bloggaaminen

On tullut aika..

10.13

..hiljentyä hetkeksi keräilemään voimia. Saada arki toimimaan. Rentoutua vähän.

Tämä ei varmasti yllätyksenä tullut kenellekään teistä. Tulen kirjoittamaan hyvin todennäköisesti useita postauksia jo valmiiksi tulevalle, uudelle sekä aurinkoisemmalle ajanjaksolle, mutta päivityksiä ei seuraavan kuukauden aikana blogissa tulla näkemään. 

Olen tässä vuosien varrella kehitellyt pääkopassani tietynlaisen "tason" blogilleni ja nyt en täytä itselleni asettamia kriteereitä. Tästä syystä tiedän, että hetken hiljaisuus tulee tekemään hyvää tälle rakkaalle neljännelle lapselleni - on ennenkin tehnyt.

En voi enkä halua stopata kokonaan kirjoittamista. Olen puolikas jos niin teen. Siihen päätökseen en vain kykene eikä se tunnu luonnolliselta tässä vaiheessa. 

Meillä on upea Maitokahvimedia yhteisö, joka tulee saamaan positiivisella tavalla huomioni tämän kuukauden tauon aikana. Uusia juttuja tulee tapahtumaan niin yhteisön, kun myös tämän oman blogini saralla. Sen lupaan. 

Meillä on kaikki hyvin. Piippis on palannut eskariin, joskin nuhaisena mutta muuten suht pirteänä. Minä istahdin eilen kahden kuukauden tauon jälkeen itse koulun penkille ja tulevien kuukausien lukujärjestys näyttää super hyvältä. Paljon etäpäiviä ja hyväksilukuja aikaisemmista opinnoistani. Tämä kaikki tulee tarpeeseen nyt, kun joudumme sumplimaan päivittäin lastenhoitoon liittyviä asioita.

Suloinen karvakaveri Ryti ihastuttaa arkeamme ja saamme herätä aamuisin hännän huiskutuksiin sekä Leo-pusuihin. Olemme koko perhe hyvin rakastuneita tuohon sympaattiseen tyyppiin ja ikävähän sitä tulee taas, kun palaa kotikonnuilleen kohta neljän yhdessä vietetyn viikon jälkeen.

Omat vanhempani voivat sairastelusta huolimatta hyvin ja tuemme toisiamme arjen kiemuroissa. Oma uneni antaa odottaa itseänsä vähän turhan usein iltaisin, mutta uskon tilanteen rauhoittuvan ajan kanssa. 

Instagram päivittyy normaaliin tapaansa ja sinne todennäköisesti rustailenkin tulevan kuukauden aikana vähän "syvällisempää" tarinaa elostamme --> agu47palasta.


Toivottavasti pysytte siellä. Toivottavasti ymmärrätte syyt tälle hiljentymiselle. Olen velkaa tämän itselleni, blogilleni sekä myös teille armaat lukijani. 

Parahinta tammikuuta kaikille. Palaan perjantaina 9. helmikuuta eheämpänä - raikkaampana.

Ajatuksia

Yksinäisessä aamuisessa hetkessä

8.38

Kello on 6.56 aamulla ja olen juuri kömpinyt makuuhuoneestamme olohuoneen sohvalle viltin alle. En uskaltautunut vielä suihkuun etten herätä muita, joten päätin pitkästä-aikaa avata tietokoneen ja jakaa tänne aamuisia ajatuksiani. Ipanoista viimeinenkin hipsi viiden jälkeen viereemme ja hetken aikaa sängyssä asentoa etsiessäni totesin, että nukkuvat kaikki paremmin kun yksi antaa tilaa kahden hengen parisängyssä.

