Yleinen

Lauantaiaamut

19.46



Nukuin viimeyönä kokonaisen yön kertaakaan heräämättä. Koko perhe nukkui. Ensimmäinen lapsi heräsi klo 8:45, ja kömpi hyvin nopeasti oman peittonsa alta vanhempiensa keskelle. Tasaiseen tahtiin porukka makuuhuoneessamme lisääntyi, ja loppujenlopuksi vuoteen valtasi myös koira. Poikkeusluvalla.

Mä niin elän näille rauhallisille viikonlopun aamuille. Aurinko paistoi tänään makuuhuoneen ikkunasta sisään, ja olotila oli muutenkin kuin uudestisyntyneellä.

Olen levännyt.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

video

Videoterkut

20.44

IMG_7200 1

Vähän kuulumisia.

Tänään on ollut huomattavasti leppoisampaa kuin eilen, ja olenkin hyvin iloinen saadessani kertoa tämän teille myös! Instaseuraajille nämä videot ovatkin jo tuttua huttua, mutta päätin tänne bloginkin puolelle vielä laittaa elävänkuvan muodossa, että mitä ollaan tänään yhdessä puuhasteltu ja miten päivä on saatu kulumaan (sori klippien huono kännykkälaatu).

Tänään ollaan harjoiteltu esimerkiksi yhteisiä kotitöitä. Kahdesta vanhimmasta on jo ihan avuksi näissä helpoissa hommissa, ja pieninkin pysyi kiltisti kodinhoitohuoneessa toimituksen ajan. Hyvä tää tiimi on!


Ja sitten me tehtiin hyppytreenejä olohuoneessa.


Piippis on muutaman viikon sisään oppinut hyppäämään säkkituolille ilman toisen ihmisen tukea,  ja tää on ihan oikeasti tosi kova juttu! Uskallus sekä voima jaloissa on lisääntynyt merkittävästi. Ensikesänä varmaan jo hypitään itse trampoliinissakin, eikä vaan luoteta pikkuveljen pomppuvoimaan. Juuri näitä juttuja on nyt treenailtu fyssarin kanssa, ja harjoittelu on tuottanut tulosta. Hyvin iloista!

Näiden juttujen lisäksi varattiin hammastarkastukset koko jengille, meidät vanhemmat mukaanlukien. Olen vähän kauhuissani, sillä omaan alaleukaan pukkaa tällähetkellä verenmakuista viisaudenhammasta, ja yksi paikkakin  varmaan pitäisi vaihtaa. Poden parantumatonta hammaslääkäripelkoa, ja tilannetta ei auta se, että vuosia kestänyt työsuhde-etu ihanan hammaslekurini kanssa päättyi juuri. Nyt täytyy vaan olla urhea ja näyttää lapsille hienoa esimerkkiä. Selviän kyllä,

Huomenna on perjantai jee! Kipaisen kampaajalla ja saas nähdä, että minkälainen lopputulos huomenna peilistä paljastuu.

PikkuW haluaisi äidille siniset hiukset. Ehkä tälläkertaa ei, kun maanantaina saatan hyvässä lykyssä vilahtaa televisionkin puolella ;)

Yleinen

Uuvuttava keskiviikko

18.42

Kerronpas teille hieman päivästäni, ja puran samalla tuntojani siihen liittyen. Kuluneen viikon aikana ovat lapset heräilleet aamulla jo kuudelta (eilen jopa ennen kuutta) , ja yrityksistäni huolimatta en ole saanut heitä sitten enää nukahtamaan uudestaan. Ei tästä kauaa ole, kun onnistuin siinä useinkin. En tiedä vaikuttaako isin töihinlähtö (kuuden jälkeen) tähän aamukukkumiseen, mutta jokin on nyt laukaissut moisen toiminnan ja ottaa näköjään aikansa, että pääsen itse mukaan lasten rytmiin. Unosille nukahtaminen on siis meillä nykyään pala kakkua, mutta päivät ovat vastaavasti sitten pidentyneet. Valitettavasti yrityksistä huolimatta en saa itse vielä kasilta illalla unenpäästä kiinni, vaikka tässätilanteessa se olisi kaikista parasta mullekin.




