kilometrin matkalla ehdin myös sysätä ajatuksissani kaiken sisältä kumpuavan vihan yhden jos toisenkin ihmisen niskaan - niin vihainen olin maailmalle. Että miksihän helvetissä meidän perheen pitää joutua kokemaan näin paljon kaikkea tätä?! Eikö tämä kaikki sairastelu ja koettelemus voisi kääntyä vihdoin jo noususuhdanteeseen? Tätä on kestänyt jo liian kauan.

Huoli äidin (ja myös isän) voinnista oli suuri ja ajoin suorinta tietä mummolaan lasten ja papan luokse. Siellä odottelimme tovin, että mummi ja siskoni saapuu paikalle selventämään tilannetta. 

Kun halasin äitiä ja siskoa heidän saavuttua kotiin, ei sanoja juurikaan tarvittu. Kyyneleet vierivät jokaisen poskelle ja viesti oli selkeä. 

"Rakastamme isosti ja selviämme tästäkin karikosta".

Oli aika kuulla tarkemmin, että mistä tässä kaikessa nyt on kyse. Perheemme arkeen astui mukaan nyt krooninen verisyöpä, joka parhaimmassa tapauksessa voi elää matkassa mukana kymmeniäkin vuosia. Vaikeusasteita on 3. Luuydinpunktion tulokset tavoittavat meidät ensi viikolla ja nyt ei auta kun vaan odottaa.


Kuluneiden päivien aikana olen miettinyt paljon elämää ja sitä, kuinka ikävöinkään lapsuuden huoletonta aikaa. Toisaalta samantien tuon diagnoosin kuultuani rupesin ihan eri tavalla arvostamaan  tätä hetkeä. Eikö se juuri ole se kaikista paras tyyli elää elämää itsensä sekä läheistensä kanssa, olla kiitollinen tässä hetkessä? 

Ja mikä onni että saimme kuulla tästä nyt, kun normaalisti tämä tauti voi edetä piilevänä vuosikaudet! Keuhkokuumeen ansiosta varjoainekuvaus paljasti tilanteen vahingossa. Hyvä siis, että tämä tapahtui tällä viikolla - tässä hetkessä. Tapahtunut se olisi kuitenkin jossain vaiheessa ja silloin tilanne olisi satavarmasti ollut huonompi.

Voin kertoa, että nyt löytyy taistelutahtoa ja rakkautta kumpaisellekin vanhemmalle. Viisinkertaisesti olemme mukana ihan joka hetki. Ei ole mitään tärkeämpää, kuin saada rakkaat mummi sekä pappa kuntoon. On tullut aika maksaa "potut pottuina", sillä tuo kaksikko on pitänyt 6 vuotta meidän perheen "täysipäisenä" tarjotessaan jokaviikkoista apuansa ja tukeansa ihan kaikessa. Aina olemme puhaltaneet yhteen hiileen ja sen tulemme tekemään nyt jos koska!

<3

En tänään oikein osaa kertoa nyt mitään muuta. Palailen kuitenkin pian, sillä mulla alkoi juuri kuukauden kestävä joululoma ja se saapui parhaimpaan mahdolliseen hetkeen..

Ajatuksia

Hassut ihanat lapset

14.06

Meidän perheeseen tupsahti viime yönä yksi huolenaihe lisää, kun rakas läheinen joutui keuhkokuumeen vuoksi sairaalahoitoon. Olen ollut lasten kanssa kotona tänään ja saanut paljon koulutehtäviä valmiiksi. Puran selvästi murheeni nyt kaikenmaailman hommiin ja se ei välttämättä tässä härdellissä ole huono asia ollenkaan.

Tuleepahan tehtyä!

Ensi viikolla mulla alkaa tutkintoviikko ja yllätyksekseni olen tästä asiasta kovin innoissani! Vaikka tämä harjoittelu on ollut haastava kaikkine sairasteluineen ja huolenaiheineen, olen kovasti tykännyt lasten kanssa puuhastelusta ja yrittänyt haastaa itseäni kovasti - oppia taitavaksi juuri tässä työssä.


Tämä päiväkotiharjoittelu on saanut myös ahkerasti pohtimaan lasta ja lapsen maailmaa. 3-5 vuotiaiden ryhmässä työskennellessäni huomaan vertaavani muita lapsia jatkuvasti omiini. Tipahtavathan he mukavasti juuri tuohon samaan jengiin ikänsä puolesta. 

Olen kuluneen kuuden vuoden ajan ollut huolissani siitä, että omat lapseni ovat täällä kotona minun kanssani ollessaan jääneet paitsi " todellisesta leikkimisen riemusta" - opetellaanhan sitä päiväkodissa kuitenkin päivittäin. Siis leikkiä.