Uusi vuosi starttasi meillä jo tutuksi tulleissa merkeissä. Ennen aattoa W muuttui räkäiseksi ja nostatti parin päivän kuumeen. Tytöt seurasivat perässä ja eilen illalla nousi kuume heillekin. Reippaita sairastajia ovat joten eipä tätä nyt liiaksi kannata jäädä suremaan. Parempi että potevat nyt kun vaikkapa ensi viikolla - aloitanhan itse koulun maanantaina. Ainoa harmillinen seikka tässä nyt on se, että mummia emme pääse flunssaisena moikkaamaan hoitojen startattua. Ipanoilla on kovasti ikävä jo ja niin taitaa olla mummillakin heitä.


Muistatteko vuosi sitten tekemäni uudenvuodenlupauksen? Tuskin hirmuisen moni on ehtinyt pohdiskelemaan että miten tuosta haasteesta selviydyin, mutta ajattelin nyt kuitenkin sen tämän postauksen varsinaisen aiheen pohjustuksena teille kertoa. 

Kasvatin omaa hiusväriä 11 kk:n ajan kunnes annoin itselleni luvan retkahtaa - hiusväri vaihtui takaisin platinaksi n. 2 viikkoa sitten. Kesällä laitoin muutaman vaalean raidan (ja vähän läträsin suoravärilläkin) olemustani raikastamaan, mutta sen itselleni soin jo tätä lupausta laatiessani. Selviydyin siis paremmin kuin olisin ikuna uskonutkaan!  Ripsipidennykset ovat pysyneet poissa. Niitä en ole osannut oikein kaivatakaan kuluneen vuoden aikana. 

Sen verran mallikkaasti nyt kuitenkin suoriuduin tästä lupauksesta, että uskaltauduin alkaneellekin vuodelle jotain kehittelemään. Jotain himpun verran tärkeämpää ja olennaisempaa.

Juhlakauden herkuttelu ja nautiskelu kostautui vuoden viimeisinä päivinä ja herkästi ärtyvä suolistoni ryhtyi todenteolla osoittamaan mieltään. Olikin harvinaisen helppoa tehdä tämä uutukainen lupaus siitä, että nyt otan todella asiakseni helliä omaa vatsaani ja kroppaani muutenkin. Kuluneet kolme päivää olen opiskellut FODMAP-asioita ahkerammin kuin koskaan ja täyttänyt kaapin vatsaystävällisillä sapuskoilla. Aamut alkavat kaurapuurolla ja Varpulan tilan luomumansikoilla (nam!). Positiiviset vaikutukset ovat jo nyt todella selvästi havaittavissa - kivut ovat kadonneet, vatsassa kaikki hyvin ja mieli on sen myötä huomattavasti virkeämpi. Kahvia juon vain aamulla (ihan kokonaan en ole kyennyt stoppaamaan), mutta muutoin litkin kotosalla vihreää teetä. 

Koen tässä elämäntilanteessani nyt poikkeuksellisen tärkeäksi sen, että pidän omasta itsestäni erityisen hyvää huolta ja pyrin jatkossa löytämään negatiivisuuden sijasta kaikesta sen olennaisen eli positiivisen puolen. Vahingoittavan ja kurjan pyrin jättämään nyt menneisyyteen ja tämä pätee yhtälailla niin asioihin kuin vaikkapa ihmisiinkin. 

Vaikka tässä nyt sairastellaan vähän enemmän, niin sen mukaan nyt mennä porskutetaan ja yritetään muistaa ettei tämä tule ikuisesti kestämään! Toinen sopeutumisen paikka on tietysti mummin vuoden kestävä hoitojakso ja nyt on vaan pidettävä mielessä se, kuinka tärkeä vuosi tämä mummille (ja sitä myötä tietysti meille muillekin) on. Kyllä me kaikki tämä kevät varmasti jotenkin päin selvitään ja yhdessä keskitytään isovanhempien hyvään vointiin sekä taistossa tukemiseen. Kesällä saan onneksemme olla perheen kanssa kotona ja syksyllä W aloittaakin sitten jo eskarin. Sinne asti en oikein osaa asioita vielä miettiä - aika näyttää!

