Uuvuttava keskiviikko

18.42

Kerronpas teille hieman päivästäni, ja puran samalla tuntojani siihen liittyen. Kuluneen viikon aikana ovat lapset heräilleet aamulla jo kuudelta (eilen jopa ennen kuutta) , ja yrityksistäni huolimatta en ole saanut heitä sitten enää nukahtamaan uudestaan. Ei tästä kauaa ole, kun onnistuin siinä useinkin. En tiedä vaikuttaako isin töihinlähtö (kuuden jälkeen) tähän aamukukkumiseen, mutta jokin on nyt laukaissut moisen toiminnan ja ottaa näköjään aikansa, että pääsen itse mukaan lasten rytmiin. Unosille nukahtaminen on siis meillä nykyään pala kakkua, mutta päivät ovat vastaavasti sitten pidentyneet. Valitettavasti yrityksistä huolimatta en saa itse vielä kasilta illalla unenpäästä kiinni, vaikka tässätilanteessa se olisi kaikista parasta mullekin.




Meillä nämä tyypit eivät nuku läheskään jokapäivä enää päiväunia, ja nyt musta on alkanut tuntumaan siltä, että tuo ehtiväinen kuopus meinaa saada äiskän loppupäivästä vähän uupumaan. Tai ei meinaa, vaan saakin. Eikä aina niin vähääkään. Vaikka uloslähtö tällä kokoonpanolla on jo itsessään aika rankka koitos, se ei ole mitään verrattuna siihen, että tällähetkellä viettäisi lasten kanssa pelkästään sisätiloissa tuon 9 tuntia, jonka isi on töissä. Siksi siis tänäänkin jaksoin pukea pikkutyypit, ja kiikuttaa heidät pihalle leikkimään. Noin 40 minuuttia jaksoi tuo pienin siellä touhuta, ja sitten nälkä patistikin meidät takaisin "neljän seinän sisälle". No saatiinpahan ainakin punaiset posket, ja kaksi vanhinta lapsukaista kovin iloisiksi taasen.

Tästä taisi tulla nyt vähän valituspostaus, mutta suon kyllä mielelläni tänne blogiini tilaa sellaisille myös sillointällöin. Olen tällähetkellä vaan väsynyt, ja kirjoittaminen auttaa näissä(kin) hetkissä paljon. Ensimmäisen kerran äitiyteni aikana mulla on sellainen fiilis, että joudun ihan kirjaimellisesti pitämään mun lastani hengissä ja välillä se on aika pelottavakin tunne. Miten se voikaan keksiä ihan täällä kotoseininenkin sisäpuolella niin paljon kokoajan uutta ja mielenkiintoista (sekä vaarallistakin) puuhaa?! Ristiriitainen olo, koska tavallaan sehän on valtavan hienokin piirre lapsessa! Ja kuinka suloinen tuo neiti onkaan muuten?! Hymyileväinen, laulavainen, ulospäinsuuntautunut ja ihana tyttö, mutta niin mahdottoman ehtiväinen. Ensimmäinen laatuaan meidän perheessä, ja siksi koen tämän näin vahvasti. Tilanne on nyt hankalampi kuin koskaan, sillä PikkuH liikkuu jo sujuvasti ja on aikas välkky oivaltamaan asioita.

Tuo mainitsemani väsymys sai tänään aikaan huonon omantunnon äidissä, joka iltapäivällä vähän korotti ääntään lapsillensa ja laski minuutteja siihen, että isi tulee töistä kotiin. Mitäpä sitä tosiasioita kieltämäänkään. Tänään isi näinollen löysi saunasta niiskuttelevan (riittämättömyyden tunne otti ylivallan tunteista) äidin, ja vähän hämmentyneen pikkutytön. Olin juuri ennen isin tuloa kiikuttanut neitokaisen kylpyammeeseen pesulle, sillä yllätin hänet leikkimästä vessaharjalla käytävällämme. Hyi. Koska vessaharja(ja siitä tippuva vesi) on mielestäni yksi ällöttävimmistä asioista meidän kotona, sain pienimuotoisen sätkyn. Nyt jo vähän naurattaakin.

Joskus tuntuu vaan siltä, että iltapäivällä väkisinkin oma keskittyminen alkaa herpaantumaan ja sitten tälläisia pieniä, mutta rasittavia juttuja tapahtuu paljon enemmän kuin vaikkapa aamupäivällä. Tyttö on oppinut avaamaan ovia ihan muutaman päivän aikana, ja nyt ostoslistaan kirjattiinkin "ovihakaset saunalle". Ja vessaan. Ja sinne vaatehuoneeseen. Josko niistä löytyisi edes pieni apu tilanteeseen.