Meillä nämä tyypit eivät nuku läheskään jokapäivä enää päiväunia, ja nyt musta on alkanut tuntumaan siltä, että tuo ehtiväinen kuopus meinaa saada äiskän loppupäivästä vähän uupumaan. Tai ei meinaa, vaan saakin. Eikä aina niin vähääkään. Vaikka uloslähtö tällä kokoonpanolla on jo itsessään aika rankka koitos, se ei ole mitään verrattuna siihen, että tällähetkellä viettäisi lasten kanssa pelkästään sisätiloissa tuon 9 tuntia, jonka isi on töissä. Siksi siis tänäänkin jaksoin pukea pikkutyypit, ja kiikuttaa heidät pihalle leikkimään. Noin 40 minuuttia jaksoi tuo pienin siellä touhuta, ja sitten nälkä patistikin meidät takaisin "neljän seinän sisälle". No saatiinpahan ainakin punaiset posket, ja kaksi vanhinta lapsukaista kovin iloisiksi taasen.

Tästä taisi tulla nyt vähän valituspostaus, mutta suon kyllä mielelläni tänne blogiini tilaa sellaisille myös sillointällöin. Olen tällähetkellä vaan väsynyt, ja kirjoittaminen auttaa näissä(kin) hetkissä paljon. Ensimmäisen kerran äitiyteni aikana mulla on sellainen fiilis, että joudun ihan kirjaimellisesti pitämään mun lastani hengissä ja välillä se on aika pelottavakin tunne. Miten se voikaan keksiä ihan täällä kotoseininenkin sisäpuolella niin paljon kokoajan uutta ja mielenkiintoista (sekä vaarallistakin) puuhaa?! Ristiriitainen olo, koska tavallaan sehän on valtavan hienokin piirre lapsessa! Ja kuinka suloinen tuo neiti onkaan muuten?! Hymyileväinen, laulavainen, ulospäinsuuntautunut ja ihana tyttö, mutta niin mahdottoman ehtiväinen. Ensimmäinen laatuaan meidän perheessä, ja siksi koen tämän näin vahvasti. Tilanne on nyt hankalampi kuin koskaan, sillä PikkuH liikkuu jo sujuvasti ja on aikas välkky oivaltamaan asioita.

Tuo mainitsemani väsymys sai tänään aikaan huonon omantunnon äidissä, joka iltapäivällä vähän korotti ääntään lapsillensa ja laski minuutteja siihen, että isi tulee töistä kotiin. Mitäpä sitä tosiasioita kieltämäänkään. Tänään isi näinollen löysi saunasta niiskuttelevan (riittämättömyyden tunne otti ylivallan tunteista) äidin, ja vähän hämmentyneen pikkutytön. Olin juuri ennen isin tuloa kiikuttanut neitokaisen kylpyammeeseen pesulle, sillä yllätin hänet leikkimästä vessaharjalla käytävällämme. Hyi. Koska vessaharja(ja siitä tippuva vesi) on mielestäni yksi ällöttävimmistä asioista meidän kotona, sain pienimuotoisen sätkyn. Nyt jo vähän naurattaakin.

Joskus tuntuu vaan siltä, että iltapäivällä väkisinkin oma keskittyminen alkaa herpaantumaan ja sitten tälläisia pieniä, mutta rasittavia juttuja tapahtuu paljon enemmän kuin vaikkapa aamupäivällä. Tyttö on oppinut avaamaan ovia ihan muutaman päivän aikana, ja nyt ostoslistaan kirjattiinkin "ovihakaset saunalle". Ja vessaan. Ja sinne vaatehuoneeseen. Josko niistä löytyisi edes pieni apu tilanteeseen.

Positiivista tässä kaikessa on se, että tyttö alkaa jo vähän ymmärtämään komentamisen päälle, ja tänäänkin selvästi vessaharjaepisodin jälkeen hän vielä pitkään sovitteli mun kanssani. Pidin häntä sylissäni, ja siihenhän se sitten nukahti ihanasti korva äidin sydäntä vasten. Voin kertoa, että se sydän jumpsuttaa kaikesta hulinasta huolimatta hyvin vahvasti hänelle, ja tuossa hetkessä koko turhautunut iltapäivä oli kuitattu ja mielipaha kadonnut. Kummaltakin.

Äitiys. Ei todellakaan niitä maailman helpoimpia asioita, sanon.

H toi juuri mun nenän eteen itse värkkäämänsä hodarin ja lasin zeroa. Kaikki hyvin. Tää nyt oli vaan tällainen päivä, ja onneksemme torstai on toivoa täynnä!

;)

Yleinen

Lumitöissä

12.11



Kesäsuunnitelmista talvipuuhasteluihin! Räpsin eilen kolauksen ohella muutaman kuvan lumileikeistä omalla etupihallamme. Kyllä se niin vaan on, että näiden ipanoiden kautta pääsee elämään ihan uudellatavalla myös sitä omaa lapsuuttansa uudestaan. On ilo ja onni seurata tätä riemua vierestä.