Vaikka Piippis joutuu olemaan pöpöjen vuoksi eskarista paljon pois, tulee hän jokatapauksessa tuplaamaan kuluneen vuoden ja siksi päätin nyt lopettaa murehtimisen tämänkin asian tiimoilta. Ja vaikka W joutui lopettamaan kerhon siitä syystä, että arkisin meistä kukaan ei pääse häntä sinne viemään tai sieltä pois hakemaan, niin hän ehtii kyllä varmasti ihan kyllästymiseen asti viettää aikaa kavereiden parissa eskarin startattua. Jätkä käyttäytyy aina hyvin luontevasti ja sosiaalisesti uusien tuttavuuksien seurassa, joten kotona vietetyt vuodet eivät selvästikään ole mitään negatiivista jälkeä häneen jättänyt - sitäkin kun joskus aikanaan niin kovasti pelkäsin.


Kello on nyt 7.48 ja ensimmäinen potilas hakeutui juuri äidin kainaloon. Ollaan hetki vielä tässä ja sitten ryhdytään puuron keittoon.

  Tähän loppuun haluankin vielä kertoa, että sain eilen uuden puhelimen ja sen myötä intagramin puolella onkin havaittavista aktivoitumista (mm.tarinoissa). Tänään odotan sitä, että pääsen testaamaan puhelimen kameraa päivänvalossa. Seuraavassa postauksessa varmasti siis jotain muutakin kun vaan näitä Pixabayn kuvia ;) Tähän aamuun eivät omat otokset ehtineet.

Sellaisia ajatuksia. Niinkuin harvoin muutenkaan, ei myöskään tänään ollut luvassa blogissa mitään valmiiksi suunniteltua ja harkittua. Tämä on asia, mikä ei tänäkään vuonna tule muuttumaan. Minä en sellaista vaan oikein osaa.

Ja se on ihan ok.

2018

Vuoden viimeinen

16.01

Mulla on ollut tapana kirjoitella vuoden viimeisinä päivinä jonkin sortin uuden vuoden postaus ja tästä perinteestä en ajatellut lipsua tänäkään vuonna. Kirjoittelin ajatuksiani tänään ylös muistivihkooni ja vaikkakin koen tässä hetkessä olevani pääsääntöisesti onnellinen ja olotilaltani muutenkin levollinen, jouduin harmikseni kuitenkin huomaamaan huolen näyttelevän valitettavan suurta roolia tämänhetkisissä tunnelmissani.

Ollakseni nyt ihan rehellinen niin on pakko todeta, että en juurikaan jää kaipaamaan kulunutta vuotta. Toki on paljon tapahtunut iloisia ja onnellisia asioita, mutta vuoteen 2017 on liittynyt myös liikaa huolta ja surua.

 Alkuvuodesta reissasimme pohjanmaalle saattelemaan rakkaan isomummon viimeiselle matkalle ja vuosi starttasi luopumisen merkeissä. Kesä meni mukavasti ja muutaman kivan road tripinkin pääsimme lasten kanssa tekemään. Loppukesän streptokokki ja koko perheen antibioottirumba latisti vähän tunnelmaa, mutta yhdellä kierroksella onneksi selvittiin. Pian tämän jälkeen tuli aika saatella rakas 12-vuotias karvakaveri viimeiselle matkallensa  - siitä en ole vieläkään toipunut kunnolla. 


Piippis aloitti eskarin ja syyslukukausi hurahti vähän ristiriitaisissa tunnelmissa, sillä sairastelimme enemmän tai vähemmän koko syksyn. Neitokaisella on ihanat hoitajat ja kivoja kavereita koulussa, mutta sopeutumisvaikeuksia on ollut (mm.ääniyliherkkyyttä). Viime viikolla tytsy onneksemme kyllä juoksi äitin syliin iloisena eskaripäivien jälkeen, ja hyvillä mielin aloittelimmekin yhdessä ansaitun joululoman. 