 Kyllähän me täällä kotona leikitään, mutta olen ajatellut ehkä toisten lasten kanssa leikkien olevan jotenkin erilaista ja opettavaisempaa? En osaa nyt oikein tuota ajatusta selittää mutta se nyt ei niin olennaista tässä postauksessa olekaan.

Ja siis tämä huolihan on ollut aivan turhaa. Se lienee tärkein pointti ylläolevassa.


Kuluneen vuoden aikana olemme H:n kanssa ilahtuneet suuresti siitä, että Piippis perheen erityislapsena on oppinut leikkimisen riemun. Ja miten tavallista tuo leikkiminen onkaan?! Ihanan tavallista! Joka päivä siskon kanssa leikitään Annaa ja Elsaa, kauppaleikkiä tai juostaan sisällä kilpaa. Näistä kahteen viimeisimpään osallistuu myös velipoika melkeinpä aina. Ja kyllä se Hämis välillä eksyy myös Arendelin hulinoihin, mutta ei ihan päivittäin kuitenkaan.

 
Uutena leikkinä mukaan on astunut super suloinen eskari-leikki, jossa Piippis esittää aina opettajaa (jolla yllättäen on sama nimi kuin neitokaisen omalla opella) ja pikkusisko on sitten aina se super innokas ja aktiivinen oppilas.  Piippis käy kaikki eskarin rutiinit läpi ja vetäisee jopa aamupiirin aivan saman kaavan mukaan, kuin mitä tekevät oikeasti eskarissa. 

"Humppaa pumppaa kuningasjumppaa, koivet kattoon, kaviot ristiin. Harja hattuun huiskeeseen, turnajaisten tuiskeeseen!"

Ja sitten lähdetään ulos. Piippis auttaa siskoansa pukemaan ja laittaa vetskarin kiinni mielikuvitushupparista. Ulkona leikitään kuulemma hippaa ja piilosta. 
Näitä leikkejä on niiin mahtava seurata sivusta ja päiväkotimaailmassa myös meininki on hyvin samankaltaista. Lapset ovat mahtavia! Lasten mielikuvitusmaailma saa hymyilemään päivittäin ja se auttaa jaksamaan tässä rankassa sekä pimeässä syksyssä. 


Jokaisessa lapsessa on jotain samaa toisen lapsen kanssa. Uteliaisuus, hymy, ilo, suru, pettymys. Melkeinpä jokainen lapsi ikävöi joskus äitiä tai isiä tai käy syömässä salaa karkkia kaapista (tai varastamassa ylimääräisen pastillin päiväkodin pastillirasiasta). Joskus juostaan aikuista karkuun tai mennään piiloon. Joskus kokeillaan rajojen joustavuutta ja testataan aikuista ihan todenteolla. 

Oli diagnoosi tai ei, lapsi on lapsi ja lapsella on lapsen jutut. 


Viime viikolla Piippis koetteli minua ensimmäisen kerran niin, että sydänalasta vihlaisi.

Sanon joka ilta omilleni, että "Äiti rakastaa sinua".

"Minä en jakatta tinua", vastasi Pirpana minulle ja katsoi hyvin veikeästi.
 
"No voi onpas harmi jos näin on", sanoin surullisena.

Tämän jälkeen Pirpanainen kaappasi minut lujaan rutistukseen ja sanoi kovaan ääneen

"JAKATTAN TINUA ÄITI!"

Hitsi vie, otti ja kokeili minua ryökäle!


Tällaisia ajatuksia tänään. Hetkellistä tajunnanvirtaa - vaan niin terapeuttista ja ihanaa! Kyllähän näitä asioita tulee pohdiskeltua paljonkin, mutta nykyään se on harvinaisempaa kun koko ajan on kiire. Sitten sitä vaan illalla kellahtaa unosille ja toivoo, ettei huominen aamu toisi mukanansa mitään odottamatonta ikävää. Tänään se toi, mutta taisimme selvitä säikähdyksellä.

Arki

Saikkua ja strösseleitä

18.44

Heti alkuunsa haluan pahoitella huonolaatuisia kuvia. Tämä pimeä vuodenaika haastaa bloggaajaa ihan tosissaan, enkä itse ainakaan näin arkisin ehdi juurikaan valon aikaan kuvailemaan. Kun lähden työharjoitteluun on pimeää ja kun tulen työharjoittelusta - on pimeää jälleen. Kameranikin lienee halvin mahdollinen, joten eipä siltä kummoisia voi odottaakaan näissä valaistuksissa. Vali vali. Näillä mennään nyt kuitenkin ainakin veronpalautuksiin asti. Heh.


No mutta seuraavaksi mennään meidän jengin muihin kuulumisiin. 


