Isovanhemmat

Lapset ja läheisen syöpä

23.46

"Kaapollakaan ei oo tukkaa eikä sullakaan, mut sä oot silti ihana!",

näin totesi kuopuksemme eilen mummille, kun yhdessä aurinkoista kesäpäivää vietimme. Mummi toipuu hitaasti, mutta  toipuu kyllä hyvin ja olotila kohenee päivittäin. Olemme onnellisia siitä, että mummin kantasoluhoidot on nyt kahlattu läpi ja supernaisemme suoriutui hienosti koettelemuksesta.


Syöpä. Se tavoitti yhtäkkiä yllättäen meidän perheemme joulukuussa 2017, vaikka aina uskoin jotenkin hassulla tavalla olevamme siltä suojassa. Eihän sitä suvussa juurikaan ole - kaikkea muuta senkin edestä. Syöpä on ennakko-odotuksista huolimatta nyt myös mun ja meidän koko suuren jengimme arkipäivää, ja  siksi haluankin myös silloin tällöin kirjoitella mokomasta. Sen vaikutuksesta meidän elämään.

Yksi kolmesta. Hitto soikoon! Se tulee tavalla tai toisella hyvin todennäköisesti koskettamaan meistä jokaista. Se on kamalaa. Se kosketti minua jo ennen äidin diagnoosia kerran aikaisemminkin.

 Tänään haluan kertoa teille siitä, miten lapset kokivat mummin kolmeviikkoisen poissaolon arjen ympyröistä. Mummi kun on papan kanssa yksi rakkaimmista, naapuri ja parhain ystävä. Arjen pelastaja. Mummi oli eristyksessä 3 viikkoa, koska vastustuskyky oli nollissa sytostaattien sekä kantasolujen palautuksen johdosta. Lapset ikävöivät päivittäin, mutta onneksi tavoitimme puhelimella hänet suurimmissa suruissa ja videopuheluitakin soiteltiin. Kiitos whatsapp. 

On ollut hämmentävää huomata, miten kaikki tuo ikävä on kunnolla puhjennut vasta nyt kun mummi on palannut takaisin kotiin.  Ei varmasti ole yllättävää kun kerron, että kaikista rankimmin tämän koki meidän super herkkä erityisneitomme. Piippiksen reaktio tuli pienellä viiveellä. Nyt ei päästä irti mummista. Silittelee alati poskea ja itkee aika-ajoin lohduttomasti. Ei saa tarpeekseen.  Toipilas itsekin liikuttui eilen kyyneliin pienen ihmisen rakkaudenosoitusten lomassa.

Eilen tosiaan lähdimme lasten toivomuksesta mummolaan ja siellä ollessamme huomasin yhtäkkiä, että Piippis nyyhkytteli mummin ja papan sängyllä. Tiedustellessani itkun syytä Piippis kysyi kyynelten seasta: "Missä mummi on?". Mummi oli hetken aikaa takapihalla ja pienen ihmisen hätä kasvoi sfääreihin. Ennen tätä neiti valtasi "pikkumummin" sylin takapihalla ja lauloi itse keksimäänsä laulua Tuu tuu tupakkarullan-sävelellä. "Mummi ooon ihanaaa, mummi oooon ihanaaa, mummiii oooon ihanaaa, muuummi ooon iiihanaa.."

Lapset ovat jotenkin vaan niin  huikeita tällaisen suuren sairauden keskellä. Kertaakaan eivät ole häkeltyneet kaljusta päästä. Ennen sairautta mummilla oli pitkät vaaleat hiukset, mutta niiden katoaminen ei ole hämmentänyt heitä hetkeksikään. No näin rehellisesti sanottuna en kyllä minäkään ole säikähtänyt uutta lookia. Äiti on kaunis, todella.


Tämän sairauden myötä on avautunut myös erityislapsen ja "normilapsen" luonne. Meidän esikoinen ottaa hetkestä kaiken irti ja suukottaa jatkuvasti- ihan koko ajan. Kaksi muuta laukovat kohteliaisuuksia ohimennen ja hyppäävät silloin tällöin kainaloon. Jokainen hetki näiden pienten kanssa on mummille kultaakin kallimpaa ja lääkkeistä parhainta. Jokainen reaktio. Jokainen hellyydenosoitus.

Mä itse joskus ihan häpeän suhtautumistani tähän kaikkeen. Välillä tuntuu etten osaa olla tukena kaikista rakkaimmalleni. Haluaisin aina silloin tällöin pyyhkiä mielestäni koko sairauden. Fuck cancer.



 Ylläoleva kuva on otettu vuosi sitten. Siinä kuvassa on mun rakas äiti ja rakas sisko. Kukapa olisi uskonut mitä tuleva syksy ja talvi tuo - vaan eipä sillä väliä. Kaikesta selvitään ja myeloomalle näytämme närhen munat. Ni!

Kohta juhlitaan. Sen lupaan.

Ajatuksia

Värikkäästä rakkaudesta

9.00


Tutustuin vieraskynän kirjoittajaan Piippiksen myötä. Tämän upean naisen elämää on rikastuttanut erityissisko jo vuosikymmeniä. Ovat yhdessä aivan huikea parivaljakko ja heidän välillä vallitseva mahtava kemia luo toivoa minuun äitinä. Nyt haluan jakaa ensimmäistä kertaa jonkun toisen tekstin mun blogissani. Tässäpä teille tärkeä kirjoitus.

 Kiitos Rea.

"Minä olen biseksuaali.
Entinen avopuolisoni on nainen. Minä en valinnut rakastua häneen, kuten en ole valinnut rakastumista yhteenkään toiseenkaan ihmiseen, jonka kanssa olen seurustellut. Minä vain - rakastuin.
.