Syksyllä mulla starttasi opiskelut yhden vuorokauden varoitusajalla ja tämä onkin nyt yksi niistä asioista, josta voin ihan rehellisesti olla ylpeä ja kiitollinen. Suoritin 2 kk:n aikana Kasvun ohjauksen sekä tukemisen osion lähihoitajan opinnoistani, vaikka en rehellisesti siihen uskonut koulun alkaessa -olenhan luovuttanut aikaisemminkin. Tammikuussa alkaa Hoidon ja huolenpidon- jakso ja odotan sitä kovasti.

Tutkintoviikolla tipahti sitten tämä viimeinen pommi läheisen vakavasta sairaudesta. Siitäkin huolimatta raahasin itseni työpaikalle ja vetäisin suunnitellun joulukalenterin itsenäisesti ipanoille. Elin tovin jonkinlaisessa usvassa ja nyt kun hoidot huomenna alkavat, olen tilanteen vasta kunnolla tajunnut. Tai no okei, tirahti mulla itku näyttöarvioinnissa jo kun kaikki stressi laukesi ja petyin valtavasti koska sain "vaan" hyvän tavoittelemani kiitettävän sijasta. Oppiappa joskus olemaan itsellensä armollinen..


Vaikka tiedän meidän perheen handlaavan sekä voittavan tämän haasteen rakkauden ja välittämisen voimin, se kuitenkin muuttaa kaikkea merkittävästi. Äitini on hoitanut kahta nuorimmaista ipanaa H:n aamuvuoroviikoilla ja nyt se ei ole enää mahdollista. Hoitojen aikana vastustuskyky on nollassa ja meidän tautihistoriaa tarkastellen tilanne ei salli lasten läsnäoloa isovanhempien luona. Onhan ne viheliäiset ja pahimmat norokuukaudet vasta edessä.

Nyt onkin siis tehtävä täysin uudenlaisia suunnitelmia mutta vielä emme osaa sanoa, minkälaisia ne ovat. 

Vaikka tämän postauksen alku nyt oli sävyltänsä vähän harmaa, en aio todellakaan heittää pyyhettä kehään. Nyt on aika taistella ja näyttää, että vaikka näitä vastoinkäymisiä meillä tuntuu riittävän niin eteenpäin mennään suuremmalla tarmolla kuin koskaan aikaisemmin - yli esteiden!


Muutamat itselleni rakkaat projektit olen nyt joutunut jäädyttämään toviksi jo opiskeluiden myötä ja nyt tilanne myös blogin suhteen on todella hiuskarvan varassa. En osaa enkä halua tehdä lopullisia päätöksiä sen suhteen vieläkään, mutta en myöskään voi luvata jaksavani panostaa kirjoittamiseen kun arki taas alkaa entistä kiireisempänä. 

Aika näyttää. 

Uskallanko toivoa vuodelta 2018 enää mitään? Kyllä uskallan! Paljon hyviä ja onnellisia asioita sekä hyvää vointia kaikille rakkaille sekä läheisilleni. Niin hassulta kun se vähän tuntuukin, olen ihan varma että tämä tuleva vuosi suo meille juurikin näitä asioita.  


Kuluneelle vuodelle haluan kaikesta huolimatta myös heittää lämpimät kiitokseni. 

Kiitos siitä, että W oppi tekemään voimistelurenkaissa bäkkärin. Kiitos jokaisesta hyvästä hetkestä rakkaiden ja lähimmäisten kanssa. Kiitos Piippiksen ihanasta hoitohenkilökunnasta ja ystävällisestä taksikuskista. Kiitos opiskelupaikasta. Kiitos suloisesta kummikoirastamme Rytistä. Kiitos aurinkoisista kesäpäivistä. Kiitos ystävien tuesta ja heidän läsnäolostaan. Kiitos Maitokahvimediasta sekä sen mukanaan tuomasta mahdollisuudesta tehdä hyviä asioita toisille ihmisille. Kiitos Brother Christmas super tärkeästä yhteistyöstä. Kiitos rohkeudesta tehdä asioita, joita en aikaisemmin ole uskaltanut tehdä. Kiitos Keski-Uudenmaan bloggaajat. Kiitos äidistä ja kiitos isästä. Kiitos kultaakin kalliimmasta parisuhdeajasta ja hotelliyöstä. Kiitos monesta uudesta kokemuksesta ja vaikuttavista kohtaamisista.