Positiivista tässä kaikessa on se, että tyttö alkaa jo vähän ymmärtämään komentamisen päälle, ja tänäänkin selvästi vessaharjaepisodin jälkeen hän vielä pitkään sovitteli mun kanssani. Pidin häntä sylissäni, ja siihenhän se sitten nukahti ihanasti korva äidin sydäntä vasten. Voin kertoa, että se sydän jumpsuttaa kaikesta hulinasta huolimatta hyvin vahvasti hänelle, ja tuossa hetkessä koko turhautunut iltapäivä oli kuitattu ja mielipaha kadonnut. Kummaltakin.

Äitiys. Ei todellakaan niitä maailman helpoimpia asioita, sanon.

H toi juuri mun nenän eteen itse värkkäämänsä hodarin ja lasin zeroa. Kaikki hyvin. Tää nyt oli vaan tällainen päivä, ja onneksemme torstai on toivoa täynnä!

;)

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Voimia sinulle. Meillä käännettiin oven kahvat pystypäin, kun ei jaksettu sitä ramppausta. Saatiin puolivuotta lisää järkeä päähän tällä konstilla. T.Piia

    VastaaPoista
  2. Hei!Löysin sinun instasi kautta tänne blogiin ja tykästyin!Meillä on nyt kohta seitsemän vuotias erityislapsi ja vuoden vanha kuopus ja kuulosti niin tutulta tuo tarinasi!Voin sanoa että kyllä ääni kohoaa täälläkin välillä..Toivotan sulle tsemppiä tosi paljon!Jään seuraamaan tarinaanne niin hyvää vertaistukea tätä kauttakin voi näköjään saada..❤

    VastaaPoista
  3. No tietysti! H pääsee tänään hommiin :) Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Hei mahtavaa kuulla! Tervetuloa mukaan ja kiva tietää, että voin vertaistukea tarjota! :) Tsemppiä sinne myös ja mukavaa alkavaa kevättä!

    VastaaPoista
  5. Sä oot sankari kun selviät ton katraan kanssa!! Tsemppiä jatkoonkin :) Nimin. Kohta 5v ja vauva 3vko ja muako muka väsyttää..

    VastaaPoista
  6. Heh, kiitos :D Ja onnea koko perheelle! <3 Kyllä sitä kahdenkin kanssa jo uupui ihan yhtälailla varsinkin silloin, kun toinen oli vastasyntynyt. Tsemppiä siis sinnekin!

    VastaaPoista
  7. Tuttuja tuntemuksia, täällä 3-vuotias erityinen ja kuopus 3 kk. Esikoiselle tulee suutahdeltua väsyksissään. Mutta toisaalta oon sitä mieltä, että kyllä lapselle saa joskus ärähtääkin jos kovasti törttöilee. Tsempit täältäkin! :)

    VastaaPoista
  8. Oikeassa olet. Tsemppiä sinne myös! :)

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä päiviin touhukkaan neidin kanssa! Niin samoja fiiliksiä täällä. Meidän nuorimmainen 1 v 6 kk ja välillä tuntuu että pitäisi olla silmät selässäkin. Kiipeilee, tutkii kaikkea jopa roskia pahviroskia, availee kaappeja. Tosi tarkkana saa olla kun isommilla sisaruksilla pikkulegoja ym. Ulkoilusta tykkää ja tuntuu rauhoittavan touhottamista. Huh. Aikamoinen vaihe.

    VastaaPoista
  10. Yritetään jaksaa! Ei kai se kauaa kestä tuo? Toivottavasti ei ;) Tsemppiä kovasti sinne!

    VastaaPoista
  11. Tsemppiä arkeen! Minusta on hyvä merkki, että tunnistaa itsessään väsymyken ja ärtymyksen ja uskaltaa kirjoittaa myös siitä. Käykö teillä perhetyöntekijä koskaan?

    VastaaPoista
  12. Ei mutta ystävien kanssa ollaan kyllä keskusteltu siitäkin mahdollisuudesta ja tiedän monen käyttävän perhetyöntekijää apuna näissä jutuissa. Mahtavaa, että sellainenkin oljenkorsi on! Tänään on ollut taas parempi päivä tuon pikkuneidin kanssa ja nämä tällaiset päivät luo uskoa tulevaan :) Kiitoksia tsempeistä!

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook

Instagram