Piippis on aina ollut talvisin ulkona vähän flegmaattinen. Toppavaatteet hankaloittavat liikkumista sen verran, että neiti heittäytyy herkästi laiskaksi ja olla möllöttäisi vaan. Eilen päätin, että nyt en istuta tytsyä pulkkaan (vaikka yrittikin kovasti kinuta "pulkkamäkeen") tai auta kipuamaan kinoksen päälle ja niinhän siinä sitten kävi, että puolisen tuntia äidiltä turhaan apua ruinanneena, lähti neitokainen kapuamaan veljen perässä kinoksen päälle kieriäkseen sieltä alas.

"Kivaa!", huusi tyttönen, ja heittäytyi talven riemuihin mukaan sisarustensa kanssa. Jälleen kerran sain ylpeänä todeta, että neiti ottaa nyt näitä merkittäviä harppauksia aikasta ripeällä tahdilla. Puhe, nukahtaminen, liikkuminen, omatoimisuus.. Ihan älyttömästi on tapahtunut puolen vuoden sisään!


<3


Vaikka mä enemmän kesäihminen olenkin, ei tämä talvikaan nyt hullumpaa aikaa ole.

Mukavaa alkanutta hiihtolomaviikkoa kaikille!

:)

Yleinen

Kesäsuunnitelmia

22.15




Tämän päivän ohjelmaan ei ole kuulunut kaupassakäyntiä kummempaa, ja lapset ovat saaneet keksiä itse tekemistä viihtyäkseen. Tämä pienin tuttisuu lienee taitavin siinä hommassa, ja vaikka räpsäisin nämä kuvat eilen, on meno ollut ihan samanlaista tänäänkin. Potan kanssa mennä suhataan milloin mikäkin päässä, kädessä tai jalassa, mutta kaikista kivointa on tiputtaa äidin vaatehyllystä pino lattialle, ja valkata sieltä kaikkein värikkäin paita kaulaliinaksi. Joskus vaikkapa ihan vaan silmien peitteeksi niin, että voi kivasti kävellä suoraan päin seinää pienen jännityksen puutteessa.  Ikean mammut jakkaraa tykkää kuskata myös mukanaan ja sopivan paikan tullen kiivetä sen avulla keittiön pöytää tonkimaan ja sitärataa. Tässä saa kyllä olla aivan jatkuvasti silmä tarkkana, että tuon ipanan saa pidettyä hengissä. Ihana ja kiltti se on, mutta ehtiväinen!




Saatiin joululahjaksi koko perhe liput Sampo nukketeatteriin, ja tänään sain varattua meille liput toukokuulle "Kultakutri ja kolme karhua"-näytökseen. Tuota kirjaa luetaan tällähetkellä iltasatuna, ja illasta toiseen jaksavat sitä yhä edelleen kuunnella. Ajattelin, että ensimmäisellä yhteisellä teatterireissulla tarinan on hyvä olla entuudestaan lapsukaisille tuttu. Ehkäpä nämä pienet jaksavat paremmin keskittyä, ja olla nolaamatta meitä vanhempia ainakaan kovin pahasti ;)

Ollaan juteltu H:n kanssa, että ensi kesänä toteutetaan koko perheen Helsinki-päivä (ja -yö), joten tähän samaiseen viikonloppuun on siis hyvä yhdistää nämä suunnitelmat ja aloittaa kesänvietto omasta ihanasta pääkaupungistamme. Nyt siis sormet syyhyää päästä googlettamaan hotellivaihtoehtoja, ja tässävaiheessa te lukijat saattekin oivan mahdollisuuden vinkata mulle perheystävällisistä majoitusvaihtoehdoista keskustassa. Huone saa olla vähän "tyyriinpikin", jos hinta-laatu-suhde on kohdillaan. Oma parveke bonusta, jotta me vanhemmat saadaan vaikka siellä hetkenaikaa istuskella lasten mennessä nukkumaan. Viimekesänä Haikossa tuo oma parveke oli lasten kanssa timanttinen bonus. Kolmen pienen kanssa tilava huone on myös pelkkää plussaa.

Mutta tällainen pikapostaus tänään. Nyt googlailemaan.

Ihanaa alkavaa viikonloppua!

