Ajattelin tänään kirjoitella muutaman sanasen aiheesta, jota olen itse pohdiskellut viime aikoina paljon. Se on aihe, joka nostaa pintaan ristiriitaisiakin tunteita. 

Vaikka tiimimme koostuu hyvin erilaisistakin persoonista, on muutamia luonteenpiirteitä jotka yhdistävät meitä kaikkia erityisen vahvasti.

Olen aikanaan kirjoittanut postauksen, jonka ilokseni onnistuin kuin onnistuinkin löytämään blogistanian syövereistä. Hämmästyin kun tajusin, että se on rustattu melko lailla tasan tarkkaan 8 vuotta sitten! Voisiko tästä vetää jonkin sortin johtopäätöksen, että juuri tämä vuodenaika saa meidät herkkikset tuntemaan vieläkin isommin? Tai ehkä kiinnittämään siihen huomiota enemmän kuin normaalisti? 

Tänään pohdiskelenkin siis aihetta herkkyys, ja sitä miten se näkyy meidän perheessä. 

Vaikka olemme kumpikin H:n kanssa vahvasti tuntevia aikuisia niin väitän, että Pirpanan syntymä on vahvistanut tunteiden kokemista ja niihin reagoimista entisestään. Piippis kun kokee kaiken hyvin isosti, eikä epäröi tunteitaan näyttää.

 Nauru helähtää ihanasti, ja se on hyvin tarttuvaa. Koko perhe kokee suuren endorfiiniryöpyn, kun esikoinen kikattaa! Huumorintajunsa on myös poikkeuksellisen erinomainen, ja sen saamme myös yhdessä perheen kesken jakaa. Bonus!

Suru tulee sydämestä, ja suuret kyyneleet vierivät pieniä poskia pitkin. Onneksi suru saattaa hetkessä muuttua hymyksi tai jopa hersyväksi nauruksi, jos esimerkiksi pikkusisko tai pikkuveli sanoo jotain hauskaa. Myös äidin tai isin kainalo on parasta laatuaan helpottamaan pahaa mieltä. 

Pettymys ilmenee kantapäiden kopinana sekä ovien paiskomisena. Fyysinen voima ei kohdistu toiseen ihmiseen. Ei koskaan. 

Pirpana on onneksi taitava löytämään keinot helpottamaan surumieltä. Esimerkiksi mummin kuolemaa ja ikävää käsittelee käsikorunsa avulla. Kun rakas mummi nukkui pois niin päätimme heti, että tuon Roosa nauha-käsikorun Piippis saa, sillä tykkäsi sitä aina kosketella kun se mummin kädessä oli.

 Äidillä ja Pirpanalla oli todella läheinen ja ainutlaatuinen suhde. 

Ikävän iskiessä lujasti suukottelee neiti tuota rannekorua, ja kuiskailee hiljaa mummille terveisiänsä. Tuokin tunne on hyvin tarttuvaa sorttia, ja usein löydänkin itseni kyynelehtimästä Pirpanan vierestä.

Voimakoru. "Mummi".

Usein vintillä soi myös Arpan "Hauki", jota yhdessä äitini kanssa kuuntelivat. Äiti rakasti Arppaa. Nyt me kaikki rakastamme.

Pienenä keventävänä esimerkkinä tästä tunteiden käsittelystä haluan kertoa mitä isosisko teki, kun pienemmät sisarukset kinastelivat äänekkäästi. Piippis haki paperia sekä tussit, ja kirjoitti paperille tiukkasanaisen mielipiteensä asiasta. Siitä todistusaineistoa alla :

Ja sitten me kaikki taas vähän kikatettiin. Arjen tilannekomiikkaa meidän perheen tyyliin.

 No mutta. Myös lohduttajana esikoinen on parasta laatuaan, ja empatiaa häneltä ei totta vie puutu! Isosisko on varmasti kasvattanut omalla tavallaan myös pienempiä sisaruksiaan tuntemaan sekä kokemaan. Perheessämme on lupa olla juuri sellainen kuin on. Muiden vuoksi ei tarvitse peitellä tunteitaan. Itku on luonnollista yhtälailla kuin naurukin. 

Itse olen aina ollut herkkä, enkä yleensä edes muiden ihmisten läsnä ollessa kykene tunteitani peittelemään. Se aiheuttaa aina silloin tällöin hieman kiusallisiakin tilanteita, mutta niissä hetkissä yritän itselleni muistutella että kyse on hyvin inhimillisestä asiasta. Olemme kaikki omanlaisia, eikä ketään pitäisi "ruoskia" herkkyyden vuoksi. Eikä kukaan onneksi toistaiseksi ole niin tehnytkään.

Lasten maailmassa tilanne on ehkä hieman hankalampi. Lapsi usein häpeää sitä, että itku tirahtaa herkästi - tämän olen omistani havainnut. Koulussa olen nyt myös oppinut sen, että pettymyksen ja surun keskellä äiskän ei kannata lähelle tulla, sillä se vain vahvistaa tunnereaktiota. Luonnollista, mutta nykyään osaan pysytellä kaukana! Heh.

 Onneksi kuraattorin opastuksella myös minun jälkikasvuni on löytänyt keinoja työstää pettymyksen ja surun hetkiä koulussa. Koulun kuraattori sekä nuorisotyöntekijä kumpikin vuorollaan myös itketytti äiskää toteamalla :

  "Sinulla on ihanat lapset".

Tämän allekirjoitan täysin <3 Aitous sekä sensitiivisyys on lahja, vaikkakin joskus saattaa hieman hankaloittaa eloa hetkellisesti.

Jokainen ipanoistamme on ihan oma persoonansa kera omien vahvuuksiensa sekä mielenkiinnonkohteinensa, mutta heistä voi myös havaita hirmuisesti samoja luonteenpiirteitä: empaattisuus, herkkyys sekä huumorintaju - siinäpä ehkä ne selkeimmät.

Pirpanan jokailtainen nenähieronta