Kiitos rakkaudesta. Siskosta ja veljestä. Lasteni rakastavista isovanhemmista

Kiitos myös rakas blogi olemassaolostasi. Nyt kun olen tässä kirjoitellessani näitä kuluneen vuoden postauksia käynyt läpi, rakastan sinua taas hilppasen verran isommin ja ymmärrän läsnäolosi merkityksen. Tässä hetkessä tajusin myös sen, että onhan tämä kulunut vuosi ihan oikeasti ollutkin suht ok. Kiitos 47 palasta näistä terapiasessioista.

Haluan tähän loppuun toivottaa kaikille läheisilleni ja ystävilleni mahtavaa vuodenvaihdetta ja viimeisimpänä vaan ei todellakaan vähäisempänä teille rakkaat lukijat:

Hyvää uutta vuotta 2018! Kiitos teille!

<3

joulu

Meidän joulu

19.32


Blogi hiljentyi automaattisesti joulun viettoon, sillä kulunut joulunalusaika oli (ylläri ylläri) kovasti kiireistä. Onneksi kuitenkin ehdittiin piipahtamaan lasten kanssa vähän joulumarkkinoilla ja tonttukin vilkutteli ikkunan takana torstai-iltana. Tonttu oli jättänyt omenapuun oksiin roikkumaan 3 isoa pääsiäismunaa ja pienet suklaiset joulupukitkin. Vaikka aluksi tuo punanuttuinen kaveri vähän jännitti ipanoita, jätti tämä vierailu hyvän mielen pitkäksi aikaa ja hetkeä on muisteltu kovasti. Tontulle tehtiin nämä alla näkyvät kortitkin ja piparinkin sai yöpalaksi terassille.

 Huomatkaapas kuinka hienosti W on oppinut kirjoittamaan oman nimensä! Iso jätkä jo!


Maitokahvimedian joululahjakeräyksen paketteja ajelin hakemassa kuluneella viikolla ja pyörähdettiin me asian tiimoilta ihan Helsingissäkin asti. Torstaina toimitin viimeiset paketit lastenkotiin ja haluankin nyt sydämeni pohjasta kiittää kaikkia tähän meidän tempaukseen osallistuneita! Myös lastenkodin henkilökunta sekä muu Maitokahvimedian tiimi haluaa kiittää jokaista lahjoittajaa. Kiitos! Olette kultaa.

 Lauantaina vein kassillisen joululahjoja Vantaalla asuvalle yh-äidille kera kolmen pojan. Nämä paketit olimme työkavereiden kanssa hommanneet ja tästä kyllä tuli myös niin hyvä mieli sekä meille lahjoittajille että myös lahjan saajillekin. Kiitos Konstilaiset suuresti osallistumisesta tähän hyvänmielen tempaukseen!


Lauantai-ilta rauhoitettiinkin sitten jo omalle perheelle ja aatto hurahti todella leppoisasti omien rakkaiden läsnäollessa sekä lasten iloa ihastellessa. Joulupukkikin piipahti ensimmäistä kertaa meidän kotona ja ipanat olivat niin tuhannen reippaita. Karvainen jouluystävämme tosin vähän joutui jännittämään - vauva kun vielä on. 

Hitsi vie kun piti ihan yölläkin painajaisia nähdä mokomasta partajätkästä! 