Kun ajattelen, millaista elämäni on ollut, en muuttaisi mitään. Ihastuin naiseen ensimmäisen kerran ollessani 20-vuotias. Kerroin asiasta vanhemmilleni puhelimessa. Äitini kysyi, olenko onnellinen. Vastatessani (ensimmäistä kertaa pitkään aikaan aidosti) "olen", kuulin äidin hymyilevän.
- Se on ainoa asia, jolla on väliä, hän sanoi.
Ja niin vanhempani ovat sanoneet siitä lähtien.
.

Minulla on ollut vuosien varrella niin tyttö- kuin poikaystäviäkin. Kaikki heistä ovat olleet yhtä tervetulleita kotiimme. Isäni 50-vuotisjuhlissa isäni esitteli silloisen avovaimoni satapäiselle juhlayleisölle tyttärensä elämänkumppanina ja rakkaana, uutena perheenjäsenenä.
Kuulin tätini kysyvän häneltä jälkeenpäin, mitä isäni olisi tehnyt, jos jollakin hänen lähimmistä, paikalle kutsutuista ystävistään olisi ollut asian kanssa ongelmia. - Sitten hän ei olisi ystäväni. Tyttäreni on mitä on, ja minä olen hänestä suunnattoman ylpeä, kuulin isäni sanovan.

Ystäväni ovat suhtautuneet seksuaaliseen suuntautumiseen samalla tavoin, kun he suhtautuvat kaikkiin asioihin, jotka tekevät minut onnelliseksi, eli iloiten. Tukien ja avoimin sylin. Myös koko suku tietää suuntautumisestani.
.

Kun mietin, kuinka paljon tukea ja rakkautta olen saanut osakseni nuoresta lähtien, minuun sattuu vielä enemmän niiden puolesta, jotka eivät yhtä onnekkaita ole. Jokaisella ihmisellä maan päällä tulisi olla oikeus ja yhteiskunnan tuki rakastua samaa sukupuolta edustavaan henkilöön. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi - ilman pelkoa ja rajoituksia. Kenenkään ei pitäisi tuntea olevansa huonompi tai viallinen - vain siksi, että rakastaa. #pride #lovewins"


Olen kiitollinen että sain jakaa tämän tärkeän tekstin blogissani.
 
Tunnen lukuisia sateenkaariperheitä. Tunnen sateenkaariperheiden lapsia. Rakkaus kuuluu kaikille ja meillä jokaisella on oikeus rakastaa sukupuoleen katsomatta.  Tärkeintä on rakastaa ja saada rakkautta osaksemme.


Minä olen 10 kulunutta vuotta rakastanut miestäni ja tulen rakastamaan todennäköisesti hamaan loppuun asti. Rakastuin persoonaan, en sukupuoleen. Näin on ollu aina. 

Rakkaus on kaunista. Mahtavaa Pride-viikkoa kaikille! 

<3

Tässäpä meidän perheen tämänhetkinen hitti...




Rakkaus on. Todella.


Mietintää

Juhlan jälkeinen alakulo

17.31

Vaikka on ihana kesä, se vuoden paras aika, on pieneen melankoliaan taipuvaisella naisella tapana pulahtaa aika-ajoin hieman syvempiin aallonpohjiin. Onneksi nuo pienet kahlaukset ovat hyvin lyhytkestoisia ja tätä kirjoitellessanikin naurattaa koira, joka sinnikkäästi yrittää tyrkyttää mulle haisevaa ja limaista Ikean pehmopalloa. 

Mutta tosiaan, näin juhlan (juhannus) jälkeen illat usein koettelevat minua. Olen hyvin hyvin tyytyväinen elämääni juuri nyt, mutta läheisten rakkaimmistakin rakkaimpien sairastelut vaikuttavat aika-ajoin myös mun omaan psyykkiseen hyvinvointiin. Se lienee ihan luonnollista ja onneksi melankoliasta huolimatta pyrin yleensä ajattelemaan positiivisesti asioista - se helpottaa suuresti näissä hetkissä. Vaikka pienen pelon kanssa joutuu elämään lähestulkoon koko ajan, siihen tunteeseen oppii ja kasvaa.  Olen karaistunut paljon kahdessakymmenessä vuodessa. 

Myös syksyllä alkava uusi arki saa polvet usein tutisemaan kauhusta. Mitenkähän ihmeessä tulemme selviämään arkiaamuista,kun se jo yhden eskarilaisen kanssa oli vaikeaa?

Jokaisella meistä on omat heikot kohtamme ja tärkeinta kai olisikin löytää keinot niiden ylitse pääsemiselle. Itse käytän näissä hetkissä apunani luontoa ja metsää. Tänäänkin mieli virkistyi huomattavasti kun pakkasin tytöt kaksosrattaisiin, kiinnitin kundille kypärän päähän,istutin pyörän satulaan ja lähdimme yhdessä aurinkoiselle kävelylenkille lähiseudulle. Perhoset lentelivät viereisellä niityllä ja ilma oli kesäisen lämpöinen. Melkeinpä hikinen. W:n kanssa harjoittelimme suojateillä pysähtymistä ja jätkä osaakin jo hienosti!

Toinen toimiva keino on heittää vanhat petivaatteet pesukoneeseen ja pujahtaa illalla nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Tämä toimii mulla aina. Tämän myös tein tänään.

Aampäivällä aloitin myös viikonloppuna juhlittavien synttäreiden järkkäilyt ja kun sain netin kautta tilattua ostokset sunnuntaiksi, keveni olo kummasti. Lauantaina herkut kannetaan puolestani ovelle - siis kuinka näppärää se onkaan?! Tämä on suuri palvelus minulta myös pienille, joiden ei nyt tarvitse lähteä meidän vanhempien kanssa kesäpäivää kaupan käytäville viettämään.