<3

Yleinen

Nimpparipoitsu ja ihanat isovanhemmat

23.12



Tänään on  Super W:n nimipäivä, ja onnenpäivänänsä poika sai valita leipomosta itselleen minkä tahansa pullan. Valitsi berliininmunkin, tietysti. Ukkikin toi aamulla nimppariyllärin kotiovelle, ja pussista pieni poika löysi Angry birds-mukin, sekä Angry birds-sarjakuvalehden. W halusi vielä tämän jälkeen soittaa mummulle töihin ja kiittää lahjasta. Reippaastihan se osaa jo puhelimessa höpötellä tuo kolme ja puol vee muru.

Onnea maailman suloisin W!

Mummi ja pappakin piipahtivat kylässä, ja siitäpä päästäänkin luontevasti illan aiheeseen, josta jo eilen facebookissa vähän vinkkailin.




Katselin eilenillalla Yle Areenasta Marja Hintikka Live:n maanantaisen jakson, ja tuo jakso sai minussa aikaan tuntemuksen, että haluan täällä blogissa myös vähän kirjoitella aiheesta. Isovanhempien rooli meidän lasten elämässä on nimittäin hyvin merkittävä, emmekä varmasti olisi selvinneet näistä vuosista täysjärkisinä, ellei heitä olisi tässä apuna ollut. Pitkään matkassa pysyneille lukijoilleni tämä saattaa olla vähän vanhan toistoa, mutta toivottavasti jotain uuttakin tekstistäni löytyy.

Meidän perheemme on onnekas, sillä kaikki isovanhemmat sekä muutkin perheenjäsenet asuvat todella lähellä. Mummi ja pappa vieläpä tässä samassa korttelissa. Se, että omat vanhempani asuttavat taloaan melkeinpä vieressämme, on ollut suunnaton pelastus ja mun elämäni muuttui kertaheitolla siinävaiheessa, kun muutimme edellisestä kodistamme tähän nykyiseen, ihan mummolan viereen. Järvenpäässä asuessamme koin usein oloni apaattisemmaksi, sillä olin paljon enemmän lasten kanssa yksin kuin mitä nyt olen. Piippiksen syntyessä asuimme hetkenaikaa vanhempieni alakerrassa, ja olen aina uskonut tuon olleen merkittävä tekijä alkushokista selviytymiselle ja sille, etten ehtinyt jäädä yksin vatvomaan alkaneen erityiselämämme mahdollisia kompastuskiviä sekä huolenaiheita. Yhdessä ihasteltiin vauvaa ja keskityimme vain sekä ainoastaan positiivisiin asioihin. Tuskinpa tätä blogiakaan olisi, jos muualla olisimme tuolloin asuneet. Sain nukkua välillä aamuisin mummin hoitaessa vauvaa, eikä väsymyskään näinollen tehnyt tepposia tuossa aika herkässäkin vaiheessa, erityislapsen äitiyden alkutaipaleella. Hormonisohjossa.

Näin ihailevia katseita pappa tänään sai.
Se että äiti ja aikuinen tytär tapaavat päivittäin, ei luonnollisesti tarkoita aina pelkkää ruusuilla tanssimista sekä auvoisen onnellista yhdessäoloa . Aina sillointällöin kipinät sinkoilevat siis meilläkin, esimerkiksi siivoukseen liittyvien erimielisyyksien vuoksi, ja usein täällä mummin taholta maanantai-aamuna päivitellään vaikkapa nyt sitä, että tiskipöytä on aivan sotkuinen tai lastenhuoneet ovat kuin pommin jäljiltä. Aikani tuota naputusta kuunneltuani saatan ehkä vähän hermostua, ja sitten asiasta keskustellaan tovi tiukkasanaisesti. Hetkenpäästä jo taas nauretaan, ja mummi pistää töpinäksi rätti viuhuten. Eilisessä MHL jaksossa kävi ilmi, että tämä onkin varsin yleistä niissä perheissä, joissa isovanhemmat ovat läheisiä. Se hymyilytti minua, ja myös oma äitini oli huvittunut tuosta ohjelmaa katsoessaan. Mutta niinkun Reino Nordin sanoi: "Riitely on osa rakkautta", ja sehän on juurikin näin. Lastenkin on hyvä nähdä se, että vaikka aikuisilla onkin joskus erimielisyyksiä, niin se on oikeasti ihan ok. Kunhan lasten nähden ja kuullen asiat myös reilusti sitten sovitaankin.