Yllätys yllätys, olemme sairastelleet kuluneen viikon! Uusin tulokas starttasi kuopuksesta ja eteni siitä tasaiseen tahtiinsa meihin muihin. Itse sairastelin toissapäivänä ja eilen kotosalla muiden nuhanenien kanssa. Ihan kummallinen tauti tämäkin. Oksettaa, kurkku tuntuu hiekkapaperilta ja pieni inhottava lämpöily vetäisee olotilan sangen fleguksi. En olisi ikuna voinut uskoa, miten rankka tästä ensimmäisestä syksystä eskarin ja kerhon startattua tuleekaan tämän sairastelun tiimoilta. Varoiteltiinhan siitä, mutta silti olen hämmästynyt.

Äsken huomasin kaiken muun hyvän lisäksi, että jätkänpätkällä on nielurisat kovin turvoksissa ja Piippiskin valuttaa suupielistään kuolaa pelottavan ahkerasti (normaalisti ei niin tee). Nyt peukut pystyyn, että pelkoni osoittautuu vääräksi ja streptokokki on pysytellyt kaukana ipanoiden kitusista. En millään jaksaisi toista antibioottirumbaa tähän syksyyn! Ja nyt kun meillä näitä flunssan oireita on muitakin, on hyvin paljon mahdollista että kyse onkin ihan normaalista kurkkukivusta. Siihen uskon ja luotan.


No mutta. Eilen halusin piristää pikkujengiä ja tuotatin mummin mukana piparitaikinaa sairastuvalle. Yhdessä illalla sitten vuoden toiset piparkakkuset paisteltiin ja koristeltiin. Piippis oli aivan veto pois ja jaksoi vain tuon ensimmäisen vartin keittiössä touhuta. Loppuajan käytti sitten sohvalla piirrettyjä tiiraillen ja keksiä mutustellen. Huvinsa kullakin.


2 muuta jaksoivat puolestaan pakertaa piparien parissa tuntitolkulla ja ensimmäistä kertaa tämä koristelu tuntui ipanoista super mielekkäältä. W voisi omien sanojensa mukaan "tehdä näitä jokapäivä!".


Sotku oli melkoinen, mutta ehdottomasti pienten ihmisten onnen arvoista. Ja tulipahan käytettyä kaikki viimevuotiset strösselit, jotka olisivat vuodenvaihteen jälkeen joutaneet jo roskiin vanhentuessaan. Illalla ennen nukkumaanmenoa piti vielä isille töihin soittaa ja kertoa, että keittiössä odottaa yllätys kun isi tulee töistä kotiin. 

Voi sitä kihertelyä ja jännitystä!


Onpahan mennyt vauhdilla nämä harjoitteluviikot. Enää 2 viikkoa ja sitten mulla alkaa kuukauden pituinen joululoma. On pakko myöntää, että odotan sitä kovasti. Koulu on vaatinut veronsa ja olenkin arki-iltaisin lähestulkoon aina sammahtanut kuopuksen viereen onnellisena siitä, että päivä on vihdoin pulkassa. Nukkunut parhaimmillaan kellon melkeinpä ympäri ja silti seuraavana iltana uinahtanut ajoissa jälleen. 

Tänään sain onneksi hyvän palautteen arvioivalta opettajalta työstämästäni näyttösuunnitelmasta ja se teki minut hyvin hyvin iloiseksi. Minähän osaan! Ja pystyn! Vaikka vähän väsyneenäkin.
 Työharjoittelusta vielä sen verran, että viihdyn kovasti päiväkotimaailmassa - tai ainakin tässä nykyisessä. Lapset ovat suloisia ja olen tosi kiitollinen mukavista työkavereista. Sellaiset kun ei tällä alalla aina liene itsestäänselvyys ;)  

Nyt lähdenkin tästä valmistelemaan omille pienille armahisilleni iltapalaa ja niinkuin kahtena edellisenäkin iltana, niin myös tänään aiomme uinahtaa kaikki neljä samaan sänkyyn. Tästä on tullut meidän oma hassu tapa aina silloin, kun isi tekee iltavuoroa töissä. On siihen kyllä syynsäkin. Piippiksellä on viime aikoina ollut vaikeuksia nukahtaa omaan sänkyynsä, mutta minun (meidän) viereen neitokainen nukahtaa vartissa. Näin siis pääsen vähän helpommalla nyt, kun energia ei riitä lastenhuoneen lattialla  tuntitolkulla istuskeluun. Joskus on oltava itselleen armollinen ja mentävä sieltä, mistä aita on matalin.

Parahinta alkavaa viikonloppua kaikille!