Lomapäivien bonus-piristäjänä toimii nyt myös tuo extempore kasvimaani, joka kasvaa ja vahvistuu päivä päivältä. Seuraamme lasten kanssa tilannetta päivittäin ja muksut saavat hoitaa kesäkurpitsojen sekä herneiden kastelun. Tein huvikseni pienen testin ja heitin siemenet pari viikkoa sitten multaan etupihan kukkapenkkiin. Ja kuinkas kävikään? Siemenet ryhtyivät kasvamaan vihanneksiksi. Olen nyt ehkä vähän hurahtanut, ja ensi kesäksi suunnittelenkin jo kovasti oman kasvihuoneen rakentamista. Tälle kesälle moinen taitaa jo olla myöhäistä? 


Iltaisin yritän suunnata ajatukset vain positiiviseen. Kiitän onnistuneesta kantasoluhoidosta ja mahdollisuudesta siihen. Kiitän isän onnistuineista operaatioista menneiden vuosien ajalta. Kiitän jokaisesta onnellisesta yhteisestä hetkestä rakkaiden läheisten kanssa. Kiitän anteeksipyynnöistä, halauksista ja hymyistä. Naurunräkätyksistä.

Olen kiitollinen siitä että saamme olla lähellä perheidemme jäseniä ja että näemme viikoittain.  Että isovanhemmat ovat lasten elämässä vahvasti läsnä.

Ja vaikka nyt välillä vähän normaalia enemmän huolettaakin niin tiedän, että selviämme tulevista haasteista. Se on selvää.  Selviämme eskarin alusta, selviän opiskeluistani, ekaluokkalaisemme selviää hienosti ja sairaudet selätämme. 

Hirmuisesti onnellisia asioita ympärilläni on. Olen kiitollinen niistä.


Ai niin mainitsinko jo kirjoittamisen? ;) Voi kuinka olo keveni kummasti tämänkin terapeuttisen höpinän vuoksi.

juhannus

Elämäni juhannukset

16.13

Ajattelin keskikesän juhlan myötä palata hetkeksi menneiden vuosien juhannustunnelmiin.
Muistella hieman ja vähän fiilistelläkin.

Lapsuuden juhannuksissa ikimuistoista ja ihanaa oli se, kun pakkasimme perheen kanssa auton täyteen tavaraa ja kurvasimme Mäntyharjulle metsästysmajalle, jota vuokrasimme vuodesta toiseen. Mökki oli todella iso ja usein siellä viihtyivät myös sukulaiset tai tuttavat perheineen. Melkein aina mulla oli joku kaveri seuraa pitämässä ja kesäpäivistä ei aktiviteetteja uupunut. Lahnajärven vesi oli lämmintä ja puhdasta, sauna lähestulkoon koko ajan lämpimänä ja tunnelma mitä ihanin. 

Kun lapsuus taittui nuoruusvuosien puolelle, yhä tärkeämmäksi muuttuivat juhannukset yhdessä ystävien seurassa. Saman jengin kanssa juhlistimme vuodesta toiseen siihen asti, kunnes sitten ensimmäinen ipana syntyi ja elämä luonnollisesti rauhoittui. Piippiksen ensimmäinen juhannus vietettiin silloisen työpaikkani kesämökillä - yhdessä mun sisarusteni sekä heidän perheidensä kanssa. 

Tuon mökkijuhannuksen jälkeen seuraavat 7 keskikesän juhlaa ovatkin olleet hyvin hyvin rauhallisia, ja niitä on vietetty täysin omasta tahdosta tutussa sekä turvallisessa kotiympäristössä. Näiden vuosien aikana olemme kokeneet tämän parhaimmaksi tavaksi nautiskella juhannustunnelmasta. Tiedän että olisin koko ajan sydän syrjällään jos olisimme vaikkapa mökillä veden äärellä, ja tuo murehtiminen satavarmasti pilaisi koko perheen juhlatunnelmat.

Vieläkään en totta vie ole mökkijusseihin valmis! Sori vaan ipanat.


Olen kehitellyt omat traditioni näiden seitsemän vuoden aikana ja yksi niistä on saunan pesu. Siitä alkaa usein minun juhannukseni ja iltaisin onkin suuri nautinto päästä puhtaaseen saunaan perheen kanssa kylpemään. Koivun oksia lähdemme yhdessä keräilemään ja niistä sitten tietenkin väsätään vastat, niin kun nyt suomalaiseen perinteeseen hyvin vahvasti kuuluu. Yksi tärkeimmistä traditioista jää nyt valitettavasti toteuttamatta, kun Varpulan tilalta ei mansikoita saa poimia tänä vuonna. Ehkä käymme poimimassa mansikat jostain toisaalta, tai sitten tyydymme Prisman marjatorin tarjontaan. Mansikoita, kermavaahtoa ja marenkeja on saatava kuitenkin - tässä asiassa ei joustovaraa juurikaan ole.

Hetken suunnittelin että vuokraisin takapihalle paljun, mutta kun lähdin tilannetta netin kautta selvittelemään niin tajusin että olemme pahasti myöhässä. Lähiseudun kylpytynnyrit on jo kaikki tietenkin varattu. Tänään kuitenkin haimme takapihalle Rytin piikkiin ison uima-altaan, joka oli -50% alessa ja huomenna ipanat pääsevät kylpemään - satoi tai paistoi. Ai miksi Rytin piikkiin? No koska jätkä päätti toissapäivänä iltapuhteeksi pistää edellisen lasten uima-altaan päreiksi :)

No mutta, huomenna meidän terassilla raikaa suomi-iskelmä ja olen satavarma, että myös tästä juhlasta tulee kiva. Nyt vielä jännäämme, että saadaanko mummi jo huomiseksi kotiin tuohon naapuriin. On tosi tosi lähellä tuon super naisen kotiutuminen! Ihanaa!