On siis varmasti ilmiselvää, että olen äärettömän kiitollinen lastemme jokaiselle neljälle isovanhemmalle avusta, jota heidän taholtaan tarjotaan viikoittain. Lapset odottavat mummin, mummun, papan sekä ukin näkemistä kuin kuuta nousevaa ja isovanhempien kanssa vietetty aika on kultaakin kalliimpaa. Mummilla ja papalla on jopa pöytäkalenteri ihan vaan sitä varten, että merkitsevät siihen jokaisen lapsenlapsensa hoitokeissit välttyäkseen päällekkäisbuukkauksilta. Jos lähdemme H:n kanssa ulos, tulee mummi kotiimme hoitamaan lapset ja laittamaan unosilleen. Kun palaamme takaisin, mummi hipsii naapuriin papan viereen nukkumaan. Kätevää ja etuoikeutettua. H:n ollessa töissä, saan papalta yleensä auton hetkessä käyttööni, jos jotain akuuttia täytyy noutaa vaikkapa kaupasta tai apteekista.

Jokaviikkoinen yhteinen ruokahetki mummun sekä ukin luona on viikon odotetuimpia tapahtumia, ja lapset ovat onnensa kukkuloilla kun mummu sekä ukki tulevat herkkujen kanssa meille viettämään laatuaikaa. Apua ja seuraa on aina saatavilla, jos sitä tarvitaan. Tämän lisäksi mulla on vielä erityisen auttavainen ja rakastava sisko, joka on aina valmis rientämään hätiin, jos tilanne käy tukalaksi.

Kiitos jokaiselle. Meinaan liikuttua nyt jo itsekin. Näiden ihmisten vuoksi olemme selvinneet kuluneesta neljästä vuodesta. Toivottavasti joskus voin antaa takaisin samallamitalla!


Tuntuu pahalta ajatella, että kaikilla tilanne ei ole näin hyvä. On paljon vanhempia, joilta tukiverkosto puuttuu lähestulkoon kokonaan. Onneksi nykyään esimerkiksi varamummo-toiminta on yleistynyt ja esimerkiksi erityislapsiperheillä on mahdollisuus saada arkeen avuksi tilapäishoitoapua. Jokainen vanhempi väsähtää joskus, ja silloin ei ole hyvä jäädä yksin. Tai kaksin. On tosi tärkeää, että näistä asioista puhutaan joten haluan tässävaiheessa nostaa hattua MHL:n väelle asian esilleottamisesta.



Tsemppiä kaikille loppuviikkoon!

Yleinen

Pienet isot jutut

0.07

Tänäiltana menen onnellisena nukkumaan, koska..



  • Rakkaistakin rakkaimmat uinahtivat kiltisti yöunilensa ilman, että jouduin juosta vuoronperään jokaisen luona silittelemässä ja hyssyttelemässä. Istuin käytävän lattialla isolla tyynyllä niin,että jokainen kolmesta näki minut, ja puolessatunnissa hiljaisuus olikin jo vallannut talon. Vihdoinkin sain tämän nukahtamistouhun onnistumaan näin! Parasta.


  • Iltapuuroa lämmitellessäni maailman ihanin Piippis ilmoitti yhtäkkiä aivan "puun takaa", että: "Äiti minä tykkään sinusta!". Tämä on opittu pikkuveljeltä joo, mutta tämä silti oli todella hämmentävän ihana ja täydellinen ilmoitusluontoinen seikka tiistaisessa arki-illassani.


  • Aurinko. Keväinen fiilis ulkona saa mielen valoisaksi, ja kesän suunnitelmat lähtevät lentoon aivan uudella sykkeellä. Piipahdettiin pulkkamäessä ja lapsilla oli super kivaa. Itse lähinnä keskityin korjailemaan lasten hanskoja ja hattuja paremmin, niistämään neniä ja nostamaan pienintä tyyppiä koiranpissaisesta lumesta, mutta väitän tuon ulkoiluhetken silti piristäneen myös minua.


  • Onni äitiydestä ja onnistumisista. Mulla on terveet ihanat lapset, joiden kanssa selviän edes jotenkin tässä meidän arjessamme. Vuoristorataahan tämä on, mutta tänään mulla on ollut erityisen hyvä olotila ja olen tuntenut syvää kiitollisuutta näistä omistani. Kevät. Syytän tästä kaikesta kevättä.

On ihan parasta huomata, että positiivisuutta löytyy mun sisuksistani edelleen, vaikka voinkin rehellisesti kertoa eläväni nyt raskaampaa aikaa kuin koskaan ennen.


Ja sitten vielä nämä neilikat! Näitä ihastelen monta kertaa päivässä, aina ohi kävellessäni.

Onnellisia juttuja. Pieniä, mutta merkittäviä.

Yleinen

Ystävänpäiväntoivotus

11.21

Kysyin eilen PikkuW:ltä, että kuka on hänen paras ystävänsä? Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä. Piippishän se kuulemma on.