Hyväntekeväisyys

Lahjoita lapselle jouluiloa

15.07

Joulu alkaa hiipimään pikku hiljaa mukaan arjen hulinoihin ja  ainakin meidän perheen ipanoiden jännitys on melkeinpä käsinkosketeltavissa. Juuri tuo lasten ilo sekä onni tekevät joulusta suloisen juhlan, ja tästä syystä ajattelimmekin Maitokahvimedian voimin ilahduttaa ja järjestää joululahjakeräyksen yhteen pk-seudulla sijaitsevista lastenkodeista. Samalla haluamme tarjota ihan jokaiselle teistä mahdollisuuden päästä jakamaan iloa tämän keräyksen myötä sitä ansaitseville.

Mutta hei olethan nopea, sillä lista (ainakin toivottavasti) täyttyy vauhdilla!


Hommahan sujuu parhaiten niin, että piipahdatte Maitokahvimedian facebookissa ja ilmoitatte kommenttikentässä, että kenelle listan lapsista lahjan haluatte toimittaa. Jos sinulla ei ole facebookia, voi tuon ilmoituksen laittaa myös sähköpostilla osoitteeseen maitokahvimedia@gmail.com. Kun "varauksenne" on vahvistettu joko facebookissa tai sähköpostitse, niin lahjan toimituksesta voidaan yhdessä sopia sähköpostin välityksellä. Toivomme yhteydenottoanne asian tiimoilta joko osoitteeseen maitokahvimedia@gmail.com tai 47palasta@gmail.com.

Voin noutaa lahjan Keski-Uudenmaan seudulta ja myös minulle voi toimittaa paketin Keravalle. Postitse onnistuu myös. 

 Mutta nyt sanoista tekoihin. Tässpä tuo tärkeä lista:

Tyttö 1 ikä 4 kk VARATTU
Tyttö 2 ikä 7 vuotta VARATTU
Tyttö 3 ikä 8 vuotta VARATTU
Tyttö 4 ikä 8 vuotta VARATTU
Tyttö 5 ikä 11 vuotta VARATTU
Tyttö 6 ikä 12 vuotta VARATTU
Tyttö 7 ikä 13 vuottaVARATTU
Tyttö 8 ikä 14 vuottaVARATTU
Tyttö 9 ikä 16 vuottaVARATTU
Tyttö 10 ikä 16 vuottaVARATTU
Tyttö 11 ikä 17 vuotta VARATTU

Poika 1 ikä 6 vuotta VARATTU
Poika 2 ikä 9 vuotta
Poika 3 ikä 13 vuotta
Poika 4 ikä 14 vuotta VARATTU
Poika 5 ikä 15 vuotta
Poika 6 ikä 15 vuotta
Poika 7 ikä 16 vuotta VARATTU
Poika 8 ikä 17 vuotta VARATTU
Poika 9 ikä 17 vuotta


 Ajattelimme, että lahjan arvo voisi olla jotain 10-30 €:n väliltä. Mielellään ei yli tai ali tuon skaalan. Lahja voi olla itsetehtyä tai kaupasta ostettua - tarvittaessa voimme auttaa ostopäätöksen tekemisessä.

Toimitamme lahjat perille kohteeseen ja välitämme hyvän mielen tunnelmat myös teille asianosaisille postauksen merkeissä. 

Iso kiitos jo nyt kaikille osallistuville! Tämän tempauksen tarkoitus on vain sekä ainoastaan saada mahdollisimman monen lapsen suupielet hymyyn - siispä tehdään tästä yhdessä kiva muisto kaikille.

Päivän postauksen myötä on helppoa toivottaa kaikille lukijoille lämpöistä ja ihanaa joulunalusaikaa

<3

Hemmottelua

Helppoa ja mukavaa yhdessäoloa - tyylikkäästi

19.24


Kuva: Mira-Marie
Olen lukuisia kertoja telkkarin hömppäpömppätositv-sarjoja katsoessani ryhtynyt tuumimaan, että miltähän mahtaisi tuntua jos pääsisi itse joskus stailaajan juttusille? Ja niinhän siinä sitten kävi, että yhteisöbloggaaminen mahdollisti muutama viikko taaksepäin sekä mulle että kahdelle ihanaiselle kolleegalleni Maitokahvimediasta tuon mielenkiintoisen kokemuksen. Piipahdimme Mira-Marien ja Camillan kanssa ihanan Annin luona In Style Outissa ihmettelemässä, kuinka yllätyksellisiin asukokonaisuuksiin vartalomme soveltuvatkaan!

Lauttasaaressa sijaitsevan liikkeen tiloihin sisään astuessani, kiinnitin ensimmäisenä huomioni uniikkiin ja idylliseen ullakkohuoneistoon. Tuo lämminhenkinen tila täynnä toinen toistaan kauniimpia vaatteita on jokaisen naisen unelma! Isoista ikkunoista pääsi ihailemaan näkymää Lauttasaaren yli merelle ja pullo kylmää kuohuvaa odotteli korkkaamistaan.