Tämän pienen muistelohetken myötä haluan toivottaa koko perheeni puolesta kaikille lukijoille, ystäville, tutuille sekä tuntemattomille aivan mielettömän ihanaa keskikesän juhlaa! Nautitaan rakkaiden seurasta ja rentoudutaan hyvän ruoan sekä juoman parissa!

Kaunista juhannusta kaikille!

<3


2018

Lempipaidassa

12.24


"Keski-ikä tarkoittaa ihmisen ikäkautta nuoruuden ja vanhuuden välissä". 


Ajatella. Olen saavuttanut elämässäni sen pisteen, että voin kutsua itseäni jo keski-ikääntyväksi naiseksi! Kuluneet 7 vuotta ovat olleet elämässäni kaikista suloisinta aikaa, sillä niiden vuosien aikana olen saanut kasvaa äidiksi. Toki nämä vuodet ovat tuoneet kasvoilleni muutaman ylimääräisen uurteen tai vähintäänkin "naururypyn", mutta jokainen "viiva" (niinkun omat lapset sanoo) on tuon timanttisen jälkikasvun arvoinen. Se on loppupeleissä pieni hinta, kun vaan löytyy oikeanlaista asennetta eikö niin?

Tänään ajattelin jakaa teille hieman ajatuksia omaan ulkonäkööni ja itseeni liittyen.

Koko ikäni olen saanut kuulla näyttäväni ikäistäni nuoremmalta mutta näin keski-iän kynnyksellä nuo kommentit ovat muuttuneet jo pääsääntöisesti ihan positiiviseksi mun korvissani. Teininä luonnollisesti vihasin kun ikääni kyseenalaistettiin ja kyllä se edelleenkin joskus harmittaa kun samaa asiaa hoetaan. "Joo joo tiedän jo.." Runkoni on 156 cm:n pituinen. Jalkani on kokoa 35. En saa luovuttaa verta, koska olen liian kevyt. Olen siis kaikinpuolin aikamoinen sintti, vaikkakaan mikään laiheliini en missän nimessä ole eikä vatsani ole litteää nähnytkään.

Mitä siis keski-ikääntyvä Agu sanoisi 18-vuotiaalle itselleen? 

"Älä turhaan hukkaa energiaasi siihen, että olet epävarma itsestäsi tai ulkonäöstäsi. Tulet löytämään miehen, joka pitää pientä kokoasi vahvuutena ja yhteisten vuosien aikana tulet itsekin valjastamaan tuon lyhyen runkosi vain sekä ainoastaan positiiviseksi seikaksi. Usko tai älä, korkkarit vaihtuvat vielä Converseihin ja kesät tepsuttelet miellyttävästi ballerinat jalassa.  Vielä tulee se päivä, kun huomaat löytäneesi itsevarmuuden ja se tekee elämästäsi asteen verran helpompaa. Tulee se päivä kun et pilaa parisuhdettasi turhanpäiväisellä mustasukkaisuudella vaan uskot ja luotat olevasi tarpeeksi hyvä ja kaunis rakkaimmallesi.

Ja hei sinä nuori Agu, jonain päivänä sinä istahdat kuvaajan eteen orastavine uurteinesi ja julkaiset nuo kuvat tuhansille lukijoille vapaaehtoisesti - usko tai älä. Kollageeni hupenee mutta asenteesi vahvistuu."



Astuin tosiaan muutama viikko sitten isosti mukavuusalueeni ulkopuolelle ja istahdin valokuvaajan kameran eteen. Tarja Sirkiä työstää kuvasarjaa keski-iän kynnyksellä olevista naisista ja näissä kuvissa ei tosiaan liiaksi ole photoshoppia käytetty. Siihen nähden että en todellakaan tunne oloani miellyttäväksi kuvattavana ollessani, nämä kaksi kuvaa ovat mielestäni ihan julkaisukelpoisia.

Nyt minä todella vasta ymmärrän mitä tarkoitetaan voimaannuttavalla kuvalla. On hyvin vapauttavaa nähdä itsensä toisen ihmisen näkökulmasta, luonnollisena ja ilman turhanpäiväisiä filttereitä tai kuvanmuokkauksia. Näiden kuvien myötä kehittelinkin itselleni haasteen, jota aion jatkossa noudattaa sinnikkäästi. Tulen julkaisemaan blogissani vähintään kerran kuukaudessa kuvan itsestäni mahdollisimman luonnollisessa lookissa - ilman filttereitä. Tämä ihan vain itselleni, sillä haluan vielä joskus oppia olemaan oikeasti luonteva kameran edessä.

Mutta mitä siis ajattelen ikääntymisestä? Ikääntymisessä on rutkasti hyviä sekä kauniita puolia. En osaa pelätä sitä nyt. Onni ei ole uurteista kiinni. Onni tulee kaikesta siitä, mitä olet elämässäsi saavuttanut ja siitä oletko tyytyväinen omiin suorituksiisi. Onni syntyy läheisten ja rakkaiden läsnäolosta. Onni kumpuaa sisäpuolelta.

