haltialan tila

Viikonlopun aloitus Haltialan tilalla

16.53

Olen suunnitellut jo pitkään piipahdusta Haltialan tilalle, ja tänään vihdoinkin päästiin toteuttamaan tämä suunnitelma! Uhmattiin sadepilviä ja kurvattiin Vantaalle pienestä sateen riskistä huolimatta. Paikanpäälle päästyämme aurinko lämmitti ihanasti, ja reissu onnistui kaikinpuolin oikein kivasti. Kannatti lähteä!

Antaa kuvien puhua puolestaan.


(Kyllä mä tiesin että paita on ruttuinen, mutta en mä tajunnut että se on NOIN rutussa. Pahoittelut! ) 


Kotimatkalla piti tietysti käydä vielä pyhiinvaellusreissulla Risto Räppääjistä tutuissa maisemissa, vaikkakin lapsia harmitti ettei itse Risto Räppääjä ollut paikalla. Kotopuolessa maistui burgeri ja ranut, jotka piti syödä eksoottisesti auton lattialla fiilistellen. 

Haltialan tila oli tosi tunnelmallinen ja ensi kerralla kun sinne suuntaan eksymme, täytyy käydä syömässä pihapiirin ravintolassakin. Kivaa ajanvietettä lapsiperheelle on tämä tällainen ja mikä parasta, tämä huvittelu ei rasita edes lompakkoa. 

Huomisellekin on luvassa kivoja suunnitelmia! Me ollaan niiiin iloisia siitä että isillä on nyt miniloma töistä, ja arki koittaa seuraavan kerran vasta tiistaina.  

Ihanaa viikonloppua kaikille!

IBS

Vankina omassa vartalossa

15.15

Niin kuin eilen kerroinkin, oli tarkoituksenani lähteä tänään Helsinkiin moikkaamaan pientä ja vähän isompaa ystävääni, ja olinkin odottanut tulevaa grillailutapahtumaa kovasti. Eilisiltainen antoi jo valitettavasti osviittaa siitä, että suunnitelmiin saattaa tulla pahimmassa tapauksessa muutos. Vaikka lääkitsin itseäni oikeaoppisesti  ja yritin tehdä kaikkeni, totesin aamulla kroppani olevan niin totaalisen tiltissä, ettei muutaman tunnin pyrähdys kaupungissa tuntunut miellyttävältä ratkaisulta. Jouduin siis suureksi harmikseni tänään jättämään väliin Jyrki Sukulan Naapurin maalaiskana- kesäherkut ja ties vaikka mitä muuta kivaa. Nyt vähän ketuttaa. Noh, täytynee grillailla täällä kotopuolessa tulevan viikonlopun aikana, kun H:kin viettää piiiiitkäää viikonloppua. Se lohduttaa tässä vähän surkeassa tilanteessa.



Olen aikaisemmin kertonut teille mun uutukaisimmasta diagnoosistani , jonka onnekseni olen saanut hetkeksi sysätä ajatuksista sivuun (virhe!), sillä olotilani on viime aikoina ollut oikein hyvä. Nyt kuitenkin opin kantapään kautta sen, ettei tätä ongelmaa oikeasti todellakaan voi unohtaa hetkeksikään vaan se tulee muistaa jokapäiväisissä arjen syömisissä, vaikka olo masussa olisikin hyvä.

Viime viikonloppuna tuli syötyä ja juotua paljon kaikenlaista FODMAP-ruokavalion ulkopuolelta - ihan vaan, koska oli oman esikoiseni juhlapäivä. Tämän lisäksi H osti eilen kaupasta taivaallisen hyvää ruisleipää ja myönnän, söin sitä aivan liian monta palaa. Ja sitten se veden juonti, se vaan meinaa multa unohtua. Paineen tunne kyljessä oli ollut jo viikonlopusta asti vahvasti olemassa ja iltaa kohti kipu yltyi. Yöllä pyörin sängyssä kipujen kanssa ja kuuntelin vatsani murinaa.  Hetkellisesti jopa ihan pelotti, sillä kivut yltyivät välillä poikkeuksellisenkin koviksi enkä yhdessä vaiheessa voinut maata vasemmalla kyljellä ollenkaan.