Kuva: Mira-Marie
Kuva: Mira-Marie
In Style Outin nettisivuilta löytyy kattavaa infoa firman toiminnasta, mutta pähkinänkuoressa kerron teille nyt kuitenkin, mistä tässä hommassa on oikein kyse. Palvelu tarjoaa stailauksen joko yhdelle, kahdelle tai kolmelle henkilölle, mutta yhtälailla myös isommalla porukalla pääsee viettämään muutaman mielenkiintoisen tunnin vaikkapa polttareiden tai pikkujoulujen meiningeissä naisporukalla.

Ennen stailausta jokainen osallistuja täyttää pienen info-kaavakkeen itsestään ja lähettää kuvan vartalostaan Annille, joka sitten valitsee muutaman esimerkkiasukokonaisuuden valmiiksi rekkiin. Annilta saa lopuksi ostaa myös tyylikästä vaatetta poikkeuksellisen edulliseen hintaan - tinkimättä kuitenkaan laadusta. Myös second handia on saatavilla.  

Käyntikerran jälkeen jokaisella osallistujalla on mahdollisuus vuoden ajan käydä shoppaamassa Annin ullakkohuoneistosta ihanuuksia vaatekaappinsa täydennykseksi. Itse aion todellakin tämän option käyttää, sillä muutama vaatekappale jäi kummittelemaan pahanpäiväisesti takaraivooni.

Kuva: Mira-Marie
Suurin yllätys itselleni tuon tyttöjen kanssa vietetyn parituntisen aikana oli se, että 156 senttiselle rungolleni löytyi musta haalaripuku, johon ei tarvitse neulaa upottaa. Toisinsanoen lahkeet tuossa haalarissa olivat juurikin täydellisen pitkät?! 

Noh, arvaatte varmaan jo, että mikä näistä kuvissa näkyvistä asuista lähti matkaan mukaan? 

Kuva: Anni/In Style Out
Kuva: Mira-Marie
Kuva: Anni/In Style Out
 






Yllätyinkö Annin valitsemista asukokonaisuuksista? Kyllä yllätyin, mutta tällä kertaa ainoastaan positiivisesti. En esimerkiksi koskaan osta itselleni farkkuja, sillä menetin toivoni niiden suhteen keskimmäisen ipanan syntymän jälkeen. Sektiot ovat jättäneet masuuni muodon, joka tuntuu ikävältä tiukan resorin alla. Vaan Annipa sitten nosti eteeni rekistä minulle valitsemansa farkut ja kuinkas sitten kävikään - ne olivat täydellisen sopivat ja mukavat! Yksi iltapäivän yllättäjistä oli myös musta biletoppi, jossa sivut olivat avonaiset. Kriittiset paikat (esim. juurikin tuo masu) peittyi hulmuavan helman alle, ja vain parhaat puolet minusta saivat näkyä rohkeasti. Sanoinkin Annille, että tuon topin ja farkut tulen seuraavana tilipäivänä hakemaan. Eli ihan just. Kyllä mä joskus pääsen vielä sellaisiin tilaisuuksiin, jossa saa heittäytyä vähän villiksi pukeutumisen suhteen ;) 


Luontoäitikin järkkäsi oman ohjelmanumeronsa meidän hemmotteluhetkeen, ja yhtäkkiä tuo kaunis sateenkaari ilmestyi jo muutenkin hyvin vangitsevaan ikkunanäkymään.


Näin joulun alla on hyvä vinkata vähän erilaisista lahjaideoista ja tässäpä on yksi tosi varteenotettava sellainen. Voin luvata, että tämä kokemus vaikuttaa positiivisesti omaan kehonkuvaan sekä itsetuntoon. Mulle ainakin kävi niin.

Isi

Isit

13.14

Onpas ollut pelottavan vaikeaa istahtaa kuluneen viikon aikana koneen ääreen kirjoittelemaan, mutta tänään ajattelin tärkeän päivän vuoksi skarpata. Olen vähän huolissani blogin tulevaisuudesta, mutta yritän tässä rauhassa ajan kanssa selvitellä ajatuksiani sen suhteen. Haluaisin kyllä jaksaa ja jatkaa, mutta en ole ihan varma että riittävätkö mun voimat siihen tällä hetkellä. Ajatus lopettamisesta tuntuu todella pahalta, mutta se ajatus on valitettavasti yhtenä vaihtoehtona mielessä päivittäin - vahvempana kuin koskaan ennen. Toivon sydämestäni, että nämä tuntemukset vaihtavat suuntaansa kohti parempaa.


