Mulla on ollut tapana kirjoitella vuoden viimeisinä päivinä jonkin sortin uuden vuoden postaus ja tästä perinteestä en ajatellut lipsua tänäkään vuonna. Kirjoittelin ajatuksiani tänään ylös muistivihkooni ja vaikkakin koen tässä hetkessä olevani pääsääntöisesti onnellinen ja olotilaltani muutenkin levollinen, jouduin harmikseni kuitenkin huomaamaan huolen näyttelevän valitettavan suurta roolia tämänhetkisissä tunnelmissani.

Ollakseni nyt ihan rehellinen niin on pakko todeta, että en juurikaan jää kaipaamaan kulunutta vuotta. Toki on paljon tapahtunut iloisia ja onnellisia asioita, mutta vuoteen 2017 on liittynyt myös liikaa huolta ja surua.

 Alkuvuodesta reissasimme pohjanmaalle saattelemaan rakkaan isomummon viimeiselle matkalle ja vuosi starttasi luopumisen merkeissä. Kesä meni mukavasti ja muutaman kivan road tripinkin pääsimme lasten kanssa tekemään. Loppukesän streptokokki ja koko perheen antibioottirumba latisti vähän tunnelmaa, mutta yhdellä kierroksella onneksi selvittiin. Pian tämän jälkeen tuli aika saatella rakas 12-vuotias karvakaveri viimeiselle matkallensa  - siitä en ole vieläkään toipunut kunnolla. 

Piippis aloitti eskarin ja syyslukukausi hurahti vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä sairastelimme enemmän tai vähemmän koko syksyn. Neitokaisella on ihanat hoitajat ja kivoja kavereita koulussa, mutta sopeutumisvaikeuksia on ollut (mm.ääniyliherkkyyttä). Viime viikolla tytsy onneksemme kyllä juoksi äitin syliin iloisena eskaripäivien jälkeen, ja hyvillä mielin aloittelimmekin yhdessä ansaitun joululoman. 

Syksyllä mulla starttasi opiskelut yhden vuorokauden varoitusajalla ja tämä onkin nyt yksi niistä asioista, josta voin ihan rehellisesti olla ylpeä ja kiitollinen. Suoritin 2 kk:n aikana Kasvun ohjauksen sekä tukemisen osion lähihoitajan opinnoistani, vaikka en rehellisesti siihen uskonut koulun alkaessa -olenhan luovuttanut aikaisemminkin. Tammikuussa alkaa Hoidon ja huolenpidon- jakso ja odotan sitä kovasti.

Tutkintoviikolla tipahti sitten tämä viimeinen pommi läheisen vakavasta sairaudesta. Siitäkin huolimatta raahasin itseni työpaikalle ja vetäisin suunnitellun joulukalenterin itsenäisesti ipanoille. Elin tovin jonkinlaisessa usvassa ja nyt kun hoidot huomenna alkavat, olen tilanteen vasta kunnolla tajunnut. Tai no okei, tirahti mulla itku näyttöarvioinnissa jo kun kaikki stressi laukesi ja petyin valtavasti koska sain "vaan" hyvän tavoittelemani kiitettävän sijasta. Oppiappa joskus olemaan itsellensä armollinen..

Vaikka tiedän meidän perheen handlaavan sekä voittavan tämän haasteen rakkauden ja välittämisen voimin, se kuitenkin muuttaa kaikkea merkittävästi. Äitini on hoitanut kahta nuorimmaista ipanaa H:n aamuvuoroviikoilla ja nyt se ei ole enää mahdollista. Hoitojen aikana vastustuskyky on nollassa ja meidän tautihistoriaa tarkastellen tilanne ei salli lasten läsnäoloa isovanhempien luona. Onhan ne viheliäiset ja pahimmat norokuukaudet vasta edessä.

Nyt onkin siis tehtävä täysin uudenlaisia suunnitelmia mutta vielä emme osaa sanoa, minkälaisia ne ovat. 

Vaikka tämän postauksen alku nyt oli sävyltänsä vähän harmaa, en aio todellakaan heittää pyyhettä kehään. Nyt on aika taistella ja näyttää, että vaikka näitä vastoinkäymisiä meillä tuntuu riittävän niin eteenpäin mennään suuremmalla tarmolla kuin koskaan aikaisemmin - yli esteiden!

Muutamat itselleni rakkaat projektit olen nyt joutunut jäädyttämään toviksi jo opiskeluiden myötä ja nyt tilanne myös blogin suhteen on todella hiuskarvan varassa. En osaa enkä halua tehdä lopullisia päätöksiä sen suhteen vieläkään, mutta en myöskään voi luvata jaksavani panostaa kirjoittamiseen kun arki taas alkaa entistä kiireisempänä. 

Aika näyttää. 

Uskallanko toivoa vuodelta 2018 enää mitään? Kyllä uskallan! Paljon hyviä ja onnellisia asioita sekä hyvää vointia kaikille rakkaille sekä läheisilleni. Niin hassulta kun se vähän tuntuukin, olen ihan varma että tämä tuleva vuosi suo meille juurikin näitä asioita.  

Kuluneelle vuodelle haluan kaikesta huolimatta myös heittää lämpimät kiitokseni. 

Kiitos siitä, että W oppi tekemään voimistelurenkaissa bäkkärin. Kiitos jokaisesta hyvästä hetkestä rakkaiden ja lähimmäisten kanssa. Kiitos Piippiksen ihanasta hoitohenkilökunnasta ja ystävällisestä taksikuskista. Kiitos opiskelupaikasta. Kiitos suloisesta kummikoirastamme Rytistä. Kiitos aurinkoisista kesäpäivistä. Kiitos ystävien tuesta ja heidän läsnäolostaan. Kiitos Maitokahvimediasta sekä sen mukanaan tuomasta mahdollisuudesta tehdä hyviä asioita toisille ihmisille. Kiitos Brother Christmas super tärkeästä yhteistyöstä. Kiitos rohkeudesta tehdä asioita, joita en aikaisemmin ole uskaltanut tehdä. Kiitos Keski-Uudenmaan bloggaajat. Kiitos äidistä ja kiitos isästä. Kiitos kultaakin kalliimmasta parisuhdeajasta ja hotelliyöstä. Kiitos monesta uudesta kokemuksesta ja vaikuttavista kohtaamisista.

Kiitos rakkaudesta. Siskosta ja veljestä. Lasteni rakastavista isovanhemmista

Kiitos myös rakas blogi olemassaolostasi. Nyt kun olen tässä kirjoitellessani näitä kuluneen vuoden postauksia käynyt läpi, rakastan sinua taas hilppasen verran isommin ja ymmärrän läsnäolosi merkityksen. Tässä hetkessä tajusin myös sen, että onhan tämä kulunut vuosi ihan oikeasti ollutkin suht ok. Kiitos 47 palasta näistä terapiasessioista.

Haluan tähän loppuun toivottaa kaikille läheisilleni ja ystävilleni mahtavaa vuodenvaihdetta ja viimeisimpänä vaan ei todellakaan vähäisempänä teille rakkaat lukijat:

Hyvää uutta vuotta 2018! Kiitos teille!

<3