Onneksi Rytillä on rapsuttelijoita ja suukottelijoita riittävästi lohduttamaan jouluaaton epämääräisen vierailijan muistelemisen hetkissä. Tämän allaolevan kuvan räpsäisin, kun isi kasasi lapsille joulutelttaa lastenhuoneeseen. Siellä nukkua tuhersivat joulunpyhien ajan sulassa sovussa keskenään - hopeanauhoin koristellussa joulumajassa.


Isovanhempien luona olemme aikaa viettäneet kuluneiden päivien aikana ja tänään olemme taasen rauhoittuneet kotiin pienten murusten kanssa. 

Tänään oli myös sushi-päivä! Ja ai että kun muuten maistui hyvältä juhlapyhien jälkeen.


Äidin kainalopaikka on ollut varattuna joka kerta, kun sohvalle olen ennättänyt istahtamaan. Tänään ruokalevolla käpertyivät kaksinverroin mun viereeni viltin alle. Piippiksen ilmeestä voi päätellä, että nukkuivatko sitten ihan oikeasti tai että saiko äiti nukkua?

;)
 

Seuraavaksi luvassa vähän syvällisempää pohdintaa menneestä ja tulevasta. Palailen pian. Mukavia välipäiviä kaikille!

By Pinja

Piippiksen lahjavinkki opelle ja avustajille

17.26

Viime viikkojen aikana blogeista on saanut paljon lukea, mitä kukakin omien lastensa hoitajille on vienyt (tai tulee viemään) joulumuistiaiseksi. Meidän ei kauaa tarvinut asiaa pohdiskella, sillä ollaan jo ajat sitten päätös tämän asian suhteen tehty - kotimaista , laadukasta, monikäyttöistä ja kaunista eskarin naisille tietysti!


Meidän jengille oli tosi tärkeää muistaa opea ja avustajia, sillä tekevät silmissämme maailman tärkeintä työtä kun huolehtivat omastamme - tyytyväisempiä sen suhteen emme voisi ollakaan!


Tilasin siis By Pinjalta neljä Maitokahvimedia-malliston silikonikorua ja yhdessä Piippiksen kanssa sitten vielä askartelimme söpöt pienet paketit, jotka neiti olisi jo viime perjantaina halunnut viedä mukanansa hoitotädeille! Valkkasin tällä kertaa koruista neutraaleimmat, koska olen itse huomannut käyttäväni sellaisia eniten.


Vaikka nämä Pinja korut usein mielletäänkin imetyskoruiksi, voin omasta kokemuksesta kertoa että myös isommat lapset tykkäävät niitä näperrellä rauhoittuakseen - kotona mulla on kolme sellaista lasta ja viimeisimmässä työharjoittelussakin nämä korut olivat aivan hitti. Kokemuksistani inspiroituneena sain ajatuksen, että erityislasten kanssa työskenteleville tämä koruhan saattaa parhaimmassa tapauksessa olla loistava apuväline työpaikalla? Toivottavasti olen oikeassa!

Itse käytän omia korujani (joita on kertynyt jo 3 kappaletta) niin arjessa kuin juhlassakin. Sugar anyone? on esimerkiksi ihan täydellinen asuste vaikkapa mustan tunikan kaverina! Monikäyttöinen  ja tyylikäs koru siis, jota saa muuten lainata hehkuttamastani Järvenpään Vaatepuustakin.


Tässäpä nyt siis yksi vinkki meidän jengiltä blogini lukijoille, jos ajatusta lastenhoitajien (tai jonkun muun tärkeän ihmisen) joululahjoista ei vielä ole tullut. Koodilla MKM saa -20% alen By Pinjan nettisivuilta ja tuo koodi on voimassa niin kauan, kunnes toisin todistetaan. Itse kun korut netin kautta tilasin keskiviikkona, niin perjantaina kirjekuori putkahti jo postilaatikkoon eli vielä pitäisi hyvin ehtiä tilaus perille jouluksi :) 


Suosituimmat

Facebook