Nyt kuitenkin iloisempiin tunnelmiin. Tänä-aamuna koitti nimittäin kauan odotettu hetki, kun ipanat saivat herättää isin ja ojentaa tekemänsä yllätykset rakkaallensa. Kerhon ja eskarin alkamisessa on monen muun hyvän asian lisäksi se mahtava puoli, että minun ei tarvitse enää huolehtia isänpäivälahjoista ;) W oli koristellut hienon kahvimukin kerhossa ja Piippis oli väkertänyt omin pikku kätösin suloisen kortin. 
 
H sai aamulla tietysti nukkua pitkään ja yhdessä lasten kanssa me teimme peiton alla tuhisevalle isukille aamiaista. Lapset sitten saivat vielä lopuksi kattaa pöydän somaksi. Voi sitä iloa ja riemua kun päivänsankari astui olohuoneeseen ja pienet armaat saivat esitellä itse koristelemansa pöydän!

 Muistan itse lapsuudesta tuon fiiliksen hyvin vahvasti. Kun sai yllättää ja näki vanhempien onnelliset reaktiot. Se oli kyllä ihan parasta.

Piippiksen ajatuksia isistä
Ukkia kävimme onnittelemassa jo eilen ja papalle soitettiin aamulla yhteispuhelu kaiuttimen kautta. Minä säestin pianolla ja lapset tulkitsivat onnittelulaulun niin tunteella, että tuo säestys ei loppujenlopuksi edes puhelimen toisessa päässä kuulunut. Tänään kävelemme naapuriin pappaa halaamaan ja kun kerrankin olemme koko suuri perhe paikalla, niin ajattelinpas pienenä ohjelmanumerona vetäistä isänpäivän bingon aikuisille ja lapsille! 


Mun lapsilla on maailman paras ja rakkain isi. H on vastuunsa tunteva, lämmin, kannustava ja rakastava hahmo omillensa - juuri sellainen, kuin mitä mun oma isä on aina ollut. Tänään ajattelinkin, että saan olla tosi kiitollinen ja onnellinen näistä upeista miehistä lasteni ympärillä. Rakkautta rakkautta!


Ihanaa isänpäivää H, pappa ja ukki! Lämpöisiä onnentoivotuksia kaikille muillekin isukeille sekä isukkien virkaa toimittaville!

 Olette korvaamattomia.

 

Arki

Haasteet opiskelijaäidin arjessa

17.03

Viimeksi lupailin, että kirjoittelen tuntemuksista liittyen alkaneisiin opintoihini ja nyt ajattelinkin  tuon lupauksen lunastaa. 

Kiire ja iltaisin liian nopeasti hurahtavat tunnit näkyvät täällä bloginkin puolella tällä hetkellä hyvin selkeästi, mutta onneksi muutaman viikon päästä alkaa joululoma ja silloin toivon saavani enemmän aikaa myös kirjoittelulle. Ennen tuota joululomaa mulla on kuitenkin edessä hyvin tärkeä ja jännittävä koitos - työharjoittelu sekä tutkintotilaisuus! Iik.

Takana on kuukauden päivät hyvin intensiivistä opiskelua ja nyt olisikin aika sitten jo siirtyä kentälle oppimaan. Joku ehkä muistaakin, että aikaisemmin iloitsin täällä(kin) saamaani harjoittelupaikkaa taidepainotteisessa päiväkodissa ja huomenna aamulla olisi tarkoitus tosiaan tepastella sinne lastenhoitoa harjoittelemaan. Jännittää kovasti, mutta kai tästä nyt jotenkin selvitään taas.


Olen vuosia sitten työskennellytkin päiväkodissa, joten ihan vierasta se maailma ei onneksi mulle ole. Tosi iloinen olen siitä, että pääsen nyt näkemään miten yksityisen taidepäiväkodin meininki poikkeaa ns. "normipäiväkodista" - vai poikkeaako ollenkaan? Jos kaikki sujuu ennakko-odotusten mukaisesti, suoriudun tästä harjoittelusta tiivistetyssä aikataulussa ja saan nautiskella vähän pidemmästä joululomasta perheen kanssa. Katsotaan. Pitäkää peukkuja!


Totesinkin alussa, että opiskelutahti on ollut tiivis ja siitä syystä arki onkin hieman takkuillut . Ongelmia tuottaa lähinnä aamut ja eniten juurikin ne aamut, kun H lähtee aikaisin töihin. Lasten hoitoon vieminen jää mun kontolleni ja kouluunkin pitäisi usein puoli yhdeksäksi ehtiä. Onneksi nyt ei ihan joka aamu kuitenkaan.  