Olkaa aina tuollaisia toisillenne, minä pyydän.

<3

PikkuW:lle tämä viikko on kirjaimellisesti ollut rakkauden viikko. "Äiti sinä olet ihana!". "Tykkääkö PikkuH minusta?". Rakkaudentunnustuksia satelee vähänväliä, ja se on ihan parasta mun maailmassani. Tuo pieni poika on. Kahden muun pienen ohella tietysti. 






Eilen illalla joku oli hurauttanut autollaan tällaiset sydämet meidän keittiön ikkunan alle. Tulin tosi hyvälle tuulelle, vaikka kyseessä todennäköisesti olikin vahinko.



Tämä viikko on todella ollut varsinainen rakkausviikko myös minulle. Siitäpä lisää huomenna.

Näiden kuvien myötä haluan toivottaa omille ystävilleni, läheisilleni sekä lukijoilleni mitä parhainta huomista ystävänpäivää! Merkityksellisiä olette jokainen minun pienessä maailmassani!

Suukko ja halaus.

alaskanmalamuutti

Rakas vanha ystävämme

16.24




Meidän talossamme asustelee koiravanhus. Kuluneen vuoden aikana tunne tuon karvaisen ystävämme vanhenemisesta on vahvistunut lisääntyneen sairastelun myötä, ja rakkaistakin rakkaimman otuksen silmiin on ilmestynyt vanhan koiran katse. Ajatus luopumisen lähestymisestä riipaisee sydänalaa, ja meidän kotoseinien sisäpuolella rakkautta tuota alaskanmalamuuttineitiä kohtaan ei tällähetkellä säästellä. Taiga-neiti saa rapsutuksia meiltä aikuisilta jatkuvasti, mutta nyt nämä pienetkin ihmiset ovat selvästi lisänneet tuota kyseistä toimintaa. Ihan kuin tajuaisivat myös jotain. Tai sitten vain kuvittelen.

Siinä mitä koiriin tulee, on Piippis ollut aina vähän arempi kuin meidän muut lapset, mutta nyt viimeaikoina hän on rohkaistunut valtavasti ja lähestyykin päivittäin Taigaa. Silittelee ja katselee lempeästi. Rakkaus on silminnähden molemminpuolista.



Enää ei pelota. Vanhan koiran rauhallinen olemus herättää Piippiksessä selvästi uudenlaista luottamusta, sekä hellyydentuntemuksia.

Tämä on aihe, joka herkistää minuu tälläkinhetkellä. Tuo ihana karvainen tyyppi on tepsutellut mun rinnallani kuitenkin viimeiset kymmenen vuotta.  Toivottavasti yhteisiä vuosia on vielä siitäkin huolimatta muutama jäljellä. Nyt vietellään koiramaisen laadukkaita eläkepäiviä, ja rapsutellaan sekä suukotellaan. Parhaita on iltahetket yhdessä sohvalla. Taiga laskee päänsä jommankumman meidän aikuisen syliin, ja nautiskelee täydestä huomiosta tyytyväisenä tuhisten.

Niin tuhannen tärkeitä nämä karvakorvat sekä lapsille, että meille aikuisille.

Yleinen

Täydellisen illan kruunaa SE täydellinen asu

18.22

Kuluneen viikonlopun aikana sain vihdoin sekä viimein ulkoiluttaa ylläni tätä Halo-collectionin silkkisenpehmeää Yassi Kimono Dressiä , joka onkin vaatehuoneessa uskollisesti odotellut vapaalle heittäytyvää äitiä jo tovin. Nämä viimeaikaiset yhteistyökuviot Anne-Mari Pahkalan kanssa ovat olleet mulle erityisen mieluisia, sillä olen jo pitkään ihaillut suuresti hänen töitänsä!

Ja syystäkin.


Mekko on 100% :sta silkkiä, ja siltä se myös tuntuu päällä. Laadukkaalta, sekä ylelliseltä. "Taivaanranta" - niminen printti on Anne-Marin,  sekä hänen puolisonsa Joonas Laakson yhteistyö ja se on reaktiivitulostettu kankaalle täällä Suomessa, samoin kun asu on valmistettukin. Päivääkään en ole katunut, että roposeni tähän mekkoon sijoitin.