Tätä vaivaa on vähän hankala selittää sanoin, mutta jokainen joka samoista ongelmista kärsii tietää, että se on tosi viheliäinen vaiva kaikinpuolin. Se ohjailee pahimmassa tapauksessa elämää aivan liikaa ja saa hetkellisesti jopa mielen matalaksi. Näin tapahtui mulle tänään kun jouduin toteamaan, että odotettu reissu jää väliin vaikka asiaa kuinka yrittäisi sumplia. Kivut vatsassa ovat kovat ja seuraavaa oiretta tai sen ajankohtaa en pysty ennustamaan.

Tämä on mulle sen verran uusi ongelma, että vaatii vielä totuttelua oppia elämään sen kanssa. Nyt mokasin ja tästä taas opin. Viljatuotteet mun tulee jättää melkeinpä kokonaan pois, eikä siis voileipäkakkuakaan näköjään kannata yhtä lautasellista enempää maistella.Tämä on katastrofaalista, sillä RAKASTAN LEIPÄÄ!

Okei, myönnetään että otsikko tässä postauksessa oli vähän turhan raflaava, mutta tämän ikävän vaivan kanssa joskus vaan tuntuu juurikin tuolta - ettäs kehtaakin mokoma lähteä mun vapaa-aikaani rajoittamaan! ;) Varmasti vapaudun vielä, kunhan opin elämään ja syömään oikein. Kommenttikentässä saakin laittaa hyvät neuvot, reseptit ja ajatukset jakoon, koska tiedän että kohtalotovereita mulle löytyy suomesta paljon. 


6-vuotias

Synttäripäivän huumaa

17.00

Ollappa 6-vuotiaan äiti! Tuntuu hämmentävältä, mutta samalla tosi ihanalta.

Eilisestä päivästä jäi meille kaikille kauniit muistot, ja synttärisankarin juhlat onnistuivat tosi kivasti. Aamulla herätimme Piippiksen onnittelufanfaarin kajauttaen, ja tyttö oli siinä hetkessä luonnollisesti maailman onnellisin! Lauloi mukana itsellensä, ja lopuksi sanoi silmät loistaen "Kiitoos!"

Neitokaisen toiveesta leivoin mutakakun synttäreiden kunniaksi. Poikkeuksellisesti tein myös voileipäkakun lohesta, ja tässä jopa onnistuin mielestäni kohtalaisen hyvin! Kiireessä tehty koristelu huvittaa vieläkin, mutta maku oli oikein passeli. Leipominen on super kivaa, kun sitä saa tehdä rauhassa ja ajan kanssa. Tässä lajissa aionkin kehittyä jatkossa, luovuttaen sille hitusen verran enemmän vapaa-aikaani.


 Kynttilä puhallettiin onnistuneesti ja sankari oli hyvin iloinen saavutuksestansa.



Piippis sai aamulla lahjaksi saippuakuplakoneen, jonka ansiosta vaatteet vaihtuivatkin useaan otteeseen päivän aikana. Lahja oli kuitenkin tosi mieluinen ja siitä riemuittiin vielä illalla kylpyhetkenkin aikana. Meillä vanhemmilla olikin vähän oma lehmä ojassa tämän lahjan suhteen, sillä nyt vapauduttiin puhaltajan roolista - on aika rankka pesti kolmen lapsen kanssa.

Tänään leikit jatkuivat uusien lelujen parissa, ja me saimme puolestamme herätä maanantai-aamuun laulavan Elsa-nuken sulosointujen kaikuessa vuoteemme jalkopäässa. Myös nämä alla näkyvät tramppapallot olivat kova juttu koko kolmikon mielestä.


 Kesän ekat kemut on nyt juhlittu ja seuraavia vietetään sitten taas kuukauden päästä. Nyt jatkamme puolikasta arkiviikkoa normaaliin tyyliimme, vaikkakin huomenna otan pienen happihypyn ja katoan muutamaksi tunniksi Helsinkiin ystäviä tapaamaan.