 Haluan esimerkkinä nyt kertoa maanantain Power Parkin reissusta sen, että vaikka ympärillämme pyöri koko ajan super upeita ja nuoria pitkiä missikandidaatteja niin yllätyin päivän päätteeksi siitä, miten sujut olin tuon asian ja itseni kanssa. En kokenut oloani epämiellyttäväksi niin kuin ehkä olisi voinut tapahtua 20-vuotiaalle Agulle. Kuluneet 10 vuotta on totta vie tuonut mulle roppakaupalla itsevarmuutta ja se tuntuu järkyttävän hyvältä tajuta nyt. Olen myös kiitollinen ihanalle siipalle, joka varmasti on omalta osaltaan vahvistanut näitä tuntemuksia minussa. Kiitos siis rakas H, että olet ollut mukana tässä tärkeässä kasvuprosessissani. 

Haluan tähän loppuun esittää kainon pyynnön kaikille ihanille naisille: Ei tuijotella niitä numeroita liiaksi! Olemme kaikki upeita juuri tänään.


Huvipuisto

Kaukojunalla kohti Härmää kolmen ipanan kanssa

15.58

04:00. Herätyskello soi ja väsyttäisi suunnattomasti. Kulunut yö on hurahtanut sängyssä pyörien ja kahden pienen monotuksia vastaanottaen. Turha valittaa, itsepähän kärsin kun ei luonne anna periksi ipanoiden sänkyyn takaisin kiikuttamiselle. 

Vaikka väsyttää, pomppaan sängystä ylös ripeästi. Pakkaan viimeiset tavarat valmiiksi, taivutan ripset ja sipaisen vielä pikkuisen ripsiväriä. Myös mustat silmänaluset peitän.

H avaa verhot makuuhuoneista ja annamme nousevan kesäauringon tehdä tehtävänsä. Suunnitelma toimii täydellisesti ja pian ensimmäinen jo raottelee silmiänsä. Mainitsen pari kertaa Power parkin ja seuraava kömpii hiukset takussa olohuoneeseen. Poikaa nukuttaa, mutta lopulta makuuhuoneesta kuuluu kuitenkin vaimea "Huomenta"

Hetken ihastelemme suloista siiltä, joka kiertää taloamme ympäri hyvin tarkkaavaisena ja määrätietoisena. Pienen tuhisijan kadotessa etupihan pensaan uumeniin jatkamme aamutoimia rivakasti.

Kello on 05:00.

Aamupalat olen tehnyt valmiiksi jo edellisenä iltana ja tarkoitus olisi nautiskella eväsleivät junassa - nyt ristinkin siis vain käteni, että ehdimme ajoissa.

Lapsille lennossa illalla valkatut vaatteet päälle ja menoksi! Isi kurvaa auton Tikkurilan asemalle ja onneksemme parkkipaikka löytyy helposti. Tajuamme, että emme ole pakanneet itsellemme juomista mukaan ja juoksemme lähimpään K-kauppaan. Ostamme vettä ja kokista. Ai niin ja kasvopyyhkeitä (kaikista tärkein meinasi unohtua)!

Opastetaulu näyttää, että junamme lähtee raiteelta numero 2 vartin päästä. 
Hyvin ehdittiin, hyvä me!


Junaa odotellessa jännittää. Ohi vilisevät kaukojunat vähän pelottavatkin ja jokaisen kolmen pienet kädet nousevat korville blokkaamaan metelin hetkellisesti. "Hui, pelottaa"-huutaa esikoinen.

Lopulta oma vuoromme saapuu ja paikkamme sijaitsee vaunussa numero 1. Huomaamme olevamme junan väärässä päässä. Ei-niinkään-loogisesti vaunu numero 1 onkin se viimeisin vaunu. Onneksi hyväntuulinen konnari opastaa meidät hyppäämään junaan ja näyttää oikean paikan. Lapset saavat omat muumiliputkin. 

En tiedä yhtään minkälainen porukka meitä odottaa, mutta pian tilanne selviää aikamoisena yllärinä. Missikandidaatteja, mediaväkeä, tangokuningas ja muutama tuttu blogikolleega perheineen. Tästä taitaakin tulla mielenkiintoinen reissu! 

Hiki valuu äidin otsasta, mutta tärkein etappi on kuitenkin saavutettu - ehdimme ajoissa junaan ja odotettu ensimmäinen pitkä junamatka voi alkaa! Missiväen seurassa tunnen oloni vähän rähjäiseksi kera punaisine poskineni ja hiirenharmaan juurikasvuni, mutta onneksi ipanat ovat mukana. "Kyllä nää ihmiset ymmärtää", ajattelen.  Päätän salaa kuitenkin suunnata veljeni luokse hiustenlaittoon ennen juhannusta.


Paikkamme sijaitsevat selkä menosuuntaan päin. Voin herkästi pahoin (jopa junassa), mutta ilokseni tämä matka ei saa aikaan vatsassa vellomisia. Leikkivaunussa muksut viihtyvät, bongaan peuran radanvarresta ja fiilis on kaikinpuolin kiva.

  Aurinko porottaa junan yläkertaan mutta onneksi olo ei käy liian tukalaksi kuitenkaan. Päivä valkenee ja siitä on tulossa kiva - samalla kuitenkin myös piiiitkä.


Kolmetuntinen hurahtaa jotenkin ihan super nopsaa ja pian tuttu aakeelaakee hivelee silmää. Olemme saapuneet rakkaisiin, niin rakkaisiin maisemiin Pohjanmaalle.  

"Seuraavaksi Lapua". 

 Äidin ja isän vihkikirkko näkyy kauniina kaukaisuudessa ja tuo mieleen lapsuuden kesät toisessa mummolassa. Kauhavan kohdalla sydäntä puristaa. "Rakas mummo, olen niin lähellä sinua nyt", ajattelen. Hetkeksi vaivun syviin mietteisiin mutta pian pienin palauttaa minut takaisin tähän hetkeen. Nyt mennään pitämään hauskaa ja ikävöidään sitten joskus toiste.
 