Värivaihtoehdoista oli vaikea valita, mutta päädyin loppujenlopuksi tähän kaikista värikkäimpään printtiin, ja olenkin ollut valintaani tosi tyytyväinen.  Vaate on ajaton, ja se todella sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Se istuu pienelle, isolle, lyhyelle tai pitkälle naiselle. Legginsien, sukkahousujen, korkkareiden tai saappaiden kanssa! Itse päädyin meidän "sviibeissä" beesseihin kiilakorkkareihin. Toimivat kivasti, ja toivat mun 156 senttiseen kroppaani mukavasti lisäpituutta ;)

Nyt jokaisella mun blogini lukijalla on myös mahdollisuus tilata nettikaupasta edullisemmin tämä ihanuus.  Mikä näistä väreistä olisi sun valintasi? Kampanjan nimi on 47 Palasta, ja alennuskoodi oikeuttaa Kimonoista -20% aleen. Koodi on OKWUBDF, ja kampanja päättyy 12.2.  

Nettikauppaan pääset tästä. Sieltä löytyy myös samaiset upeat Aava-korvikset, jotka tänäiltana yhdelle onnekkaalle arvon kl0 22.00. Vielä siis ehtii osallistua täällä.

Meidän juhlat onnistuivat täydellisesti, ja palaan myöhemmin tälläviikolla lauantain tunnelmiin! Kuvan minusta räpsäisi muuten rakas bloggaajakolleega Paprika.

Synkästä säästä huolimatta haluan toivottaa värikästä viikkoa kaikille lukijoilleni!

Yleinen

Inhimillinen tekijä: Down-lasten äidit

16.58


Eilinen Inhimillinen tekijä herätti paljon ajatuksia minussa.  Liikuttavaa oli nähdä, kuinka erilaisia   mullistuksia mahtuu kolmen äidin tarinaan. Meidän jokaisen tarina kun on täysin omanlaisemme. Outin ja Leenan kuvailema alkuhämmennys oli mulle täydellisen tuttu juttu. Itse koin jotain hyvinkin samantapaista aikanaan. Pettymystä, shokkia (ehkä häpeääkin)  mutta  hyvin pian myös voimakasta rakkauden tunnetta. Tuo rakkauden tunne on kasvanut nyt tasolle tsiljoona. Olemme ylpeitä, onnellisia ja kiitollisia Piippiksestä yhtälailla, kuin kahdesta muustakin lapsukaisestamme. Emme todella muuttaisi mitään tämänhetkisessä elämässämme, vaikka saisimmekin siihen mahdollisuuden. Piippiksen erityisyys on ollut mulle positiivisella tavalla kasvattava asia, ja koen saaneeni kallisarvoisen lahjan tuon extrakromosomin myötä.

Kolmannen äidin kommentti siitä, että "syntyikin ihana down-tyttö" sai kyynelkanavat ensimmäisen kerran kunnolla aukeamaan. Kaksosista toisella tiedettiin olevan jotain, mutta vasta syntymässä selvisi, mitä se jotain oli. Ds-vauvan syntymä oli hänelle äitinä vain sekä ainoastaan suuri helpotus. Ja sehän on juurikin näin, nyt kun jälkeenpäin asiaa itsekin tutkiskelee.

Ohjelman yllättävin osuus oli se, kun yhdelle äideistä oli neuvolassa aikanaan kerrottu, että 80 % erityislasten vanhemmista eroavat. Olen itse herännyt kuluneiden vuosien aikana täysin päinvastaisille ajatuksille. Piippis on syntyessään lähentänyt mua ja tuota toista puoliskoa kumppaneina todella paljon, ja voisinkin melkeinpä väittää, että ilman esikoisen erityisyyttä tilanne saattaisi jopa olla toinen. Meillä on nimittäin ollut myös niitä vaikeita hetkiä ihan yhtälailla, kuin muillakin pariskunnilla on. Toki voin nyt tässä todeta, että meidän onnemme on aina ollut laaja tukiverkosto. Siitä on ollut suuri apu myös parisuhteemme "huollossa". Kaikki eivät ole yhtä etuoikeutettuja, mutta onneksi meillä Suomessa tarjotaan myös tilapäishoito-mahdollisuutta. Itse emme vielä ole kokeneet sille tarvetta, mutta "never say never" tässäkään asiassa.

Muistan muuten itse selvästi, kun synnärillä kätilö (jolla oma ds-tytär) sanoi meille, että "Teidän suhde lujittuu tämän lapsen myötä entisestään". Oikeassapa oli hän.

Yksi mieleenpainuva ajatus tuossa keskustelussa oli myös se, että ds-henkilöillä olisi vain on-off "mode", eikä välitilaa olisi ollenkaan. Jäimme H:n kanssa asiaa pohtimaan, sillä omakohtainen kokemuksemme on ehkä hieman toisenlainen. Piippiksellä on laaja tunneskaala. Hän rakastaa toki isosti, suuttuukin, mutta myös niitä välimaasto-olotiloja löytyy ihan selkeästi.  Voihan tietysti olla, että tulevaisuudessa tilanne meilläkin muuttuu? Aika näyttää.