W on joutunut olla kerhosta aika paljon poissa, sillä sinne ei voi lapsia aikaisemmin viedä ja kerhoaamut alkavat vasta yhdeksältä - siihen aikaan yleensä itse istun jo koulun penkillä. Piippiksen kasi-aamut onnistuu ihan kivasti niin, että vien ensiksi tytön ja kurvaan siitä sitten itse koululle. Kiire on kuitenkin joka aamu tullut, kun pitää laittaa sekä itsensä että myös (aamuisin hieman laiskahko) neitokainen valmiiksi. No tämä nyt lienee kaikille samassa kiireessä tarpoville tuttua. Meille se on vaan niin uutta, että vielä menee hetki tottua kaikkeen tähän uuteen hulinaan. 

Onneksi tämä ensimmäinen harjoitteluviikko aloitellaan vähän kevyemmin, kun isi tekee iltaviikkoa ja on aamuissa apuna. Se lieventää myös pientä jännitystä tässä hetkessä.

Eniten stressaavinta tässä kaikessa on ollut kuitenkin se, kun joka ilta joudumme suunnittelemaan ja sumplimaan että saadaan seuraava päivä taas jotenkin päin sujumaan. Piippiksen terapioita ei saa suorittaa koulupäivän aikana ja kotiintulon jälkeen täällä meillä vetästään vielä tarvittavat terapiat kolme kertaa viikossa. Tai no, fysioterapia on yleensä Järvenpäässä ja sinnekin tosiaan pitäisi aina jotenkin ehtiä. Joskus tuntuu, että tämä on myös aika rankkaa eskarilaiselle itselleenkin.

Positiivisena seikkana tässä kaikessa todettakoon vaikkapa se, että iltaisin ei nykyään tarvitse tekemistä keksiä, kun yhtäkkiä sitä aina huomaa kellon olevan seitsemän ja iltatoimien aika. Peiton alle on helppo nukahtaa ja melatoniinit ovat jääneet pöytälaatikkoon. Heh.

Vaikka arjen sujuva eteenpäin soljuminen vielä antaa odottaa itseänsä, on opiskelu itsessään tuntunut ihan super kivalta ja mielekkäältä! Viime viikolla vietimme etäpäivää neljän luokkakaverin kanssa paikallisessa palvelutalossa, jossa saimme tutustua talon toimintaan ja vetäistiin me asiakkaille myös tunnin pituinen Bingo-hetkikin. Lupauduimme ennen joulua vielä palaamaan - jouluisen yhteislaulutuokion parissa. 

Kuva Pixabay
 Tää on niin mun juttu ja olen tosi kiitollinen, että pääsin opiskelun aloittamaan juurikin nyt. Tammikuussa aloittavat aikuisopiskelijat joutuvat opiskelemaan mm. fysiikkaa, kemiaa ja äidinkieltä eli olen luonnollisesti hyvin tyytyväinen, että vältyin tältä kohtalolta ;) Lähihoitajan koulutukseen tulee vuodenvaihteen jälkeen paljon muitakin merkittäviä muutoksia, ja niistä omaan opiskeluun ehkä eniten vaikuttaa harjoittelupaikan saamisen vaikeutuminen. Tammikuusta eteenpäin meistä lähihoitajaopiskelijoista ei enää makseta "harjoittelupalkkiota" ja nyt vähän jänskättää, että kuinka kovan työn takana tulee olemaan huhtikuisen Hoiva ja huolenpito-jakson harjoittelupaikan saaminen. Aika sen näyttää. Täytynee jo aktiivisesti alkaa metsästämään tuota paikkaa..

Mutta se opiskeluista nyt toistaiseksi. Flunssa on meidän perheessä taltutettu ja nyt ristin käteni, että pysyisimme koko sakki edes jouluun asti terveinä!

Tulipas pitkä teksti, toivottavasti jaksoitte lukea. Loppuun toivottelenkin sitten taasen aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

Cafe Köket

Lasten kanssa Maitokahvimedian pikkujouluissa

22.04

"Lapset mukaan blogiyhteisön pikkujouluihin!" . Ei, se ei ehkä ole ihan ensimmäinen ajatus juhlia järkkäillessä, mutta yhdessä pienessä hetkessä sitä saattaa tällaisiinkin ratkaisuihin päätyä. Varsinkin silloin, kun koko perheelle annetaan houkutteleva mahdollisuus, josta vaan ei voi eikä halua kieltäytyä.


Juhlistimme parinkymmenen hengen voimin lauantaina Maitokahvimedian pikkujouluja Porvoossa Cafe Köketin kokouskartanon tiloissa, ja paikan omistaja Arla lupasi että saamme tarvittaessa jäädä yöpymään tuohon tunnelmalliseen ja todella mielenkiintoista historiaa huokuvaan tilaan. Meidän jengi olikin sitten ainoa jolla ei ollut velvollisuuksia toisaalla, ja iloksemme saimme jäädä postauksen kuvissa näkyviin suloisiin sänkyihin uinumaan.