Juna pysähtyy Härmässä ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja ryntäämme vauhdilla ulos - viimeisenä tietenkin. Bussin etuosasta löytyy sopivasti neljä paikkaa ja mahdumme vielä istumaan. Ihmiset ovat kohteliaita. Seisovat käytävällä ja päästävät meidät vapaille paikoille. Olen tässä hetkessä suunnattoman kiitollinen juurikin tästä matkaseurasta.


Power park putkahtaa kuin tyhjästä jylhänä eteemme. Wau mikä näky keskellä hyvin perinteistä Suomi-maisemaa, peltojen ja navettojen keskellä. Aamukahvit hörpätään Park Hotelin ravintolassa ja aamupala maistuu hyvältä. Tässä vaiheessa lapset ovat jo niin into piukeena, että ajan kanssa tuota aamupalaa ei kuitenkaan päästä nautiskelemaan. Nyt mennään eikä meinata!


Onnellinen kikatus raikaa karuselleissa kun ipanat nautiskelevat hetkestä (lopussa lisää näitä tunnelmia videon muodossa). Muutaman tunnin hurvittelun jälkeen lähdemme syömään lounasta hotellille ja tytöt sammuvat kirjaimellisesti pöytään (toinen vieläpä ruoka suussa). Kaikki päivän aikana tapahtunut sekä tietysti aikainen herääminen tekee näemmä siis tehtävänsä. 

Jossain vaiheessa kolleegani Anette tulee kysymään mun oikeaa nimeä. Kertoo samaan hengenvetoon että mua juuri kuulutettiin huvipuiston puolella! Lasken lapset. "1,2 ja 3 - kaikki tallella!" Kännykkä on nenäni edessä, mitä ihmettä siis?! Puhelimen näytöllä vilkkuu 3 vastaamatonta puhelua. Soitan numeroon ja kummisetäni vastaa siihen. Olivat nähneet facebookista että perheemme on saapunut hurvittelemaan ja koska emme ole häidemme jälkeen tavanneet, päättivät lähteä Seinäjoelta meitä moikkaamaan!

Aivan ihana kohtaaminen oli tuo ja siitä jäi tosi lämpimät muistot koko meidän perheelle!


Lounaan jälkeen jokaisen silmä luppaa. Vielä muutama tunti jäljellä ennen kotiinpaluuta eli nyt muuten hurvitellaan vaikka pää kainalossa! Tapaamme Röllin sekä kumppanit ja tytöt pääsevät lempparipuuhiinsa - halaushommiin siis. Karusellit pyörittää pikkuväkeä jälleen ja äiti hytisee Härmän kesätuulessa.

Aika kuluu nopeasti ja pian jo istummekin Helsinkiin vievässä junassa. Pienin ei meinaa millään malttaa viimeistä tuntia ja joudun siinä hieman ääntänikin jo korottamaan. Olen niin väsynyt että en aikoihin tällaista olotilaa muista kokeneeni. Haaveilen siitä hetkestä, että saan vetää peiton korviini ja sulkea silmät rankan päivän päätteeksi. Ilokseni se hetki ei ole enää kuitenkaan kuin muutaman kymmenen kilometrin päässä.

Yritän nukuttaa tyttöjä kainalooni jotta saisin itsekin silmäni toviksi ummistettua, mutta tämä alla oleva instakuva tiivistää tuon hetken tunnelman:



Junassa Piippis esittää Frozen-repertuaarinsa kanssamatkustajille ja ihmisiä naurattaa kovasti. Konnari silittää tytön päätä ohi kulkiessaan ja hymyilee kauniisti. Lähtiessämme iäkäs rouva huikkaa minulle: "Reippaat lapset!". Ja kun ohitamme 2 teinityttöä, toinen tytöistä katsoo Piippistä, sitten ystäväänsä ja toteaa : "Suloinen"

Olen aivan suunnattoman liikuttunut. Ylpeä mun jengistäni.

Kotimatkalla pienimmän pissahätä vie voiton ja isi heittää perheensä kotiin ennen karvakaverin noutoa hoitopaikasta. Rytin lisäksi H tuo mukanansa hamppariateriat, ja pienet suihkunpuhtoiset ipanat saavat nautiskella poikkeuksellisen herkullisen iltapalan ikimuistoisen päivän päätteeksi. Kohta sitten lastenhuoneesta kuuluukin jo tasaisen suloinen tuhina ja myös vanhemmat uinahtavat väsyneinä mutta onnellisina.

Kiitos ihana Mari että tarjosit meille tämän mahdollisuuden ja kiitos myös kaikille kanssareissaajille (jos satutte blogiini törmäämään). Junalla on hauska matkustaa ja kaikille Power parkiin matkustaville suosittelen kyllä tätä vaihtoehtoa lämpimästi. Todella helppoa ja vaivatonta.

Tässäpä vielä fiilikset videon muodossa. Kuva on vähän huonolaatuista mutta video kannattaa katsoa vaikka kännykällä.

Lapset nauroivat pissit housussa kun näkivät tämän klipin ensimmäisen kerran.






bloggaaminen

Maitokahvimedian juhlahumussa

16.54


 Viikko sitten lauantaina vietimme Maitokahvimedian 1-vee synttäreitä meidän puutarhassa ja olen vieläkin aivan onnessani siitä, kuinka upean illan onnistuimme ihanaisten kolleegoiden kanssa taasen järkkäämään! Kiitos rakkaat armaat!