Olisin helposti kuunnellut eilisen ohjelman upeiden vertaisäitien tarinaa kauemminkin. Hienoa, että tällainen ohjelma tehtiin! Siitä jäi lämmin ja hyvä olotila, ja onnelliseksi teki se, että jokaisesta äidistä huokui voimakas rakkauden tunne omaansa kohtaan. Siihen tunteeseen oli helppo samaistua.

Rohkeat ihanat leijonaemot <3

Lisää tällaista!

Arki

Unihiekkaa keräilemässä

18.31


Moni lukija varmaan muistaa lähimenneisyyden kaipuun kadotettujen yöunieni perään? Ilokseni olen kuitenkin kuluneen viikon aikana saanut todeta nukahtamisongelmien kaikonneen ainakin toistaiseksi. Mun tapauksessani tämä turhauttava tilanne oli vielä kaikenlisäksi suht helppo korjatakin, helpompi kuin olisin voinut kuvitellakaan. Saan kiittää tästä ystävääni, joka asiantuntijana räätälöi vartavasten mulle oman treeniohjelman. Sellaisen, jota on helppo tehdä täällä kotona vain muutamaa käsipainoa apuna käyttäen. Whatsappin avulla oli näppärää havainnollistaa mulle entuudestaan tuntemattomat liikesarjat, ja nitä täällä nyt kovasti päivittäin treenailen. Tälläkinhetkellä mun olkapääni sekä rinnanseutu huutelevat hoosiannaa, mutta yöunet olen saanut takaisin. Se on ihan parasta!

Arkipäivien liikuntahetket pitävät myös mielen tosi virkeänä, ja aamulla on kiva herätä kun tietää, että pääsee kohta taas jumppailemaan. Tämä tilanne hämmentää mua itseänikin, sillä mä en koskaan ole ollut mikään innokas liikkumaan. Ohjatut jumpat ja joogat ovat osittain olleetkin mulle aina vähän pakkopullaa. Tässä nyt kuitenkin on joku ihan uudenlainen twisti, ja innostus touhua kohtaan kasvaa päivä päivältä.

Lapsetkin ovat jo tottuneet äidin puuskuttamiseen, ja varsinkin W tulee usein äidin kanssa jumppaamaan. Tulen palaamaan tähän aiheeseen vielä, ja toivottavasti pääsen tuloksiakin ihan konkreettisesti jossainvaiheessa julkaisemaan kuvien muodossa. Painonpudotus ei varsinaisesti nyt kuulu mun tavoitteisiin, ja ajatuksissa onkin lähinnä vartalon kiinteyttäminen sekä lihaskunnon nostaminen. Saas nähdä kuis käy!

Pikkumuruset nukkuvat yönsä myös jo tosi kivasti, ja jopa tuo kaikista pienin on petrannut entisestään. Viimeviikollakin nukkui jopa neljänä yönä täydet yöunet! Se on ihan mielettömän iso harppaus, ja se valaa merkittävästi positiivista uskoa tulevaan. Tyttö nukahtaa myös tosi nätisti itsekseen illalla sänkyynsä, ja se on valtava apu mulle niinä iltoina, kun H on iltavuorossa.

Ja minä kun olin varma, että tuo pikkuneiti ei vielä vuosiin tule oppimaan, miten oikeasti tulee nukkua! Onnekseni olin väärässä ja samalla toivottavasti voin luoda uskoa niihin äiteihin, jotka vielä pienten kanssa valvovat.


Nämä kaksi murumussukkaa tosin edelleen kömpivät meidän vanhempien väliin öisin, mutta harvoin itse edes heräämme. Aamulla toteamme vain väkijoukon parisängyssämme jälleen kerran tuplaantuneen. Rehellisesti voin kyllä sanoa, että mun mielestä se on jopa aika ihanaa. On ihan parasta herätä näiden kahden vierestä!



<3

Loppukaneetiksi todettakoon pieni pilke silmäkulmassa, että mä en sitten mitäilmeisemmin ollutkaan oikeasti vielä tarpeeksi väsynyt, vaikka kolmea pientä hoidankin päivittäin. Liikunnan lisääminen korjasi siis mun tilanteeni, ja nyt onkin kiva mennä illalla nukkumaan.

Toivottavasti tämä tila on pysyvä.


Suosituimmat

Facebook

Instagram