Ja olipa meillä mukavaa - sekä juhlissa että juhlien jälkeen!


Hilppasen jouduin etukäteen jännittämään että jättävätkö ipanat esimerkiksi Cloettan järkkäämän karkkipuffetin rauhaan ja käyttäytyvätkö muutenkin asiallisesti, mutta nyt kyllä täytyy itsekin todeta, että sangen upeasti käyttäytyivät ja me vanhemmat saimme ihan hirrmuisen ylpeitä omistamme olla!


Aikuisten seurassa oli selvästikin tosi mukavaa ja kutsuvieraille järkätty bingo kiinnosti myös pienempää juhlakansaa. Kiitokseksi hienosta käyttäytymisestä tuon kolmetuntisen ajan, saivat muruset sitten lopulta hyökätä myös tuon karkkipuffetin kimppuun.


Tarjoilut juhliin toimitti Pitopalvelu Sokeritähti, Raikastamo sekä Henkell&Co. On ilo järkätä kekkereitä kivoille ihmisille, kun saa tällaisia herkkuja tarjoilla juhlakansalle! Tunne lienee monelle tuttu. Hyvä pitopöytä on yksi juhlien tärkeimmistä tekijöistä - se nyt on vaan taivahan tosi!

Ja eipä näitä herkkuja sitten luonnollisesti jäänytkään kotiinviemisiksi..




Suloiset kotiinviemiset kutsuvieraille puolestaan tarjoilivat Nuppu Print sekä Partylite.



Sunnuntaina heräilimme valoisaan aamuun ja ikkunan takana lapsia ihastutti taivaasta hiljalleen maahan tippuva lumi. Emme turhaan kiirehtineet takaisin kotiin ja jäimme rauhassa nautiskelemaan vanhan talon maagisesta tunnelmasta. Tuossa asunnossa on tosiaan aikanaan asustellut mm. Akseli Gallen-Kallela ja tiloissa on toiminut myöhemmin mm. Matkailijakoti Arla. Muutama hieman mystinen yksityiskohta tuohon talossa viettämäämme vuorokauteen liittyy myös ja vieraskirjasta luinkin, että paikalla on kuluneiden vuosien saatossa saattanut vierailla hahmoja tuonpuoleisesta? Oli niin tai näin, ei heistä ollut haittaa ollenkaan - päinvastoin! Suoraansanottuna hämmästelimme lauantai-iltana H:n kanssa tosi rauhoittavaa ja seesteistä tunnelmaa.



Vaikka meillä on kotonakin voimistelurenkaat, oppi jätkänpätkä tekemään ensimmäisen "bäkkärinsä" lauantaina Köketin renkaissa - tämä oli luonnollisesti tosi iso juttu hänelle.


Inspiroiduin talon sisustuksesta niin kovasti, että tilasin heti sunnuntai-iltana Ellokselta kankaasta tehdyn katoksen makuuhuoneeseemme. Vihdoin ja viimein keksimme, miten saamme tuosta tylsästä ja vaikeasti sisustettavasta huoneestamme astetta verran viihtyisämmän, jes! Köketin Porvoon talossa voisi viettää tuntitolkulla ihan vaan ihastellen talon lukuisia kauniita yksityiskohtia. Sisutuselementteinä on käytetty paljon vanhaa ja ajan patinoimaa, mutta samalla esimerkiksi tekstiileistä löytyi paljon esimerkiksi Ivana Helsinkiä sekä Lapuan Kankureita. Kaikki suloisessa sovussa keskenään!


Oli tosi kiva ja erilainen viikonloppu kaiken arkisen hulinan keskellä! Siitä iso kiitos Maitokahvimedian jengille, lukijoille, kutsuvieraille sekä yhteistyökumppaneille! Harppaus arjen ulkopuolelle tekee kyllä hyvää aina silloin tällöin - ja varsinkin muutaman viikon sairasteluputken jälkeen!


Kiitollisena juhlatilasta, jätimme Arlalle pienen muistiaisen olohuoneen pöydälle. Nyt Köket Porvoossakin saadaan fiilistellä joulukuun jokaisena aamuna uuden Partyliten tuoksukynttilän voimin. En millään malta odottaa, että pääsen omasta kalenteristani jo ensimmäisen luukun avaamaan..

Seuraavassa postauksessa tulen vähän kertomaan teille ajatuksistani liittyen alkaneisiin opintoihini. Huominen ja seuraava viikko tuovat tullessaan kivoja juttuja aiheeseen liittyen, ja ajatukset ovatkin nyt aika vahvasti siellä.  Tästä lisää pian.

Suosituimmat

Facebook