Niin kuin aikaisemminkin, myös näissä kemuissa oli mukana meille entuudestaan tuntemattomia (ja tuttujakin) MKM-seuraajia. Ihan mahtavaa porukkaa saatiin taas juhliin mukaan ja oli tosi kiva tutustua jokaiseen arvonnan kautta kutsun saaneeseen. Eräs juhlavieraista kertoi minulle edesmenneestä siskostaan, jolla oli myös ds. Hän sanoi kaipaavansa sisartaan valtavasti ja lopuksi totesti mulle: "Varmaan tiedättekin, että te olette saaneet lottovoiton". 

 Nämä on niitä kohtaamisia, joita minä en äitinä koskaan tule unohtamaan.


Lämmin kiitos sponsoreillemme siitä, että saimme myös antaa kutsuvieraille kotiinviemisiä Globe hope-kangaskassillissen verran. Illan yhteistyökumppanit muutenkin mahdollistivat näiden kesäkemujen täydellisen onnistumisen - tarjoilut olivat erittäin maistuvat!

Tilasin pari päivää aikaisemmin Kauppahalli24-palvelun kautta salaattibuffa-ainekset ym. herkut pöytään ja lauantaina puoliltapäivin 6 kassillista herkkuja toimitettiin meidän kotiovelle. Todella näppärää ja vaivatonta! Meidän perhe jäikin nyt satavarmasti tämän palvelun käyttäjäksi.


Illan aikana maistelimme tuusulalaisen pienpanimo Maku brewingin oluita ja nautiskelimme Yalumba viinejä, joita oli tarjolla neljän eri rypälelajikkeen verran. Alkoholittomina vaihtoehtoina tarjoilimme Raikastamon greippi- sekä omenaluomumehuja.



Ja niin kuin aina, myös näissä kemuissa juotavat tarjoiltiin jo tutuiksi tulleista supersöpöistä kahvikupeista, jotka jäivätkin nyt mulle hoitoon. Asettelin ihanuudet keittiön hyllylle näkyvälle paikalle - ovat niin kauniita katsella.


Goodie bägeihin sujautimme mm. nämä Bette Boksit. Tässäpä vähän sisältöä nähtäväksi.


Myös näitä suloisia Hiilit-kortteja löytyi lahjusten seasta. Näistähän voi tehdä vaikka kauniin taulun hyvin pienellä vaivannäöllä. Piippis muuten lahjoitti eskarin opelle sekä avustajille Hiilit-avaimenperät ja magneetit kesäloman alkaessa, kiitokseksi hyvästä hoidosta.


Tähän väliin haluankin muuten nyt vinkata että jos tuo ylläoleva lahjakassin sisältö silmää hivelee, niin kannattaa pikapikaa kiiruhtaa Maitokahvimedian instagramiin ja käydä osallistumassa kilpailuun, jossa voi voittaa itselleen yhden ylimääräiseksi jääneen kassin. Aikaa on huomiseen iltaan asti.

 Onnea osallistuneille!


Ja tässäpä viisi kuudesta tiimiläisestä. Jos joku ei vielä tiedä, niin tosiaan minun lisäksi Maitokahvimedialla bloggaa tällä hetkellä:


Hieno porukka, sanon!


Hurlumhei-blogin takana kirjoitteleva Saara taikoi ihastuttavia glitter-meikkejä vieraille näillä Glitternistin kimalteilla. Jokainen vieras sai myös omaa glitteriä kotiinviemisiksi ja itse olenkin jo  lukuisia tatskoja taiteillut. Pienin on niistä kovasti innoissaan!


Saimme koristeltua puutarhan tosi nätiksi ja kivan illan kruunasi H:n velipojan Antin live-musisointi, josta laitankin tähän alle pienen maistiaisen. Suosittelen lämpimästi visiittiä nettisivuille (linkki löytyy postauksen lopusta) ja jos vaan ikuna tarvetta trubaduurille tulee, kannattaa vakavasti harkita Antin buukkaamista. Kertaakaan ei ole pettymystä tuottanut ja hoitihan tuo meidän häämusapuolenkin aikanaan upeasti. 




Karkkibuffa oli täydellinen! Myös lapsivieraat sen ääressä viihtyivät.



Juhlakoira Rytikin viihtyi koko kemujen ajan takapihalla vieraiden parissa, ja kovasti jätkän iso koko ihastutti juhlakansaa. Olipahan muuten väsynyt poitsu iltasella, kun viimeiset vieraat olivat lähteneet!

Kuva: Metsäemo




 Kiitos otosten lainaamisesta Saara ja Mira-Marie! Itsehän en taaskaan muistanut kuvia juurikaan räpsiä, sillä "emännöiminen" haukkasi suurimman osan huomiostani. Onneksi meidän yhteisössä monet asiat ovat yhteisiä ja kuvien lainaaminen on tosi ok. 

Kiitos kaikille juhliimme osallistuneille sekä yhteistyökumppaneille. Kiitos Maitokahvimedian naikkoset ja siipat, että olette.

Tässäpä vielä juhliemme sponsorit aakkosjärjestyksessä:


Aktiviteetit

Erityisen ihanaa kesäpäivän viettoa Puuhamaassa

20.37


 

Juhlan jälkeen on melkeinpä täydellistä istahtaa omalle terassisohvalle tietokoneen kanssa ja palata muistelemaan kuluneen viikon huippuhetkiä! Niitä hetkiä tulee tipahtelemaan tänne blogiin seuraavan viikon aikana tasaisin väliajoin.


Aloittakaamme siis Puuhamaa-päivästä, jota vietimme perjantaina muiden erityislapsiperheiden kanssa. Onneksi tälle reissulle tuli lähdettyä, sillä se oli ikimuistoinen ipanoille ja muutenkin tosi viihdyttävä koko perheelle - jopa me vanhemmat intouduimme lukuisia kertoja hyppimään ja pomppimaan lasten kanssa! Piippis tapasi rakkaan eskarikaverinsa portilla, mutta harmiksemme olivat lähdössä juuri kotiin. Onneksi pääsivät kuitenkin moikkaamaan toisiansa pikaisesti ja kaverin tapaamista muisteltiinkin jälkikäteen useaan otteeseen. 