Onpahan muuten mahtavaa kirjoitella kuulumisia ilta-auringon lämmössä terassilla, lasten pomppiessa tyytyväisenä trampalla! Mulla on nyt poikkeuksellisen suuria vaikeuksia sovittaa tätä blogin kirjoittamista aikatauluihini, ja pohdinkin vakavasti erilaisia vaihtoehtoja tämän suhteen. Punnitsen hyötyjä ja haittoja ja yritän päästä jonkinlaiseen ratkaisuun - tuntuu että olen vähän jumissa nyt. Ehkä huominen availee silmiä. Palaan myöhemmin tähän.

Ihanaa alkuviikkoa kaikille!

Pirpana

Suloisin kesän merkki

14.54

Meidän perheessä vietetään synttäriviikkoa. Sunnuntaina tulee kuluneeksi 6 vuotta siitä, kun esikoiseni syntyi maailmaan - tehden musta sen leijonaemon mikä tänä päivänä olen.  Saapuvan synttärin kunniaksi julkaisen taas vähän kirjan matskua täällä bloginkin puolella. Ihan lyhykäisen, mutta tärkeän muiston.

 
 ”Mä en jaksa enää, mä kuolen tähän paikkaan!”. Näin kaikuu väsynyt ja epätoivoinen huuto Kätilöpiston synnytysosaston käytävällä toukokuisena yönä, kun synnytän esikoistani jo toista vuorokautta. Elämme vuotta 2011.  Epiduraalin voimalla olen hetki sitten saanut tovin hengähtää ja kerätä voimia, mutta siitäkin huolimatta työstän lastani maailmaan tajunnan rajamailla. Ponnistan raivokkaasti kerta toisensa jälkeen ja minusta tuntuu hyvin vahvasti siltä, ettei vauva toimi yhteistyössä kanssani. 


Kätilö hälyttää lääkärin paikalle, sillä vauvan sydänäänet notkahtavat yhtäkkiä huolestuttavan alas. Olen niin uupunut, etten siinä tilanteessa itse jaksa murehtia mahdollista saapuvaa sektiota tai muitakaan toimenpiteitä. Toivon vaan sydämestäni, että tämä koettelemus kääntyisi pian voiton puolelle ja saisimme pienokaisen syliimme. Vaikka olenkin hyvin voimaton, muistan selkeästi sen, kuinka lääkäri pitää imukuppia kädessään ja valmistautuu vauvan ulosauttoon. Kätilö antaa luvan vielä kerran ponnistaa ja hyvä niin, sillä tuolla ponnistuksella vauvan pää syntyy ja imukuppia ei tässä synnytyksessä tarvita.


Hiljaisuus vyöryy synnytys-saliin ja hätäännyn. ”Miksi se ei itke? Onko sillä kaikki hyvin?”. Kätilön kasvoilta paistaa huoli ja siinä hetkessä tiedän, ettei kaikki nyt mennytkään suunnitelmien mukaan. Muutama minuutti vauvan syntymän jälkeen kuulen nuo sanat, jotka eivät unohdu. ”Vauvalla on erityispiirteitä, epäillään mahdollisesti Downin syndroomaa”. Maailmamme mustenee hetkeksi ja Heikiltä lähtee kirjaimellisesti jalat alta.


Kätilö suhtautuu tilanteeseen upeasti. Hän hymyilee ja nostaa vauvan rinnalleni luottavaisin mielin. Vauvani pieni suu hamuilee rintaa määrätietoisesti ja omat ajatukseni ovat hyvin ristiriitaiset. Olen niin kovin pettynyt ja surullinen, mutta samaan aikaan hämmästelen tuota pientä. Hän toimii juuri niin kuin pitääkin ja ensimmäinen imetys jää mieleeni ikimuistoisena sekä kauniina tapahtumana – yllätysdiagnoosista huolimatta. 

Kätilö toivottaa meille paljon onnea ja jättää pienen perheemme nukkumaan synnytyssaliin. Seuraavat päivät, viikot ja kuukaudet elämme uuden opettelulle. Erityislapsen vanhemmuus asettuu pikkuhiljaa meihin kahteen ja antautuminen sille on koko ajan helpompaa. 