  Tämä erityislasten päivä oli kyllä ihan mahtava juttu ja monelle perheelle varmasti kultaakin kalliimpi.  Haluankin sydämestäni kiittää Puuhamaan väkeä tuon tärkeän tapahtuman järkkäämisestä.


Olen itse käynyt kerran aikaisemmin vanhempieni kanssa Tervakosken Puuhamaassa ja ikää mulla oli silloin 7-8 vuotta (?) - en siis muistanut juurikaan että minkälaisesta paikasta on kyse. Onneksi nykyään kaiken voi vaklata etukäteen youtubesta ja niin myös mekin teimme. Silti yllätys oli kovasti positiivinen.

Päivä oli vähän viileä (ja 3/5 perheenjäsenistä nuhaisia), joten jätettiin suosiolla uikkarit kotiin ja luotettiin siihen, että Puuhamaalla on tarjota riittävästi myös muita virikkeitä meidän jengille. Ja olihan sillä. Olen usein harmitellut sitä, että näille meidän ikäluokan pikkutyypeille on huvipuistoissa usein aika vähän sopivia laitteita. Perjantaina sitä ongelmaa ei ollut ja kerrankin meidän lapset pääsivät ihan jokaiseen haluamaansa härveliin.



Puuhamaassa erityisen kivaa on se, että siellä on tosi paljon toiminnallisia juttuja. Meidänkin lapset intoutuivat kiipeilemään, hyppimään ja pomppimaan jos jonkinlaisissa rakennelmissa. Välillä äitiä ihan hirvitti mutta hienostihan nuo selviytyivät kuitenkin! En tykkää käydä lasten kanssa puistoissa, sillä nykyään rakennetaan mun mielestä tosi pelottavia liukumäkiä ja kiipeilyjuttuja. Tippumisen vaara on usein tosi suuri ja vaikka lapsi olisi kuinka taitava liikkuja, niin aina on mahdollisuus kompastumiselle tai muulle. Siispä iso bonus Puuhamaalle siitä, että tällaisia moderneja kauhurakennelmia ei paikanpäällä nähty. Turvallisuus on otettu hienosti huomioon.

Kun perheessä on erityislapsi ja lapsen motoriikka kaipaisi mahdollisimman paljon toiminnallisia huvituksia, voin lämpimästi suositella Puuhamaata kesäpäivän aktiviteetiksi. Kivaa oli myös se, että juuri mihinkään ei tarvinut jonotella. Tarjolla on niin paljon kaikkea kivaa, että aina on vapaata tilaa jossain. 



Käytiin myös syömässä ravintolassa ja etukäteen vähän jänskäsin, että löytyykö tuolle meidän ronkkelieskarilaiselle mitään buffasta. Tarjolla oli jos jonkinlaista ja kaikille ipanoille löytyikin onneksemme jotain herkuteltavaa. Piippis söi ranskalaisia ja lihapullia, W pizzaa ja lihapullia (?) ja PikkuH ranskalaisia, nakkeja ja lihapullia. Ja taas jaksoi pomppia!


Pehmis on aina bonus kesäpäivässä. Näin myös Puuhiksen reissulla. Onneksi olin varustautunut kunnolla ja reissukassista löytyi paketillinen kasvopyyhkeitä. Kuluneet vuodet ovat koulineet äitiä ja jotain olen ilmeisesti oppinut.



Piippiksen elämässä suuren suuri bonus on myös se, jos pääsee halittelemaan isoa nallea..tai muumia..hemulia.. ehkä jättirapua?  Iloksemme Puuhamaassa on nallukka päivittäin tavattavissa ja  neitokaisen suuri toive toteutui.

 Nää on oikeasti tosi tärkeitä hetkiä.
 


Pienin neitokaisistamme ylipuhui äidinkin maailmanpyörään ja alla olevasta videosta (kiitos H se on super kiva!) voikin huomata, kuinka paljon äiti sitten lopulta nautti keikkuvasta kyydistä. Tuossa klipissä näkyy fobia, josta mä en tule koskaan pääsemään eroon. Olen tosi paljon haastanut itseäni ja yrittänyt tsempata, mutta jokaikinen kerta jalat menee veteläksi ja kylmä hiki nousee otsalle, kun jalat irtoavat maan pinnasta. 

Onneksi en saanut kauhuani tartutettua lapsiin. W:n hymy alkoi hieman hyytyä kun aisti äitinsä ahdistuksen mutta juteltiin asiasta jälkeen päin ja uskonpa, ettei pahempia traumoja episodista jäänyt. Jatkossa isi saa hoitaa nää hommat. Mä en ees yritä. 

Siispä, nevö again. Vaikka olis kuinka hieno maailmanpyörä!


Kun sisko ei jaksa kävellä, siskoa vedetään kärryssä. 

Maailman ihanimmat!


Jos olet joskus käynyt Tervakoskella niin tiedät, että kyseessä on aika sympaattinen paikkakunta. Ennen lähtöä käytiin vielä ihastelemassa järveä, joka on tietenkin aina hyvin taianomainen näky. H räpsäisi tämän rakkauskuvan meistä muistoksi. 
 

  
Mun tyypit ja tämä ihana kesä. Olen onnekas.

Tässäpä vielä video, josta tuli tosi kiva mun mielestä. Sen myötä ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

<3







Suosituimmat

Facebook