6 vuotta on siis kulunut tuosta ylläolevasta, ja syksyllä tuo meidän ensimmäinen maailmanmullistajamme lähtee tarpomaan koulutietä kohti. Hän on kuin kuka tahansa 6-vuotias. Leikkiväinen, nauravainen, itsepäinen, kaikkitietäväinen. Huolehtivainen sekä rakastava isosisko pienemmillensä. Suukottelija ja silittelijä. Tanssii itsensä onnellisesti pyörryksiin, muistaa sanatarkalleen lempparisarjojensa repliikit sekä laulaa Frozenia kylpyammeessa kovaa ja korkealta. Rakastaa mokkapaloja, jäätelöä ja keksejä. Karkkia ei syö. Suklaata senkin edestä. Lemppariruoakseen ilmoittaa päättäväisesti "Chi-i kon caane".

Kun hän näkee kyyneleitä rakkaimpansa poskella niin tulee hän sataprosenttisella varmuudella halaamaan lujasti - tirauttaen myös itse kyyneleen jos toisenkin silkasta myötätunnosta.

 Kaikinpuolin siis ihana neiti, meidän oma mussukka.

<3


 "Piippiksen synttäreistä alkaa aina kesä", sanoi tytön kummitäti mulle eilen puhelimessa. Hassua, sillä meistä on yhteisen elämämme alkutaipaleelta asti tuntunut ihan samalta! Viime vuonna grillattiin juhlavieraille ja nähtäväksi jää, että noudatetaanko tänäkin vuonna tuota hyväksi todettua kaavaa. Etupihan kirsikkapuukin ehtii täyteen kukoistukseensa juuri sopivasti.

Aurinkoista ja lämpöistä viikon alkua kaikille! 

Järvenpää-päivä

Keski-Uudenmaan blogit esittäytyy

13.55

Huomenna lauantaina vietetään Järvenpää-päivää, ja myös meidän uusi Kublo-yhteisömme on tänä vuonna tapahtumassa esillä. Nyt jokaisella bloggaamisesta tai Kublon toiminnasta kiinnostuneella onkin hieno mahdollisuus päästä tutustumaan sekä meihin bloggaajiin, että uuden yhteisömme toimintaan. Lapsille teemme kasvomaalauksia sekä lennokkeja, ja lapsenmieliset saavat vaikkapa kuvauttaa itsensä hassun hauskalla selfie-seinällämme :)  

Huomenna paikanpäällä seuraavat bloggaajat:

Rauharentola - Tuusula: http://rauharentola.casablogit.fi/
PauMau- Pornainen: http://www.paumau.fi/
Kolmas luonto - Tuusula: http://kolmasluonto.blogspot.fi/
Mutsi on MäSä - Tuusula: http://masamutsi.blogspot.fi/
47 palasta - Kerava: http://47palasta.blogspot.fi/
Have an Ice Day - Hyvinkää: http://mankka1717.blogspot.fi/
Muinainen - Tuusula: http://muinainen.fi/
Rouva Sana - Järvenpää: http://www.rouvasana.fi/


" Keski-Uudenmaan blogit eli KUBLO on tammikuussa 2017 perustettu keskiuusmaalaisten sisällöntuottajien oma yhteisö. KUBLO syntyi rakkaudesta sanoihin, kuviin, videoihin ja tarinoiden kertomiseen.

KUBLO kokoaa yhteen keskisellä Uudellamaalla asuvat ja vaikuttavat sisällöntuottajat. Se toimii kahdeksan kunnan alueella. Mukana on Järvenpäässä, Keravalla, Tuusulassa, Nurmijärvellä, Hyvinkäällä, Mäntsälässä ja Pornaisissa asuvia bloggaajia ja tubettajia.

KUBLOn jäsenten sisältöjä seuraa ja lukee reilusti yli 100 000 henkeä paitsi sen omalla toimialueellaan myös ympäri Suomen."

Rupatellaan huomenna lisää! Tervetuloa!

Kublo instagramissa @kubloblogit
  

Suosituimmat

Facebook

Instagram